25. Karanneen verisuonen metsästys

Tämän postauksen alkuun sopinee keskustelun pätkä joka kuvaa yhtä veren vaikutuksista. Kysymys: ”Ootko sä uskossa?” Vastaus: ”Ei kyllä moon hilijan luopunu, mut veri vaan vetää tänne.”

En tiedä onko kukaan muu kokenut moista yrittäessään luovuttaa verta. Itselleni on kertynyt merkintöjä 55 luovutuskerrasta, joista noin 50 on toteutuneita – siis loppuun saakka, täyteen pussilliseen yltäneitä. Viimeksi oli flunssa päällä, jonka itse kuvittelin vähäpätöiseksi, mutta se ei sitten sitä ollutkaan vaan esti luovuttamisen. Ainoastaan hemoglobiiniarvo plakkarissa oli poistuttava, vähän niin kuin häntä koipien välissä.

Eilen tuli vitsailtua, kun kysyttiin kummasta kädestä, että eiköhän oteta tuosta jonka sormenpäähän on jo pistetty, mikäli se onnistuu. Kyllä onnistuu – oli vastaus ja niin ryhdyttiin valmisteluihin. Pahaenteinen piippaus heti kohta aloittamisen jälkeen kertoi ettei ehkä sittenkään olisi pitänyt vitsailla!

Sillä niinhän siinä sitten taas kerran kävi, että kone valitti liian hidasta valumista ja homma keskeytettiin. On kuulemma hyytymisvaara jos ei tule tarpeeksi lujaa, jolloinka putket saattavat tukkeutua. Kerran aikaisemmin Kokkolassa rusikoivat molemmat käsivarret mustelmille, ennen kuin luovuttivat. Eivät muistaakseni päässeet edes niin pitkälle että olisivat kunnolla kytkeneet koneeseen. Sen verran tuolloin ottivat mitä tarvittiin näytepulloon. Sekä siihen että operaatio voitiin merkitä luovutuskerraksi. Täällä Pietarsaaressa ovat muistaakseni kerran aikaisemmin luopuneet yrittämästä ennen kuin tulee mustelmia.

Väkisinkin tulee mieleen ajatus, onkohan minussa jotain pahasti vialla kun ei edes verenluovutus tahdo aina onnistua. Kovinkaan seikkaperäistä selitystä sille miksi näin käy, en ole saanut. Tällä kertaa kyllä selitettiin sen verran että suoni on kyllä hyvin esillä, mutta sillä on niin paljon tilaa liikkua, että se karkaa neulan tieltä!

Yritin kyllä ehdottaa, jopa aloitteeksi asti – puukko ja muki – yhdistelmää hitaammin valuttaville. Vaisusta hymystä päätellen aloitteeseen ei kuitenkaan suhtauduttu riittävällä vakavuudella.

Olen aikoinaan aloittanut veren luovuttamisen perin itsekkäistä vaikuttimista – tosin tehtaan lääkärin suosituksesta, vaan ei määräyksestä. Eli korkeasta hemoglobiinista johtuen. Tällöin tulee ikään kuin iskettyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Minulla pysyy arvot aisoissa ja joku toinen saa verta. Eikä näin ollen tarvitse syödä mitään ohennuslääkkeitä.

Mutta, summa summarum, itsekäs on sekin ajatus se myönnettäköön, joka alkaa edellä mainituista kokemuksista johtuen kasvaa yhä suuremmaksi:

Vaikka onkin niin että suurin osa luovutuksista on sujunut kuten pitääkin, mistä tiedän etteikö jatkossa ole pelkkiä vesiperiä. Kun katselen kyynärtaipeessani olevaa mustelmaa muistona tämän kertaisesta hukkareissusta, alkaa tuntua houkuttelevalta ajatus siitä että mitähän jos sittenkin pitäisin vereni itse!

