91. Eihän tästä mitenkään voi tulla hyvää!

”Minun kansani käskijät ovat lapsia,ja naiset sitä hallitsevat.Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.” Jesaja 3:12

”Vihastuttaaksesi konservatiivin, valehtele hänelle. Vihastuttaaksesi liberaalin, kerro hänelle totuus.”-Teddy Roosevelt

Kursivoitu ala-otsikko on tällä kertaa kaksi-osainen, josta ensimmäinen osa on edellisen postauksen uusinta. Johtuen siitä että tilanne ei juurikaan ole muuttunut – ainakaan parempaan suuntaan – ja toinen on suomennos, kuten valveutunut lingvisti jo ehkä tietääkin, tuosta Teddy Rooseveltin aina ajankohtaisesta, ja ehkä juuri nyt erityisen ajankohtaisesta kommentista.

Tuo tuossa oikealla oleva kuva sitaatteineen voisi hyvinkin olla allekirjoittaneen motto, mutta Kari ehti ensin (saatan silti pihistää sen itselleni). Ja kuten arvata saattaa, otsikkokin on lainaus. Se on Latela kuusi piste nollan videosta, eikä liity oikeastaan tässä kontekstissa mihinkään, mutta on jo jonkin aikaa soinut korvamatona. Ei ehkä ihan täsmälleen noilla sanoilla, mutta ajatus on sama. Tai ehkä se sittenkin liittyy! Sopii ainakin minusta tähän poliittiseen kontekstiin yllättävänkin hyvin.

Punaisesta viivasta punaisten linjojen kautta punaiseen linjaan

Koska meillä nyt on punainen hallitus, jota jossain määrin vihreä väri laimentaa(?), lienee  paikallaan mainita jokunen ajatus viivoista ja -tai linjoista. Kiannon romaani Punainen viiva kertoo että ”köyhien ainoa toivo paremmasta on saavutettavissa vain ”soli-sali-rattien” kautta, vetämällä punainen viiva vaalilappuun.” Tulee mieleen kysyä: olisikohan tuolla menetelmällä nyky-Suomessa ”vappusatanen” kenties realisoitunut?

Oheisessa pilakuvassa Obama tuskailee omien punaisten linjojensa kanssa, ja sokerina pohjalla Yhdysvaltojen nykyisen presidentin Joe Bidenin viesti, joka kertoo linjasta, jota hän itse ei aio ylittää: ”Ukrainan sodassa Yhdysvalloilla on selkeä ”punainen linja”, jota se ei missään olosuhteissa aio ylittää.”

Ala-otsikko ei mainitse punaista naamaa, mutta lisänä rikka rokassa. Nimittäin, netissä pyörivä, vuonna 2019 kuvattu video (Löytyy Suomen Uutiset – sivulta) esittelee Eero Heinäluoman ja Jussi Halla-ahon yhteenoton Venäjän kaasuputkihankkeista ja poliittisesta korruptiosta. Siinä Heinäluoma naama punaisena (sanotaan nyt, että ainakin kuvainnollisesti) puolustaa hanketta.  Jopa siinä määrin kiivaasti, että ”huutaa muiden keskustelijoiden päälle.”

Välikysymys

Sarkastisesti sanoisin, että välikysymys on luettelossa siksi, kun se tuntuu olevan niin tehokas, etten sanoisi mahtipontisen tehokas keino asioiden muuttamiseen politiikassa, että eikö siitä voisi – nyt kun tilanne itänaapurin toimesta on eskaloitunut Ukrainan sodaksi – sorvata jonkin sortin ulkopoliittinen versio, jolla voitaisi mennä Venäjän Duumaan sanomaan Putinille suorat sanat. Kuten Spede ja Vesku taannoisessa sketsissään?

Ironia

En tiedä, olenko se vain minä, vai ovatko muutkin huomanneet. Mutta minun mielestäni on kyllä melko ironista, että YLEn toimittaja, mikrofoni suun edessä irvailee sitä, kuinka Venäjän valtamedia suoltaa kansalle yksipuolista ja valheellista propagandaa! Puolustusministeri Kaikkonen sanoi puheensa loppukaneettina tutut sanat: ”Sodan ensimmäinen uhri on totuus.”

Tämän kaiken poliittisesti epäkorrektina – tai pitäisikö sanoa: poliittisesti epäkorrektin vuodatuksen – yhteenvetona on: maailma on sekaisin, ja ilman jonkin asteista jumalallista väliintuloa: ”Eihän tästä mitenkään voi tulla hyvää!”

