83. Todellisuus on tarua ihmeellisempi

”Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.” (Markus 10:14)

 

Tuohon Raamatun kohtaan voisi kyllä hyvällä syyllä tänä päivänä lisätä, (enkä usko olevani ainoa, joka on sitä mieltä) toteamuksen: Sallikaa nyt hyvät ihmiset heidän edes syntyä ja elää!

Poliittisesta muistista on todettu että se on lyhyt. Joka osaltaan selittää sen, miksi tänään haukutut päättäjät seuraavissa – tai ainakin sitä seuraavissa – vaaleissa valitaan uudestaan. Toisaalta on niinkin että valittavina olevista on valittava; joten ”piiri pieni pyörii.” 

No, niin lyhyt se (poliittinen muisti) nyt ei taida kuitenkaan olla, etteikö taannoisen Perussuomalaisten puheenjohtajan ja verbaalivirtuoosin: Timo Soinin tutuksi tekemä lausepari olisi vielä jokseenkin tuoreena muistissa. Silloisessa kontekstissa ei sentään ollut kysymys ihmiselämän lopettamisesta, vaan ainoastaan politiikasta ja rahasta. Mutta nyt se istuisi vielä paremmin; kuin nenä päähän: ”Kuinka te kehtaatte? Ja kyllähän te kehtaatte!”

Noista ajoista matkan varrelle on sittemmin kertynyt yhtä ja toista. Kuten ennen kuulumaton hallituskikkailu hillotolppasuhmurointineen, ja perustamastaan puolueesta loikkaamisineen. Joidenka johdosta ihan täysiä pisteitä ei voi antaa (ellei sitten poliittisesta oveluudesta). Mutta jos pitää paikkansa – niin kuin nyt näyttäisi – että Soini pitää kiinni vakaumuksestaan: Elämän pyhyyden puolesta: siitä täydet pisteet! 

Soini on siis juuri nyt myrskyn silmässä abortin vastaisista lausunnoista: josta syystä –  ainakin osa oppositiosta – kiihkeästi haluaa hänen ”päätään vadille.” Tänään hänen luottamuksestaan on väännetty kättä eduskunnassa, ja huomenna siitä äänestetään. Miten tuossa käy, jää nähtäväksi. Sanotaan, ja olenpa itsekin usein sanonut: Ken elää, hän näkee. 

Mutta kukapa olisi uskonut vielä jokunen vuosi sitten, että Suomessa, anno domini 2018, syntymättömän lapsen elämän puolustaminen voisi aiheuttaa ministeriin kohdistuvan epäluottamuslause äänestyksen, ja sitä kautta hallituskriisin?!

Toisen Aikakirjan luvussa 18 (Raamatussa), kerrotaan Juudan kuninkaan Joosafatin, ja Israelin kuninkaan Ahabin yhteisestä sotaretkestä. Kuningas Ahabin neljäsataa profeettaa olivat kaikki yhdestä suusta luvanneet kuninkaalle hyvää. Ainoastaan profeetta Miikalla oli päinvastainen sanoma. Eräs toinen profeetta oli myös jo aikaisemmin julistanut tuomion Ahabin suvusta. Niinpä tämä päätti pukeutua tuntemattomaksi, välttyäkseen joutumisen vihollisen silmätikuksi. Mutta joutui kuitenkin umpimähkään ammutun nuolen surmaamaksi. 

 

Kertomuksen vakava viesti voisi tämän päivän ihmiselle olla, olit sitten tavallinen tallaaja tai päättäjä, joka teet kauaskantoisia, vastuullisia (jopa edesvastuuttomia) päätöksiä: Me voimme kyllä yrittää tekeytyä tuntemattomaksi. Tai piiloutua jonkun toisen selän – tai demokraattisen enemmistöpäätöksen – taakse. Mutta emme voi paeta Jumalan tuomiota, kun sen aika koittaa. Ihminen päättää – Jumala säätää, kuten sanonta kuuluu. Mutta ihminen voi kuitenkin tehdä valintoja, ja antaa sovittaa itsensä tämän elämän aikana. Tuon puoleisessa se ei enää onnistu. 

82. Huulivoimaa ja Sarjakurjistajia

”Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt. 12:36-37)

 

Tulin tässä päivittäneeksi entisen, 16 Gigatavun muistilla varustetun, pelkästään wifi-yhteydellä varustetun iPadini, 128 Gigatavuiseen wifi -ja sim -kortti versioon. Josta lisävarusteena hankittu Logitechin Slim Folio Bluetooth -näppäimistö tekee lähestulkoon ”läppärin.” Joten jo ihan testauksenkin takia kuuluu jotain kirjoitella. 

Näissä yhteyksissä törmäsin myös ensimmäistä kertaa reilut seitsemän vuotta sitten hankkimani iMacin kanssa termiin ”vikasietotila.” Joka termi PC maailmassa tuli aikoinaan hyvinkin tutuksi. Käynnistymisen kanssa alkoi näet olla sen kaltaisia oireita, ettei homma aina edennyt valmiiksi asti. Joten mieleen hiipi ajatus, josko tuo alkaa olla valmis veneen ankkuriksi. Kun en kuitenkaan omista venettä, päätin hakea netistä apua ja toimin ohjeen mukaan. Ja kas, ankkuriksi päätyminen näyttäisi (ainakin toistaiseksi) vielä siirtyvän!

Niin siinä kuitenkin loppujen lopuksi kävi, että huollossa piti käyttää. Olen ilmeisesti tullut sen verran vanhaksi ettei formatoinnit, ja uudelleen asennukset jaksa enää oikein sytyttää. Ja nyt taas pelittää!

Entisenä, aika monta Nokian Communicatoria matkan varrella kuluttaneena ”nokialaisena” katson voivani antaa itselleni synninpäästön Apple -perheen perustamisesta. Perheen, johon tuon juuri huollosta saadun, hiukan vihoitelleen iMacin, ja edellä mainitun iPadin lisäksi kuuluu 2 iPhonea. Juuri tällä hetkellä ja tässä kontekstissa, voin hyvillä mielin siteerata taannoin kuulemaani kommenttia: ”Elämä hymyilee meille, ja me hymyilemme takaisin.”

Otsikon alku voisi hyvinkin olla synonyymi tuulivoimalle. Sillä sen verran – enemmän ideologiaan kuin tosiasioihin perustuvaa – tuntuisi tuonkin aiheen piirissä liikkuvan. Mutta mikään energiapoliittinen kannanotto se nyt kuitenkaan ei ole. Vaan paremminkin ihmettelevä toteamus ajan kuvasta: Sanonta – ”historia opettaa meille, että me emme opi mitään historiasta”- ei aivan täysin pidä paikkaansa. Sillä ainakin natsien propagandaministerin Joseph Goebbelsin opetus: ”Syytä vastapuolta siitä mihin itse olet syyllinen” – tuntuu elävän uutta renessanssia.

