43. Spotpuri

”Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa” (Mark. 8:38).

Otsikko saattaa vannoutuneen musiikkimiehen mielestä olla harhaanjohtava. Mutta tarkkasilmäinen havaitsee, ettei se sittenkään ole sitä, miltä se nopealla ensisilmäyksellä saattaisi vaikuttaa. Tähän maratonpostaukseen on yritetty kohdentaen kerätä huomionarvoisia seikkoja alaotsikoiden viittaamilta alueilta – muttei tietenkään kaikkea – joten tässä valossa se puolustanee paikkaansa.

Musiikillisten asioiden kanssa tällä sikermällä ei siis ole mitään tekemistä. Ellei sitten siinä valossa, että tässä yritetään valottaa sitä millainen on se Grande Finale, johon nykyisen – tosin väliaikaisen – kapellimestarin johdolla päädytään. Ja mitä sitten seuraa kun Taivaallinen Kapellimestari ottaa lopulta orkesterin johdon käsiinsä.

Muuten, olen tässä yrittänyt tehdä parannusta naamakirjassa ja twitterissä hengailusta sekä päivittäisistä, jopa useasti päivässä tapahtuneista mediakatsauksista. Ja niistä edellämainittuihin osoitetuista linkityksistä. Asketismi on viety jopa niinkin pitkälle, että luovuin myös postauksen linkittämisestä naamakirjaan ja twitteriin. Päädytäänkö jatkossa jonkinlaiselle kultaiselle keskitielle, sen näyttää aika.

Mutta olen hämmästynyt siitä, että vaikka kaikkea tätä on jatkunut – tai oikeammin sanottuna ollut jatkumatta – jo kohta kolme viikkoa, en ole havainnut minkäänlaisia vieroitusoireita! Päinvastoin, olo on huomattavasti rauhallisempi, kun ei tarvitse provosoitua. Provosoitumiseen kun tuppaa jonkin verran olemaan tuota taipumusta. Joten kaikille muillekin someaddikteille tiedoksi: Elämää(kin) ON! 

>><<

YHTEISKUNNALLISET MERKIT

Tiedon lisääntymisen merkki (Et. 1, s. 13–19)

”Keitä ovat nuo, jotka lentävät niin kuin pilvet ja niin kuin kyyhkyset lakkoihinsa?” kysyi profeetta Jesaja (Jes. 60:8). Monia kielikuvia käyttäen hän puhui tästä ajasta, jolloin ihmiset voivat matkustaa lentäen. Tätä Raamatun profetiaa pidettiin monia vuosituhansia aivan järjettömänä, mutta meidän aikanamme lentäminen on tavallista, ja olemme nähneet omin silmin tämän profetian toteutumisen.

Jesaja näki näyssään, että israelilaiset palaisivat muun muassa tällä tavalla, lentämällä, omaan maahansa vuosituhantisen hajaannuksen jälkeen. Tämä on toteutunut nyt kirjaimellisesti.

Kaupankäynti ajan merkkinä (Et. 1, s. 19–22)

Ostaminen ja myyminen ei sinänsä ole pahaa. Tavarain vaihto voi olla yhtä hyödyllistä kuin niiden tuottaminen. Kuitenkin Raamatun antama kuva lopunajan liike-elämästä on synkkä. Jeesus vertaa sitä Sodoman liiketoimintaan. Valitettavasti se pitää paikkansa aivan liian hyvin. Viekkaat liikemiehet ja teollisuusjohtajat keräävät suunnattomia omaisuuksia. Raamattu ennustaa näin käyvänkin: ”Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä. Te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä” (Jaak. 5: 1-5).

Hirvittävä rahanhimo on esimerkiksi aseteollisuuden takana ja yleensä kaikessa sotavarustelussa. Ennen ensimmäistä maailmansotaa oli Yhdysvalloissa noin 8.000 miljonääriä. Sodan jälkeen heitä oli noin 30.000. Siis 22.000 uutta miljonääriä ihmisteurastuksen kustannuksella!

Nälänhädän merkit (Et. 1, s. 25–32)

Varsinainen nälkäkuolema on usein pitkäaikainen tapahtumasarja. Mukillinen päivässä ei ole mikään kunnon ateria. Se ei anna elämää vaan hitaan kuoleman. Vaikeimmin tilanne koettelee lapsia. Sodan aikana Biafran lapset opettelivat uuden leikin: He leikkivät syömistä.

Arthur Hopcraftin kirja Born to Hunger (Nälkään syntyneet) ilmaisee satojen tuhansien ihmisten elämänkohtalon. Housman on sanonut: ”Valmistautukaa huonon tulevaisuuden varalle, älkää hyvän!” Professori Georg Borgström hyökkää ihanaa tulevaisuutta maalaavaa tulevaisuudentutkimusta vastaan, koska se sivuuttaa ravinnonsaantiongelman.

Puhutaan kaksikymmentuntisesta työviikosta ja kolmen kuukauden vuosilomasta. Puhutaan atomista rajattoman energian lähteenä ja tietokoneista rajoittamattomana tietolähteenä. Mutta mitä tämä kaikki hyödyttää, jos ihmiskunta kuolee nälkään keinotekoisessa paratiisissaan!

Tämäkin ajan merkki osoittaa maailman tiimalasin hiekan pian kuluvan loppuun. Maan Herra ja Luoja ei kauan siedä tällaista asiantilaa. Hän, joka ravitsi nälkäiset erämaassa, ei hyväksy, että pienet lapset joutuvat huutamaan ruokaa. Pian Hän itse puuttuu asioiden kulkuun. Jeesus Kristus on tuleva perustamaan valtakuntaansa.

MORAALISET MERKIT

Laittomuus (Et. 1, s. 33–36)

F. M. Dostojevski sanoi aikoinaan kuten Jean-Paul Sartre myöhemmin, että jos ei ole Jumalaa, niin silloin millään ei ole mitään väliä. Hylkäämällä Jumala hyljätään myös moraali maailmasta. Nykyinen tilanteemme on tällainen. Aikalaisemme ovat ilman siveellisiä normeja, koska he elävät ilman Jumalaa. Nämä siveelliset normit pysyivät vallalla, alkulähteestään erotettuinakin, jonkin aikaa mutteivät kauan. Uskonnollinen luopumus johti moraaliseen rappioon.

Kristillisen yhteiskunnan sijaan on tullut niin sanottu moniarvoinen yhteiskunta tai oikeammin sanoen myytti moniarvoisesta yhteiskunnasta. Kristilliset käsitykset ja ihanteet olivat tunnusomaisia entisajan yhteiskunnalle, mutta nyt niiden sijaan on tullut suvaitsevaisuus ja vapaus. Tällainen suhteellisuus on tietysti kaukana objektiivisuudesta. Normittomuus ja huono moraali eivät ole puolueetonta asennoitumista moraaliarvoihin.