80. Mitäs me Mutantit

”Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat – Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.” (Jer. 31:35-37)

 

Siitä on vajaa kaksi vuotta kulunut, kun lähes tällä samalla paikalla: luettuani Björn (Nalle) Wahlroosin epävirallisen elämäkerran tein sen hämmästyttävän havainnon että ”stalinismistakin voi eheytyä.” Sittemmin on kyllä monesti tullut ajateltua: tulikohan tehtyä hätiköity johtopäätös… Tällä kertaa tuli alkajaisiksi lainattua viiden kirjan rypäs Templo Ecumenicosta. Tuosta ryppäästä erityismaininnan mielestäni ansaitsee Marlo Morganin kirja, joka kertoo itseään Oikeiksi Ihmisiksi kutsuvien Australian aboriginaalien kohteluista ja kohtaloista. Sen itsestäänselvyyden tämänkin kirjan sanoma vahvistaa, että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen synnynnäinen tietoisuus Jumalasta. Vain ateistiksi itsensä sivistänyt ei sitä halua tunnustaa.
Mistään varsinaisesta evankeliumin riemuvoitosta kirja ei kerro, olkoonkin että asialla ovat Laupeuden sisariksi itseään kutsuvat katolisen kirkon lähetystyöntekijät:

VIESTI IKUISUUDELTA

”Beatrice, meidän rotumme on toiminut tuhansia vuosia yhdessä. Jokaista kunnioitetaan, jokainen osallistuu, jokaista tuetaan, mutta ennen kaikkea me olemme ryhmä. Voisit sanoa että ihmisryhmä suorittamassa henkistä tehtävää. Toinen seikka, joka näytti aluksi minusta hyvin erilaiselta ja jota minä edelleen pidän olennaisena erona näiden kahden kulttuurin välillä, on kilpailun käsite. Mutanttien maailmassa on huipulla tilaa vain yhdelle ja muiden on täytettävä alempana oleva tila ikään kuin kolmiossa, jossa suurin osa väestä on alimpana tukemassa sitä yhtä sielä huipulla. Minun on vaikea ymmärtää, miten äiti tai isä voi kertoa lapselleen, että vain yksi voi voittaa ja muiden on hävittävä. He näyttävät toden totta uskovan, ettei arvovaltaa ole riittävästi eikä johtajanpaikkoja kylliksi, joten vain yksi voi menestyä ja muiden on asetuttava vähäisempiin rooleihin. Minusta tuntuu, että kilpailu on enemmän kuin mikään muu vetänyt ihmisiä eroon toisistaan, sillä se panee ihmisen uskomaan puutteisiin ja rajoituksiin ja ruokkii kateutta ja väkivaltaa.”

”Toisaalta”, Beatrice keskeytti, ”mutantithan sanovat, että juuri kilpailu on tehnyt maailmasta niin edistyneen ja mukavan. Ihmiset, jotka keksivät jotain, saavat mainetta ja mammonaa.”

”Se on totta, mutta onko meidän parempi olla? Onko maa terveempi? Ovatko kasvit, eläimet ja ihmiset terveempiä? Näyttääkö tulevaisuus valoisammalta ja lupaavammalta kilpailun takia? Minä en arvostele, koska tiedän, että tämä kaikki kuuluu Jumalalliseen Järjestykseen. Mutta tarkkailijana minun on sanottava, että omasta mielestäni kilpailu ei haise hyvältä. Minun on siunattava ne, jotka tahtovat vain saada lisää ja olla ylivoimaisia, ja antaa heidän mennä. Aboriginaalien rotu on aina toiminut pikemmin litteän palapelin kuin kolmion tavoin. Meidän mielestämme kaikki sopivat palapeliin ja kaikki ovat olennainen osa sitä. Jos kuka tahansa yksi ihminen puuttuisi, me olisimme yhteensä vajavainen. Meissä olisi ammottava aukko. Kun me istumme nuotion ääressä, jokainen tuo siihen ainutlaatuisuutensa. Joku tuo ryhmäämme metsästyksen taidon, joku toinen on opettaja, kokki, parantaja, kuuntelija, tanssija ja niin edelleen. Joku meistä on päällikkö, mutta me myös tiedämme, että kuka tahansa osaa johtaa ja kaikkien on myös saatava johtaa silloin kun itsekukin tahtoo seikkailla. Me osaamme myös seurata. Kumpikaan ei ole toista parempi. Kummallekin on aikansa ja paikkansa.” (Sivut 230-231)

