62. Vanhurskas kansakuntien joukossa

”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt. 25:40)

 

Ruotsalaiset osaavat yllättää; joskus jopa positiivisesti! Enkä nyt puhu suomenruotsalaisista – he kun meillä nauttivat niin suurta luottamusta, että ainoa todellinen yllätys (sikäli kuin sellainen nyt ylipäätään voisi olla mahdollista) olisi, jos RKP:lla (jonka kannatus vaalista toiseen liikkunee siinä 3-5 prosentin kieppeillä, mutta jolla silti aina tuntuisi olevan vähintään kaksi ministeriä joka hallituksessa) ei jossakin hallituksessa olisikaan yhtään ainutta ministeriä! – vaan ihan oikeista ”riikinruotsalaisista.”

Sillä juuri kun olin ehtinyt lokeroida heidät, viimeisimpien sieltäpäin kantautuneiden mediatietojen perusteella, kansakunnaksi jolle islamofobiaa vastaan taisteleminen on kaikkein tärkein asia maailmassa. Jonka johdosta ollaan valmiita marssimaan – ja kukaties jopa barrikadeille auton renkaita polttamaan – niin sitten näyttivät Ruotsin televisiossa Uppdrag Granskning -nimisen ohjelman otsikolla: Judehatet i Malmö!

Tämä juutalaisvihaa käsittelevä raportti kuuluu olevan kaksiosainen, joista edellä mainittu on ensimmäinen. Toimittajat (Petter Ljunggren ja Sanna Klinghoffer) kulkivat – miehellä kipa päälaella ja molemmilla Daavin tähti -kaulakoru kaulassa – pitkin Malmön katuja testaamassa vaikutusta. Reaktioista päätellen voidaan liioittelematta sanoa, ettei ole ihan vaaratonta puuhaa! Muun muassa tekstiviestit, joilla hälytettiin apuvoimia heittelemään kananmunia toimittajien päälle, alkoivat sinkoilla, kuten oheisesta videosta käy ilmi.

http://www.svt.se/ug/vi-fick-sms-om-att-vi-skulle-komma-och-kasta-agg

Ja tuskin olin tuon raportin aiheuttamasta hämmennyksestä selvinnyt kun SVT1 esitti Schindlerin lista -elokuvan! Joten ei kai kukaan enää voi väittää, etteikö Sveamamma ainakin yritä sivistää kansalaisiaan monipuolisesti? Todettakoon selvennyksenä kuitenkin, että jotakin tekemistä näiden asioiden tihentyneisiin esiintymiskertoihin Ruotsin (ja muidenkin maiden) mediassa saattaa olla sillä, että nyt eletään niin sanottua ”juhlavuotta.” Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta noista keskitysleirien kauhuista, ja toisen maailmansodan päättymisestä.

Tiesitkö muuten sitä, että Yad Vashemissa, joka on Israelin virallinen muistopaikka holokaustin juutalaisille uhreille, on paikka nimeltä Vanhurskaiden lehto? Että sitä kiertävässä kunniamuurissa oli vuonna 2004 Vanhurskaiksi kansakuntien joukossa julistettujen 20205 henkilön nimilaatat? Että yksi näistä kunnian saaneista on ruotsalainen diplomaatti Raoul Wallenberg? Että Wallenberg pelasti kymmeniä tuhansia Unkarin juutalaisia holokaustilta; ja häntä onkin nimitetty Ruotsin Oskar Schindleriksi?

Yllättäen sain tiedon (tosin vahvistamattoman) Ben Kingsleyn kertomasta, ”listan” filmauksen yhteydessä hänelle esitetystä oudohkosta kommentista, joka ansaitsee tulla mainituksi. Se liittyy elokuvassa käsiteltyyn aiheeseen, ja kuuluu jokseenkin näin: ”Sitä ei ole koskaan tapahtunut, ja jos et pidä turpaasi kiinni, se tapahtuu pian toisen kerran.”

 
Mutta mitä yllättämiseen vielä tulee, on sitä Suomessakin osattu! Yllätyshän tuo ainakin minulle tämän päivän valossa on. Wikipediasta poimitut oheiset katkelmat nimittäin osoittavat Suomen kahden tunnetun valtalehden kunnostautuneen sota-aikana asiassa, joka liittyi juutalaisten luovuttamiseen saksalaisille!:

”Voimassa ollut sensuuri ei estänyt sanomalehtiä käsittelemästä asiaa. Helsingin Sanomat ja Suomen Sosialidemokraatti tekivät asiasta julkisen skandaalin tuomitsemalla voimakkain sanoin vireillä olleen luovutuksen,…”

”Toisaalta tapaus osoitti myös, että lehdistö pystyi sensuurista huolimatta toimimaan valtiollisena vahtikoirana ja katkaisemaan tapahtumaketjun, josta olisi muutoin tullut Suomelle haitallinen moraalinen riippakivi. Paasikiven hallituksen vuonna 1945 asettaman Hornborgin komitean mietinnössä todettiin, että karkotusten keskeyttämisellä ”Suomi pelastettiin lähtemättömästä häpeätahrasta”. ”Ei kuitenkaan täydellisesti – kahdeksan henkilöä joutui tämän mielettömän epäinhimillisyyden uhreiksi.””