Tavallaan voidaan sanoa kehityksen kulkeneen takaisin Konstantinopolin kirkolliskokousta edeltäneisiin olosuhteisiin. Kristinuskon ainoa vaihtoehto näyttää olevan pakanuus. Olemme epäilemättä kulkeutumassa jälkikristilliseen aikaan. Huolimatta joistakin kristillisen kulttuurin jäänteistä, on nyky-yhteiskunnan rakentamisen varsinainen perusta uuspakanuus. Puolueettomuuden ja objektiivisuuden varjolla viedään moraalinihilismi voittoon yhteiskunnassa.

Kulttuurinihilismi (Et. 1, s. 36–39 )

Jumalaton kulttuuri oli ominaista vedenpaisumusta edeltäneelle ajalle. Ja niin kuin oli Nooan päivinä, niin on oleva Ihmisen Pojan tullessa. Elämme massakulttuurin aikaa. Tämä massakulttuurin nimellä kulkeva on merkillinen ilmiö. Se on voimakkaiden joukkotiedotusvälineiden tuotetta. Pienet radikaaliryhmät ovat melkein kokonaan vallanneet länsimaissa tiedotusvälineet ja estävät usein onnistuneesti muitten mielipiteitten esille tulemisen.

Niistä saa nykyajan ihminen enimmät vaikutteensa, ja useimpiin ihmisiin joukkotiedotusvälineet vaikuttavat enemmän kuin tuttavat. Merkityksellistä on myös, että näiden tiedotusvälineiden vaikutuksen piiriin joudutaan jo nuorina ja kypsymättöminä. Kristinuskon vaikutus uusiin sukupolviin on heikentynyt koulujen jatkuvan maallistumisen myötä, ja usein juuri kristinuskon vastustajat hallitsevat tiedotusvälineitä. Tästä syystä uuspakanuus leviää niin sanotuissa kristityissä maissa hälyttävällä tavalla.

Nuoriso-ongelma (Et. 1, s. 39–47)

Sukupolvien välinen kitka ei ole uusi ilmiö. Se on hyvin tunnettu historiassa. Tietyissä muodoissa ja määrissä sitä on esiintynyt aina. Kuitenkin on myönnettävä, että se sukupolvien välinen kuilu, joka nykyään erottaa lapset ja vanhemmat toisistaan, on niin syvä ja laaja, ettei mitään vastaavaa ole koskaan nähty.

Tietysti vanhemmalla sukupolvella on suurempi vastuu nyt syntyneestä tilanteesta. Juuri se luopui uskosta Jumalaan ja repi siten alas kristillisten moraalinormien perusteet ja päästi synnin ja siveettömyyden valloilleen maailmassa.

Nuoret, jotka kasvoivat länsimaisessa yltäkylläisyyden yhteiskunnassa, saivat osansa aineellisesta paratiisista, mutta samanaikaisesti heiltä riistettiin kaikki mielekkyys ja tarkoitus elämästä. He saivat elintason mutta eivät normeja elämiseen. Vanhempi ateistinen sukupolvi antoi hyvin köyhän henkisen ympäristön ihmiselle, joka ei elä ainoastaan leivästä.

Opettajat valittavat myös vanhemmilta saamaansa heikkoa tukea. ”Vaikka lehtien antama kuva koulujen olosuhteista olisikin vahvasti liioiteltu, on kuitenkin tarpeeksi aineistoa, joka todistaa olosuhteitten mielettömyyttä”, kirjoittaa Norsk Skoleblad.

Kuri on täysin murentumassa kouluissamme. Jos muutosta parempaan ei tapahdu, anarkia vaanii kulman takana, sanovat kouluista vastuussa olevat. Hulinoitsijat tietävät voivansa tehdä mitä vain ilman, että siitä tulee heille ikäviä seurauksia. ”Häikäilemättömyys ja kunnioituksen puute, jota tarkastajat ovat tavanneet, johtaa vain yhteen vaihtoehtoon, ellei muutosta tapahdu: Opettajien on jätettävä työnsä.”

>><<

Todettakoon tässä yhteydessä, että tätä kirjoitettaessa, Anno Domini 2013, lööpit kirkuvat opettajien voimattomuutta kouluhäiriköinnin edessä. Ihan täällä tämän päivän Suomessa. Ja parhaillaan kerätään nimiä virastaan erotetun opettajan tukemiseksi, tämän tultua erotetuksi poistettuaan häiriköivän oppilaan luokasta. Tämä kaikki on osoituksena siitä, ettei kehitys ole valitettavasti kulkenut ainakaan parempaan suuntaan.

>><<

Harhaanjohdettu nuoriso vetelehtii vailla päämäärää ja tarkoitusta. Tilanne on tulos ajatussuunnista, joiden keskellä nuoriso on kasvanut – darwinismista, freudilaisuudesta, marxilaisuudesta, relativismista. Näillä nuorilla ei ole kerrassaan mitään tarkoitusta elämässä. Jotkut yrittävät aivan yksinkertaisesti ”hypätä jonnekin.”

Toiset takertuvat huumeisiin ja päihteisiin. Monet pitävät elämää niin arvottomana, etteivät enää halua elää. 1960-luvulla nuorten tekemien itsemurhien määrä nousi yli 100 % Yhdysvalloissa. Tämä osoittaa, että nuoret tuntevat itsensä yksinäisiksi ja syvällä sisimmässään onnettomiksi häikäilemättömän elämänsä keskellä.

Rikosongelma (Et. 1, s. 48–61)

Laittomuus ja väkivalta ovat tunnusomaisia lopunajalle. Jeesus sanoo laittomuuden lisääntyvän. Eräs syy lisääntyvään laittomuuteen on rikosten tekijöitä odottavat hyvin lievät rangaistukset. Jotkut lehdet kertovat rikollisista hyvin kauniisti, niin että nämä saavat paljon enemmän myötätuntoa kansalta kuin uhrit, jotka usein kärsivät suuria vahinkoja ja menettävät ehkä sekä omaisuutensa että terveytensä.

Tämä kieroutunut rikosystävällisyys johtaa mitä merkillisimpiin tuloksiin. Väitetään aivan tosissaan yhteiskunnan tekevän suuremman rikoksen panemalla henkilön vankilaan, kuin henkilö on tehnyt ryöstäessään toisen ihmisen omaisuuden. Ihmisten tuomitsemista vankilaan pidetään barbaarisena ja mielettömänä. Nykyisen oikeusajattelun perusteoriat ovat myös hyvin epäilyttäviä. Aikaisemmin laeillamme oli vahva pohja raamatullisessa moraalissa ja kymmenessä käskyssä, mutta nyt kaikki on virran vietävänä.

Nyt puhutaan niin sanotusta yleisestä oikeustajusta, ja kun aikaisemmin oikeuden tehtävänä oli tuomita lakien mukaan, nyt on käynyt niin, että tuomioistuin soveltaa lakia yleisen oikeustajun mukaan. Ne ovat vähemmän sidottuja itse lakiin kuin omiin erittäin subjektiivisiin mielipiteisiinsä siitä, mitä kansan syvät rivit ajattelevat eri rikkomusten rangaistavuudesta.