”Meitä Oikeita Ihmisiä on vähän, mutta me olemme kärsivällisiä ja sitkeitä ja tahdomme tehdä osuutemme. Me omistamme elämämme maan pelastamiselle ja tulevaisuuden varjelemiselle.” (Sivu 258)

 

Vaan paremminkin tulee mieleen ajatus, että jos käännynnäinen saa käännytetyksi kääntymättömän, tuloksena on korkeintaan samanlainen käännynnäinen kuin käännyttäjä itsekin on. Josta aiheesta Jeesuksella oli radikaali, ja poliittisesti hyvinkin epäkorrekti näkemys: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!” (Matt. 23:15)

Sillä heti kirjan alkulehdet sisältävät julmaa ironiaa, kun lähetystyöntekijät riistävät äidiltä vastasyntyneet kaksoset. Jotka sitten vielä erotetaan toisistaan ja sijoitetaan eri tahoille sielujensa sivistämiseksi ja pelastamiseksi.

Nykyisille, omiin ideologisiin kupliinsa tiukasti linnoittautuneille kirja saattaisi hyvinkin toimia jonkinlaisena katseen avartajana. Kun miettii tämän päivän kehitystä ja tapahtumia poliittisine päätöksineen – sukupuolisuuteen liittyvistä hölmöistä väittämistä puhumattakaan (kun poliittinen broilerikin viimeistään Arkadian mäellä muuttuu poliittiseksi kameleontiksi) – on helpohkoa yhtyä aboriginaalien käsitykseen meistä: ylivertaisina itseämme pitävistä valkoisista. (Jotka emme muuten jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä, muuttuaksemme tummemmiksi). Melanooman uhallakin! Toivoa vain sopii etteivät haitalliset mutaatiot ole ehtineet edetä jo niin pitkälle, ettei paluuta normaaliin enää ole.

Sehän tässä nyt kuitenkin on vähintäänkin ihmeellistä: kun ohjenuorana noin yleisesti ottaen tuntuisi olevan, että se miten Raamattu meitä ohjeistaa oikeaan elämiseen, täytyy saada karistettua pois kahlitsemasta: löytyy silti yksi asia, jossa näyttää vallitsevan edellämainitun logiikan vastainen laaja konsensus. Nimittäin suhtautumisessa Israeliin! Kovasti näyttää siltä, että YK(kin) on perustettu vain, ja yksinomaan, heristämään tuomitsevasti sormeaan Israelille (nykyisin tosin jo nyrkkiäkin). Eikä yksikään kansakunta halua missata tulevaa ”Grande Finalea”, vaan jokainen, tai ainakin enemmistö, tahtoo varmistaa mukana olonsa, vaikka se on etukäteen ennustettu Raamatussa!

”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kakki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.” (Sakarja 12:2-3)

69. Pappa betalar ynnä muita äkkirikastumisia

”Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: ”Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua”. Mutta tämän kuullessaan hän tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas. Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!” (Luuk. 18: 22-24)

 
Kohtuullisella henkilökohtaisella itseruoskinta-osiolla on ehkä rehellisyyden nimissä hyvä aloittaa tämä postaus. Eli tunnustaa jo itselleenkin asia, joka lähipiirille mitä luultavimmin on ollut selvää jo pidemmän aikaa, nimittäin että Moka is my middle name. Tällä hetkellä tuntuu jopa ihan helpolta samaistua taannoin lukemaani – kylläkin kuulemma kyseisen neuvon johdosta potkut saaneen – Help Desk -gurun ohjeeseen, jonka hän antoi asiakkaalle. Tuskastuneena siihen ettei oppi millään tuntunut menevän jakeluun, jokseenkin tähän tyyliin:

”Tehdäänpä nyt näin, että otat kuule siitä koneestasi kaikki piuhat irti ja laitat ne ynnä muut mukana seuranneet tarvikkeet koneen kanssa samaan laatikkoon. Palautat sitten sen koneen tarvikkeineen takaisin siihen liikkeeseen, josta olet sen ostanut. Ja sanot palautuksen syyksi sen että olet aivan liian tyhmä omistaaksesi tietokoneen.”