24. Älyttömän viisasta

”Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä.” (1. Kor. 3:19)

On jokseenkin mielenkiintoista todeta kuinka jopa kristillisissä piireissä tehdään nykyisin – saattaa tosin olla aikaisemminkin jo tehty, kuumeisesti työtä sen eteen että myös älyköt voisivat omaksua evankeliumin sanoman. Puuttuu enää rikkaan miehen evankeliumi, jossa kaiken, tai ainakin osan omaisuudesta voi pitää itsellään, mutta luoda silti kulissimielikuva kaiken luovuttamisesta. Mielikuva josta Ananias ja Safiira antoivat ensimmäisen esimerkin, tosin kohtalokkain seurauksin.

Lompakko pelastuu viimeiseksi – on sisäpiirisanonta joka, ikävä kyllä, on edelleen totta tänäkin päivänä. Sen tietävät erityisen hyvin seurakuntien taloutta hoitavat henkilöt.

Talouteen liittyen löytyy Raamatusta Jeesuksen huolestuttavat sanat: ”helpompi on kamelin käydä neulansilmästä läpi, kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan”, mutta älyllisestä rikkaudesta on vain tehtävä johtopäätöksiä.

Kumpikaan ei tietenkään ole sinällään kuolemansynti. Sanoohan Raamattu toisaalla että ”Herran siunaus on se joka rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää”, joten olisi vähintäänkin kummallista sulkea rikkaaksi siunattu henkilö sitten rikkautensa vuoksi ulkopuolelle!

Eikä viisauden puuttumisestakaan tarvitse olla huolissaan, vaan sitä kehotetaan anomaan. Koska älykkyydestä ei niinkään kovasti Raamatussa puhuta, on johtopäätös se, että on parempi olla viisas. Sillä älykkyys ei automaattisesti johda viisaisiin päätöksiin. Tähän yhteyteen sopinee lainata Bertrand Russelin kommenttia: ”Minun muistini mukaan evankeliumeissa ei ole yhden yhtä sanaa älykkyyden ylistykseksi.”

Sitä paitsi, kuten jo edellä on tullut ilmi viisautta voi saada lisää, mutta älykkyys taitaa olla syntymässä annosteltu vakio. Olen tässä kohtaa mielelläni väärässä.

Jokainen ajatteleva ihminen tietää että omaisuudesta – jos mistä, voi tulla hyvinkin helposti aarre johon sydän kiinnittyy ja joka siten saattaa saada Jumalan aseman. Ristiriitaista olisi kuitenkin luonnollisesti sekin, että huippuälykäs ihminen, joka kuitenkin on saanut älylliset lahjansa universumin luojalta ja ylläpitäjältä, saisi kuulla tylyt sanat: sori, olet liian älykäs tähän valtakuntaan.

Heh, mutta ihan oikeasti! Ei kai kukaan kuitenkaan kehtaa väittää olevansa liian älykäs ottamaan vastaan pelastuksen lahjaa? Että joutuisi ikäänkuin alentumaan – jopa älylliseen itsemurhaan asti!? Aika hassu ajatus, sallikaa minun sanoa. Jumala on suuressa viisaudessaan nähnyt hyväksi sitoa pääsyvaatimuksen uskoon. Jolloinka ei ole niin älykästä tai älytöntä, joka voisi vedota ominaisuuksiinsa, kun loppuselvityksessä kysytään, miksi valitsit väärin.

Siihen, että meillä ihmisillä on taipumus tehdä itsellemme jumala, jopa jumalia vaikka aito ei kelpaa, sain valaisevan oppitunnin ristikkokirjasta, joka on amatöörin oiva apuväline ristikoiden ratkaisemisessa. Laskin siinä olleen lueteltuina 102 jumalaa ja 78 jumalatarta. Joten ei ihminen jumalkaipuustaan oikeasti eroon pääse ennenkuin alkuperäinen yhteys palautuu.

Genesis kertoo alkulehdillä Jumalan luoneen valon. Juhani Aho kirjoitti omana aikanaan novellin: Siihen aikaan kun isä lampun osti. Meillä nykyihmisillä on mahdollisuus jos vaikka minkälaisiin lamppuihin, viimeisimpänä lienee led. Ikävä kyllä, kaikista apuvälineistä huolimatta saattaa kuitenkin olla että VALO puuttuu.