Tämä on erittäin merkillinen ilmiö. Oikeuskäsite rakentuu enemmistön elämänohjeena olevan normiston tai normittomuuden varaan. Kansan valitsemien lakia säätävien viranomaisten ei tarvitse muuttaa lakeja, sillä tuomioistuimet lakkauttavat ne. Sitten poistetaan eri rikosten rangaistavuus. Kumoamalla lait rikos tehdään sallituksi. Olemme nyt tämänsuuntaisen kehityksen syövereissä, ja päätepiste on antikristillinen anarkia ja diktatuuri.

Alkoholi ja huumeet (Et. 1, s. 61–81)

Lääketiede ei pysty paljoa auttamaan huumeiden väärinkäytön vangeiksi joutuneita. Eräs ruotsalainen lääketieteen professori on sanonut: ”Narkomaaniksi voidaan tulla yhdessä vuorokaudessa. Meillä lääkäreillä ei ole mitään parannuskeinoa siihen.” Eräs toinen lääketieteen professori sanoo: ”Uskonnollinen kokemus on ainoa vapautumiskeino huumeiden orjuudesta.”

Eräs tukholmalainen sosiaalitarkkailija laittoi Dagens Nyheteriin ilmoituksen, jossa hän tiedusteli, kuinka moni oli vapautunut huumeista. Hän sai kolmekymmentä vastausta. Näistä kaksikymmentäyhdeksän oli vapautunut pelastuskokemuksen kautta. Tämä osoittaa kristityillä olevan vastuu narkomaanien auttamisesta. Hengelliset ongelmat voidaan parantaa vain hengellisellä avulla. Nykyinen huumeaalto on henkien liikehdintää. Se kuuluu lopunajan antikristillisiin uskonnollisiin harhaoppehin, jotka ovat nousemassa esiin.

Sukupuolimoraalin rappio (Et. 1, s. 81–87)

Sukupuoliyhteyden harjoittamista kuolleen kanssa eli nekrofiliaa puolustava ruotsalainen lääkäri Lars Ullerstam kirjoittaa: ”Kristinusko on syyllinen siihen, että näkemykset sukupuoliasioista ovat myrkyttyneet.”

Norjalainen kirjailija Axel Jensen on hyökännyt kirjassaan En Tråd (Vaaterihma) ehkä kaikkein voimakkaimmin kristillistä moraalia vastaan: ”Odotamme päivää, jolloin ihmiskunta päästää irstauden purkautumaan. Kirjailijana näen tehtäväkseni jouduttaa tätä tapahtumaa. Antakaa meille jatkuvasti lisää pornografiaa. Tarjotkaa meille enemmän stripteasea, sodomiaa eli eläimeen ryhtymistä, väkisinmakaamista, nekrofiliaa eli vainajiin ryhtymistä ja sukurutsausta. Kaikkein eniten toivomme uppoamista siveettömyyden tulvaan.”

Pornografia (Et. 1, s. 87–91)

Pornografia on ekshibitionismin (sairaalloinen tarve näytellä sukupuolielimiä) ilmausta. Pornoon sotkeutuvat joutuvat helposti luonnottomuuksien harjoittajiksi. Kommunistimaat eivät hyväksy pornografiaa. Ne tietävät sen hajottavan vaikutuksen kansaan ja erityisesti nuorisoon.

Tätä taustaa vasten on melko omituista, että lännen radikaalit ja kommunistiset lehdet eivät juuri hyökkää pornografiaa vastaan. Tiedämme Hitlerin kieltäneen pornografian mutta lähettäneen monta junavaunullista pornografista kirjallisuutta Puolaan, ennen kuin hän hyökkäsi sinne.

Homoseksuaalisuus (Et. 1, s. 91–96)

Sekä Vanha että Uusi Testamentti pitävät homoseksualismia kuolemansyntinä. Raamattu ei pidä homoseksuaalisuuden harjoitusta sairautena, jolle ei mahda mitään, vaan syntinä, josta ihminen on siveellisesti vastuussa. Tosiasiaa ei muuta miksikään se, että jotkut ihmiset ovat luonteeltaan taipuvaisia tähän syntiin, sillä samoin on monien muidenkin syntien laita. Raamattu puhuu isiltä peritystä pahuudesta. Perisynti on olemassa, mutta me voimme vapautua kaikesta, sillä meidät on ostettu vapaiksi Jeesuksen verellä (1. Piet. 1:18-29).

Nykyinen lääketieteellinen tutkimus on hylännyt teorian, jonka mukaan on olemassa synnynnäisiä homoseksuelleja. Kuitenkin meidän on ymmärrettävä, että monet onnettomat ihmiset ovat varhaisessa elämänsä vaiheessa ja ehkä tiedostamattoman sielullisen vamman tähden tulleet homoseksualisteiksi. Monissa ovat kielletyt tunteet ja epänormaali käyttäytyminen vietellyksi joutumisen seurausta.

Muidenkin ihmisten on taisteltava syntisiä halujaan ja taipumuksiaan vastaan; samoin on homoseksualistin tosissaan pyrittävä hallitsemaan väärin suuntautunutta viettiään. Homoseksuaalisuus ei ole anteeksiantamaton synti. Apostolisissa seurakunnissa oli tästä synnistä luopuneita ja normaalia elämää viettäviä ihmisiä (1. Kor. 6:9-11).

Avioliiton hajottaminen (Et. 1, s. 96–107)

Eurooppalaisessa kulttuurissa moniavioisuutta pidettiin yleisesti voitettuna kehitysasteena. Kuitenkin havaitsemme moniavioisuuden sukeltaneen esiin uudelleen, ja kaikkein pahimmassa muodossaan. Tunnettu perhesosiologi Jessie Bernard sanoo moniavioisuuden olevan levinneempää nykyisessä kulttuuripiirissämme kuin moniavioisuuden sallivissa yhteiskunnissa. Erona on vain, että sallimme moniavioisuuden sarjana samanaikaisuuden asemesta.

Alvin Toffler tähdentää kirjassaan Framtidssjokk (Tulevaisuudenšokki), että tavallista perhettä ei pidetä miellyttävänä ryhmämuodosteena. Avioliittojen sarja on tulevaisuudessa tavallisempi kuin avioliitto, joka perustuu elinaikaiseen uskollisuuteen. Lainsäätäjämme pitävät uskottomuutta perusohjeena. Avioliiton rappiotila on sen tähden merkki ajallemme aivan kuten se oli Nooankin aikana.

Abortti (Et. 1, s. 107–115)

David Gilson, lontoolaisen sairaalan apulaislääkäri, toteaa: ”Me olemme suoraan sanoen murhaajia.” Hän kertoo kuinka hän yhdessä muiden lääkärien kanssa saattaa yhden vuoden aikana surmata yli kaksi tuhatta pikkulasta pitkälle edenneestä raskaudesta. Jotkut aborttilapset itkevät, ja useimmat heistä olisivat hoidolla jääneet eloon.

Hän kuvailee edelleen: ”Erään viikon aikana otin yhdeksän sikiötä pois kohdusta. Kuusi heistä oli noin 5–6 kuukauden ikäisiä ihmisolentoja. Yksi oli neljän kuukauden ikäinen, muut olivat nuorempia. He kaikki olivat ihmisiä. Jotkut heistä hengittivät. Luulen vain yhden heistä kuolleen kohtuun, koska se ei liikkunut, mutta muut vääntelehtivät, hengittivät ja huusivat täyttä kurkkua.”