On nääs sen verran tullut viime aikoina sählättyä. Viimeksi omatoimisen veroprosentin korotuksen kanssa. Onnekseni maailma on sentään tähän asti suhtautunut armollisen ymmärtäväisesti.

 

Lukeako vai eikö lukea, kas siinä kysymys. Joka nousi aiheellisesti mieleen kun silmiini osui – outoa kyllä, vasta täällä, tuhansien kilometrien päässä Suomesta ensimmäistä kertaa – kirja: BJÖRN WAHLROO$ Epävirallinen elämäkerta. Kirja jonka sisällön voi hyvällä syyllä, pelkistä ala-otsikoista, kiteyttää vaikkapa tarinaksi: ”Viiden vuoden vasemmistolaisesta” – äkkirikastumisen kautta – ”Kasinotalouden kultasormeksi.”

Hävisin taistelun itseni kanssa – vaikka juuri äskettäin, toisessa yhteydessä, olin todennut poistaneeni lähes kaikki eri lehtien mobiiliversioiden kuvakkeet kaikista mukana seuranneista mobiililaitteista. Koska en halua lomallani provosoitua – ja päätin lukea sen. Senkin uhalla että jo etukäteen tiesin Saarnaajan toteamuksen … ”joka tietoa lisää, se tuskaa lisää” -mitä todennäköisimmin konkretisoituvan.
Mitä tuohon itseruoskinta-mentaliteetin laajempaan, suomalais-kansalliseen versioon muuten tulee. Eiköhän siihen kuulu vähintäänkin tietää kaikki mahdollinen parempiosaisten tuloista. Kuin myös siitä lähes itsestään selvyydestä, että samainen hyväosaisten pieni piiri ristiin rastiin omistaa Suomen isot yritykset. Että on sitten millä itseänsä ruoskia, kun muilla menee paremmin? Joten ihmetellä sopii, ellei oheinen versio – sitä virallista ja mahdollisesti siivotumpaa odotellessa, – ole aika monen suomalaisen kirjahyllyssä. Vuotuisten verotiedot paljastavien juorukalentereiden joukossa.

Nopea googletus paljastikin että vaikka kirja ei minun näköpiiriini ollut aikaisemmin sattunut, se ei tarkoita sitä etteikö se muuten voisi olla yleisessä tiedossa. Ja etteikö sitä jo olisi minua viisaammat arvioineet. Joten ohessa vain lyhyt poiminta, höystettynä muutamalla mieleen nousseella ajatuksella. Tai, Suomen viime päivien poliittisesta retoriikastakin tutuksi tulleet: kolme pointtia.

”Nils Torvalds muistaa yhden tapauksen, jolloin isä pelasti Wahlroosin rahaongelmilta. Kaksikko kierteli vuonna 1971 tekemässä eduskuntavaalityötä Torvaldsin hyväksi Wahlroosin Morris Minillä. Kojelaudalla oli lähes kymmenen sentin pino maksamattomia pysäköintisakkoja. Oli syntymässä kallis kierre, sillä maksamattomat pysäköintisakot kasvoivat korkeaa korkoa. Torvalds kuuli myöhemmin Buntan maksaneen poikansa sakot sillä ehdolla, että tämä alkaa keskittyä stalinistihommien sijasta opiskeluun.”
Ensimmäisenä pointtina tuttu vanha viisaus: Omena ei putoa kauas puusta.

Toiseksi pointiksi valikoituu hämmästyttävä havainto: Stalinismistakin voi eheytyä; jopa näköjään ihan pelkän rahan voimalla, ilman sen kummempaa hengellistä heräämistä!

Kolmas, vaan ei suinkaan vähäisin pointti, ja samalla vastaus kysymykseen; voiko isä Buntan omaksuma, alaisilleen huutava johtamistapa jatkua nykyjournalismin aikana: Kyllä voi! Pitää vain luoda itselleen sen verran mahtava imperiumi, jossa itse Jumalankin on – puhe-etäisyydelle päästäkseen – varattava aika audienssille sihteerin kautta. Ja siinä mahdollisesti onnistuttuaan: varokoonkin olemasta eri mieltä Kalifin kanssa!

