”Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat – Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.” (Jer. 31:35-37)
Siitä on vajaa kaksi vuotta kulunut, kun lähes tällä samalla paikalla: luettuani Björn (Nalle) Wahlroosin epävirallisen elämäkerran tein sen hämmästyttävän havainnon että ”stalinismistakin voi eheytyä.” Sittemmin on kyllä monesti tullut ajateltua: tulikohan tehtyä hätiköity johtopäätös… Tällä kertaa tuli alkajaisiksi lainattua viiden kirjan rypäs Templo Ecumenicosta. Tuosta ryppäästä erityismaininnan mielestäni ansaitsee Marlo Morganin kirja, joka kertoo itseään Oikeiksi Ihmisiksi kutsuvien Australian aboriginaalien kohteluista ja kohtaloista. Sen itsestäänselvyyden tämänkin kirjan sanoma vahvistaa, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen synnynnäinen tietoisuus Jumalasta. Vain ateistiksi itsensä sivistänyt ei sitä halua tunnustaa.
Mistään varsinaisesta evankeliumin riemuvoitosta kirja ei kerro, olkoonkin että asialla ovat Laupeuden sisariksi itseään kutsuvat katolisen kirkon lähetystyöntekijät:
VIESTI IKUISUUDELTA
”Beatrice, meidän rotumme on toiminut tuhansia vuosia yhdessä. Jokaista kunnioitetaan, jokainen osallistuu, jokaista tuetaan, mutta ennen kaikkea me olemme ryhmä. Voisit sanoa että ihmisryhmä suorittamassa henkistä tehtävää. Toinen seikka, joka näytti aluksi minusta hyvin erilaiselta ja jota minä edelleen pidän olennaisena erona näiden kahden kulttuurin välillä, on kilpailun käsite. Mutanttien maailmassa on huipulla tilaa vain yhdelle ja muiden on täytettävä alempana oleva tila ikään kuin kolmiossa, jossa suurin osa väestä on alimpana tukemassa sitä yhtä sielä huipulla. Minun on vaikea ymmärtää, miten äiti tai isä voi kertoa lapselleen, että vain yksi voi voittaa ja muiden on hävittävä. He näyttävät toden totta uskovan, ettei arvovaltaa ole riittävästi eikä johtajanpaikkoja kylliksi, joten vain yksi voi menestyä ja muiden on asetuttava vähäisempiin rooleihin. Minusta tuntuu, että kilpailu on enemmän kuin mikään muu vetänyt ihmisiä eroon toisistaan, sillä se panee ihmisen uskomaan puutteisiin ja rajoituksiin ja ruokkii kateutta ja väkivaltaa.”
”Toisaalta”, Beatrice keskeytti, ”mutantithan sanovat, että juuri kilpailu on tehnyt maailmasta niin edistyneen ja mukavan. Ihmiset, jotka keksivät jotain, saavat mainetta ja mammonaa.”
”Se on totta, mutta onko meidän parempi olla? Onko maa terveempi? Ovatko kasvit, eläimet ja ihmiset terveempiä? Näyttääkö tulevaisuus valoisammalta ja lupaavammalta kilpailun takia? Minä en arvostele, koska tiedän, että tämä kaikki kuuluu Jumalalliseen Järjestykseen. Mutta tarkkailijana minun on sanottava, että omasta mielestäni kilpailu ei haise hyvältä. Minun on siunattava ne, jotka tahtovat vain saada lisää ja olla ylivoimaisia, ja antaa heidän mennä. Aboriginaalien rotu on aina toiminut pikemmin litteän palapelin kuin kolmion tavoin. Meidän mielestämme kaikki sopivat palapeliin ja kaikki ovat olennainen osa sitä. Jos kuka tahansa yksi ihminen puuttuisi, me olisimme yhteensä vajavainen. Meissä olisi ammottava aukko. Kun me istumme nuotion ääressä, jokainen tuo siihen ainutlaatuisuutensa. Joku tuo ryhmäämme metsästyksen taidon, joku toinen on opettaja, kokki, parantaja, kuuntelija, tanssija ja niin edelleen. Joku meistä on päällikkö, mutta me myös tiedämme, että kuka tahansa osaa johtaa ja kaikkien on myös saatava johtaa silloin kun itsekukin tahtoo seikkailla. Me osaamme myös seurata. Kumpikaan ei ole toista parempi. Kummallekin on aikansa ja paikkansa.” (Sivut 230-231)
”Meitä Oikeita Ihmisiä on vähän, mutta me olemme kärsivällisiä ja sitkeitä ja tahdomme tehdä osuutemme. Me omistamme elämämme maan pelastamiselle ja tulevaisuuden varjelemiselle.” (Sivu 258)
Vaan paremminkin tulee mieleen ajatus, että jos käännynnäinen saa käännytetyksi kääntymättömän, tuloksena on korkeintaan samanlainen käännynnäinen kuin käännyttäjä itsekin on. Josta aiheesta Jeesuksella oli radikaali, ja poliittisesti hyvinkin epäkorrekti näkemys: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15)
Sillä heti kirjan alkulehdet sisältävät julmaa ironiaa, kun lähetystyöntekijät riistävät äidiltä vastasyntyneet kaksoset. Jotka sitten vielä erotetaan toisistaan ja sijoitetaan eri tahoille sielujensa sivistämiseksi ja pelastamiseksi.
Nykyisille, omiin ideologisiin kupliinsa tiukasti linnoittautuneille kirja saattaisi hyvinkin toimia jonkinlaisena katseen avartajana. Kun miettii tämän päivän kehitystä ja tapahtumia poliittisine päätöksineen – sukupuolisuuteen liittyvistä hölmöistä väittämistä puhumattakaan (kun poliittinen broilerikin viimeistään Arkadian mäellä muuttuu poliittiseksi kameleontiksi) – on helpohkoa yhtyä aboriginaalien käsitykseen meistä: ylivertaisina itseämme pitävistä valkoisista. (Jotka emme muuten jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä, muuttuaksemme tummemmiksi). Melanooman uhallakin! Toivoa vain sopii etteivät haitalliset mutaatiot ole ehtineet edetä jo niin pitkälle, ettei paluuta normaaliin enää ole.
Sehän tässä nyt kuitenkin on vähintäänkin ihmeellistä: kun ohjenuorana noin yleisesti ottaen tuntuisi olevan, että se miten Raamattu meitä ohjeistaa oikeaan elämiseen, täytyy saada karistettua pois kahlitsemasta: löytyy silti yksi asia, jossa näyttää vallitsevan edellämainitun logiikan vastainen laaja konsensus. Nimittäin suhtautumisessa Israeliin! Kovasti näyttää siltä, että YK(kin) on perustettu vain, ja yksinomaan, heristämään tuomitsevasti sormeaan Israelille (nykyisin tosin jo nyrkkiäkin). Eikä yksikään kansakunta halua missata tulevaa ”Grande Finalea”, vaan jokainen, tai ainakin enemmistö, tahtoo varmistaa mukana olonsa, vaikka se on etukäteen ennustettu Raamatussa!
”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kakki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.” (Sakarja 12:2-3)
Kaikuja periferiasta 