Hän kertoo kahden naisen rynnänneen hysteerisinä leikkaussaliin ja vaatineen takaisin lapsiaan, mutta he tulivat liian myöhään. Toinen nainen löi häntä nyrkillä rintaan ja haukkui häntä murhaajaksi. ”En tiedä, millaisen vaikutuksen näihin naisiin heidän lastensa tappaminen tekee, mutta uskon, että monetkaan heistä eivät koskaan toinnu siitä. Uskon asian vaivaavan heitä koko elämän”, apulaislääkäri Gilson sanoo.

Radikaalit poliitikot ajavat vapaan aborttilain läpi maassa kuin maassa, vaikka se on selvästi ristiriidassa eri julistusten kanssa, jotka näkevät lääkärien velvollisuudeksi elämän kunnioittamisen kaikin tavoin.

Kun vapaa aborttilaki tuli Englantiin, elävistä sikiöistä tuli niin kova kysyntä, että viranomaisten oli puututtava asiaan. Ruotsissakin on jouduttu virallisesti myöntämään, että eläviä sikiöitä käytetään jatkuvasti koekaniineina.

Tätä hirvittävää elämän kunnioituksen puutetta voidaan verrata vain natsilääkäreiden kuolinkokeiluihin juutalaisvangeilla Hitlerin aikaisessa Saksassa. Melkein koko maailman kristillinen mielipide vastustaa vapaata aborttia.

Kuolinapua (Et. 1, s. 115–118)

Abortista ja eutanasiasta puhutaan hyvin mielellään kauniissa valossa. Jokaisen maailmaan tulevan lapsen on oltava toivottu, ja kenenkään parantumattomasti sairaan ei tarvitse elää kituuttaa. Molemmat väitteet ovat ihmisystävällisyyden viittaan kietoutunutta humpuukia, jota syötetään yllytystarkoituksessa.

Pastori Lewi Pethrus osoittaa, kuinka keskustelua vanhojen ja sairaiden hengiltä ottamisesta käydään aivan julkisesti heidän omien silmiensä edessä. Monet ovat niin pelästyneet näistä keskusteluista, että eivät uskalla käydä lääkärissä. Monet pysyvät mieluummin kodissaan kuin hakeutuvat yleisiin sairaaloihin ja hoitokoteihin.

Mutta vanhat ja sairaat eivät ole ainoita pelästyneitä. Aikaisemmin kristillisten kulttuurikansojen joutuminen näin syvälle pakanuuteen ja pimeyteen pelottaa ketä vain. Niin pahaksi, kovaksi ja barbaariseksi on tämä maailma päässyt, että jopa murhaa pidetään täysin hyväksyttävänä tekona, aivan armeliaisuutena! Synti on kypsynyt tuomiolle. Ihmisen Poika on pian tuleva terävän sirppinsä kanssa. ”Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt” (Ilm. 14:5).

EKSYTYKSEN MERKIT

Eksytykset (Et. 3, s. 7–9)

Ihminen on kiistämättä luonnostaan uskonnollinen. Hänen tarpeensa uskoa johonkin on niin väistämätön, että jos hän luopuu uskomasta totuuteen, hän sen sijaan alkaa panna uskonsa valheeseen. Mutta on olemassa ihmisiä, jotka voivat uskoa mihin tahansa, kunhan heidän ei vain tarvitse uskoa Raamatun Jumalaan.

Epäusko on todellakin hyvin helppoa. Tämä selittää sellaisten oppien levinneisyyden kuten kehitysopin väitteet maailmankaikkeuden ja elävien olentojen itsestään syntymisestä ja kehittymisestä.

Mutta epäuskolla on myös taipumusta tiettyyn yliuskoon. Monet, jotka ovat halunneet vapauttaa itsensä uskomasta Jumalaan, eivät ole onnistuneet vapauttamaan itseään taikauskosta. Oscar Wilde ei uskaltanut ajaa valkoisen hevosen vetämissä vaunuissa. Zola ei rohjennut ajaa tietyn numeroisilla ajurinrattailla. Skovgaard Petersen kutsuu tällaista ”paljastaviksi pikkuseikoiksi.”

Spiritismi (Et. 3, s. 10–21)

Spiritististen johtajien joukossa saattaa joskus törmätä sellaisiin, joista huokuu voimakas viha kristinuskoa kohtaan. Eräs tunnetun Conan Doylen lausuma puhuu selvää kieltään: ”Koko oppi perisynnistä, syntiinlankeemuksesta, sovituksesta Jeesuksen veren kautta, kaikki tämä on minusta inhottavaa — henget eivät tunne uskonnon tätä puolta. Kristinuskon on joko muututtava tai kuoltava.”

Hitler oli täysin vähäpätöinen poliittisena hahmona, kunnes hän joutui kosketuksiin spritististen piirien kanssa. Silloin tapahtui täydellinen muutos koko hänen persoonallisuudessaan. Hänen lähelleen tulevat ihmiset kokivat vapisevansa pelosta sen salaperäisen voiman vuoksi, joka häntä ympäröi.

Astrologia (Et. 3, s. 21–31)

Eräs mies, joka on kirjoittanut useita kirjoja astrologiasta, selittää menevänsä joka päivä iltapäivällä talonsa katolle ja palvovansa aurinkoa. Selvemmin ei voidakaan sanoa astrologian olevan epäjumalanpalvelusta. Se on vanhaa auringon -ja tähtien palvontaa, joka on tullut takaisin.

Miljoonilla astrologien palstoja sanoma -ja aikakauslehdistä lukevilla ei ole aavistustakaan siitä, että he leikkivät henkivaltojen kanssa, mutta heidän mielestään on kiehtovampaa tutkia horoskooppeja ja tuijottaa kristallipalloihin kuin tutkia pyhiä Kirjoituksia. Tällä tavalla ihmisjoukkoja valmistellaan tulevaa antikristillistä eksytystä varten.

Mormonismi (Et. 3, s. 21–31)

Mormoneihin verrattuna saatana oli suhteellisen lieväsanainen sanoessaan naiselle, että heistä tulisi Jumalan kaltaisia. Mormonit menevät vielä yhden askelen pidemmälle ja väittävät, että ihmisestä tulee Jumala. Jumala alennetaan ihmiseksi ja ihminen korotetaan Jumalaksi. Tässä mieletön ajatus Aadam-jumalasta siirretään Jumalaan, joka on Jeesuksen Kristuksen isä. Jeesuksesta puhutaan tämän Aadam-jumalan ja yhden hänen vaimonsa tavallisena lapsena.

Kristillinen tiede (Et. 3, s. 44–47)

Vaikka rouva Baker Eddy on nyt maatunut haudassaan, hänen teorioitaan julistetaan vielä laajalti: synti on kuviteltua, sairaus on kuviteltua, kuolema on kuviteltua. Saattaisi luulla, että tällainen oppi ei voisi menestyä hiukkaakaan maailmassa, jossa synti ja sairaus, kärsimys ja kuolema kohtaavat meitä joka päivä väistämättöminä tosiasioina. Mutta näin ei ole. Liike saa puolelleen jatkuvasti uusia kannattajia. ”Valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä” (2. Tess. 2:9-10) liike menee eteenpäin.