 
Kansa kyllä tietää, ja uskon Timo Soininkin tietävän – on vain kiireessä saattanut päästä hieman unohtumaan – sen, että näihin meidän länsimaisiin demokratioihimme sisältyy raadollisia poliittisia lainalaisuuksia. Joista yksi merkittävimmistä on, että samalla kun oikea henkilö ei voi olla väärässä, ei myöskään väärä henkilö voi olla oikeassa! Hän nimittäin päivittelee blogissaan: ”Milloin saa olla oikeassa?”

Sitä kansa ei ehkä kuitenkaan tiedä, että minä ennen vuoden vaihdetta yllätin itseni poistamalla (tai ainakin luulen niin tehneeni) sekä facebook, twitter että instagram -tilini käytöstä. Eli jos joku on ihmetellyt ”miks Viljoo ei oo näkyny”, voitanee kuvaannollisesti todeta: That´s because Viljo has left the building?

Mistään ei kuitenkaan voi näinä aikoina olla kovin varma. Olen nimittäin lukemattomia kertoja ”unsubscribettänyt” itseni erinäisiltä postituslistoilta. Silti sellainen epämääräinen tunne on, että sama ruljanssi vain jatkuu ja toistuu kerta kerran jälkeen samoista paikoista!

Sittemmin olen nähnyt Ilta Sanomissa Jyrki Lehtolan ennustuksen siitä, millaiseksi tämä vuosi muodostuu. Olen aikaisemmin todennut että samoin kuin aateluus, myös sukunimi velvoittaa. Epäilen kuitenkin ettei sekään (sukunimi) sentään kaikkeen pysty. Mutta jos Lehtolan aavisteleman, ”Vuoden 2015 Ihminen” -kisan, voittamisen kriteeriksi riittää viikon poissaolo facebookista, huomaan mahdollisuuteni jo nyt moninkertaisiksi!:

”Vuoden 2015 Ihminen on se, joka julistaa poistuvansa viikoksi Facebookista, koska maailmassa on tärkeämpiäkin asioita ja sen jälkeen ilmoittaa kuukauden ajan Facebookissa, kuinka tuo viikko kehitti häntä ihmisenä.”

61. Kolmannen valtakunnan nousukas uho

”Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: ”Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä.” (Room. 11:25-27)

 

”Nähdä Pariisi ja kuolla”, on tuttu sanonta; jonka alkuperä on allekirjoittaneelle arvoitus. Tämä siitä huolimatta että nykytekniikka on jo pitkään antanut mahdollisuuden kouluja käymättömällekin pikasivistää itsensä googlettamalla. Lapakossa (joka muuten tuohon aikaan fiinimmin tunnettiin ainoastaan nimellä ”labaköö”) lautatarhojen siimeksessä – sahalla elämäntyönsä tehneiden vanhempien; kahden ensimmäisen vuoden askeleensa ottaneelle – lestadiolaisperheen kuopukselle tavoite on ollut vaatimattomampi: Nähdä Schauman ja kuolla!

Jonka sitten vuosikymmeniä myöhemmin taisin todetakin: ottaessani Paperitehtaan johtajasta ja ylimestarista koostuvalta komitealta vastaan tiedon; jonka mukaan olin tuotannollinen ja taloudellinen syy, josta oli päästävä eroon.

Tuosta komiteasta sen verran, että syy siihen miksi heitä oli kaksi ei liity pelkästään ”kaksin aina kaunihimpi” -ajatukseen, vaan juridiikkaan. Ainahan on näet mahdollista ettei joku otakaan moista tietoa hymyssä suin vastaan: heittäytymällä kasvoilleen viestintuojan eteen ylitsevuotavasti kiitellen ja tämän kenkiä suudellen; vaan rupeaa rähjäämään. Jopa kieltäytyy ottamasta tietoa kirjallisena vastaan. Jolloinka komitean kakkosjäsen voi – ikäänkuin henkivartijana toimimisen lisäksi – todistaa tiedon tulleen toimitetuksi perille.

Niin, mihinkä me joutuisimmekaan ilman juristeja. Ilkeämieliset vihjailut kolmestasadasta juristista helvetissä hyvänä alkuna jääkööt omaan arvoonsa.

 
Mutta Pariisista on kai jokaisen itseään kunnioittavan blogistin juuri näinä päivinä sanottava jotakin. Miksi en siis minäkin? Ajankohtaisten murheellisten tapahtumien (joista muuten voisi sanoa niinkin että sitä saa mitä tilaa. Jos härnää vihaista koiraa, ei pidä ihmetellä, jos se tilaisuuden tullen puraisee!) ollessa vielä tuoreena mielissä; herää kysymys (enkä usko olevani ainoa jolle se on herännyt): olisiko tuo marssi saanut noin mittavan osanottajajoukon (arvovaltaisuudesta puhumattakaan), jos hyökkäys olisi kohdistunut ”vain” kosher-supermarkettiin ja sen asiakkaisiin?

