53. Kannattaa muistaa!

”Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt. 4:19-20)

”Koska monet ovat ryhtyneet… …niin olen minäkin” -todetaan Luukkaan evankeliumin alussa. Josta innoittuneena totean: ja minä myös. Joskin (taas kerran) hieman eri vinkkelistä. Virikkeen tähän sain surffattuani naamakirjan viimeisimpiä tilapäivityksiä linkityksineen. Viimeisimpiä siinä merkityksessä että täältä kaukaa katsominen on tulossa päätepisteeseensä. Elikkä: ”To morrow night i go to Finland” = (avautuu ehkä vain pienelle, asiaan vihkiytyneiden piirille) enkä ole varma, postaanko tätä lainkaan Suomeen päästyäni. Sillä asiathan saattavat näyttäytyä aivan eri valossa kotoa katsottuna. Mutta jos luet tätä, olen todennäköisesti postannut!

Eilen illalla huipennuksensa saanut – kuulemma jonkinlainen Playa del Inglesiä varten räätälöity korvikekarnevaali – täytti kaikki vapaat paikat autoilla, ja myös ihmisillä!  Sanon korvike -siinä mielessä että se varsinainen humu pidetään Las Palmasissa, ja kestää jopa kolme viikkoa! Jonkun arvion mukaan tämäkin lyhyempi versio saa liikkeelle jopa 300000 ihmistä!

Huomio eilis-illassa kiinnittyi aivan erityisesti (ainakin minun) siihen että täällä miehillä näyttää olevan vastustamaton fetissi(?) pukeutua naiseksi. Ja nyt en puhu mahdollisista esiintyjistä, vaan ikäänkuin naamiaisiin pukeutuneesta suuresta yleisöstä; tavallisista osallistujista. Sen sijaan mitään päinvastaista (nainen pukeutuneena mieheksi) en ainakaan minä havainnut – tai…, niin no…  joka puolellahan niitä näkyy… Mutta se nyt on eri asia: sitä kutsutaan muodiksi! Vaan mikäpä minä olen sanomaan; kukaties nyt jo onkin niin että minulla se vasta varsinainen fetissi onkin: halu pukeutua ja esiintyä omana itsenäni.

Linkityksessä, jonka kirjoittaja taisi olla pappi (tai teologi, kuten yhdessä kommentissa todettiin; elleivät sitten ole aina yksi ja sama asia, kuten ainakin minä olen tähän asti kuvitellut), kuvattiin tunteisiin vedoten pojan tarina varhaisista vaiheista kaapista ulostuloon, jonka myötä seurustelukumppani on samaa sukupuolta. Loppukaneettiin, johon kirjoitus päättyy, voi jokainen isä ja/tai äiti yhtyä (ainakin pitäisi voida), oli muuten mitä mieltä tahansa: ”Odotan tämän nuoren miehen ja hänen poikaystävänsä tapaamista. Onhan kyseessä oma poikani.”

Otan tietoisen riskin joutua ilonpilaajan, homofoobikon, vihapuhujan, impivaaralaisen, fundamentalistin (ihan varma en ole, pitäisikö yhdessä kommentissa vilahtanut ”umpikonservatiivi” lisätä listaan; mutta jätän pois: itse kun pidän sitä – ainakin omalla kohdallani – meriittinä). Tai millä ikinä nimikkeellä sitä nyt sitten tuleekin leimatuksi – jos ei ole ultraliberaalin valtavirran kanssa samaa mieltä – kun sanon kyseisen kirjoituksen pitävän sisällään ajatuksen: Tämä ei mitenkään voi olla väärin, tai syntiä tai jotain muuta sellaista. Sillä onhan kysymyksessä minun oma rakas poikani/tyttäreni!

Tuon logiikan mukaan – sikäli kun enää nykyaikana on olemassa missään kirkkokunnassa sellaista käsitettä kuin synti – on se sitä ehkä naapurin kohdalla, mutta ei meillä!: ”Meidän lapset ja naapurin kakarat.” Olen siteerannut täällä somessa useammin kuin kerran ruotsalaista naispiispaa, jonka nimeä en muista. Mutta hänen kommenttinsa kuului jokseenkin näin: ”Kristittyjen on aika lakata puhumasta verestä, rististä ja tuomiosta. Sillä se ei kuulu nykyaikaan.” Jätin tarkoituksella luettelosta synnin, kun en tarkasti muista oliko sitä alkuperäisessä luettelossa. Toisaalta, jos se vaikka yksin olisikin vielä jäänyt jäljelle, eiköhän se käyttämättömänä olisi aikoja sitten tukehtunut pölyyn.