Teosofia (Et. 3, s. 47–49)

Ihminen syntyy ja kuolee lukemattomia kertoja, ja tekemistään hyvistä ja pahoista teoista hän saa rangaistuksen tai palkan myöhemmässä elämässä. Hän saattaa olla jopa vaarassa syntyä maailmaan koirana tai hevosena tai jonain muuna eläimenä, jos on menetellyt huonosti aikaisemmassa elämässä. Ihminen voi saavuttaa täydellisyyden käytyään läpi 800 inkarnaatiota, jälleensyntymistä. Mutta ellei ole tullut täydelliseksi 70 miljoonan vuoden kuluttua, voi sielu lopulta menettää tajuntansa ja tuhoutua.

>><<

Ilkikurinen puoleni ei voi olla ottamatta kantaa tähän reinkarnaatiokohtaan. Eli, jos hamassa tulevaisuudessa kohtaat ärsyttävästi räksyttävän rakkikoiran, jota aivan ensimmäiseksi tekee mieli potkaista, kannattaa ehkä osoittaa edes jonkin asteista respectiä.

Kyseessä saattaa nimittäin olla entisessä elämässään ryhmäkurista poikennut kansanedustaja. Tai vaikkapa poliittisesta korrektiudesta livennyt entinen ministeri. Ja jos lisäbonuksena näkyy kaulapannassa kännykkä, saattaa olla, että edellisessä elämässä tekstiviestit ovat näytelleet huomattavaa osaa.

Puhumattakaan siitä, jos olennolla, edellämainittujen ominaisuuksien lisäksi, on jalassaan tennistossut ja se vielä kaiken lisäksi toistelee sanaa: fantastista, fantastista. Tällöin on jo kysymyksessä todennäköisesti Ilmestyskirjan petoakin pelottavampi mutanttisekasikiökummajainen, josta on vain todettava että sellaisen nähdessäsi: pakene henkesi edestä!

Toisaalta…, tuossahan saattaisi tarjoutua mitä oivallisin tilaisuus, mahdollisesti hampaankoloon vuosien varrella kerääntyneiden, yhteiskuntapoliittisten patoutumien purkamiseen.

>><<

Bahai (Et. 3, s. 49–52)

Bahaistit opettavat, että heidän uskonnossaan yhdistyvät kaikki uskonnot. Bahaismin ekumeeninen uskontojen sekoittaminen, synkretismi, on tärkeä ajan merkki. Se vastaa muhamettilaisen taustansa vuoksi sitä synkretismiä, joka ilmenee maailman ekumeenisessä liikkeessä. Bahai on uskonnollinen ilmiö, joka on syytä ottaa vakavasti.

Jehovan todistajat (Et. 3, s. 52–63)

Kun nähdään, miten vähän russelilaisuudella on tarjottavana kannattajilleen, on lähes käsittämätöntä, että liike on menestynyt niin hyvin. Jehovan todistajilla ei ole taivasta tarjottavana niille, jotka hyväksyvät tämän opin. He opettavat, että nyt on oletettava kaikkien paikkojen taivaassa olevan jo täynnä. Ainoa toivo, jota Jehovan todistajat voivat tarjota on se, että liikkeen kannattajat ehkä saavat elää iankaikkisen elämän maanpäällisessä paratiisissa.

Tähän maanpäälliseen paratiisiin pääsee ilman sellaista uudestisyntymistä, josta Raamattu puhuu. Ja tässä onkin ehkä liikkeen menestymisen salaisuus. Se on luonnollisen, uudestisyntymättömän ihmisen luonnollinen uskonto. Tämän mukaan voidaan saada maallinen paratiisi ilman kääntymystä ja uudestisyntymistä.

Russelilaisuus ei ole ainoastaan kristinuskolle vieras kultti. Se on kristinuskolle vihamielinen. Se on vihantäyteinen järjestelmä ja levittää tuhoisaa vihaa kaikkia kristillisiä kirkkoja kohtaan, erityisesti kaikkia pappeja ja saarnaajia kohtaan. Stanley High kirjoittaa Valituissa Paloissa vuonna 1940: ”Jehovan todistajat vihaavat kaikkia. Jehovan todistajat tekevät vihasta uskonnon.”

Tämä hirvittävä viha sekä kristittyjä että totista kristinuskoa kohtaan osoittaa ehkä enemmän kuin mikään muu tämän lahkon antikristillisyyden. Russelilaisuuden menestys ja leviäminen on eräs eksytyksen ajan merkki.

Antikristus (Et. 3, s. 63–73)

Antikristus ja hänen valtakuntansa on yksi Raamatun suurista aiheista eikä sitä voida käsitellä kovin seikkaperäisesti tässä yhteydessä. On kuitenkin eräs asia, jota useinkaan ei niin paljon ole otettu huomioon mutta jolla on suuri merkitys juuri ajan merkkinä. Raamattu nimittäin varoittaa, että ei tule ainoastaan yksi antikristus vaan monta ja myös vääriä kristuksia.

Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: Minä olen Kristus, ja he eksyttävät monta”, Matt. 24: 3-5. Myöhemmin profeetallisessa puheessaan Jeesus palaa tähän asiaan. ”Jos joku silloin sanoo teille: Katso, täällä on Kristus, tahi: tuolla, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut. Sentähden, jos teille sanotaan: Katso, hän on erämaassa, niin älkää menkö sinne, tai: Katso, hän on kammiossa, niin älkää uskoko” Matt. 24:23-26.

Antikristuksia on leegio. Ei ole tärkeätä luetella heitä useampia. Mutta niin kauan ovat syvyyden eksyttävät henget pelanneet peliään kristikunnassa, että on joukoittain ihmisiä, jotka sanovat olevansa Messiaita. Tämä merkitsee sitä, että pian on suuri luopumus kypsä tuomaan esiin ja luopuneet ihmisjoukot kypsiä ottamaan vastaan viimeisen, joka yrittää muistuttaa Messiasta: antikristuksen.

Saatananpalvonta (Et. 3, s. 73–88)

Saatananpalvojien jäljiltä on löydetty paljon kidutettuja ja pahoinpideltyjä eläimiä. Eräs heidän seremonioistaan vaatii, että koira on nyljettävä elävältä, ja erityisen hyvin onnistuneena pidetään sitä, joka saa koiran liikkumaan vielä sen jälkeen, kun siltä on nahka nyljetty.

Pahuuden profeetat menevät jopa niin pitkälle, että puolustetaan murhaa, jos se vain tuottaa murhaajalle nautintoa. Max Stirner kirjoittaa: ”Kyselisinkö, onko aikomani inhimillistä, suvaitsevaista, ihmisystävällistä – vai epäinhimillistä, suvaitsematonta, raakaa? Kun se vain antaa minulle sen, mitä haluan, kun se vain tyydyttää minun omaa minääni, niin sitä saadaan kutsua miksi tahansa. Minulle se on samantekevää. Ei ole olemassa synnintekijöitä eikä syntistä itsekkyyttä. Minulla on itse antamani oikeutus murhaamiseen, kun en itse kiellä itseäni tekemästä sitä.”

