88. The Bluff Sisters

”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,”(Apostolien teot 17:26)

 

Moni meistä, joka ei ole ihan äsken syntynyt, saattaa muistaa Spede Pasasen luoman kuvitteellisen (kuten Wikipedia sitä kuvailee) musiikkiyhtyeen: jonka alkuperäinen kokoonpano oli Matti Kuusla, Spede Pasanen ja Pentti Nevaluoma. Tunnetuin kokoonpano lienee kuitenkin Vesa-Matti Loiri, Spede Pasanen ja Simo Salminen. Niin, ja sketsien mukaan Bluff Brothers suomeksi on: ”hänen erittäin kova sininen leipänsä” (blu = sininen, ff = erittäin kovaa, brot = leipä, hers = hänen).

Twitter-profiilini mukaan olen mies, joka muun muassa ”hämmästelee poliittisten mahdottomuuksien aikaa.” Joista (mahdottomuuksista) luonnollisesti ylivoimaisin on Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi: täkäläisistä ennusteista (”0,0 prosentin mahdollisuus tulla valituksi”) huolimatta. Ja josta lähtien punavihervasemmisto, niin meillä kuin muualla, on hyperventiloinut. Eikä loppua tuolle pandemialle ole, mitä ilmeisimmin, ainakaan vielä seuraavaan neljään vuoteen näköpiirissä. Todettakoon nyt kuitenkin, että saatan olla (jota juuri tässä nimenomaisessa asiassa en haluaisi) väärässäkin.

Eipä monikaan sellainen, joka on elänyt 50 -luvulla alkaneen Kylmän sodan ajan suoranaisine kommunistivainoineen, ja Vietnamin sotineen, olisi aikaisemmin voinut uskoa, että USA:kin on nykyisin lähes sosialistinen valtio? En minä ainakaan! No, ”ken elää, hän näkee!” Jopa sen että meillä on punavihreä tyttöhallitus, jonka sisäministeri esittää suorastaan huolestuttavia lausuntoja. Ainakin mitä tulee suomalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtimiseen, minkä nimenomaan pitäisi kuulua hänen reviiriinsä.

Sarastus -lehdestä löytyy Timo Hännikäisen, Ohisaloa kuvaava kirjoitus: Fanaatikon muotokuva. Siinä kerrotaan hänen sanoneen muun muassa että: ”turvapaikan hakeminen on perusoikeus joka menee kaiken muun edelle.” Josta sittemmin, ajan hengen mukaisesti, on kanneltu, ja Iltalehti on saanut ”satikutia” väärästä otsikoinnista! Oli sanamuotojen kanssa nyt sitten miten oli, niin kuurokin kuulee ja sokeakin näkee, ettei hallituksen priorisointi ainakaan osu samoille linjoille Presidentti Urho Kekkosen (oi niitä aikoja!) aikoinaan toteaman kanssa: ”Perustavoitteemme on Suomen itsenäisyyden ja riippumattomuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja sen myötä huolenpito kansalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämä kulkee kaiken muun edellä.”

Hallituksen nimekseen brändäämä Viisikko, on mitä ilmeisimmin lukkoon lyöty eikä ehdotuksia enää vastaanoteta. Tosin nimi on jo nyt osoittautunut sikäli ongelmalliseksi että Kulmunin erottua jäljellä on nelikko, jota vahvistamaan nimettiin, ikäänkuin ”likkain lekkeriksi” Matti Vanhanen. Voihan toki olla niinkin, että ”Viisikko” jatkaa WhatsApp/Twitter -mikälie elämäänsä omana itsenään maailman tappiin asti, huolimatta kulloisestakin hallitus kokoonpanosta. Mutta tuo otsikon Bluff Sisters olisi sikälikin käytännöllisempi, ettei se ole niinkään päälukuun sidottu. Ja sitä voidaan tarvittaessa kätevästi täydentää & Brothers -liitteellä. Niin, ja järjestystä muuttamalla ja jättämällä tarvittaessa toisen puoliskon pois, käytettävyys on ikuinen, kaikille tulevillekin hallituksille valmiina!

Sillä Bluffia ”Viisikon” seikkailuissa ainakin on riittänyt, ihan sitä itseään. Eikä niin kuin Speden nerokkaassa nimikikkailussa. Mahtaisiko koko kokoonpanoa ihan aikuisten oikeilla demokratian pelisäännöillä olla olemassakaan, ellei persun pelko olisi niin ”veret seisauttavaa?” Niinpä niin, mutta jos ihan pakko on loppuun asti tuota Bluff Brothers -vertausta käyttää, kun on käyttämään ruvennut, käytän ainakin vapautta pieneen (ehkä paremmin nykytilanteeseen sopivaan) muutokseen: ”hänen erittäin kova vihreä leipänsä.”

Törmäsin Twitterissä aiheelliseen kysymykseen, tai oikeastaan kahteen: ”Miksi Suomen valtamedia on vasemmistolainen? Olemmeko tyhmiä?” Itse lisään tuohon (kuolemaa halveksien): miksi meillä on vasemmistolainen hallitus, vaikka niin sanottu oikeisto on ymmärtääkseni eduskunnassa enemmistö? Sitä ei tosiaan tällainen ”pieni ihminen” kaikkea ymmärrä. Mutta onneksi on taas pian vaalit, jolloinka sitä saa hetken paistatella suosion valokeilassa.

