53. Kannattaa muistaa!

”Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt. 4:19-20)

”Koska monet ovat ryhtyneet… …niin olen minäkin” -todetaan Luukkaan evankeliumin alussa. Josta innoittuneena totean: ja minä myös. Joskin (taas kerran) hieman eri vinkkelistä. Virikkeen tähän sain surffattuani naamakirjan viimeisimpiä tilapäivityksiä linkityksineen. Viimeisimpiä siinä merkityksessä että täältä kaukaa katsominen on tulossa päätepisteeseensä. Elikkä: ”To morrow night i go to Finland” = (avautuu ehkä vain pienelle, asiaan vihkiytyneiden piirille) enkä ole varma, postaanko tätä lainkaan Suomeen päästyäni. Sillä asiathan saattavat näyttäytyä aivan eri valossa kotoa katsottuna. Mutta jos luet tätä, olen todennäköisesti postannut!

Eilen illalla huipennuksensa saanut – kuulemma jonkinlainen Playa del Inglesiä varten räätälöity korvikekarnevaali – täytti kaikki vapaat paikat autoilla, ja myös ihmisillä!  Sanon korvike -siinä mielessä että se varsinainen humu pidetään Las Palmasissa, ja kestää jopa kolme viikkoa! Jonkun arvion mukaan tämäkin lyhyempi versio saa liikkeelle jopa 300000 ihmistä!

Huomio eilis-illassa kiinnittyi aivan erityisesti (ainakin minun) siihen että täällä miehillä näyttää olevan vastustamaton fetissi(?) pukeutua naiseksi. Ja nyt en puhu mahdollisista esiintyjistä, vaan ikäänkuin naamiaisiin pukeutuneesta suuresta yleisöstä; tavallisista osallistujista. Sen sijaan mitään päinvastaista (nainen pukeutuneena mieheksi) en ainakaan minä havainnut – tai…, niin no…  joka puolellahan niitä näkyy… Mutta se nyt on eri asia: sitä kutsutaan muodiksi! Vaan mikäpä minä olen sanomaan; kukaties nyt jo onkin niin että minulla se vasta varsinainen fetissi onkin: halu pukeutua ja esiintyä omana itsenäni.

Linkityksessä, jonka kirjoittaja taisi olla pappi (tai teologi, kuten yhdessä kommentissa todettiin; elleivät sitten ole aina yksi ja sama asia, kuten ainakin minä olen tähän asti kuvitellut), kuvattiin tunteisiin vedoten pojan tarina varhaisista vaiheista kaapista ulostuloon, jonka myötä seurustelukumppani on samaa sukupuolta. Loppukaneettiin, johon kirjoitus päättyy, voi jokainen isä ja/tai äiti yhtyä (ainakin pitäisi voida), oli muuten mitä mieltä tahansa: ”Odotan tämän nuoren miehen ja hänen poikaystävänsä tapaamista. Onhan kyseessä oma poikani.”

Otan tietoisen riskin joutua ilonpilaajan, homofoobikon, vihapuhujan, impivaaralaisen, fundamentalistin (ihan varma en ole, pitäisikö yhdessä kommentissa vilahtanut ”umpikonservatiivi” lisätä listaan; mutta jätän pois: itse kun pidän sitä – ainakin omalla kohdallani – meriittinä). Tai millä ikinä nimikkeellä sitä nyt sitten tuleekin leimatuksi – jos ei ole ultraliberaalin valtavirran kanssa samaa mieltä – kun sanon kyseisen kirjoituksen pitävän sisällään ajatuksen: Tämä ei mitenkään voi olla väärin, tai syntiä tai jotain muuta sellaista. Sillä onhan kysymyksessä minun oma rakas poikani/tyttäreni!

Tuon logiikan mukaan – sikäli kun enää nykyaikana on olemassa missään kirkkokunnassa sellaista käsitettä kuin synti – on se sitä ehkä naapurin kohdalla, mutta ei meillä!: ”Meidän lapset ja naapurin kakarat.” Olen siteerannut täällä somessa useammin kuin kerran ruotsalaista naispiispaa, jonka nimeä en muista. Mutta hänen kommenttinsa kuului jokseenkin näin: ”Kristittyjen on aika lakata puhumasta verestä, rististä ja tuomiosta. Sillä se ei kuulu nykyaikaan.” Jätin tarkoituksella luettelosta synnin, kun en tarkasti muista oliko sitä alkuperäisessä luettelossa. Toisaalta, jos se vaikka yksin olisikin vielä jäänyt jäljelle, eiköhän se käyttämättömänä olisi aikoja sitten tukehtunut pölyyn.