Saatanaan uskominen on epäuskoa viimeisessä ja lopullisessa muodossaan, Jumalan avointa hylkäämistä ja paholaisen tietoista valitsemista. Se on miltei ilman mitään valepukua oleva eksytys. Se ei yritä millään tavoin esittää itseään hyväksi. Saatananpalvojat hylkäävät Jumalan sen vuoksi, että Hän on hyvä ja valitsevat saatanan siksi, että hän on paha. ”Ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta, sillä heidän tekonsa olivat pahat”, Joh. 3:19.

>><<

Loppukevennyksenä(?) ote asuintaloni käytäväparlamenttikeskustelusta. Asukas: ”Vanhuuttaan hänen lähimuistinsa on sen verran huonontunut, että hän kertoo samat asiat moneen kertaan.” Minä: ”Minä taas olen koko elämäni kertonut samat asiat moneen kertaan. Joten minun vanhuuden merkkini lienee se, etten muista kertoa kuin kerran.”

’Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt” (Ilm. 21:3-4).’

42. Ateistinen luopioteologia

”Kristinuskon ja muiden uskontojen kohtaaminen ei koskaan voi tapahtua ekumeenisen liikkeen puitteissa, ilman että se johtaa synkretismiin. Kristinuskon ja muiden uskontojen kohtaamista kutsutaan lähetystyöksi, ei ekumeeniseksi liikkeeksi.” (Torstein Nilsson).

On ilmeisen selvä asia, että mikäli lähetystyön perustaksi hyväksytään ne käsitykset, jotka  tänä päivänä vallitsevat Kirkkojen Maailmanneuvoston lähetystyön ja evankelioimisen jaostossa, se merkitsee selvästi lähetystyön loppua (Ennustukset toteutuvat 2, sivu 193).

Ellen ihan väärin muista, jokunen päivä sitten – liekö jo viikkoja – oli jossain maininta, lienee ollut oululaisen naispiispan kannanotto, että lähetystyö joutaisi lopettaa kokonaan. En tiedä sinusta, oletko pannut merkille, mutta minä ainakin muistan uskoontuloni aikoihin, ja pitkälle sen jälkeenkin lähetystyön olleen arvossaan enemmän  kuin mitä tänä päivänä. Jonkinlainen gloria liittyi tuohon aikaan lähetyssaarnaajiin, ainakin helluntaipiireissä.

Saattaa hyvinkin olla jonkinlaista ”omasta päästä kalakeittoa” nämä viimeaikaiset vuodatukseni, mutta mielestäni olisi hyvä itsekunkin pysähtyä tarkkaamaan ajan merkkejä sen suhteen, missä omasta näkökulmasta katsottuna näyttäisi maailma makaavan. Onko Raamattu oikeassa todetessaan jo tuhansia vuosia sitten, mihin suuntaan asiat kehittyvät loppunäytöksen lähestyessä, vai puhuuko se peräti palturia? Pelottavan oikeaan osuvaltahan tuo tähänastisen perusteella näyttäisi!

Tiedä häntä miksi, mutta noita allaolevia kommentteja lukiessa tulee mieleen lainaus, jonka toisessa yhteydessä olen aiemmin tilapäivittänyt. Olkoonkin, ettei se välttämättä ole ihan kontekstiin liittyvä. Ainakaan noita mielipiteiden esittäjiä ei voi oppimattomiksi syyttää: ”Kouluja käymätön voi varastaa tavaravaunusta; akateemisesti sivistynyt voi nyysiä koko rautatien” (Theodor Roosevelt, Ajatusten aarteita s. 153).

On merkille pantavaa, jopa hassua, että tieteessä minkäänlainen satuilu ei ole liian mielikuvituksellista, merkitäkseen meille jotakin. Kun taas Raamatusta sellaiseksi halutaan väittää lähes kaikki. Kunhan ei vain tarvitse uskoa Luojaan ja luomiseen!

>> Et. 2, s. 121-125 <<

Sana rististä on aina ollut maailman silmissä pahennus ja hullutus. Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä on Jumalan Hengestä; se on hänelle hulluutta. Ja teologia, joka pitäytyy ristin sanaan ilman  kiertelyitä ja selityksiä, ei voi koskaan toivoa saavansa tunnustusta tässä maailmassa, ei ”tieteenä” eikä minään muunakaan.

Sanan rististä, Jeesuksen sijaiskärsimisestä syntiemme tähden, modernistinen teologia kieltää. Tietenkään ei kielletä sitä, että Jeesus kuoli ristillä. Sen vahvistaa historia, sekä juutalaisten, pakanoitten että kristittyjen historia. Sekään, että Jeesus kuoli viattomana, ei tuota hankaluuksia. Hänen kärsivällisesti kestetty ristinkuolemansa on päinvastoin rohkaiseva esimerkki kaikille niille, joiden täytyy kärsiä syyttömästi. Modernistit voivat jopa myöntää, että Kristuksen kuolema ilmaisi Jumalan rakkautta eksynyttä ihmiskuntaa kohtaan. Mutta se, mikä ristissä on pahennukseksi, on Raamatun sana Jeesuksen kuolemasta syntien sovitusuhrina.

Eberhard Mueller sanoo, että on virhe ”ajatella Kristuksen ristin merkitsevän Jumalan lepyttämistä verisellä uhrilla — yhdessäkään kohtaa Raamattua ei sanota, että iankaikkinen Jumala Kristuksen ristillä sovitettiin jonkun ihmiskunnan edustajan kautta.” Robert Hoyer kirjoittaa, että Kristuksen uhri ”ei lepytä vihastunutta Jumalaa. Se sovittaa ihmisen Jumalan kanssa. Jumala antoi Poikansa kuolemaan tyynnyttääkseen ihmisten vihan. Hän uhraa itsensä muuttaakseen ihmisen vihan rakkaudeksi.”

Rudolf Bultmann sanoo Kristuksen rististä, että käsitämme sen myyttisenä tapahtumana, jos seuraamme Uuden Testamentin objektiivista käsitystä: ”Ennen aikojen alkua olemassa ollut ihmiseksi tullut jumalanpoika, Hänet, joka oli ilman syntiä, ristiinnaulittiin. Hän on uhri, joka verensä kautta sovitti syntimme, Hän kantoi sijaisena koko maailman synnit. Ottamalla kantaakseen synnin palkan, kuoleman, Hän vapauttaa meidät. Tätä mytologista tulkitsemistapaa, jossa yhtyvät uhrikäsitykset ja juridinen hyvitysteoria, emme voi enää hyväksyä, jos olemme rehellisiä.”

Vincent Taylor kirjoittaa: ”Kristuksen palvelus on myös uhripalvelus, ei syntiuhri tai syyllisyysuhri, vaan uhri siksi, että Hän antoi vapaaehtoisesti alistuen henkensä ihmisten puolesta, niin että nämä hyväksyvät vapaasta tahdostaan sen, mitä Hän teki heidän puolestaan, ja siten tekevät Hänestä välikappaleen, jonka avulla he lähestyvät Jumalaa katumuksesssa ja uskossa.”

