75. Heil Hypocrisy

”Mihin siis vertaisin tämän sukupolven ihmisiä? Millaisia he ovat? He ovat kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes Kastaja on tullut, hän ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika on tullut, hän syö ja juo, ja te sanotte: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!’” (Luuk. 7:31-34)

 
Tulin tässä tehneeksi sen mykän synnin että liityin uudestaan, pitkähkön tauon jälkeen Twitteriin: https://twitter.com/talepani. Lähinnä, kuten siellä esittelyssäni totean, monitoroidakseni miten makaa sellainen poliittinen maailma jossa tapahtuma toisensa jälkeen on laitettava kategoriaan: Eihän siinä näin pitänyt – kaiken järjen ja asiantuntijalausuntojen mukaan – mitenkään voida käydä!

Mielenkiintoa lisää huomattavasti, jos tai kun asioita tarkastelee raamatullisten linssien läpi.

Niin, ja mitä vielä noihin synteihin yleisemmin tulee: Tunnustan vielä senkin (joka saattaa jo nyky-tulkintojen mukaan kuulua niihin anteeksiantamattomiin), että juurikin, ja lähes yksinomaan Trumpin seuraamisen takia päädyin nykyiseen ”Twitter-herätykseeni.”

Mutta mennäkseni noihin monitoroinnin tässä vasta melko lyhyessä ajassa antamiin vaikutelmiin. Jos nyt vaikka edetään pienemmästä suurempaan. Ikäänkuin myrskystä vesilasissa astetta suurempaan kuohuun.

Parhaillaan Juha Sipilän ympärillä käytävä – noitavainoon verrattavissa oleva kihinä alkaa saada jo farssin piirteitä. Samaan aikaan kun Suomi-Neito korisee hukkumaisillaan kurkkuaan myöten suossa! Herääkin kysymys: Onkohan tässä kaikessa nyt pohjimmiltaan kyse siitä, että kun – huolimatta vuosikymmeniä jatkuneesta valistamisesta, kansa (sekin!) kuitenkin meni tekemään sen anteeksiantamattoman synnin, että valitsi väärin – oppositio ja media on jonkinlaisessa psykoosissa eikä millään saa parkua toppaamaan. Ellei jollekin saada edes jotenkin kostettua?

Pitkähkön tauon jälkeen nähtiin jälleen itse Ruben Stiller isännöimässä Pressiklubia. Aiheena, mikäs muu kuin: Sipilä – Ajojahdin uhri? Poimin sieltä viestintäkonsultti Harri Saukkomaan toteamuksen: ”Ne jotka ovat parikymmentä vuotta viruneet eduskunnassa, osaavat käyttää mediaa hyväkseen.”

Lopputulemaksi voitanee sanoa: Sipilän heikkoutena – sen lisäksi että hän tulee politiikan ulkopuolelta – tuntuisi olevan se, ettei hän osaa käyttää mediaa!

Kaikille lienee tuttua Stubbin ahkera twiittailu, jonka irvailemiseen olen itsekin syyllistynyt. Nykytietämyksellä on ihan pakko todeta että mieshän on ollut edelläkävijä median käytössä! Hänen twiittailunsa kuuluu kuitenkin nappulaliigaan Trumpin vastaavaan verrattuna. Kuten myös tietysti koko Suomi USA:han verrattuna.

Olisikohan niinkin, että me suomalaiset olemme sen verran perässähiihtäjiä, ettei meillä edelläkävijöistä tykätä?

Heh, mutta hassuahan tässä – sanoisinko globaalissa tragikomediassa – on se, että kun täällä meillä media-osaamisen puute Juha Sipilän kohdalla koetaan ongelmaksi. Niin rapakon takana, Trumpin kohdalla, asia näyttäisi olevan päinvastoin. Hänellä kun tuntuisi olevan median käyttötaito niin hyvin hyppysissä, että on kohta saanut (hieman kärjistäen) jo pelkällä twiittailulla – josta häntä yksi ja toinen haluaisi hillitä – enemmän aikaan kuin edeltäjänsä kahdeksassa virkavuodessa. Eikä mies ole edes vielä virallisesti astunut virkaansa!