Kannattaa kuitenkin muistaa, kuten Luukas kehoittaa: ”Lootin vaimoa!” Sitä ei kerrota, kävikö Loot kauppaa enkelin kanssa: Ei kai nyt tuollainen pieni taaksepäin vilkuilu niin kovin paha asia ole? Onhan sentään kysymyksessä minun oma rakas vaimoni. Ihan oikeasti, eikö tuota patsaaksi muuttamista voisi perua?!  Mutta tuon peruuttamattoman lopputuloksen se kyllä kertoo. Voidaan inhimillisessä ja humanistisessa mielessä sanoa: olipa pieni rikos (tottelemattomuus), mutta traaginen seuraus! Meille varoittavana muistutuksena siitä, että Jumala tarkoittaa pikkutarkasti sitä mitä sanoo.

Mitä tuohon pikkutarkkuuteen edelleen tulee, sen tulivat myöskin Mooses ja Aaron havaitsemaan Meriban veden luona. Kun Mooses kiivastuksissaan löi kalliota, vaikka oli käsketty puhua sille. Ei olisi auttanut selitellä: Mutta Herra, Sinähän edellisellä kerralla käskit lyödä; onko se nyt niin tarkkaa?!

Niin, ja sitä vaan piti tähän väliin sanomani että kyllä ne asiat täältä kotoa katsottuna jokseenkin samoilta näyttävät. Lisämausteeksi mainittakoon edelleen käynnissä oleva, hieman hämmentävä kiistely siitä, onko maailmankaikkeuden syntyyn liittyvä silminnäkijän lausunto luotettava! Hämmentävä nimenomaan siksi että sitä käydään sisäpiirissä!

Kannattaa muistaa sekin – jos kuka pelkää syyllistyvänsä älylliseen itsemurhaan suhtautuessaan Raamattuun liian vakavasti – että olet vain todennäköisesti tullut pisteeseen jossa ”egosi kirjoittaa shekkejä, joita ruumiisi ei pysty lunastamaan”, -kuten eräs tuttu elokuvarepliikki toteaa. Raamattu nimittäin sanoo asian näin: ”Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: ”Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa”; ja vielä: ”Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi”. 

Kannattaa kuitenkin muistaa vielä sekin että viisautta, sitä oikean sorttista, on ilmaiseksi tarjolla kuten Jaakobin kirjeessä sanotaan. Ja mihin jo edellinenkin lainaus viittaa – ihan tavalliselle kansalle, jopa akateemisille!: ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.”  Se vaan tuppaa kuitenkin olemaan niin, kuten 1596-1650 elänyt Descartes totesi: ”Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä – kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.”

52. Ranking-lista

”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” (Ilm. 22:12-13)

Richard Dawkinsin olen jo aikaisemmin ”rankannut” omassa pienessä mielessäni lempiantisankareitteni ykköseksi. Kakkos-sijaa hätyyttelee melko voimallisesti juuri tällä hetkellä kotimainen kirjailija Jari Tervo. Hänen kirjojaan en tosin – toisin kuin Dawkinsin, jonka Jumalharha löytyy hyllystäni – ole lukenut vielä yhtäkään. Olenkin todennut Tervosta, että – sinä päivänä kun hän uskaltaa tehdä Koraanin kanssa yhtä ”miehekkään ryhtiliikkeen”, kuin mitä Raamatun kanssa tuli Uutisvuodossa rehvasteltua – saatan ehkä harkita jonkin hänen kirjansa lukemista.

Koraanin – ja sitä myötä kaikkien islamiin liittyvien arvojen pyhittäminen; sekä niihin liittyvä konsensus; ettei niitä missään tapauksessa pidä loukata tai kyseenalaistaa – tuntuu hieman oudolta yhteiskunnassa, jossa media kynsin hampain pitää kiinni sanan -ja ilmaisun vapaudesta; joihin vedoten minkään ei enää tarvitse eikä se saa olla pyhää. Yhteiskunnassa, jossa suoranaisena buumina tuntuisi olevan arvojen – mitä raamatullisempien, sitä varmemmin – täydellinen alasajo ja romuttaminen.