Sillä Pariisin sylttytehtaalle johtavat nimittäin jo varhaisemmatkin antisemitistiset jäljet. Siellä sai ilmiasunsa venäläisten sepittämä Siionin Vanhinten Pöytäkirjat -niminen teos, joka nykyistä Israelia ympäröivissä arabimaissa taitaa olla luotettavaakin luotettavammaksi, ja totena pidettäväksi luokiteltu best seller. Sen lisäksi että holocaust heidän mielestään on satua!

Eikä tarvitse lähteä niinkään kauas löytääkseen holocaustia samalla tavalla satuna pitäviä. Yhä enenevässä määrin alkaa olla niitäkin jotka eivät sitä suinkaan kiellä; mutta suorastaan pahoittelevat sen kesken jäämistä! Itse asiassa – niin kummalliselta kuin saattaa kuulostaakin – Israel alkaa olla näinä päivinä juutalaisille turvallisin paikka maailmassa!

 
Varttuneempi väki muistanee 1970-luvun lopulla televisiossa esitetyn, yhdeksän tuntisen Polttouhrit (Förintelsen Ruotsissa) -sarjan? Jos olet nuorempaa ikäpolvea, joka saatat hämärästi muistaa kuulleesi, mutta et nähneesi; todennäköisin syy näkemättömyyteen on, ettei sinun ei ole annettu katsoa sitä. Wikipedia tietää kertoa tunteita ja keskustelua herättäneenä inserttinä (jota itse en muista) näytetyn uudelleen lavastettua, Jedwabnen joukkomurhaan liittyvää, ihmisiä täynnä olleen ladon polttamista. Jossa kunnostautumista ei ainakaan vedenpitävästi voida liittää pelkästään saksalaisten meriittilistalle.

Sain juuri kahlattua läpi tuon Gerald Greenin romaanin muotoon kirjoittaman alkuperäisteoksen, jonka pohjalta filmatisointi on tehty. Kirja kuljettaa rinnakkain saksanjuutalaisen Rudi Weissin tarinaa, ja kristalliyön organisaattorina toimimisen johdosta SS-upseeriksi – ja samalla Heydrichin ”oikeaksi kädeksi” – ylennetyn Erik Dorfin päiväkirjaa. Dorfia (oikeustieteen tutkinnon suorittanut), kuten myös Otto Ohlendorfia (oikeustieteen tohtori ja korkea-arvoinen upseeri) luonnehdittiin amerikkalaisen kuulustelijan Arthur Cassidyn toimesta ”miellyttäviksi, älykkäiksi ja sivistyneiksi kavereiksi.”

Ohessa pieni ote Erik Dorfin päiväkirjasta. Hänen luomastaan, pitäisikö sanoa poliittisesti korrektista peite-ilmaisun terminologiasta:

Uusi tulokas lähti parakkia kohti. En pitänyt luennon sävystä ja sanoin sen Blobelille. Mies piti asiaamme pilkkanaan.
”Hevonpaskat, Dorf”, Blobel sanoi. ”Mitä sen on väliä millainen heidän asenteensa on, kunhan he pitävät huolen tappamisesta?”
”Kielenkäyttönne, Blobel. Me emme puhu tappamisesta. Te tiedätte hyväksytyt sanat.”
Hänen lihavat punakat kasvonsa tuijottivat minua. ”Joo. Teidän saakelin erikoissanastonne. Erikoiskäsittely. Erikoistoimet. Uudelleensijoitus. Täytäntöönpanotoimet. Autonomiset juutalaisyhdyskunnat. Kuljetus. Siirto.”

Saatan olla ilonpilaaja nostaessani esiin edellämainittujen miesten luonnekuvan, ja tuomalla esiin sivistysmitalin toisenkin puolen. Nykyaika kun korostaa ihmisälyä ja oppineisuutta, eikä siinä mitään pahaa tietenkään ole. Mutta ennen kuin sivistys ihan jalustalle korotetuksi epäjumalaksi ehditään asettaa, kannattanee uhrata pari ajatusta sillekin, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan, ja mitä siltä odotetaan.

Toimikoot edellämainitut pari esimerkkiä jonkinlaisena tasapainottajana niille viimeaikaisille sivistystä painottaville kirjoituksille, joihin olen törmännyt. Nämä kyseiset herrat kun toimivat avainhenkilöinä järjestelmässä joka systemaattisesti surmasi 11-17 miljoonaa ihmistä, joista 5-7 miljoonaa oli juutalaisia.

Sillä sen lisäksi, mitä usein lainattu Rooseveltin kommentti ”akateemisesti sivistyneestä” joka ”voi nyysiä koko rautatien” -sanoo; varmaa on että ellei sivistys nöyryydessä ulotu sydämen tasolle, se on väärissä käsissä väärin käytettynä jopa vaarallinen instrumentti! Onhan asia tosin niinkin että vaikea, ellei mahdoton yhtälö on yrittää edellyttää sydämen tasolle yltävää sivistystä sydämettömiltä!