Propagandistisella retoriikalla väännetään musta valkoiseksi ja päinvastoin. Ehdottoman tärkeää on saada kaikki raamatulliset kahleet karistettua harteiltaan: tuntuu jopa siltä että se on ainoa ja riittävä motiivi. Muita argumentteja ei tarvita. Kukapa olisi vielä muutama vuosikymmen taaksepäin uskonut, että kun esimerkiksi sukupuolten lukumäärän laskeminen vielä tuolloin onnistui kansakoulupohjalla, edellyttää siitä selviytyminen tänä päivänä jo korkeampaa matematiikkaa. Tai että se mitä sukupuolta joku kulloinkin kokee olevansa, on mielipidekysymys. Jos joku yrittää esittää aiheesta toden mukaisen (konservatiivisen) näkemyksen, huuto ja parku nousee taivaisiin asti.

Ilmeisesti on niin että ”se huutaa joka pelkää”, kuten tuttu sanonta kuuluu. Urbaanissa legendassa ”etninen” mies esittää kyseisen toteamuksen, lähestyessään autollaan junan kanssa yhtä aikaa tasoristeystä. Jossa kontekstissa tuo saattaisi sijoittua jopa kuuluisia viimeisiä sanoja – kategoriaan. 

Suvaitsevaisuus on jokseenkin pääteemana, mutta sokeakin näkee ja kuurokin kuulee, että eniten sen puolesta huutavat ovat itse äärimmäisen suvaitsemattomia. Viimeisimpänä esimerkkinä PoriJazzGate. 

Minulla on kirjahyllyssäni Tony ”Viikinki” Halmeen kirja: Testamentti. Joka ehkä jo sinällään riittäisi – jos olisin julkisuuden henkilö, olletikin jos olisin perussuomalainen – syyksi joutua kerettiläisenä kivitetyksi. Tai ajan hengen mukaisesti some-inkvisition lynkkaamaksi. Mutta olen omaksi onnekseni ”nobody.” Ja juuri nyt tekee mieleni ”plagioida” – uuteen uskoon muokattuna – Tonyn tunnettua sitaattia: ”näytä mulle antipunavihreä journalisti, niin mä näytän sulle …” 

Tätä kirjoittaessani ja suurta myötähäpeää tuntien Hesarin uutisointia seuratessani, on pakko kysyä: Onkohan journalismissa nyt lopullisesti siirrytty sivistämisestä sikailuun?! Oheisen Jaakobin toteamuksen joutuu itse kukin myöntämään todeksi. Ainakin jos kohdalle sattuu rehellisyyden puuska: ”kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.” (Jaak. 3:8)

Jos uskomme oppositiota, hallitus on varsinainen sarjakurjistaja. Ja Suomen taival kulkee kurjuudesta kurjuuteen. Totta tässä kaikessa on kuitenkin se, ettei ihan ole mennyt kuin Strömsössä. Ei siis ”savua ilman tulta.” Mutta jossain määrin riippuu siitä keneltä kysytään. Ainakin äänekäs vähemmistö on saanut monessa asiassa tahtonsa läpi. Ehkä johtuen siitä että hiljainen enemmistö todella on hiljainen, tyytyen muruihin jotka putoilevat äänekkäiden pöydiltä. Joten siltä ei tarvitse edes kysyä.

Uutiset – ilmeisesti ne oikeat – kertovat hälyttävästi, että itsemurhat ovat lisääntyneet. Jopa aivan maailmanlaajuisesti. Jotenkin mieleen muistuu Theodore Rooseveltin toteamus siitä että ”…akateemisesti sivistynyt voi nyysiä koko rautatien.” Kunpa olisivatkin tyytyneet vain rautatiehen, mutta kun ovat riistäneet myös Jumalan ja luomisen, ja sitä kautta elämältä tarkoituksen! Vai väittääkö joku että evoluutioteoria on jonkun vähemmän kuin akateemisesti ”sivistyneen” käsialaa?

Tähän loppuun voidaan ihan hyvällä syyllä todeta, että koko tämä Tellus on oikeastaan tuossa edellä mainitussa vikasietotilassa. Jokainen Raamattunsa tunteva jolla on luetun ymmärtämisen taito; ja joka ottaa sen myös tosissaan, tietää tämän. Se on ollut sitä jo siitä asti kun kielletty hedelmä kiehtoi enemmän kuin kuuliaisuus Jumalan sanalle. Mutta että se on siinä tilassa sitä varten että vielä voidaan tehdä korjausliikkeitä. Vielä ei ole myöhäistä.

”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

 

81. Katoamaton kansanperinne

”Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen
rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.” (Ps. 127:1-2)

 

Ensin jokunen ajatus vielä tämän kertaisesta ”kirjallisuusmatineasta.” On kirjoja, joita ei tahdo malttaa laskea käsistään, kun on päässyt alkuun. Ja sitten on niitä joiden kanssa ei millään tahdo päästä etenemään. Saatikka että saisi kokonaan luettua. Eräänkin kirjan – jonka lukemista kyllä yritin, ja pääsin jopa, noin viisisataasivuisen opuksen sivulle 134 – kohdalla mieleen nousi Jope Ruonansuun repliikki: ”Onko pakko jos ei taho?” Ja päätin ettei ole. Vain poliittinen korrektiuteni estää mainitsemasta kirjan nimeä. Jäi siis sen kokoinen aukko sivistykseen.

Berlin Alexanderplatz tuossa odottaa vuoroaan, enkä tiedä tulenko lukeneeksi. Sillä eiköhän tuo tullut menneiden vuosien TV-sarjana tutuksi. Tosin on tuttua sekin, ettei mikään toteutus tee täyttä oikeutta alkuperäisversiolle. Kirja ansaitsee kuitenkin maininnan jo senkin vuoksi, koska olemme tällä kertaa sen verran saksalaisten ympäröiminä, että tuntuu lähes siltä kuin tuo olisi osoitteemme.

Kaksi ei vaihdu. Näin saattaisi kuulua takavuosien sinappimainoksen vapaamuotoinen ”referaatti” politiikkaan siirrettynä. Toinen on…: vaatii lyhyen referoinnin klassikosta, jossa saksalainen, amerikkalainen ja suomalainen; toisen maailmansodan jälkeen, rehvastelivat maidensa lääketieteellisillä saavutuksilla. Ja jossa suomalainen (tietysti) veti pisteet kotiin: ”Kun meidän poikamme palasivat sodasta päättöminä, kirurgimme tekivät heille puusta päät: ja he ovat nykyisin kaikki hallituksessa.”