Edelleen, tämän kirjoittamisen ollessa vielä ns. vaiheessa, sattui: päivittäistä uutis-annosta Suomesta katseltaessa; samalla myös päivän ironia, – tai pitäisikö sanoa sarkasmi (taidanpa sanoa molemmat) – annos. Kun monikultturismista äkkirikastuneen Suomen elovena-tyttömäinen (vaaleahiuksinen lettipäinen) virkavallan edustaja, sanoi ottaneensa missiokseen kertoa maahanmuuttajille että meidän kulttuurimme ei sittenkään halua näin paljon rikastua teidän kulttuuristanne. Eli kertoa heille, että meillä jopa tukkapöllyn antaminen kurittomalle lapselle on rikos.

Tuohon kun kontrastiksi ottaa Raamatusta oheisen kohdan, saattaa samalla tulla kirkastaneeksi selityksen herätyksen viipymiselle. Koska eiköhän se niin ole, että itse kaikkivaltiaskin kavahtaa joutumista syytettyjen penkille: ”Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.” (Hepr. 12:5-6)

 
Olen mielelläni väärässä. Kuten on tainnut tulla jokunen kerta ennenkin sanottua. Mutta mitä tulee journalisteihin (joita presidentti Mauno Koivisto osuvasti nimitti sopuleiksi), samoin kuin tieteen harjoittajiin: Vahva näkemykseni on, että jos haluaa saada totuuden mukaisia ja objektiivisia (puolueettomia) lausuntoja, kannattaa etsiä käsiinsä emerituksia (täysin palvelleita). Eläkeläisiä, joiden ei enää tarvitse pelätä potkuja. Kenties kuitenkin pois lukien vahvan ideologisesti orientoituneet kykloopit, joilta jo fysiologisista syistä puuttuu eri ulottuvuuksien hahmottamisen mahdollistava stereonäkö.

Loppu-yhteenvetona todettakoon kuitenkin, että olkoon sen asian kanssa kuka mihinkäkin pyrkii, tai on pyrkimättä – vaikeimman tai helpoimman kautta – niin tai näin, on Jeesuksen sanomalla kuitenkin lohdullinen lopputulema. Joka pätee meidän jokaisen kohdalla, olit sitten rikas tai köyhä, viisas tai tyhmä: Pelastus on Jumalan teko!

”Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista.” (Luuk. 18:27)

37. Ristityn vaellus

”Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”” (Mark. 16:15-16)

John Bunyanin klassikkoteos, johon otsikko hämärästi viittaa, ja jonka minä vielä hämärämmin muistan joskus lukeneeni, on kirjoitettu kärsimyksen keskellä. Wikipedia tietää kertoa hänen kirjoittaneen ensimmäisen osan vuonna 1675 ollessaan vangittuna luvattomasta saarnaamisesta! Jotkut ovat jossain joskus todenneet historian toistavan itseään, saapa nähdä. Kärsimys näyttää muutenkin olevan avainroolissa kristityn vaelluksessa kautta aikojen. Meillä tänä päivänä ovat asiat sen verran hyvin, että suurimmat kärsimykset liittynevät siihen, kun joudumme sietämään toisiamme. Ehkäpä siinä piileekin salaisuus, miksi hajaannus on todennäköisempää kuin yhteen kasvaminen. Sotien mukanaan tuomat kärsimykset saavat tunnetusti kansan unohtamaan keskinäiset kaunansa, ja puhaltamaan yhteen hiileen.

Tämä on siis tuosta teoksesta, tai sen nimestä moderni, hyvinkin kiteytetty versio: koeputki – koulutusputki – uraputki – eläkeputki – koiranputki. Noista viimeisen siinnellessä (kuten allekirjoittaneella) huojentavaa on se, ettei ole minkäänlaisia suorituspaineita mihinkään suuntaan. Ensimmäinen vaihe taas pidemmälle vietynä nostaa sielun silmien eteen huolestuttavia, suorastaan pelottavia näköaloja:

Kuvittelepa vaikka kaksisataa kloonia Kataisesta Arkadianmäelle! Meillähän saattaisi olla kaksisataa veronmaksajien rahoilla Himaselta tilattua sepustusta nykyisen, kustannuksiltaan suolarahaksi vähätellyn yhden sijaan! Sitä voisi jo kutsua taloudelliseksi katastrofiksi, tai jopa kauhuskenaarioksi!

Keskivertokirkollisen ihmisen on jo jonkin aikaa sanottu tarvitsevan pappia kolmesti: ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa. Tuostakin päivitetty, modernimpi versio taitaa karsia pois kaksi ensimmäistä – nykyisin poikkeuksena tietenkin samaa sukupuolta olevat, jotka ehdottomasti haluavat, jopa vaativat saada papin siunauksen liitolleen – mutta taivaaseen haluaa jokainen tulla siunatuksi sitten hautajaisissa, jopa ateistikin. Niin, tai en ole ihan varma, mutta taitaa se ateistikin olla ristitty?