W. A. Gifford on sanonut: ”Kristillisen teologian oli löydettävä selityksensä juutalaisesta uhrilaitoksesta. Kristuksen uhri tuli siksi ainoaksi suureksi uhriksi, joka täytti Jumalan vaatimukset ikuisiksi ajoiksi. On melko varmaa, että Jeesus ei ajatellut näin.”

Kuuluisa teologi Georgia Harkness selostaa erilaisia sovitusteorioita: ”Kaikki nämä teoriat näyttävät erilaisuudestaan huolimatta pyrkivän samaan. Perimmäisenä ajatuksena niissä kaikissa on, että Kristuksen veri sovittaa syntimme ja poistaa niiden mukanaan tuoman kirouksen. Mitä meidän on ajateltava tästä? Voimme hylätä kaikki nämä erilaiset teoriat verellä sovittamisesta, koska ne ovat keinotekoisia, sillä ei syntiä voi verrata velkaan, jonka joku toinen voi maksaa Jumalalle tai paholaiselle. Voimme kääntyä pois synneistämme, koska näemme silmissämme kuvan vihastuneesta, leppymättömästä Jumalasta. Jos menemme toiseen äärimmäisyyteen, voimme riippua niissä kiinni, tuomita ne, jotka ovat toista mieltä, ja tehdä ’verestä’ jotakin sellaista, jolla on melkein maaginen voima.

Tai sitten voimme koettaa ymmärtää näitä teorioita, poistaa tiettyjä aineksia ja säilyttää toiset, jotka ovat mielestämme tosia. Tällaisten sanojen takana on sovitusteoria: ’Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.’ Kun sanat ymmärretään niin kuin ne usein ymmärretään, että vihastunut Jumala voidaan lepyttää, nykyaikainen kristitty nousee oikeutetusti kapinaan. Moinen ajatustapa on ominaista primitiivisille uskonnoille. On selviö, ettei Jeesus palvellut ja rukoillut tällaista Jumalaa. Jeesuksen Jumala, joka rakastaa Isän rakkaudella kaikkia lapsiaan, ei tarvitse mitään syntiuhreja vihansa lepyttämiseksi.”

Piispa A. T. Robinson kirjoittaa: ”Ajatus, että Isä rankaisee Poikaa meidän asemestamme, on joka tapauksessa Uuden Testamentin näkemyksen vääristelyä. Vaikka se onkin sisällöltään kristillinen ajatus, koko mielikuva yliluonnollisesta olennosta, joka laskeutuu taivaasta ’pelastamaan’ ihmiskunnan synneistä, aivan kuin jos ihminen pistäisi sormensa veteen ja pelastaisi henkensä edestä kamppailevan hyönteisen, tuntuu kerta kaikkiaan mahdottomalta uskoa ihmisestä, joka ei enää usko Jumalan ilmestyvän paikalle kuin käskystä niin kuin antiikin teatterin deus ex machina.”

Vedder kirjoittaa teoksessa Fundamentals of Christianity: ”Paavalin ajatukset laista, rangaistuksesta ja sovituksesta loukkaavat nykyaikaista käsitystä oikeudenmukaisuudesta ja ovat joka kohdassa siveyskäsityksemme vastaisia — me olemme sitä mieltä, että syyllisen rikosta ei voida siirtää toiselle. Oikeus ei täyty syyttömän rankaisemisella. Kaikesta huolimatta teologimme jatkuvasti opettavat, että Kaikkivaltias ei keksinyt parempaa tapaa ihmisten pelastamiseksi kuin nostaa kanne omaa Poikaansa vastaan ja sallia kuoleman kohtaavan syytöntä syyllisten asemesta. Olemme kuohuksissamme, jos tällaista sattuu ihmisten keskuudessa, mutta kun siihen on syyllistynyt Jumala Jumalaa kohtaan, me kunnioitamme ja ylistämme tekoa.”

Lainatkaamme lopuksi piispa G. Bromley-Oxnanin, erään Amerikan huomattavimman ekumeenisen johtajan, sanoja niistä, jotka julistavat, että Kristuksen kuolema oli Jumalan vanhurskauden tyydyttänyt uhri: ”He esittävät asian niin, että Jumala lähetti oman Poikansa, joka kuoli ristillä ja siten tyydytti Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimuksen. He väittävät, että tämä uhri oli riittävä saattamaan tilit tasapainoon, pyyhkimään pois debetin tällä suurella kreditillä. Minusta ajatus on suoraan sanoen järjetön. Se on myös loukkaava; se loukkaa käsitystäni moraalista.”

Lainaukset osoittavat, kuinka täysin Raamatulle vieraaksi ja evankeliumille vihamieliseksi moderni teologia on käynyt. Kristinuskon perustotuudet, Kristuksen sovitusteko, kielletään avoimesti. Emme saa kuitenkaan unohtaa, että jos avoin kieltäminen on tyrmistyttävää, niin verhottu kieltäminen on vaarallisempaa, salaiset hyökkäykset uskoa vastaan, jotka on verhottu uskonnollisiin alkuperäisen raamatullisen merkityksensä kadottaneisiin sanoihin ja sanontoihin. Koska kristillisyyden tila on tällainen, pyydämme kaikkia sananjulistajia: Antakaa meidän kuulla sanaa rististä! Sovittajan rististä, ei marttyyrin rististä, ei rituaalisesta rististä. Antakaa meidän nähdä kuva ristiinnaulitusta Kristuksesta silmiemme edessä.

>> Et. 2, s. 131-133 <<

Bultmann sanoo: ”Ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus tulee vastaamme julistuksessa, ei koskaan muutoin. Juuri usko tähän julistukseen on nimenomaista pääsiäisuskoa. On erehdys luulla, että mainitsimme julistuksen historiallisen alkuperän siksi, että se oikeuttaisi saarnan sisällön. Se merkitsisi samaa kuin tukisimme uskoa Jumalan Sanaan historiallisilla tutkimuksilla. Pääsiäisen ihme, Jeesuksen ylösnousemus, ei ole mikään historiallinen tosiseikka. Historiallinen tosiseikka on vain ensimmäisten opetuslasten pääsiäisusko.”

Koska Jeesuksen ylösnousemusta ei Bultmannin käsityksen mukaan voi pitää historiallisena tosiasiana, ei ylösnousemusta myöskään voida käsittää siksi todistusvoimaiseksi ihmeeksi, jollaisena Uusi Testamentti sen esittää. Bultmann kirjoittaa: ”On myönnettävä, että Uusi Testamentti esittää Jeesuksen ylösnousemuksen lukuisissa kohdissa tällaisena todistusvoimaisena ihmeenä, esimerkisi sanoessaan, että Jumala on vakuudeksi tuomiostaan herättänyt Kristuksen kuolleista (Apt. 17:31).

Sama koskee legendoja tyhjästä haudasta ja pääsiäiskertomuksia, jotka esittävät todisteita ylösnousseen ruumiillisuudesta (Lk. 24:39-43). Mutta kysymys on epäilemättä myöhemmistä lisäyksistä, joita Paavali ei tunne. Tosin Paavali itsekin esittää yhdessä kohdassa ylösnousemusihmeen historiallisena tosiasiana luetellessaan silminnäkijöitä (1. Kor. 15:3-8).