Kiinnitin Twitter -tiliini twiitin, jossa muistellaan kaiholla aikaa, jolloin presidentit vielä olivat Kekkosia. Siihen voisi hyvinkin vielä lisätä: ja presidenttejä!
Kekkosen aikaa voisi muistella vaikkapa jatkuvuuden aikana. Yhden – mahdollisesti lievähköksi sora-ääneksikin tulkittavissa olevan – määritelmän muistan tuostakin kaudesta tosin kuulleeni. Ajalta jolloin vihapuhe-termiä ei vielä oltu edes keksitty, vihapuhepoliiseista puhumattakaan: ”Urho ensimmäinen yhä.”

Niin se taitaa olla, mitä kansanperinteeseen tulee, että ainakin noista sota-ajoista lähtien puupäät ovat istuneet hallituksissa. Siis jos kysymme kulloiseltakin oppositiolta. Sillähän ei ole kovinkaan suurta merkitystä, että käytännössä osat saattavat vaihtua sykleissä: tämän päivän oppositio on eilispäivän hallitus. Ja kääntäen taas tulevaisuudessa. Ehdokkaatkin valtaosin samat. Koska äänestävän kansan poliittinen muisti on tunnetusti äärettömän lyhyt. Joka tapauksessa edelleen taitaa olla niin, että ”kooma” kiehtoo eniten. Nukkuvat jatkavat vaalikaudesta toiseen suurimpana puolueena.

Katoamatonta kansanperinnettä alkaa jo nykyisin myös olla Paavo Väyrysen ehdokkuus Suomen presidentinvaaleissa. Elikkä se toinen ”referaatti”, vaihtumattomuus-sarjassamme: Toinen on… Ellen juuri nyt – sattuneesta syystä – olisi jopa riipaisevan tietoinen ihmisen katoavaisuudesta: saattaisin erehtyä luulemaan, että – olivatpa äänestysprosentit ja olosuhteet mitkä tahansa: kaikissa tulevissa Suomen presidentinvaaleissa täältä ikuisuuteen – yksi takuuvarmasti ehdokkaana esiintyvä olisi juurikin hän.

80. Mitäs me Mutantit

”Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat – Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.” (Jer. 31:35-37)

 

Siitä on vajaa kaksi vuotta kulunut, kun lähes tällä samalla paikalla: luettuani Björn (Nalle) Wahlroosin epävirallisen elämäkerran tein sen hämmästyttävän havainnon että ”stalinismistakin voi eheytyä.” Sittemmin on kyllä monesti tullut ajateltua: tulikohan tehtyä hätiköity johtopäätös… Tällä kertaa tuli alkajaisiksi lainattua viiden kirjan rypäs Templo Ecumenicosta. Tuosta ryppäästä erityismaininnan mielestäni ansaitsee Marlo Morganin kirja, joka kertoo itseään Oikeiksi Ihmisiksi kutsuvien Australian aboriginaalien kohteluista ja kohtaloista. Sen itsestäänselvyyden tämänkin kirjan sanoma vahvistaa, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen synnynnäinen tietoisuus Jumalasta. Vain ateistiksi itsensä sivistänyt ei sitä halua tunnustaa.
Mistään varsinaisesta evankeliumin riemuvoitosta kirja ei kerro, olkoonkin että asialla ovat Laupeuden sisariksi itseään kutsuvat katolisen kirkon lähetystyöntekijät:

VIESTI IKUISUUDELTA

”Beatrice, meidän rotumme on toiminut tuhansia vuosia yhdessä. Jokaista kunnioitetaan, jokainen osallistuu, jokaista tuetaan, mutta ennen kaikkea me olemme ryhmä. Voisit sanoa että ihmisryhmä suorittamassa henkistä tehtävää. Toinen seikka, joka näytti aluksi minusta hyvin erilaiselta ja jota minä edelleen pidän olennaisena erona näiden kahden kulttuurin välillä, on kilpailun käsite. Mutanttien maailmassa on huipulla tilaa vain yhdelle ja muiden on täytettävä alempana oleva tila ikään kuin kolmiossa, jossa suurin osa väestä on alimpana tukemassa sitä yhtä sielä huipulla. Minun on vaikea ymmärtää, miten äiti tai isä voi kertoa lapselleen, että vain yksi voi voittaa ja muiden on hävittävä. He näyttävät toden totta uskovan, ettei arvovaltaa ole riittävästi eikä johtajanpaikkoja kylliksi, joten vain yksi voi menestyä ja muiden on asetuttava vähäisempiin rooleihin. Minusta tuntuu, että kilpailu on enemmän kuin mikään muu vetänyt ihmisiä eroon toisistaan, sillä se panee ihmisen uskomaan puutteisiin ja rajoituksiin ja ruokkii kateutta ja väkivaltaa.”

”Toisaalta”, Beatrice keskeytti, ”mutantithan sanovat, että juuri kilpailu on tehnyt maailmasta niin edistyneen ja mukavan. Ihmiset, jotka keksivät jotain, saavat mainetta ja mammonaa.”

”Se on totta, mutta onko meidän parempi olla? Onko maa terveempi? Ovatko kasvit, eläimet ja ihmiset terveempiä? Näyttääkö tulevaisuus valoisammalta ja lupaavammalta kilpailun takia? Minä en arvostele, koska tiedän, että tämä kaikki kuuluu Jumalalliseen Järjestykseen. Mutta tarkkailijana minun on sanottava, että omasta mielestäni kilpailu ei haise hyvältä. Minun on siunattava ne, jotka tahtovat vain saada lisää ja olla ylivoimaisia, ja antaa heidän mennä. Aboriginaalien rotu on aina toiminut pikemmin litteän palapelin kuin kolmion tavoin. Meidän mielestämme kaikki sopivat palapeliin ja kaikki ovat olennainen osa sitä. Jos kuka tahansa yksi ihminen puuttuisi, me olisimme yhteensä vajavainen. Meissä olisi ammottava aukko. Kun me istumme nuotion ääressä, jokainen tuo siihen ainutlaatuisuutensa. Joku tuo ryhmäämme metsästyksen taidon, joku toinen on opettaja, kokki, parantaja, kuuntelija, tanssija ja niin edelleen. Joku meistä on päällikkö, mutta me myös tiedämme, että kuka tahansa osaa johtaa ja kaikkien on myös saatava johtaa silloin kun itsekukin tahtoo seikkailla. Me osaamme myös seurata. Kumpikaan ei ole toista parempi. Kummallekin on aikansa ja paikkansa.” (Sivut 230-231)

”Meitä Oikeita Ihmisiä on vähän, mutta me olemme kärsivällisiä ja sitkeitä ja tahdomme tehdä osuutemme. Me omistamme elämämme maan pelastamiselle ja tulevaisuuden varjelemiselle.” (Sivu 258)

 

Vaan paremminkin tulee mieleen ajatus, että jos käännynnäinen saa käännytetyksi kääntymättömän, tuloksena on korkeintaan samanlainen käännynnäinen kuin käännyttäjä itsekin on. Josta aiheesta Jeesuksella oli radikaali, ja poliittisesti hyvinkin epäkorrekti näkemys: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15)

Sillä heti kirjan alkulehdet sisältävät julmaa ironiaa, kun lähetystyöntekijät riistävät äidiltä vastasyntyneet kaksoset. Jotka sitten vielä erotetaan toisistaan ja sijoitetaan eri tahoille sielujensa sivistämiseksi ja pelastamiseksi.