On ihan pakko laittaa vielä tähän lopuksi: ”Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä – kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.” (Rene Descartes)

23. De finskatalande igen…

”Älä myöskään korjaa tyhjäksi viinitarhaasi äläkä poimi varisseita marjoja, vaan jätä ne köyhälle ja muukalaiselle. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (3. Moos. 19:10)

Hyvät matkustajat. Olkaa hyvät ja sammuttakaa savukkeenne, nostakaa pöydät kiinni selkänojia vasten. Kiinnittäkää turvavyönne ja siirtäkää kellonne ajassa viisikymmentä vuotta taaksepäin, sillä laskeudumme hetkisen kuluttua Moskovan kentälle.

Ylläoleva kursivoitu fiktiivinen, (tai oliko sittenkään kovinkaan fiktiivinen, ainakaan kellojen kääntämisen osalta) kuulutus kaukaa takavuosilta nousi mieleeni lukiessani perjantain 11.05. Pietarsaaren Sanomien epikriisiartikkelia. Eletään sentään jo aikaa anno domini 2012!

…fortsättning (på finska). Eivätkö ne moukat tajua että sairaalamiljöö Pietarsaaressa on Ruotsin miniatyyriprovinssi. Että Ruotsi EI ole kaksikielinen, vaan ainoa virallinen kieli on ruotsi?!

Tämä jälkimmäinen kursivointi sen sijaan voisi aivan hyvin olla jatkoa otsikolle. Joka muuten on muunnos takavuosien hitistä ”en finne igen”, jolla viitattiin suomalaisten maahanmuuttajien edesottamuksiin länsinaapurissamme. Ruotsilla taitaa tosin nykyisin olla sen verran paljon ongelmia muiden maahanmuuttajiensa kanssa, että mahdolliset juopuneiden suomipoikien rähinöinnit hukkuvat marginaaliin.

Artikkelissa kerrotaan, kuinka ummikko suomenkielinen perhe sai epikriisin ja ajan varauksen verikokeeseen ruotsin kielellä. Josta he eivät ymmärtäneet mitään. Todettakoon selvennyksenä että epikriisi on, vapaan tulkinnan mukaan, tiivistetty hoitoyhteenveto.

Edelleen on siis Pietarsaaressa mahdollista sellainen, jonka olisi luullut jo jääneen historiaan.

Pesunkestävänä yli 60-kymppisenä jeppisläisenä sitä on jo tottunut hätkähtämättä sulattelemaan kaikenlaista. Mutta hämmästyttää se kuitenkin, että sairaalamiljöö täällä tuntuu olevan eräänlainen viimeinen linnake, jossa ruotsin kieli taistelee viimeiseen hengenvetoon antamatta tuumaakaan periksi. Kieliriita, tai ainakin ainekset siihen on siis kiveen veistetty asia, joka on ja pysyy. Omakohtainen tuntuma – eikä vähiten viime aikaisten vierailujen perusteella – on, että ummikkosuomalaisen bongaaminen sairaaloiden henkilökunnasta on sula mahdottomuus. Siis sellaisen joka ei osaa sanaakaan ruotsin kieltä. Sen sijaan sellainen joka ei osaa lainkaan suomen kieltä, tai jolla on siinä suuria vaikeuksia, on edelleen tätä päivää.

Että miksikö alussa oleva lainaus Raamatusta?

Ensinnäkin: siksi että tuo lainaus osoittaa Jumalan tahdoksi että köyhistä ja muukalaisista pidetään huolta, jossa asiassa meillä saattaa olla vielä oppimista.

Toiseksi: me suomenkieliset – niin hassulta kuin se tuntuukin – olemme täällä Pietarsaaressa eräänlaisia muukalaisia, vähemmistöstatuksesta johtuen.

Kolmanneksi: tiedän ruotsinkieliset humanisteiksi, liberaaleiksi ja tasa-arvon kannattajiksi, sekä vähemmistöjen oikeuksien puolustajiksi. Ihmisiksi jotka avosylin ottavat vastaan maan rajojen ulkopuoleltakin tulevat muukalaiset.