Ellei tässä vieraitten arvojen suorastaan ylikorostuneen vieraskoreassa pyhittämisessä sitten kuitenkin pohjimmiltaan ole kyse (runsaasti rummutetun) suomalaisen sisun täydellisestä puuttumisesta. Tai kaikessa raadollisuudessaan ihan puhtaasta itsesuojeluvaistosta (veikkaan jälkimmäistä), joka sittenkin saattaa olla viisautta. Sisuun -tai sen mahdolliseen puuttumiseen viittaamalla en kuitenkaan tarkoita ketään yllyttää. Sitä vain toivoisi tasapuolisuutta, tai pitäisikö sanoa kovasti muodissa olevaa tasa-arvoisuutta – suhtautumisessa myös omiin, perinteisesti hyviksi todettuihin kristillisiin arvoihimme.

Useammin kuin kerran tässä matkani varrella olen mietiskellyt Johanneksen evankeliumista löytyviä Jeesuksen sanoja: ”…teille on hyväksi, että minä menen pois.” Noita nimenomaisia sanoja, hieman eri merkityksessä, kuin mitä niillä lainatussa (tarkat viittaukset jätetty tarkoituksellisesti pois, että jää vähän salapoliisityötä) kohdassa tarkoitetaan. Alla esiintyvät, samaisen evankeliumin, ikäänkuin vuoropuheluksi poimitut kohdat kertonevat, että jos olit varautunut Jeesuksen seurassa myötäkarvaan silittelyyn, jouduit kyllä pettymään melko pahasti.

Kyseessä ei todellakaan ollut, eikä ole, poliittisesti korrektin – ketään loukkaamattoman – evankeliumin julistaja! Opetuslasten toteamus erään Jeesuksen puheen jälkeen: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?” Johon vastaus: ”Loukkaako tämä teitä?” Ja myöhemmin: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Meille tänä päivänä taiteilijan näkemyksenä tarjoiltu kuva harmittomasta, lähinnä 60-70 -lukujen ”make love, not war” -kylttejä kanniskelevien – vapaata rakkautta julistavien hippien kulttuuriin sijoittuvasta Jeesuksesta – ei myöskään tee oikeutta sille kuvalle, minkä Raamattu huolellisemmin luettuna Hänestä antaa. Kannattaa tutustua koko kuvaan, eikä vain yhteen osa-alueeseen.

Tuoreimpana virikkeenä näille (hajanaisille) ”teille on hyväksi” -ajatuksille toimivat nämä Playa del Inglesin kauniin Templo Ecumenicon käyttövuoroihin, tai ehkä tarkemmin: käyttötarkoitukseen liittyvät tapahtumat. Ellen nimittäin ihan väärin lukemaani muista, ainakin Vepsän konsertin yhteydessä esiin nousi – sittemmin molemmissakin tapauksissa esiintyneen – papin närkästys kirkon käyttämisestä konserttisalina. Josta jo aikaisemmassa yhteydessä totesin tapahtumiin liittyväksi ironiaksi sen, että vain katolista pappia näyttäisi Jeesuksen tavoin ”kuluttavan kiivaus” Jumalan huoneen oikeasta käyttötarkoituksesta!

Ainakin Suomessa käytäntö (kirkkokonsertti) taitaa olla sen verran itsestään selvää, että perusluterilainen – eikä enää voida täysin sulkea pois edes perushellariakaan – ihmettelee huuli pyöreänä: mikäs tässä oikein mättää!? Tarvitseeko siis toisaalta suurestikaan hämmästellä sitä, että kyseinen katolisen papin purkaus herättää närkästystä ja paheksuntaa? Yhteisössä, jossa jopa ”ateistit ovat alttarilla”, ja jossa lähestulkoon varmimmin hysteerisen joukkopaon kirkosta aiheuttava sanoma alkaa sanoilla: Raamatussa sanotaan että…?!

”Teille on hyväksi” -näin uskon, siis muussakin kuin siinä alkuperäisessä ja tärkeimmässä merkityksessä. Sillä näin ollen meille on jätetty jonkin verran taiteilijan vapauksia oman rakennuksen sommittelussa. Joista sitten aikanaan käy ilmi, kenen rakennus kestää. Siis sitten kun Hän aikanaan palatessaan kenties kilistelee avaimia todeten: No niin, tytöt ja pojat, rakentaminen loppuu; on sulkemisaika.

51. Extreme-kävelyä ja vähän asiaa

”Rikkautensa saa mies antaa henkensä lunnaiksi, mutta köyhän ei tarvitse uhkauksia kuunnella.” (Sananl. 13:8)

Tähän alkuun raportti vielä tuoreena mielessä olevalta, jo lähes perinteeksi muodostuneelta sadomasokistis-extreme-siedätyskävely -retkeltä Faron majakan tienoilta rantaa pitkin lähes San Agustiniin, -ja takaisin. Matkan pituutta en lähde arvailemaan, mutta voin vakuuttaa että ainakin mennessä sitä oli (on aina) tarpeeksi!