Nykyisille, omiin ideologisiin kupliinsa tiukasti linnoittautuneille kirja saattaisi hyvinkin toimia jonkinlaisena katseen avartajana. Kun miettii tämän päivän kehitystä ja tapahtumia poliittisine päätöksineen – sukupuolisuuteen liittyvistä hölmöistä väittämistä puhumattakaan (kun poliittinen broilerikin viimeistään Arkadian mäellä muuttuu poliittiseksi kameleontiksi) – on helpohkoa yhtyä aboriginaalien käsitykseen meistä: ylivertaisina itseämme pitävistä valkoisista. (Jotka emme muuten jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä, muuttuaksemme tummemmiksi). Melanooman uhallakin! Toivoa vain sopii etteivät haitalliset mutaatiot ole ehtineet edetä jo niin pitkälle, ettei paluuta normaaliin enää ole.

Sehän tässä nyt kuitenkin on vähintäänkin ihmeellistä: kun ohjenuorana noin yleisesti ottaen tuntuisi olevan, että se miten Raamattu meitä ohjeistaa oikeaan elämiseen, täytyy saada karistettua pois kahlitsemasta: löytyy silti yksi asia, jossa näyttää vallitsevan edellämainitun logiikan vastainen laaja konsensus. Nimittäin suhtautumisessa Israeliin! Kovasti näyttää siltä, että YK(kin) on perustettu vain, ja yksinomaan, heristämään tuomitsevasti sormeaan Israelille (nykyisin tosin jo nyrkkiäkin). Eikä yksikään kansakunta halua missata tulevaa ”Grande Finalea”, vaan jokainen, tai ainakin enemmistö, tahtoo varmistaa mukana olonsa, vaikka se on etukäteen ennustettu Raamatussa!

”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kakki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.” (Sakarja 12:2-3)

79. Päästä meidät pahasta

”Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” (Filippiläisille 2: 9-11)

 

Minulla on etuoikeus omistaa David Pawsonin henkilökohtainen videotervehdys. Muistona toistaiseksi ainoalta, vuonna 2009 tapahtuneelta Israelin matkalta. Jossa saimme osallistua ikimuistettaville Lehtimajanjuhlille. Se, että minä, ennestään Pawsonia tuntematta, tuon tervehdyksen sain, on poikani Ramin ansiota. Hän nimittäin oli noihin aikoihin ICEJ:n Grafted -työssä. Ja niissä merkeissä samaan aikaan samassa paikassa heidän matkansa johtajana. Hän se meidät tuolla tavalla mieluisasti yllätti: josta vielä myöhästynyt kiitos! Tuossa videossa Pawson tosin kutsuu minua Papaniksi, joka hänelle anteeksi suotakoon, sillä eihän kukaan aina voi kaikessa onnistua. Voihan olla että hän on tullut tahattomasti ”disinformoiduksi!”

Koska olen siis Pawson-fani, seuraan mielelläni hänen opetuksiaan. Josta päästäänkin pikku hiljaa asian ”ytimeen”, kuten toisaalla hyvinkin ajankohtainen sanonta kuuluu. Eräästä ihan hiljattain kuulemastani opetuksesta mieleen jäi – ei ehdottoman sanatarkasti – mutta ajatus on jokseenkin tämä: ”Akateemisesti koulutetut uskovat asioita herkemmin, kuin kouluja käymättömät. Kun asia esitetään hienoin sanakääntein, se menee helposti läpi.”

Se, mahtaako tuo ihan aikuisten oikeasti olla totta vai tarua, jääköön – niin lähdekritiikin, faktantarkistus, -kuin muun sellaisen ulottumattomiin, tai ainakin jonkun muun ratkaistavaksi – ettei mene hyvä juttu pilalle. Sillä myönnettävä on (jostain tarkemmin määrittelemättömästä syystä), että tuohon on helppo, etten sanoisi ”kutkuttavan” helppo yhtyä!

Vai väittääkö joku että esimerkiksi meillä valtauskontona opetettava evoluutioteoria on seurausta kierto/kansakoulupohjaisen rahvaan invaasiosta yliopistojen strategisille opetus-aloille? Tai viime aikoina yhä enenevä mielettömyys lakimuutoksineen; jonka seurauksena vielä jokin aika sitten normaalina pidetty on julistettu uuden normaalin syrjäyttämäksi? Tai että ennen niinkin uskomaton asia kuin enemmistön muuttuminen vähemmistöksi, ja päinvastoin, toteutuu päivä päivältä yhä enemmän ja vääjäämättömästi silmiemme edessä, ja sitä silti kutsutaan demokratiaksi?

Otsikon ote Jeesuksen opetuslapsille opettamasta rukouksesta alkaa saada yhä syvällisempiä nyansseja. Sillä vääjäämätöntä on sekin, että Raamattunsa tosissaan ottava kiusaantuu ajankohtaisia tapahtumia seuratessaan yhä enemmän. Kristitylle – joka (mieluiten päivittäin) tutustuu Raamattuunsa – nämä nykyiset ilmiöt eivät ole ”puskan takaa” tulleita yllätyksiä. Ainakaan niiden ei pitäisi sitä olla. Vaan että alamme olla – ellemme jo olekin – ajassa, jota joku on kuvannut: Kun lukee päivän lehtiä; on kuin lukisi Raamattua.

Jokainen vähänkin sisälukutaitoinen voi todeta, kuinka käsitteet kätevästi (retorisesti) käännetään päälaelleen. Niin että alkaa olla lähes mahdotonta tietää, mikä on totta ja mikä valhetta. Kristityille tosin (jälleen kerran) – ja nyt en tarkoita kulttuurikristittyjä – näkyy selviönä iso kuva siitä missä mennään. Että itse ”valheen isä” on se taustalla ohjaileva kapellimestari, joka on kaiken takana.