Kannattaa kuitenkin muistaa, kuten Luukas kehoittaa: ”Lootin vaimoa!” Sitä ei kerrota, kävikö Loot kauppaa enkelin kanssa: Ei kai nyt tuollainen pieni taaksepäin vilkuilu niin kovin paha asia ole? Onhan sentään kysymyksessä minun oma rakas vaimoni. Ihan oikeasti, eikö tuota patsaaksi muuttamista voisi perua?!  Mutta tuon peruuttamattoman lopputuloksen se kyllä kertoo. Voidaan inhimillisessä ja humanistisessa mielessä sanoa: olipa pieni rikos (tottelemattomuus), mutta traaginen seuraus! Meille varoittavana muistutuksena siitä, että Jumala tarkoittaa pikkutarkasti sitä mitä sanoo.

Mitä tuohon pikkutarkkuuteen edelleen tulee, sen tulivat myöskin Mooses ja Aaron havaitsemaan Meriban veden luona. Kun Mooses kiivastuksissaan löi kalliota, vaikka oli käsketty puhua sille. Ei olisi auttanut selitellä: Mutta Herra, Sinähän edellisellä kerralla käskit lyödä; onko se nyt niin tarkkaa?!

Niin, ja sitä vaan piti tähän väliin sanomani että kyllä ne asiat täältä kotoa katsottuna jokseenkin samoilta näyttävät. Lisämausteeksi mainittakoon edelleen käynnissä oleva, hieman hämmentävä kiistely siitä, onko maailmankaikkeuden syntyyn liittyvä silminnäkijän lausunto luotettava! Hämmentävä nimenomaan siksi että sitä käydään sisäpiirissä!

Kannattaa muistaa sekin – jos kuka pelkää syyllistyvänsä älylliseen itsemurhaan suhtautuessaan Raamattuun liian vakavasti – että olet vain todennäköisesti tullut pisteeseen jossa ”egosi kirjoittaa shekkejä, joita ruumiisi ei pysty lunastamaan”, -kuten eräs tuttu elokuvarepliikki toteaa. Raamattu nimittäin sanoo asian näin: ”Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: ”Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa”; ja vielä: ”Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi”. 

Kannattaa kuitenkin muistaa vielä sekin että viisautta, sitä oikean sorttista, on ilmaiseksi tarjolla kuten Jaakobin kirjeessä sanotaan. Ja mihin jo edellinenkin lainaus viittaa – ihan tavalliselle kansalle, jopa akateemisille!: ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.”  Se vaan tuppaa kuitenkin olemaan niin, kuten 1596-1650 elänyt Descartes totesi: ”Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä – kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.”

52. Ranking-lista

”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” (Ilm. 22:12-13)

Richard Dawkinsin olen jo aikaisemmin ”rankannut” omassa pienessä mielessäni lempiantisankareitteni ykköseksi. Kakkos-sijaa hätyyttelee melko voimallisesti juuri tällä hetkellä kotimainen kirjailija Jari Tervo. Hänen kirjojaan en tosin – toisin kuin Dawkinsin, jonka Jumalharha löytyy hyllystäni – ole lukenut vielä yhtäkään. Olenkin todennut Tervosta, että – sinä päivänä kun hän uskaltaa tehdä Koraanin kanssa yhtä ”miehekkään ryhtiliikkeen”, kuin mitä Raamatun kanssa tuli Uutisvuodossa rehvasteltua – saatan ehkä harkita jonkin hänen kirjansa lukemista.

Koraanin – ja sitä myötä kaikkien islamiin liittyvien arvojen pyhittäminen; sekä niihin liittyvä konsensus; ettei niitä missään tapauksessa pidä loukata tai kyseenalaistaa – tuntuu hieman oudolta yhteiskunnassa, jossa media kynsin hampain pitää kiinni sanan -ja ilmaisun vapaudesta; joihin vedoten minkään ei enää tarvitse eikä se saa olla pyhää. Yhteiskunnassa, jossa suoranaisena buumina tuntuisi olevan arvojen – mitä raamatullisempien, sitä varmemmin – täydellinen alasajo ja romuttaminen.