Ja täyttääkseen oikea-oppisen sadomasokistis-extreme-kävelyn kriteerit, tuulen on oltava mieluiten hirmumysky. Mutta vähintäänkin niin voimakas, että punainen lippu on jokaisessa salossa merkiksi siitä, ettei uimaan ole menemistä. Vasta-alkajalle tiedoksi pari vastatuulivaiheeseen liittyvää asiaa, jotka kannattaa heti alkuun painaa mieleensä:

Pidä katse aina tiukasti alas luotuna, olkoonkin että sillä tavoin näet vastaantulijoista ainoastaan varpaat, sandaalit ja/tai sääret (pidennetyt silmäripset ovat myös erittäin hyvä lisävaruste), sillä muutoin saat hiekkaa silmiisi. Sitä paitsi paluumatka kyllä palkitsee!

Vältä irvistämistä, varsinkin hymyilemistä! Sillä sen lisäksi että saatat saada suun täyteen hiekkaa, on pahinta ettei irvistystä tai hymyä saa pois päältä ennen kuin kääntöpisteessä! Eiköhän sanomattakin ole selvää, että (kävelynopeudesta riippuen) puolentoista – jopa kahden tunnin yhtämittainen hymy perus-suomalaisilla kasvoilla on luonnoton? Luulevat vielä positiivikseksi!

Paluumatka onkin sitten lähes ”tuulen viemää”, edellyttäen, että se tehdään samaa reittiä pitkin, joka on kyllä ehdoton suositus! Sillä siinä ikäänkuin korvaukseksi, ja kaupan tekijäisiksi pääsee vuorostaan tutustumaan vastaantulevien kanssakärsijöiden päällejuuttuneiden hymyjen/irvistysten koko kirjoon!

Edellämainitusta, mahdollisesti negatiivis-sävytteiseltä vaikuttavasta yhteenvedosta huolimatta suosittelen kyseistä retkeä. Sillä, kuten eräs jo edesmennyt henkilö sattuvasti sanoi raskaan rautakangen pudottua hänen, ainoastaan kumisaappaan suojaamalle varpaalleen: ”Lihan pitää kärsiä.”

Toisaalta saattaa kyllä (ainakin omalla kohdallani) olla niinkin – erään toisen, myöskin jo edesmenneen – henkilön kuolemattomia sutkauksia lainaten: ”Olen joutunut itkemään monta korveellista kyyneliä, sen tähden, että minulla on taipumusta liioittelemiseen.”

… raportti LOPPU.

David Wilkersonin kerrotaan todenneen jo 80 -luvulla Pohjoismaista: ”Ellei Jumala hävitä Tukholman ja Kööpenhaminan kaupunkeja niissä vallitsevan syntielämän tähden, hänen on suorastaan pakko herättää Sodoman ja Gomorran asukkaat, ja pyytää heiltä anteeksi!” No, sen verran on kehitystä tapahtunut noista päivistä, että estradiksi vastaavalle sanomalle riittää jo lähestulkoon minkä tahansa maan, ja kyläpahasen tori! Liekö muuten harkittua vai sattumaa, että ihminen, merkiksi uhmakkuudestaan(?), on ”varastanut” saman symbolin, jolla Jumala ilmoitti, ettei elämää enää tuhota vedenpaisumuksella?!

Tutustuin täällä Kanarian lomalla ensimmäistä kertaa Scarpetta-romaaneistaan maailmankuuluksi tulleen Patricia Cornwellin tuotantoon. Hänen kerrotaan sijoittuvan tuotannollaan USA:n painosten kuninkaitten John Grishamin ja Tom Clancyn jälkeen heti kolmanneksi. Joten hän on siis rikas, kuuluisa ja menestynyt. Mutta asioilla on myös kääntöpuolensa: – Väkivalta on minulle niin todellista että en pääse sitä pakoon … – Maksan kalliin hinnan kuuluisuudestani; minulla on todellisia ongelmia henkilökohtaisen turvallisuuteni suhteen, kirjailija myöntää.