Oheisessa Wikipedian otteessa on vähän (lisä)valaistusta – ehkä jopa helpotusta johtopäätösten tekemiseen nyt, kun monenlaiset vaalitkin ihan tuotapikaa ovat ajankohtaisia – sellaiselle, joka kenties juuri nyt, huuli pyöreänä ihmettelee mihin tämä maailma oikein on menossa. Tai sille, joka vaikkapa joskus on kuunnellut (lumotun käärmeen tavoin) poliitikkoa, käytetyn auton kauppiasta, tai lipeväpuheista kauppiasta yleensä. Ja joka jo kuunnellessaan on tiennyt tulevansa huijatuksi, muttei voinut vastustaa kyseisen tarinan tai tavaran ostamista. Kaikille näille muistutuksena, että yhteisenä nimittäjänä edellämainituissa esimerkeissä toimii sama kuin savolaisen saarnatessa: vastuu siirtyy (aina) kuulijalle.

”Kreikkalaisessa kaupunkivaltiossa eli poliksessa poliittisen uran luominen edellytti henkilöltä sitä, että hän kykeni saavuttamaan kansanjoukot omien ajatustensa taakse, joko päättävissä poliittisissa elimissä tai oikeusistuimissa. Tärkeintä oli siis vakuuttavuus, ei ensisijaisesti totuus, koska totuudellisemmatkin ajatukset ja mielipiteet saattoivat jäädä häviölle, jos ne esitettiin huonosti.”

Raamatulla on oma ajaton – ja siitä johtuen samalla aina kiusallisen ajankohtainen – näkemyksensä kyseisen kaltaisesta toiminnasta:

”Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!” (Jes. 5:20)

78. Manu, minä ja Potus45

”Pysyköön veljellinen rakkaus. Älkää unhottako vieraanvaraisuutta; sillä sitä osoittamalla muutamat ovat tietämättään saaneet pitää enkeleitä vierainaan. Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis. Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee. Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä”; niin että me turvallisin mielin sanomme: ”Herra on minun auttajani, en minä pelkää; mitä voi ihminen minulle tehdä?” Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa; katsokaa, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoansa. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.” (Hepr. 13:1-8)

 

 

Koska niin moni on halunnut sanoa jotain Koivistoon liittyen, rohkenen minäkin: Sillä olihan meillä monen vuoden ajan yhteinen harrastus: Nimittäin lentopallo – jota hän tosin pelasi sikariportaassa – minä ruohonjuuritasolla. Sitä en tiennyt, että hänen kätensä (kuulemma) olivat huomiota herättävän suuret. No, eiköhän sellaisella ”paterikädellä” – ryyditettynä miehen 190 cm:n pituudella, jos vielä pomppukin oli ”kohillaan” – pallo suorastaan uponnut vastustajan kenttään!

 

Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto oli – niin kliseiseltä kuin koko sanonta jo nyky-maailmassa saattaa kuulostaakin – koko kansan presidentti. Nyttemmin olen kuullut sanottavan, että hän oli myös Suomen viimeinen presidentti! Ja minä kun olen näihin päiviin asti elänyt siinä autuaassa uskossa että tuo titteli kuuluu Urho Kekkoselle!

Avattuna tuo viimeisen presidentin ”titteli” tarkoittaa sitä että niin Kekkosella kuin Koivistollakin, olivat täydet valtaoikeudet – joita Kekkonen myös käytti – mutta Koivisto ei niinkään. Vaan hän aloitti prosessin niiden riisumiseksi. Niinpä ainakin hänen jälkeensä hallinneita voitanee hyvällä syyllä kutsua lähinnä seurustelu-upseereiksi.
Niin, keskuudestamme on todellakin Mauno Koiviston myötä poistunut viimeinen täydet valtaoikeudet omannut presidentti. Joku hirtehinen voisi todeta että samalla poistui viimeinen suomalainen sosiaalidemokraatti, jolla oli sydän, vieläpä ihan paikallaan! Sillä ellen väärin muista, hän totesi myöhemmin, jo eläkkeellä ollessaan tuntevansa ”piston sydämessään” vahvan markan politiikastaan.

Mitä sitten tuohon koko kansan presidenttiyteen tulee

Kontrastina voidaan ottaa esimerkki – mistäpä muualta kuin Yhdysvalloista. Jossa parhaillaan Trumpin vastustajat vuodattavat metrin päähän (ainakin) lentäviä krokodiilinkyyneleitä, hokien mantraa: ”not my president.” Mantraa, jolla kylläkin on sikäli pitkät perinteet että valmiiksi painettuja T-paitoja kyseisellä tekstillä varustettuna – kaukoviisaasti kylläkin neutraalimpana, ilman valmista nimeä tai naamataulua – taitaa (todennäköisesti) olla varastot pullollaan. Sillä tavoin sekä elinkeinoelämä, että kansa varautuvat vaalien jälkeiseen jakautuneisuuteen.

Meillä ei vielä(?) tuollaisilla; Ei minun presidenttini -tekstillä varustettuja paitoja taida olla. Tai sitten vain minä olen varjeltunut niitä näkemästä. Mitä muuten tuohon jakautumiseen tulee: saattaa olla niin että USA:ssa(kin) ”kansa on jakautunut” vain, jos republikaanit voittavat. Tiedä häntä…

Mutta siinä missä Mauno Koiviston anatomia täällä meillä (suuret kädet) on saanut pysyä pyhänä ja koskemattomana – ainakaan siitä ei ole halpamaisesti irvailtu (tai jälleen, minä olen varjeltunut) – Donald Trumpin pienistä(?) käsistä, kuin myös kaikesta muustakin mahdollisesta – on irvailtu sitäkin häpeämättömämmin. Meillä ja muualla.

Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvata kaikkea häneen – sekä ennen vaaleja, että yhä edelleenkin, kohdistuvaa leppymätöntä noitavainoa – se olisi: Sikamaista! Josta päästäänkin tämän kaltaiseen lopputulemaan: Jos voidaan salaliittoteoretisoida John F. Kennedyn kohtaloon ainakin jossain määrin vaikuttaneen Sikojen lahti. Trumpin kohdalla siihen saattaa vaikuttaa ”sikojen” jahti!

Lopuksi: Jos joku ehkä ihmettelee näitä postauksieni alussa – ja nykyisin enenevässä määrin muuallakin – esiintyviä lainauksia Raamatusta, joista ei aina ehkä(?) voi olla varma, liittyvätkö mihinkään – siihen on simppeli selitys: minun sanoillani ei ole samanlaisia takuita kuin Jumalan sanoilla:

 

”Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.” (Jes. 55:10-11)

77. Hästäk-kulttuuri ja Kosminen tomppeli

”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.” (2. Piet. 5:8-9)

 

Ehkä on syytä vähän avata taas jo näinkin pitkään jatkuneen ”monitoroinnin” mukanaan tuomia, ajoittain hyvinkin vivahteikkaita, ja jopa jänniäkin väristyksiä ja tuntemuksia.