Sille joka mahdollisesti ihmettelee, miten on mahdollista että kehitys näyttää menevän koko ajan hullumpaan suuntaan, jossa ne asiat jotka vielä vähän aikaa sitten olivat itsestään selvästi arvoja, ovat nykyään kirosanoja. Eli minkälaisen kapellimestarin tahtipuikolla tätä Tellusta (toistaiseksi) johdetaan:

”Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: ”Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua”.” (Matteus 4:8-9)

Huomaa, ettei Jeesus suinkaan kyseenalaistanut Perkeleen ”valtaoikeuksia” tämän maan kamaralla. Voidaan sanoa että on yksi asia, jossa ”valehtelija ja valheen isä” ei valehdellut.

Joten ainakaan kristitylle (uskovalle) ei tämän kehitys suunnan pitäisi olla yllätys. Mahdolliselle fatalistille, joka on kenties sitä mieltä ettei tälle kehitykselle ole edes mitään tehtävissä, koska Jumala on sen niin ennalta määrännyt, suosittelen Joonan kirjan lukemista. Sillä se on samaan aikaan surkuhupaisaa luettavaa Joonan kiukuttelun vuoksi, ja toisaalta valaiseva esimerkki siitä, ettei Jumalalla ole mikään pakkomielle saada hävittää syntistä kaupunkia. Vaan jos väki ”säkissä ja tuhkassa” tekee parannuksen ja kääntyy synneistänsä, uhattu tuhokin voi peruuntua. 

”Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä.” (Joona 3:10)

81. Katoamaton kansanperinne

”Matkalaulu; Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen
rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.” (Ps. 127:1-2)

 

Ensin jokunen ajatus vielä tämän kertaisesta ”kirjallisuusmatineasta.” On kirjoja, joita ei tahdo malttaa laskea käsistään, kun on päässyt alkuun. Ja sitten on niitä joiden kanssa ei millään tahdo päästä etenemään. Saatikka että saisi kokonaan luettua. Eräänkin kirjan – jonka lukemista kyllä yritin, ja pääsin jopa, noin viisisataasivuisen opuksen sivulle 134 – kohdalla mieleen nousi Jope Ruonansuun repliikki: ”Onko pakko jos ei taho?” Ja päätin ettei ole. Vain poliittinen korrektiuteni estää mainitsemasta kirjan nimeä. Jäi siis sen kokoinen aukko sivistykseen.

Berlin Alexanderplatz tuossa odottaa vuoroaan, enkä tiedä tulenko lukeneeksi. Sillä eiköhän tuo tullut menneiden vuosien TV-sarjana tutuksi. Tosin on tuttua sekin, ettei mikään toteutus tee täyttä oikeutta alkuperäisversiolle. Kirja ansaitsee kuitenkin maininnan jo senkin vuoksi, koska olemme tällä kertaa sen verran saksalaisten ympäröiminä, että tuntuu lähes siltä kuin tuo olisi osoitteemme.

Kaksi ei vaihdu. Näin saattaisi kuulua takavuosien sinappimainoksen vapaamuotoinen ”referaatti” politiikkaan siirrettynä. Toinen on…: vaatii lyhyen referoinnin klassikosta, jossa saksalainen, amerikkalainen ja suomalainen; toisen maailmansodan jälkeen, rehvastelivat maidensa lääketieteellisillä saavutuksilla. Ja jossa suomalainen (tietysti) veti pisteet kotiin: ”Kun meidän poikamme palasivat sodasta päättöminä, kirurgimme tekivät heille puusta päät: ja he ovat nykyisin kaikki hallituksessa.”

Kiinnitin Twitter -tiliini twiitin, jossa muistellaan kaiholla aikaa, jolloin presidentit vielä olivat Kekkosia. Siihen voisi hyvinkin vielä lisätä: ja presidenttejä!
Kekkosen aikaa voisi muistella vaikkapa jatkuvuuden aikana. Yhden – mahdollisesti lievähköksi sora-ääneksikin tulkittavissa olevan – määritelmän muistan tuostakin kaudesta tosin kuulleeni. Ajalta jolloin vihapuhe-termiä ei vielä oltu edes keksitty, vihapuhepoliiseista puhumattakaan: ”Urho ensimmäinen yhä.”

Niin se taitaa olla, mitä kansanperinteeseen tulee, että ainakin noista sota-ajoista lähtien puupäät ovat istuneet hallituksissa. Siis jos kysymme kulloiseltakin oppositiolta. Sillähän ei ole kovinkaan suurta merkitystä, että käytännössä osat saattavat vaihtua sykleissä: tämän päivän oppositio on eilispäivän hallitus. Ja kääntäen taas tulevaisuudessa. Ehdokkaatkin valtaosin samat. Koska äänestävän kansan poliittinen muisti on tunnetusti äärettömän lyhyt. Joka tapauksessa edelleen taitaa olla niin, että ”kooma” kiehtoo eniten. Nukkuvat jatkavat vaalikaudesta toiseen suurimpana puolueena.

Katoamatonta kansanperinnettä alkaa jo nykyisin myös olla Paavo Väyrysen ehdokkuus Suomen presidentinvaaleissa. Elikkä se toinen ”referaatti”, vaihtumattomuus-sarjassamme: Toinen on… Ellen juuri nyt – sattuneesta syystä – olisi jopa riipaisevan tietoinen ihmisen katoavaisuudesta: saattaisin erehtyä luulemaan, että – olivatpa äänestysprosentit ja olosuhteet mitkä tahansa: kaikissa tulevissa Suomen presidentinvaaleissa täältä ikuisuuteen – yksi takuuvarmasti ehdokkaana esiintyvä olisi juurikin hän.