Miten kohtalokasta tällainen todistelu on, sen Karl Barth kuitenkin osoittaa kieltäessään Paavalin sanojen varsinaisen merkityksen. Paavali tahtoo, Barth todistelee, todistajaluettelollaan ilmaista, että hän tunnustaa Jeesuksen ylösnousseeksi samalla tavalla kuin alkuseurakunta, ei esitä ylösnousemusta objektiivisena historiallisena tosiasiana. Todistajat on lueteltu Paavalin evankeliumin todistajina; heidän tehtävänsä ei ole vahvistaa ylösnousemuksen tosiasiaa. Mikä historiallinen tosiseikka sellainen on, jolla on tekemistä kuolleista ylösnousemisen kanssa?”

Kuten huomaamme, Bultmann torjuu johdonmukaisesti pienimmänkin mahdollisuuden, että sanoma Kristuksen ylösnousemuksesta voisi olla historiallinen tositapahtuma.

Tällaisen käsityksen mukaan ei siis merkitse mitään, julistaako joku kuvitelmia vai tosiasioita. Ylösnousemuksella sinänsä ei ole merkitystä. Niin ajattelee Eugene Carson Blake, Kirkkojen Maailmanneuvoston pääsihteeri.

Eräässä pääsiäisen sanomaa käsittelevässä artikkelissaan hän kirjoittaa muun muassa: ”Jos meillä on enemmän tai vähemmän mielikuvitusta, voimme kuulla enkelin sanovan: ’Miksi te etsitte elävää kuolleitten joukosta? Ei Hän ole täällä, Hän on noussut ylös.’ Me siis puoliksi uskomme ihmeeseen, puoliksi epäilemme sitä. Mutta me uskomme siihen vain puolittain ja epäilemme puolittain, sillä asialla, joka tapahtui niin kauan sitten ja niin kaukana, ei tunnu olevan meille niin oleellista merkitystä, että meidän täytyisi tehdä ratkaisumme.”

Paavalille Kristuksen ylösnousemus merkitsi kaikkea. ”Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha on myös teidän uskonne.” Kirkkojen Maailmanneuvoston pääsihteerille ylösnousemus ei sen sijaan merkitse mitään.

>> Et. 2, s. 152-154 <<

Uusi Testamentti puhuu selvästi sielun olemassaolosta sen erottua ruumiista. Jeesus ilmoittaa, että kuolema ei merkitse sielun tuhoutumista: ”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin” (Matt. 10:28). Kuolema ei merkitse, että sielu tai persoonallisuus katoaa; se tarkoittaa sielun erkanemista ruumiista (Luuk. 12:20). Sielu ei kuole. Ruumis on kuollut ilman henkeä (Jaak. 2:26).

Paavali puhuu kuolemasta ”täältä eriämisenä ja olona Kristuksen kanssa.” Sielun kuolemanjälkeisestä elämästä voi tuskin puhua selvemmin. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että joku voi väittää oppia sielun kuolemattomuudesta Raamatulle vieraaksi. Kaikesta huolimatta nykyajan teologia opettaa, että kuolemattomuusajatus on lainattu pakanallisesta filosofiasta.

H. E. Fossdick torjuu ajatuksen tuomion ylösnousemuksesta näillä sanoilla: ”En henkilökohtaisesti välitä tuntea tulevan elämän yksityiskohtia, mutta olen kuitenkin varma siitä, että Raamatun vanhat puitteet, joiden taustana on heprealainen kuoleman valtakunta ja zoroasterilainen tuomiopäivä, eivät mahdu päähäni.” Reinhold Niebuhr lausuu ironisesti: ”Kristityn ei ole järkevää udella tietoja  taivaan sisustuksesta tai helvetin lämpötilasta.”

Ruumiin ylösnousemus kielletään myös uskovilta. H. E. Fossdick sanoo: ”Raamatussa liittyy kuolemattomuus ruumiin ylösnousemukseen. Me käsitämme kuolemattomuudella vapautumista ruumiista.”

Professori C. J. Soedergren on sitä mieltä, että oppi ruumiin ylösnousemisesta on opinkappale, jolla on kammottavat ja kohtalokkaat seuraukset. Hän nimittää sitä ”materialistiseksi dogmiksi.”

Professori Gilbert Thiele kysyy: ”Syntyykö jonkinlainen kansainvaellus merten syvyyksistä, lukemattomista haudoista, katakombeista, kryptoista ja uurnista? Eikö ajatus ole liian mielikuvituksellinen merkitäkseen meille jotakin?”

Kuten näemme kieltäminen koskee kaikkea. Melkein kaikki, mitä Jumala on ilmaissut sanassaan, luomisesta ylösnousemukseen Kristuksen tulemuksen kautta, asetetaan epäilyksen alaiseksi. Luopumuksen synkät pilvet lepäävät raskaina kristikunnan yllä. Surumielisenä kaikuvat Jeesuksen sanat: ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä?”

>> Et. 2, s. 147 <<

Opinkappale vanhurskauttamisesta yksin uskosta oli pääsyy siihen, että protestanttiset kirkot erosivat Rooman kirkosta. Vain jos edelliset luopuvat tästä uskonpuhdistuksen tärkeimmästä dogmista, tulee jälleenyhdistyminen kysymykseen. Paavinkirkko ei ole väistynyt kannastaan tässä kohdassa. Tridentin kirkolliskokouksen päätöslauselma on yhä voimassa: ”Jokainen, joka väittää, että ihminen vanhurskautetaan pelkästään Kristuksen vanhurskauden ansiosta – hän olkoon kirottu.”

>> <<

Mitä sitten edelleen tuohon ”kalakeittoon” tulee, joku minua  enemmän kaanaankieliseen terminologiaan vihkiytynyt saattaisi sanoa: se ei sitten varmaankaan ollut Herrasta! Nimittäin, olin innoissani löytämästäni iPhonen Muistiinpanot -ohjelman ominaisuudesta naputelllut paljon enemmänkin aineistoa. Mutta kuinka ollakaan synkronointi tapahtuikin tällä kertaa iMacin tyhjästä puhelimen dataa pursuavaan vastaavaan osioon, jolloinka molemmat olivat tyhjää täynnä! Mutta näillä mennään.

Pieni lisäys vielä kuitenkin eilispäivän Hesarista. Yhdistettynä ylläolevaan julkilausumaan vanhurskauttamisesta, toimii ainakin jonkinlaisena Paavinkirkko ennen ja nyt -vertailuna. Uutinen tai kommentti, jota ei aivan heti kuvittelisi kuulevan kirkkoon läheisesti liittyvän instituution edustajan suusta. Kirkon, joka mitä todennäköisemmin tulee muodostamaan ainakin selkärangan ja vahvan rungon tulevassa maailmankirkkojärjestelmässä: 

”Jos minut tapetaan, syy on tässä. Olen nähnyt Vatikaanissa asioita, jotka säikäyttäisivät jokaisen.” (”Paavin pankkiiri” Ettore Gotti Tedeschi, HS 02.04.2013).