Aloittaessani nykyistä ristiretkeäni somen ihmeelliseen maailmaan, kuulin eräänlaisena evästyksenä sellaisenkin maininnan Twitteristä, että se on eliitin temmellyskenttä. Ja toden totta: kun kärkinimeksi ja eräänlaiseksi ”His Master’s Tweet” -hahmoksi nousee: ei enempää eikä vähempää, kuin itse USA:n presidentti Donald Trump: Voisiko se tästä enää sen elitistisemmäksi mennäkään!?

Tuskinpa vaan. Ja Trump nyt ei takuuvarmasti ainakaan jätä ketään kylmäksi. Päinvastoin! Mikä merkillisintä: kuumimmat antitrumpistit (ihan globaalistikin) tuntuisivat edelleen käyvän USA:n presidentinvaalikampanjaa: odottaen yhä Hillary Clintonin tulevan valituksi!

Tarkoitus oli, kuten Twitter esittelyssäni (taas itseäni toistaen) totean; oikeastaan vain ikäänkuin varjona varjoissa tarkkailla: Ja olla sen kummemmin kommentoimatta tai uudelleen twiittaamatta. No, ihan niinhän se ei sitten kuitenkaan ole mennyt. Vaan yksi asia johti toiseen (aivan kuten myös oheisen kuvan luolassa asuvalla epäonnisella, israelilaisten tuotteiden boikotoimiseen ryhtyneellä perheellä). Ja huomaan kovaa vauhtia ajautuvani suorastaan hästäk-kulttuurin suurkuluttajaksi.

Takavuosien Pekka Puupää -elokuvien hahmon, eli Pätkän (Martti ”Masa” Elis Niemi) tunnetuksi tekemä lentävä lause ”asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta…”, tuli kyllä mieleen kun törmäsin Joel Kontisen kirjoitukseen, jossa mainittiin Ristin Voiton sivuilla ollut kirjoitus: ”luomiskertomus kuvaa maailman Jumalan itselleen rakentamana kosmisena temppelinä.” Toki tuttu on myös Raamatussa toisaalla, toisessa (ei kylläkään sen vakavampaan kuin syömiseen liittyvässä)
kontekstissa todettu:

”Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.” (Room. 14:4)

Uskallan kuitenkin ihmetellä hengellisen syntymäkotini (Helluntaiherätys, jonka pää-äänenkannattaja Ristin Voitto -lehti on, tai ainakin oli ennen) kehitystä, kun ymmärtääkseni, isäntä meillä pitäisi oleman sama, ja kyse on huomattavasti syömistä vakavammasta asiasta (ainakin kun pidetään mielessä, että ”yksi asia johtaa toiseen…”): Ollaanko siellä jo kenties hurahdettu, vaiko vasta kovaa vauhtia hurahtamassa kosmisiksi tomppeleiksi?

Raamattu-aiheista aivovoimistelua edelleen jatkaakseni: meille jokaiselle taitaa olla tutut, itsensä Jeesuksen sanomat, avioliittoon liittyvät sanat: ”Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Mark. 10:9) Genesis kertoo myös Baabelin kielten sekoituksesta, jonka johdosta ihmiset lakkasivat puhumasta yhtä yhteistä kieltä ja yhteinen tornihanke kuivui kokoon.

En ole profeetta, enkä profeetan oppilas. Enkä näinollen yritä väittää, että Raamattu jossain kohtaa sanoisi: minkä Jumala on hajoittanut, sitä älköön ihminen yhdistäkö. Toisaalta, kyllä tuollekin ajatukselle saattaisi jossain määrin antaa tukea Joosuan langettama vala Jerikon valloituksen jälkeen: ”Kirottu olkoon Herran edessä se mies, joka ryhtyy rakentamaan tätä Jerikon kaupunkia. Sen perustuksen laskemisesta hän menettäköön esikoisensa ja sen porttien pystyttämisestä nuorimpansa.” (Joos. 6:26)

Uskon kuitenkin siihen että Jumalalla on ollut, ja on edelleen tuohon kielten sekoittamiseen ja ihmiskunnan muokkamiseen sitä kautta eri kansakunniksi, hyvät ja tarkoituksen mukaiset syyt.
Joten tästä näkövinkkelistä katsottuna en ole ollenkaan varma että tätä nykyistä globalistista puuhastelua kansallisten valtioiden rajojen, ja kansallisten identiteettien haihduttamisineen, jopa yhteinen kieli -hankkeineen, katsotaan niin sanotusti hyvällä silmällä.

Ken elää, hän näkee. Kaikki siis näyttää menevän juuri päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä Jumala sanassaan on tahtonut tai tarkoittanut. Mutta kuitenkin: ”niin kuin on kirjoitettu.” On tullut aikaisemminkin todettua, että ihmistä on aivan alusta asti eniten kiinnostanut juurikin se, mikä on kiellettyä. Jota tukemaan sopii oheinen poiminta Jani Heikkisen toimittamasta kirjasta nimeltä: Ajatusten Aarteita.

”Aatami oli vain inhimillinen – ja vain se selittää kaiken. Hän ei syönyt omenaa omenan vuoksi, vaan siksi että se oli kielletty. Jos käärme olisi kielletty, hän olisi syönyt sen.” (Mark Twain)

76. Vain tolkku puuttuu

”Sinulle, kuningas Nebukadnessar, julistetaan: Sinun valtakuntasi on otettu sinulta pois. Sinut ajetaan pois ihmisten seasta, ja kedon eläinten parissa on sinun asuinpaikkasi oleva; sinä joudut syömään ruohoa niinkuin raavaat, ja niin on sinulta kuluva seitsemän aikaa, kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle hän tahtoo.” (Dan. 4:28-29)

 

Aivan ensimmäiseksi haluan – kuten taannoinen youtubessa usein toistetuksi kuuluisuudeksi noussut sanonta kuului – esittää oheisen linkin ja sen sisältämän pienen pätkän RKP:n – kantasuomalaisen kannalta nuivaakin nuivemmasta – manifestista. Joka kertoo koruttomasti ainakin sen ettei Suomi; tai ainakaan eivät suomalaiset ole priorisoinnissa ihan ykkösinä agendalla.