Niin, ja eikös se niinkin ollut että myös tämä juuri Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump tulee politiikan ulkopuolelta?!

Mitä sitten tuohon poliittiseen ”kihinään” laajemmin (ja myös vakavammin) tulee: vielä valtavampaa se takuuvarmasti on USA:ssa. Toivoa sopii että kansakunta, jolle aseenkanto-oikeus tuntuisi olevan tärkein asia maailmassa, pysyy maltillisena eikä tee mitään radikaalia. Toivoa sopii myös, että some kuitenkin, kaikista negatiivisista vaikutuksistaan huolimatta toimii myös eräänlaisena paineen tasaajana. Sillä ajatuksella että ”haukkuva koira ei pure”, kuten sanonta kuuluu.

Hassua, jopa lähes hirtehishumoristista on sekin, jonka olen toisessakin yhteydessä todennut, että tämä valhetta enemmän kuin totuutta rakastava maailma niin kiihkeästi vaatii poliitikoilta toden puhumista.

Sain joululahjaksi Laura ja Saska Saarikosken kirjoittaman kirjan: Trump Mies Kuin Amerikka. Hyvä kirja, kiitos joulupukille!

Se taisi olla siinä kirjassa (mutta ihan varma en ole), jossa oli tämä hyvä ja osuva määritelmä median dilemmasta Trumpiin liittyen, ja johon on hyvä lopettaa: ”Media ottaa miehen puheet kirjaimellisesti, mutta ei ota miestä tosissaan. Kannattajat eivät ota miehen puheita kirjaimellisesti, mutta ottavat miehen tosissaan.”

49. Ainako aprillipäivä?

”Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm. 22:15)

Lapsuudesta tuttu hokema: ”Aprilliä, syö silliä; juo kuumaa kuravettä päälle” – muistui mieleen viimeisintä tieteen ”valtavaa läpimurtoa” kummastellessa. Kuten aikaisemmin naamakirjakommentissa totesin: Tiedemaailmassa aprillipäiviä näyttäisi epätasa-arvoisesti olevan vuodessa 365, kun me tavalliset ihmiset joudumme tyytymään yhteen!

Eipä silti että henkilökohtaisesti kaipaisin sitä yhtäkään. Olen jopa jossain määrin inhonnut koko virallista valehtelupäivää.

Kaikkien tiedossa oleva tosiasia on se, että savolaisen saarnatessa vastuu välittömästi siirtyy kuulijalle. Nyt näyttäisi melko vahvasti (on itse asiassa näyttänyt jo pitkään) siltä että tauti on levinnyt myös tiedemaailmaan. Eikä suinkaan levitessään voimaansa menettäneenä lievänä epidemiana, vaan suoranaisena pandemiana. Jossa ei ainoastaan vastuu – vaan myös todistelutaakka väittämän oikeaksi tai ”potaskaksi” toteamisesta – siirtyy kuulijalle.

Kun vastakkain asetetaan akateeminen arvovalta ja kadunmiehen filosofia, ei liene epäilystäkään siitä, kumpi kanta jää viralliseksi. Olkoon kuinka mieletön akateeminen väittämä tahansa. Me suomalaiset, ja niin sanottu vanha kansa varsinkin, olemme tottuneet suhtautumaan ylen kunnioittavasti kaikenlaiseen koulutukseen. Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa ei ollut harvinaista kuulla jo pelkästään ylioppilasta puhuteltavan: ”Herra ylioppilas!”

Tuosta naiivista, lähes jumalointiin verrattavissa olevasta palvonnasta lienee nykyisin otettu jokunen askel maanläheisempään suhtautumiseen. Mutta yhtäkaikki koulutuksen mukanaan tuoma arvovalta on melko kiistaton.