Siksi rohkenenkin esittää vetoomuksen erikoisesti paikalliselle sairaalahallinnolle, ihan kaikkien meidän suomenkielisten puolesta: Teitä on vähemmistönä kohdeltu Suomen maassa kaiken kaikkiaan silkkihansikkain. Olkaa siis tasa-arvoisen armollisia myös meille pesun kestäville – maassa syntyneille – suomenkielisille muukalaisille.

22. Tutustu aitoon

”Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ’Minä olen Messias’, ja eksyttävät monia.” (Matt. 24:5)

”Keskustelun lomassa äitini sai selville, että arvokas iäkäs herrasmies hänen vierellään oli Scotland Yardin entinen johtaja. Haltioitunut äitini ryhtyi kohteliaasti tiedustelemaan mieheltä anekdootteja. Mies avautui äidin aidon kiinnostuksen innoittamana ja paljasti, että hänen johtamansa osastot olivat tutkineet myös väärennöksiä ja huijauksia. Kun äiti esitti olettamuksensa, että miehen oli täytynyt käyttää paljon aikaa väärennettyjen nimikirjoitusten tutkimiseen, mies oikaisi. ”Päinvastoin, rouva Graham. Käytin kaiken aikani aidon tutkimiseen. Siten huomasin väärennöksen välittömästi nähdessäni sellaisen.”

Ylläoleva on ote Anne Graham Lotzin kirjasta: Vain yksin Jeesus. Tuossa katkelmassa on kiteytettynä koko kirjan sanoma heti sen alkulehdillä, tosin tarkasteltuna ikään kuin sekulaaristen silmälasien kautta. Ehkäpä kirjailija ei ole tarkoittanut tuota siteerausta ihan kirjansa pääsanomaksi, mutta se on silti oikeastaan syvällinen kiteytys. Kiteytys, joka sopii ohjenuoraksi kaikille elämän alueille.

Lauluntekijä kertoo lentäjän pojasta, joka näin ollen oli siis ”lähes lentäjä itsekin.” Optimitilanne saattaisi olla että saarnaajan pojasta -tai tyttärestä tulisi – ei vain lähes – vaan saarnaaja tai evankelista hänestäkin. Paineita siihen suuntaan tuolle poloiselle takuu varmasti asetetaan, vaikka loppujen lopuksi Jumala on kutsuja ja tehtävään asettaja. Valitettavan usein kehitys menee jälkikasvun kohdalla päinvastaiseen suuntaan, syystä tai syistä joiden analysointi saattaisi olla toisen tarinan aihe. Anne Graham Lotzin kohdalla on kasvu tapahtunut myönteiseen suuntaan, sillä hänen isänsä Billy Graham ei taida tarkempia esittelyjä kaivata.

Kirpputori ei ole paikka jossa mikään teos pääsee parhaimmin oikeuksiinsa. Mutta on toisaalta parempi laittaa kiertoon kuin antaa pölyttyä hyllyssä. Sieltä siis löysin sen, monen muun kirjan lisäksi. Suoritin lyhyehkön tarkistuksen netissä, jossa hengailusta muuten olen yrittänyt tehdä parannusta, ja totesin sen olleen ainakin tuolloin loppuun myyty. Joten arvelen aika monen olevan tietoinen sen sanomasta. Kaikin puolin laajalla sakaalalla luettavaksi suositeltava kirja.

Niin, todettakoon sekin että elämä ilman twitteriä, facebookia, eri blogien -ja lehtien katsauksia on täysin mahdollista. Kuin myös, että ihan kaikkia asioita ei tarvitse kommentoida. Täytyy sanoa että tämä on ah, niin vapauttavaa! Minä kun, sen lisäksi että itse provosoin, huomaan olevani herkkä provosoitumaan.

Aiheeseen kuitenkin palatakseni, olkoon loppukaneettina vertaus koiraurheilun maailmasta. Kuten otsikkokin kehoittaa: Tutustu ajoissa aitoon, ettet kisan päättyessä joudu toteamaan seuranneesi sähköjänistä.