”Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sentähden että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.” (Joh. 2:24-25)
Aivan ensimmäiseksi haluan muistuttaa: Koska on olemassa suuresti aiheellinen pelko siitä, että poliittinen muisti lyhyydellään ja häive-ominaisuuksillaan saattaa hyvinkin helposti päihittää sekä Alzheimerin että dementian. Niinpä suosittelen lämpimästi näiden kirjojen myötään tuomaa poliittisen muistin virkistystä.
Tein nimittäin kirpputorilta ja Prisman kirja-alesta löytöjä, jotka suorastaan pakottivat lukukokemukselliseen poliittiseen orientoitumiseen – jopa minut, joka sentään pidän itseäni jokseenkin epäpoliittisena henkilönä, – näiden kolmen paksuhkon opuksen myötä reitille: Myrrysmies – Hirmuinen mies – Maan tapa.
Alla olevat, kirjojen kohdalta löytyvät kursivoidut esittelyt löytyvät vain kunkin kirjan päällisestä. Joten jos kynsiin osuu versio, jonka päällinen on kadonnut, sitä ei muualta kirjasta löydy. Mikä on mielestäni vahinko, sillä nehän ovat nimenomaan laaditut mainoksen muotoon antamaan kimmokkeita teoksen syvällisempään perehtymiseen.
Ensimmäinen kirja on Juhani Suomen presidentti Urho Kekkosesta kirjoittaman elämäkertasarjan ensimmäinen osa, joka käsittää vuodet 1936-1944:
”Urho Kekkonen kasvoi tulevien tehtäviensä mittaiseksi valtiomieheksi ankarana, vaikeana aikana. Vuonna 1936 vastavalmistunut tohtori nousi näyttävästi valtakunnan politiikkaan, kansanedustajaksi ja valtioneuvoston jäseneksi, mutta joutui sitten syrjään, jopa vainotuksi, ja luokiteltiin jo poliittisesti kuolleeksi. Syksyllä 1944, kun katkeran sodan jälkeen oli otettava vastuu, Kekkonen kohosi takaisin hallitukseen ja J.K. Paasikiven työtoveruuteen itsenäisen Suomen historian ehkä raskaimpana aikana.”
Toinen kirja on Raija Orasen, J. K. Paasikiven elämästä kertova historiallinen romaani:
”Mies joka muokkasi maamme. Suomen tasavallan seitsemäs presidentti Juho Kusti Paasikivi oli mies monessa. Hän oli markkinamatkalla syntynyt kauppiaan rengin poika, josta kasvoi laulumies ja herkkusuu, määrätietoinen patriarkka, raivopäinen rauhanrakentaja, koko kansan presidentti – hirmuinen mies.
Raija Oranen tarttuu uudessa romaanissaan ennenkuulumattoman tarkasti ja elävästi Paasikiven tarinaan. Paasikivi vaikutti Suomen politiikassa yli viisikymmentä vuotta, autonomiasta itsenäisyyteen, sotavuosista rauhaan ja kylmän sodan aikaan.
Suurten päätösten ja linjausten takana elää toinen Paasikivi: isä jonka suhde lapsiin jää etäiseksi, ihminen joka taistelee oman luonteensa ja vanhenemisensa kanssa maailmanpolitiikan keskellä, leskimies joka rakastuu neiti Valveeseen – naiseen joka pian tunnettiin Alli Paasikivenä.
Oranen on kirjoittanut jälleen sydämeen käyvän, voimallisen ja kiehtovan kuvan Suomesta ja yhdestä sen luojista.”
Tuo ”hirmuinen” selittynee sillä että Paasikivellä mitä ilmeisimmin oli taipumus käyttää termiä lähes tavaramerkin omaisesti. (Allekirjoittaneen arvaus).
Kolmas kirja on Keskustan puoluesihteerinä vuosina 2006-2010 toimineen Jarmo Korhosen kirjoittama. Se kertoo ihan lähimenneisyyden – siis vielä tuoreessa muistissa olevien tapahtumien kulusta – ja johon kirjaan myös, kenties lievähkösti raflaava otsikko viittaa:
”SUOMI ON MAA, JOSSA KORRUPTIO VOI HYVIN. Kurkistus 2000-luvun suomalaiseen maan tapaan, hienostuneeseen korruptioon, jossa Hyvä Veli -järjestelmä hoitaa käytännön. Kirja on kuin tulitikku, joka raapaisee valon ja sytyttää hallitsemattoman palon: tämän jälkeen paluuta entiseen ei enää ole.
Suomalainen korruptio on onnellisesti piilossa ja piilotettu, koska kukaan ei halua tutkia sitä. Meille on opetettu, että jokaisella suomalaisella on hinta ja kassakaapit ja nuotio ovat salaisuuksien säilyttämistä varten. Talon asioista ei huudella kylillä.
Suomessa korruptio lymyää siellä, missä on valtaa ja rahaa; politiikan kaikilla tasoilla, eduskunnassa, valtioneuvostossa, puolueissa ja kunta- ja maakuntapolitiikassa. Talouselämä ostaa poliittisen vallan, jota se ei kansalta suoraan saa. Harmaa talous ja sen pyörittäminen on suomalainen harrastus siinä missä kännissä ajaminen tai heikoille jäille meneminenkin, ja korruptio on osa myös poliisin, oikeuslaitoksen ja median jokapäiväistä elämää.”
Oma vahva mielipiteeni kahdesta ensimmäisestä kirjasta on, että ne kertovat oikeista miehistä, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Viimeisimmästä taas en oikein tiedä, mitä siitä pitäisi sanoa. Pitäisiköhän sanoa että se on surullinen kertomus vääristä henkilöistä, väärissä paikoissa, väärään aikaan. Mutta paha sitä on mennä niinkään sanomaan, kun itse olemme heidät valinneet.
Taivas meitä siitä armahtakoon!
Niin, ja mitä sitten tuohon otsikkoon tulee. Eipä ollut tänne periferiaan kantautunut tieto siitä, että manala ei olekaan vain jotain joka liittyy tuon puoleiseen (kuten lapsen omaisesti olen tähän asti uskonut). Vaan että se löytyy Helsingistä! Ja sen verran merkittävää osaa se tuossa jälkimmäisessä kirjassa näyttelee, etten varmaankaan paljon liioittele jos sanon, että jokunen mandaatti sielläkin on saatettu kartoittaa.
”Moni kuuluttaa omaa rehellisyyttään, mutta mistä löytyy todella luotettava mies?”
(Sananlaskut 20:6)
Kaikuja periferiasta 