Kuten viime aikoina otsikoihin nousseet valelääkäritapaukset osoittavat; optiona tiettyihin ammatteihin liittyvä valkoinen takki jo sinällänsä saa ihmeitä aikaan! Saatikka sitten että tuohon samaiseen takkiin on kääritty annos akateemista uskottavuutta.

Lähes mitä tahansa voi väittää todeksi ja mikä tahansa näyttäisi kelpaavan, kunhan ei vain lähde Raamattua ja luomisoppia myötäilemään.

Milloin yksi tiimi kirkkain silmin väittää ihmisen älykkyyden olevan peräisin eläimen aivovauriosta. Ja toinen, että ihminen on sian ja simpanssin risteytys; eikä ketään selvempijärkistä näytä löytyvän, joka sanoisi anoppini sanoin: ”Koputa hyvä mies (nainen, tai neutraalisti; henkilö) päätäs, että klöntit hajoo!”

Kertauksen vuoksi saattaa tässä yhteydessä olla paikallaan palauttaa mieliin, mitä Yhdysvaltain 26. presidentti Theodore Roosevelt aikoinaan humoristisesti(?) totesi akateemisesta sivistyksestä:

”Kouluja käymätön voi varastaa tavaravaunusta; akateemisesti sivistynyt voi nyysiä koko rautatien.”

Tuohon hokemaan vielä loppukaneettina palatakseni: Tottahan se on vedätetylle jossain määrin nöyryyttävä, mutta myös (tapauksesta tosin riippuen) vapauttava, tyyliin: Saivat mokomat höynäytettyä, mutta onneksi oli vain huijaus!

Tiedemaailmasta tuota ”vapautusta” lienee turha odottaa. Ovat kai sen verran ryppyotsaisen vakavissaan ja hartaita, että uskovat omat aprillipilansa!

48. Strontium 90

”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet.” (Room. 1:22)

Marjastamiseen liittyvä pikkukumara etukeno saattaa olla syynä monologeihin, joita ehtimiseen näyttäisi syntyvän. Ehkä se saa sakan – jonka päällä aivot normaalioloissa lepäävät – lähtemään liikkeelle aiheuttaen mitä eriskummallisimpia aivoituksia. Sitä se tosin ei selitä, miksi sama jatkuu pitkin vuotta. Josta taas seuraa aiheellinen pelko siitä, että irtoilemista tapahtuu asennoista riippumatta.

Mutta tällä kertaa se, mikä yllytti molemmat aivosolut kilpasille, oli Twitterissä joitakuita hykerryttävä, kuvitteellisen(?) Katnissin (vai mikä se oli) toteamus, että ”tyhmät ihmiset ovat vaarallisia.” Josta johtuen tämä pieni postaus vaikkapa toteamuksella: Etpä taida ehkä arvatakaan kuinka lähellä totuutta tuo väittämäsi on!

Koska varastossa sattui olemaan vielä jokunen rivi Ennustukset toteutuvat -kirjasarjasta poimimaani aineistoa; ja koska se mielestäni sopii tähän yhteyteen kuin nyrkki silmään, olisi sääli sitä haaskata.

Kuten oheiset otsikot osoittavat, ovat lainaukset sarjan ensimmäisestä kirjasta, joka ilmestyi vuonna 1974. Jos siis kohta neljäkymmentä vuotta sitten voitiin tiedottaa tuon kaltaisia lukuja vaikkapa tuon strontiumin osalta, mikähän mahtaa olla tilanne tänä päivänä? Jos maailma pystyssä pysyy, eikä kukaan vihellä peliä poikki, ainakin me jätämme säteilevän perinnön tuleville polville. Toisaalta, onpahan ainakin sellainen perintö, jota jälkipolvi ei heti saa tuhlattua!