Nimittäin, kun tässä nyt taas lähestytään tuota aikaa, jolloinka pienellä ihmisellä on suoranainen runsauden pula sen suhteen, kenet näistä minua kilpaa kosivista valitsisin hoitamaan yhteisiä asioita isänmaan eduksi:

”RKP on uussuomalaisten puolue ja se houkuttelee ja integroi maahanmuuttajat puoluetoimintaan, myös johtotehtäviin, ja vaikuttaa niin, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen.”

http://beta.oikeamedia.com/o1-5605

Niin ja ”juuri tulleen tiedon mukaan”; tässä poliittisen korrektiuden, ja sitä kautta vihapuheen kitkemiseen ponnekkaasti omistautuneessa: luvatussa maassa – eräässä vasemmiston vaalisloganissa on todettu äänestämättä jättämisen ”voivan olla ääni natsille tai persulle…”

Menneinä vuosina jalojen arvojen kuten: Koti, uskonto, isänmaa puolustajana(kin) profiloitunut Kokoomus on nykyisin kokemassa nuo arvot kirosanoina. Ja mitä ilmeisimmin uusina ”arvoinaan” pyrkimässä kohti kodittomuutta, uskonnottomuutta ja ennen kaikkea isänmaattomuutta, osana uljasta EU:n liittovaltiota!

Kuka lienee alunperin lanseerannut sanonnan: Politiikka on rikki, mutta joku vuosi sitten sen täällä Suomessa teki tunnetuksi Alexander Stubb, ministerinä ollessaan. Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa, riippunee siitä keneltä kysytään.

Se saattaa tosiasiassa ollakin rikki. Jopa niin pahasti ettei siihen tehoa enää edes ”Setä Arkadian” Politiikan korjaussarja. Loogisena jatkumona sanonnalle: Millainen kansa, sellaiset päättäjät voitanee todeta: millaiset poliitikot, sellainen politiikka?

 

Voi Pyhä Sylvi sentään!

 
Missä ovat politiikan ulkopuolelta tulevat varteen otettavat – nimenomaan nykyistä ultraliberaalia menoa haastavat – mustat hevoset? Pahasti näyttää siltä että valittavana on pelkkiä mustia lampaita!
Otsikon innoittajana toimii – ajankohtaisten yhteiskunnallisten muutosten lisäksi (tai niistä johtuen) – kahdeksankymmentä-luvun Helkama pyörä -mainos. Kuten moni on jo huomannutkin: lievästi tuunattuna. Kehityksen etenemisestä voitanee lyhyesti todeta: Kielletty hedelmä kiehtoo yhä eniten!

Omalta kohdaltani totean, että Timo Soinin väistymisen myötä politiikan kiinnostavuuden eteen laskeutuu paksu musta esirippu. Jos Perussuomalaiset lakkaa olemasta todellinen vaihtoehto, se katoaa samaan sakeaan liberaaliin punavihreään usvaan yhdessä liberaalien piispojen, pappien ja perinteisten puolueiden kanssa.

Mutta lyhyestä virsi kaunis ja loppu-analyysiksi jo kliseeksi muodostuneet ”kolme pointtia”, jotka tästä kaikesta tulevat mieleen: Ensimmäinen ja lohdullisin on se että Jumalalla on alusta asti ollut, ja on yhä edelleen luomansa universumin ohjakset tiukasti käsissään. Toinen, että Hän voi käyttää ketä tahtoo tarkoitusperiensä toteuttamiseen.

Kolmas ja meidän ihmispoloisten kannalta ei niin kovin mairitteleva, jo kulunutkin fraasi: ”historia opettaa meille ettei ihminen opi mitään historiasta.”

Ei välttämättä edes ihan tuoreesta ja välittömästä lähi-historiasta, kuten Belsassarin tapaus osoittaa:

 
”Mutta sinä, hänen poikansa Belsassar, et ole nöyryyttänyt sydäntäsi, vaikka tämän kaiken tiesit; vaan sinä olet korottanut itsesi taivaan Herraa vastaan…” ”…sinut on vaa’alla punnittu ja köykäiseksi havaittu.””(Dan. 5:22-23,27)

75. Heil Hypocrisy

”Mihin siis vertaisin tämän sukupolven ihmisiä? Millaisia he ovat? He ovat kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes Kastaja on tullut, hän ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika on tullut, hän syö ja juo, ja te sanotte: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!’” (Luuk. 7:31-34)

 
Tulin tässä tehneeksi sen mykän synnin että liityin uudestaan, pitkähkön tauon jälkeen Twitteriin: https://twitter.com/talepani. Lähinnä, kuten siellä esittelyssäni totean, monitoroidakseni miten makaa sellainen poliittinen maailma jossa tapahtuma toisensa jälkeen on laitettava kategoriaan: Eihän siinä näin pitänyt – kaiken järjen ja asiantuntijalausuntojen mukaan – mitenkään voida käydä!

Mielenkiintoa lisää huomattavasti, jos tai kun asioita tarkastelee raamatullisten linssien läpi.

Niin, ja mitä vielä noihin synteihin yleisemmin tulee: Tunnustan vielä senkin (joka saattaa jo nyky-tulkintojen mukaan kuulua niihin anteeksiantamattomiin), että juurikin, ja lähes yksinomaan Trumpin seuraamisen takia päädyin nykyiseen ”Twitter-herätykseeni.”

Mutta mennäkseni noihin monitoroinnin tässä vasta melko lyhyessä ajassa antamiin vaikutelmiin. Jos nyt vaikka edetään pienemmästä suurempaan. Ikäänkuin myrskystä vesilasissa astetta suurempaan kuohuun.

Parhaillaan Juha Sipilän ympärillä käytävä – noitavainoon verrattavissa oleva kihinä alkaa saada jo farssin piirteitä. Samaan aikaan kun Suomi-Neito korisee hukkumaisillaan kurkkuaan myöten suossa! Herääkin kysymys: Onkohan tässä kaikessa nyt pohjimmiltaan kyse siitä, että kun – huolimatta vuosikymmeniä jatkuneesta valistamisesta, kansa (sekin!) kuitenkin meni tekemään sen anteeksiantamattoman synnin, että valitsi väärin – oppositio ja media on jonkinlaisessa psykoosissa eikä millään saa parkua toppaamaan. Ellei jollekin saada edes jotenkin kostettua?

Pitkähkön tauon jälkeen nähtiin jälleen itse Ruben Stiller isännöimässä Pressiklubia. Aiheena, mikäs muu kuin: Sipilä – Ajojahdin uhri? Poimin sieltä viestintäkonsultti Harri Saukkomaan toteamuksen: ”Ne jotka ovat parikymmentä vuotta viruneet eduskunnassa, osaavat käyttää mediaa hyväkseen.”

Lopputulemaksi voitanee sanoa: Sipilän heikkoutena – sen lisäksi että hän tulee politiikan ulkopuolelta – tuntuisi olevan se, ettei hän osaa käyttää mediaa!