Ellei tässä vieraitten arvojen suorastaan ylikorostuneen vieraskoreassa pyhittämisessä sitten kuitenkin pohjimmiltaan ole kyse (runsaasti rummutetun) suomalaisen sisun täydellisestä puuttumisesta. Tai kaikessa raadollisuudessaan ihan puhtaasta itsesuojeluvaistosta (veikkaan jälkimmäistä), joka sittenkin saattaa olla viisautta. Sisuun -tai sen mahdolliseen puuttumiseen viittaamalla en kuitenkaan tarkoita ketään yllyttää. Sitä vain toivoisi tasapuolisuutta, tai pitäisikö sanoa kovasti muodissa olevaa tasa-arvoisuutta – suhtautumisessa myös omiin, perinteisesti hyviksi todettuihin kristillisiin arvoihimme.

Useammin kuin kerran tässä matkani varrella olen mietiskellyt Johanneksen evankeliumista löytyviä Jeesuksen sanoja: ”…teille on hyväksi, että minä menen pois.” Noita nimenomaisia sanoja, hieman eri merkityksessä, kuin mitä niillä lainatussa (tarkat viittaukset jätetty tarkoituksellisesti pois, että jää vähän salapoliisityötä) kohdassa tarkoitetaan. Alla esiintyvät, samaisen evankeliumin, ikäänkuin vuoropuheluksi poimitut kohdat kertonevat, että jos olit varautunut Jeesuksen seurassa myötäkarvaan silittelyyn, jouduit kyllä pettymään melko pahasti.

Kyseessä ei todellakaan ollut, eikä ole, poliittisesti korrektin – ketään loukkaamattoman – evankeliumin julistaja! Opetuslasten toteamus erään Jeesuksen puheen jälkeen: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?” Johon vastaus: ”Loukkaako tämä teitä?” Ja myöhemmin: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Meille tänä päivänä taiteilijan näkemyksenä tarjoiltu kuva harmittomasta, lähinnä 60-70 -lukujen ”make love, not war” -kylttejä kanniskelevien – vapaata rakkautta julistavien hippien kulttuuriin sijoittuvasta Jeesuksesta – ei myöskään tee oikeutta sille kuvalle, minkä Raamattu huolellisemmin luettuna Hänestä antaa. Kannattaa tutustua koko kuvaan, eikä vain yhteen osa-alueeseen.

Tuoreimpana virikkeenä näille (hajanaisille) ”teille on hyväksi” -ajatuksille toimivat nämä Playa del Inglesin kauniin Templo Ecumenicon käyttövuoroihin, tai ehkä tarkemmin: käyttötarkoitukseen liittyvät tapahtumat. Ellen nimittäin ihan väärin lukemaani muista, ainakin Vepsän konsertin yhteydessä esiin nousi – sittemmin molemmissakin tapauksissa esiintyneen – papin närkästys kirkon käyttämisestä konserttisalina. Josta jo aikaisemmassa yhteydessä totesin tapahtumiin liittyväksi ironiaksi sen, että vain katolista pappia näyttäisi Jeesuksen tavoin ”kuluttavan kiivaus” Jumalan huoneen oikeasta käyttötarkoituksesta!

Ainakin Suomessa käytäntö (kirkkokonsertti) taitaa olla sen verran itsestään selvää, että perusluterilainen – eikä enää voida täysin sulkea pois edes perushellariakaan – ihmettelee huuli pyöreänä: mikäs tässä oikein mättää!? Tarvitseeko siis toisaalta suurestikaan hämmästellä sitä, että kyseinen katolisen papin purkaus herättää närkästystä ja paheksuntaa? Yhteisössä, jossa jopa ”ateistit ovat alttarilla”, ja jossa lähestulkoon varmimmin hysteerisen joukkopaon kirkosta aiheuttava sanoma alkaa sanoilla: Raamatussa sanotaan että…?!

”Teille on hyväksi” -näin uskon, siis muussakin kuin siinä alkuperäisessä ja tärkeimmässä merkityksessä. Sillä näin ollen meille on jätetty jonkin verran taiteilijan vapauksia oman rakennuksen sommittelussa. Joista sitten aikanaan käy ilmi, kenen rakennus kestää. Siis sitten kun Hän aikanaan palatessaan kenties kilistelee avaimia todeten: No niin, tytöt ja pojat, rakentaminen loppuu; on sulkemisaika.