Sosiaalisessa mediassa saalistaessaan (joka muuten mitä ilmeisimmin on keksitty siksi, että meillä vähemmän sosiaalisillakin olisi jokin kanava) sitä törmää enemmän ja vähemmän kummallisiin ilmiöihin. Kuten esimerkiksi siihen ettei homo-asia olekaan ainoastaan sekulaari-vihervasemmisto-abortti-eutanasia  -sektorin  ydinkynnyskysymys! Homo-ilta tuli ja meni – taitaa viimeisimmästä olla pian kolme vuotta – mutta yhä vain jotkut jaksavat – ja mikä ihmeellisintä – ”meikäläisissä” piireissä! Muistan, uskoontuloni aikoihin, kun lähestulkoon kaameinta mitä uskovalle voisi tapahtua – ja jota minua yritettiin hyväntahtoisesti varjella kuulemasta – oli, että jotkut seurakunnan jäsenet olivat aktiivisia politiikassa. Oi niitä viattomuuden aikoja!

Näitä mietiskellessäni media räväytti uusimman, tai pitäisikö sanoa uusvanhan ilmiön tietoisuuteen. Nimittäin Pirkko Jalovaaran demonikokoukset. Arvelinkin, ja jopa veikkasin,  että siinäpä seuraava loputtomien juupas – eipäs keskustelujen aihe meikäläisten piirissä. No, toistaiseksi olen hämmästyksekseni havainnut vasta ateistien syttyneen aiheesta!

Ironista, etten sanoisi surkuhupaisaa näissä kohuissa homo-illasta lähtien on ollut se, että kun joku yrittää sanoa löytäneensä Raamatusta jotain, se saa välittömästi aikaan paniikinomaisen pakokauhun, seurauksena valtaisa joukkopako kirkosta!  Ja mikä kaikkein kummallisinta, hyperventilointi tuntuisi olevan vakavimman asteista juuri niiden keskuudessa joiden tulisi kyetä kansaa valistamaan, näilläkin alueilla.

Perkeleitä onko heitä lienee enemmän kuin paikallaan kysäistä, sillä enkeleistähän tuo kysymys on jo useamminkin esitetty. Ellen väärin muista, jopa sen niminen elokuvakin on joskus tehty, tosin se saattoi aiheeltaan olla muuta kuin mitä nimen perusteella voisi kuvitella. Pelkkä vilkaisu Raamattuun, silmät avoinna, riittää antamaan vastaukseksi että kyllä on, molemmissa löytyy.

Ihan omana mielipiteenäni sanoisin, liittyen tuohon ajankohtaiseen demonikokousmaniaan, että ”näiden merkkien” olisi hyvä seurata vaikkapa ihan meitä kaikkia kristittyjä, vieläpä runsaasti. Mutta ikäänkuin bonuksena evankeliumia saarnattaessa. Esimerkkinä Pietari, jonka saarnamatkoilla jopa varjon lankeaminen riitti.

Poliittinen, ketään loukkaamaton korrektius on muuten eduskunnassa viety niinkin pitkälle, ettei valehtelijaa saa sanoa ainakaan Arkadianmäellä valehtelijaksi, vaan on löydettävä muita tapoja asian ilmaisemiseksi. Kyseinen ”hypokratismi” lienee synnyttänyt termin: takinkääntäjä.

Kirkkoihin ja seurakuntiin tuo korrektius istuu huonosti, ainakin mikäli aiotaan säilyttää Raamatun auktoriteetti opillisena ohjenuorana. Mutta ei se näytä estävän ainakin yrittämästä. Ketään loukkaamaton evankeliumi, onko sellainen oikeastaan evankeliumia ollenkaan? On kai vähintäänkin uskallettava sanoa: ”tehkää parannus”, jos aikoo saada ihmiset ymmärtämään missä mennään. ”Loukkaako tämä teitä? Mitä sitten, jos…”, kysyi Jeesus opetulapsiltaan Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa. Nämä olivat juuri todenneet Jeesuksen puheen ”sietämättömäksi”, jota ei voi kestää.

Totuus on että meitä kivipäitä ei tule kohdella silkkihansikkain jos mielii saada jotain kunnollista aikaiseksi.