 >><<

Radioaktiivisuus (Et. 1, s. 169–175)

Björn O. Gillberg tiedottaa, että Yhdysvalloissa varastoidaan ydinvoimaloista niin paljon strontium 90:tä, että sen määrä ylittää kolmikymmenkertaisesti maailmanlaajuisessa atomisodassa ilmakehään vapautuvan määrän. Radioaktiivinen jäte voi päästä liikkeelle ydinvoimaloista myös onnettomuuden kautta. Kokonaiset maat voivat saastua, ja erityisesti voimaloiden lähellä asuvat ovat vaarassa. Atomisotaan asti ei tarvitse odottaa, sillä myrkyllinen saastuminen on jo käynnissä.

Atomisota (Et. 1, s. 175–183)

Suurvaltojen välillä on kilpavarustelua. Viidesosa maailman tiedemiehistä toimii sotateollisuuden alalla. Maailman vuosittaiset varustelumenot kohoavat arvion mukaan 1120 miljardiin markkaan. Ydinaseita omistavat valtiot ovat varastoineet atomiaseita sadan trotyylitonnin verran jokaista maapallolla elävää miestä, naista ja lasta kohti. Tällä asevarastolla nykyinen ihmiskunta voisi pyörittää varman itsemurhan rulettia tuhat kierrosta.

Albert Einstein, atomikauden profeetta, joka havainnoillaan laski perustan atomipommille, sanoi: ”Atomiaseilla voitaisiin pyyhkäistä pois 2/3 maapallon väestöstä. Jos neljäs maailmansota syttyisi, se olisi kivi -ja nuijasota.”

J. Robert Oppenheimer, ”atomipommin isä” ja atomipommin valmistaneen tutkimusryhmän johtaja sanoi: ”Seuraavan sodan jälkeen ei löydy riittävästi eläviä kuolleittemme hautaamiseen.”

>><<

Kuulun siihen ikäpolveen jolle tuo kylmän sodan aikainen kilpavarustelu on tuttu asia. Sen tiimoilta on monen monta laskelmaa, ihan julkisesti olemassa olevia, jotka puhuvat karua kieltään siitä, että ihmiskunnalla on aikoja sitten ollut varastoissaan kapasiteettia tuhota kaikki elämä maapallolta moneen kertaan. Epäilenpä etteivät nuo aseet -ainakaan niihin käytettyjen ydinlatausten osalta – ole minnekään kadonneet. Rautaesiripun kaaduttua ja Neuvostoliiton hajottua, en kovinkaan suuresti ihmettelisi, vaikka joku näinä päivinä saisi hankittua itselleen mustasta pörssistä ydinkärjellä varustetun mannerten välisen ohjuksen laukaisujalustoineen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että merkillepantavana kupletin juonena on se, että ”läpimurto” lähes poikkeuksetta tapahtuu ensin tappamisen saralla, ja vasta sitten seuraa hyötykäyttö. Edelleen todettakoon jälleen, että avatuksi on tullut sellainen Pandoran lipas, jota ihmiskunta ei kykene enää sulkemaan.

Niin, enkä minä olisi minäkään, ellen ainakin edes vilauttaisi Dawkins -korttia. Varsinkin näinkin herkullisissa yhteyksissä. Yleisessä tiedossahan on, että ateistit, Dawkins keulahahmonaan – jotka pitävät naturalistista maailmankuvaa ainoana oikeana – nimittävät itseään ”välkyiksi.”

Kun taas Raamattu häpeämättömästi – ilmeisen piittaamattomana tämän päivän vihapuhekielloista – sanoo: ’Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa”’ (Ps.14:1). En tiedä miten sinusta, mutta minusta näiden kahden määritelmän välillä on melkoisen suuri kontrasti; etten sanoisi ristiriita.

Loppukaneetiksi laitan tähän vaimon nuorimman veljen nätin kommentin omasta edesmenneestä äidistään, ja minun anopistani: ”Muori on nyt totuudessa. Me eletään vielä täällä valheessa.” (K-P. Hartikainen)