Kaikille lienee tuttua Stubbin ahkera twiittailu, jonka irvailemiseen olen itsekin syyllistynyt. Nykytietämyksellä on ihan pakko todeta että mieshän on ollut edelläkävijä median käytössä! Hänen twiittailunsa kuuluu kuitenkin nappulaliigaan Trumpin vastaavaan verrattuna. Kuten myös tietysti koko Suomi USA:han verrattuna.

Olisikohan niinkin, että me suomalaiset olemme sen verran perässähiihtäjiä, ettei meillä edelläkävijöistä tykätä?

Heh, mutta hassuahan tässä – sanoisinko globaalissa tragikomediassa – on se, että kun täällä meillä media-osaamisen puute Juha Sipilän kohdalla koetaan ongelmaksi. Niin rapakon takana, Trumpin kohdalla, asia näyttäisi olevan päinvastoin. Hänellä kun tuntuisi olevan median käyttötaito niin hyvin hyppysissä, että on kohta saanut (hieman kärjistäen) jo pelkällä twiittailulla – josta häntä yksi ja toinen haluaisi hillitä – enemmän aikaan kuin edeltäjänsä kahdeksassa virkavuodessa. Eikä mies ole edes vielä virallisesti astunut virkaansa!

Niin, ja eikös se niinkin ollut että myös tämä juuri Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump tulee politiikan ulkopuolelta?!

Mitä sitten tuohon poliittiseen ”kihinään” laajemmin (ja myös vakavammin) tulee: vielä valtavampaa se takuuvarmasti on USA:ssa. Toivoa sopii että kansakunta, jolle aseenkanto-oikeus tuntuisi olevan tärkein asia maailmassa, pysyy maltillisena eikä tee mitään radikaalia. Toivoa sopii myös, että some kuitenkin, kaikista negatiivisista vaikutuksistaan huolimatta toimii myös eräänlaisena paineen tasaajana. Sillä ajatuksella että ”haukkuva koira ei pure”, kuten sanonta kuuluu.

Hassua, jopa lähes hirtehishumoristista on sekin, jonka olen toisessakin yhteydessä todennut, että tämä valhetta enemmän kuin totuutta rakastava maailma niin kiihkeästi vaatii poliitikoilta toden puhumista.

Sain joululahjaksi Laura ja Saska Saarikosken kirjoittaman kirjan: Trump Mies Kuin Amerikka. Hyvä kirja, kiitos joulupukille!

Se taisi olla siinä kirjassa (mutta ihan varma en ole), jossa oli tämä hyvä ja osuva määritelmä median dilemmasta Trumpiin liittyen, ja johon on hyvä lopettaa: ”Media ottaa miehen puheet kirjaimellisesti, mutta ei ota miestä tosissaan. Kannattajat eivät ota miehen puheita kirjaimellisesti, mutta ottavat miehen tosissaan.”

74. Poliittinen Kornius

”Jos minun liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole säätänyt taivaan ja maan lakeja,
niin minä myös hylkään Jaakobin ja palvelijani Daavidin jälkeläiset, niin etten ota hänen jälkeläisistänsä hallitsijoita Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille. Sillä minä käännän heidän kohtalonsa ja armahdan heitä.” (Jer. 33:25-26)

 

Viime aikaisten tapahtumien valossa herää aiheellinen kysymys: Mitähän sieltä vielä ehtii tulla, ennen kuin ollaan tammikuun kahdennessakymmenennessä päivässä? Kuullaanko Obaman hallinnolta vielä viimeisenä ”ystävänpalveluna” Israelille palestiinalaisvaltion tunnustaminen?

Sen verran on ollut viime aikoina puhetta Suomen perustuslaistakin että päätin siitä jotakin tietoa hankkia. Onneksi on Wikipedia! Herää kysymys: mihinkä niitä monien vuosien yliopistokoulutuksia tarvitaan, kun jo varttitunnissa saa hankittua melkoisen oppimäärän?! Silmään osui pykälä jossa määritellään oikeus sosiaaliturvaan:

19 § Oikeus sosiaaliturvaan

”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.”

Saatan olla hidasälyinen, mutta eikös tuo sulje sisäänsä (ainakaan se ei sulje mitään ulos) vaikkapa kaiken maailman kyborgit, hobbitit ja alienit?! Minusta kyllä tuollaisen pykälän sorvaamisesta jäljet johtavat globalistis-ultraliberaali-vihervasemmiston sylttytehtaalle. Huomaa, että tuossa ei puhuta mitään suomalaisista, tai Suomen kansalaisista. Kuitenkin on kyse Suomen perustuslaista!!

Poimin Israel hayom -sivuilta oheisen lainauksen, joka vapaasti suomennettuna kuuluu näin: ”Poliittinen korrektius on poistettava maailmasta. Israelista, Yhdysvalloista, kaikkialta. Se on luonut valhetodellisuuden kulttuurin joka vaarantaa koko Läntisen sivistyksen.” (Dr. Haim Shine, Israel hayom 30.12.2016)

Tuota täydentää hyvinkin verkkouutiset.fi: stä poimittu toteamus:

”– Tämän maan suuri ongelma on poliittinen korrektius, Trump vastasi ja sai raikuvat aplodit.”

Olen pitkään – oikeastaan koko sen ajan kun olen ollut ”omillani”, enkä enää vieraskynänä Ramin blogilla – välttänyt tarkoituksella kuvien viljelyä postauksissa. Mutta joskus säännön vahvistava poikkeus on kuitenkin paikallaan.

Sitä paitsi tunnettu tosiasia on, että yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Mitäpä sitten puhuvatkaan kuvat, joissa on sanojakin mukana. Ystävämme Richard Dawkins (Sattuma, Luonnonvalinta ja Itsekäs Geeni -asetelman ”isä”) on lanseerannut termin meemi. Joten liitän mukaan pari Obama -aiheista sellaista.

Sanonpa vaan että jos ei ole kovin mairitteleva se kuva, mikä jää elämään Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjasta, ei sitä myöskään ole se kuva, joka jää elämään Obaman loppurutistuksesta!

Näyttää tosin siltä siltä että yhä lisääntyvässä määrin on niitä, joille Israelin tuomitseminen rosvoksi ja miehittäjävaltioksi päätöslauselma 2334:n muodossa on toiveiden täyttymys. Niitä joiden mielestä Israelilla ei ole mitään oikeutta olla olemassa edes nykyisten rajojensa sisäpuolella. Ja enää harvassa niitä jotka oikeasti ovat huolissaan sen lopullisista vaikutuksista.

Niin tai näin, lohdullista on tietää että:

”Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.” (Psalmit 121:4)