”Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm.22:13-15)
Tähän alkuun pari fiktiivistä esimerkkiä kaupallisista tiedotteista. Jotka hyvinkin saattaisivat istua kuin nenä päähän tässä kuoleman kulttuurin kyllästämässä ajanjaksossa. Jossa abortti jo pitkään on ollut itsestään selvyys, ja eutanasiaa ajetaan parhaillaan kuin käärmettä pyssyyn. Ja jossa arvoistaan ylpeilevät eniten ne, jotka ovat hylänneet ja heittäneet romukoppaan Jumalan ja raamatulliset arvot. Ja vaihtaneet ne omiin, humanistisiin arvoihinsa!:
Esimerkki 1:
Ottaako pattiin? Potkiiko elämä kovilla kengillä? Kyllästyttääkö koko touhu? Eipä hätää, sillä lähin eutanasialääkäri on sinua yhtä lähellä kuin lähin puhelin.
Esimerkki 2:
Miksi eläisit kun Lehtolan hautaustoimisto hautaa sinut kampanjahintaan? Juuri nyt, kuukauden kampanja: kaksi yhden hinnalla!
Faktasta fiktiota, vaiko fiktiosta faktaa: kas siinä kysymys. Eräs työtoverini väitti eräässä – jotenkin Raamattuun liittyvässä kysymyksessä jota en nyt muista – minulla menneen ”faktat ja fiktiot sekaisin.” Josta minulla luonnollisestikin oli, ja on edelleen eriävä näkemys.
No, tässä ajassa fiktiosta tehdään faktaa ja päinvastoin. Esimerkkinä evoluutioteorian esittäminen ainoana oikeana selityksenä maailmankaikkeuden synnylle. Mitä korkeammin koulutettu, sitä varmemmin evoluutio-uskovainen. Tosin löytyy harvoja säännön vahvistavia poikkeuksia, kuin myös niitäkin jotka – sitten eläkkeellä olevana emerituksena, kun ei enää ole pelkoa potkuista – uskaltavat sanoa mitä todella ajattelevat.
Erään Adolf -nimisen diktaattorin suuhun kerrotaan laitetun toteamus: ”Mitä suurempi valhe, sitä suurempi mahdollisuus, että siihen uskotaan.”
Huomaan toistavani itseäni. Mutta lohduttaudun sillä ajatuksella että joku minua viisaampi on joskus todennut kertauksen olevan opintojen äiti. Tai, kuten pastorimme on todennut: ”tarvitaan ennemmin muistutusta kuin opetusta.” Siispä en usko paljonkaan liioittelevani kun tarpeellisena toistan kuulemani väittämän, joka kieltämättä saattaa olla yksi lempiaiheistani. Mutta johon melko monen on luullakseni helppo yhtyä. Nimittäin, että suomenruotsalaiset ovat todennäköisesti maailman hemmotelluin vähemmistö.
Oli suorastaan surkuhupaisaa seurata, kun arvostettu, entinen oikeusministerimme ja RKP:n nykyinen puheenjohtaja: kansanedustaja Anna-Maja Henriksson kertoi tunteisiin vetoavan tarinan lapsuuden ajan traumaattisesta sairaalakokemuksesta Helsingissä. Syvä elinikäinen(?) trauma johtuu tuosta (kertaluontoisesta) tapahtumasta ettei hän tuolloin saanut palvelua omalla äidinkielellään, eli ruotsiksi!
Voi istu ja pala!
Viimeistään tässä vaiheessa pitäisi RKP:n rooli vain ja ainoastaan kielipuolueena – jolle kaikki käy, kunhan vain ruotsin kieli elää ja voi hyvin, ja ennen kaikkea säilyy virallisena – olla kaikille selvää!
Ja nyt sitten vielä uhkaavat näillä hallituksen kaavailemilla sairaaloihin liittyvillä sote-uudistuksilla kukaties vielä pahimmassa tapauksessa pakottaa kuolemaankin suomeksi!
Kyllä ovat suomenruotsalaiset herkkähipiäistä porukkaa! Ainakin monin verroin kantasuomalaisia herkempiä, etten paremmin ota ja sano!
Vai mitä arvelet tästä muistin virkistämisestä?:
Että tässä virallisesti kaksikielisessä maassa, Pietarsaaren kaupungissa, suomenkielinen väestönosa: kantasuomalaiset – joka onnettomuudekseen on joutunut vähemmistöryhmän
asemaan. RKP:n ollessa ”niskan päällä” – joutuu pahimmillaan koko ikänsä odottelemaan suomenkielistä palvelua, eritoten sairaala miljöössä. Eikä sitä kai kukaan – ilmeisesti ei edes arvoisa Anna-Maja Henriksson – pidä minkäänlaisena epäkohtana. Traumojen aiheuttamisesta puhumattakaan.
Sanovat että ”tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee”, mutta otan riskin. Kun kouluaikana kauan sitten, meillä oli joku – tutustu työelämään – tai mikälie harjoittelu, jossa varhaisteini-iässä olevat oppilaat pääsivät viikoksi harjoittelemaan johonkin paikalliseen liikkeeseen. Eipä ollut tuolloin mitään jakoa ellet osannut riittävästi ruotsia.
Vaan kun laitetaan toisin päin, vielä tänä päivänä, anno domini 2016 on täysin mahdollista ”törmätä” myymälähenkilökuntaan, joka ei lainkaan kykene palvelemaan suomeksi.
Ruotsi ei ole ilmeisesti edes aikonut muuttua virallisesti muuksi kuin yksikieliseksi. Vaikka ruotsinsuomalaisia on siellä ymmärtääkseni enemmän kuin täällä meillä Suomessa suomenruotsalaisia. Mutta se käsitys siellä asumisesta jäi että paremmin he meistä suomalaisista siirtolaisista siellä huolehtivat, kuin mitä meistä suomalaisista täällä Pietarsaaressa huolehditaan.
Tulkkipalvelu oli itsestään selvyys, jota vain ”komia luonto” – kyllä mä itte osaan – tai sitten se ettei haluttu ylimääräisiä korvia kuuntelemaan intiimejä asioita, saattoi estää käyttämästä.
Kaikuja periferiasta 