Hänen Richmondissa sijaitsevan kotinsa ympärillä on korkeat muurit, vartiointiliikkeen miehet vartioivat sitä ympäri vuorokauden, talossa on kaikki mahdolliset murtohälyttimet ja Patricia nukkuu ampuma-ase tyynyn vieressä. – Siltikin hän tuntee olonsa iltaisin joskus niin turvattomaksi että kutsuu jonkun ystävän luokseen yöksi. – Jos joskus näen painajaisia, ne ovat pahempia kuin kenelläkään muulla. Olen nähnyt liian paljon. Tiedän mitä nahkamme sisällä piilee …

Todettakkoon yhtäläisyyden vuoksi, että Raamattu kertoo eräästä toisesta joka myös tietää, mitä meissä ihmisissä on (Joh. 2:24-25): ”Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sentähden että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.”

Olen aikaisemmin ehkä tainnut mainitakin täällä tapahtuneet muutokset bungalow-alueiden korkeine, entistä paremmin suojaavine aitoineen. Ne, yhdistettynä tuohon kirjailijan elämän esittelyssä esiin tulleeseen, kertovat ainakin minulle omalta osaltaan siitä, että nykyisin kunnon ihmiset ovat kaltereiden takana ja konnat vapaana!

Lopuksi, täältä kaukaa katsottuna tuoreimpana, vaan ei vähäisimpänä aiheena: ”Voiko kristitty uskoa Luojaan ja evoluutioon” -spekulointi. Olisiko niin, että sama arkkitehti joka Raamatun lehdillä laittoi käärmeen sanomaan: ”Onko Jumala todellakin sanonut”, hieroskelee nykyisin kämmenyksiään jokseenkin tyytyväisenä? Tyytyväisenä siitä ettei enää tarvitse käyttää tuota jo vanhentuneeksikin käynyttä käärme-metodia! Ja miksipä käyttäisikään, kun samaan tarkoitukseen alkaa nykyisin olla käytettävissä jo melko muhkea valikoima teologeja?

50. Hei, me transformoidutaan!

”Silloin minä ajattelin: Sellaisia ovat vain alhaiset; he ovat tyhmiä, sillä he eivät tunne Herran tietä, Jumalansa oikeutta. Niinpä menen ylhäisten luo ja puhuttelen heitä, sillä he kyllä tuntevat Herran tien, Jumalansa oikeuden. Mutta he olivat kaikki särkeneet ikeen, katkaisseet siteet.” (Jer. 5:4-5)

Otsikko voisi viitata humoristiseen ”Hei, me lennetään” -elokuvaan. Mutta tuo elokuva, kuten sanottua, on huumoria. Tässä taas on kyse kuolemanvakavasta asiasta. Hirtehistä – etten sanoisi mustaa – huumoria siihen kyllä sisältyy. Kuinka paljon, riippuu itse kunkin katsantokannasta ja huumorintajusta.

Se taisi olla Timo Soini jonka viimeisimpänä tiedän todenneen jokseenkin siihen tyyliin, että ”joskus täytyy matkustaa kauas, nähdäkseen paremmin lähelle.” Kenellekään Suomen poliittisesta kentästä vähänkään tietävälle ei enää liene epäselvää se, ettei Soinin lausumana hyväkään asia voi saada kannatusta, Halla-ahosta puhumattakaan; mikä kyllä mielestäni on vahinko! Hengellisellä rintamalla mieleen muistuu taannoinen, televisioon suhtautumista kuvaava kommentti: ”Minä en halua katsoa hyviäkään asioita, jotka tulevat likaviemärin kautta!”

Se mihin otsikko viittaa, on ”Transformers” – niminen elokuva, jonka täälläkin ohimennen näin telkusta saksaksi dubattuna. Oikeastaan voisin vääntää otsikon muotoon (tullen samalla kenties lanseeranneeksi uuden termin): Hei, me transseksualisoidutaan!

Tuosta dubbauksesta sen verran, että kuvittelepa John Wayne hevosta etsiessään sanomassa eestiksi: ”Kus on mun hopoti?” Onko maailmasta lukutaito kadonnut?!

Jokunen viikko ennen Suomesta lähtöä satuin ohimennen lukemaan, mielestäni surullisen artikkelin eutanasialla surmatusta (tosin tämän omasta tahdosta) henkilöstä. Jonka sukupuolen ”korjaus” (ihan varma en ole, oliko kyse jo ”takaisinkorjauksesta”) oli epäonnistunut. Tai muuten osoittautunut niin suureksi pettymykseksi, ettei hän enää jaksanut elää. Sanon henkilö, koska en muista kumpaa sukupuolta hän kuollessaan oli. Tähän on jo siis tultu.

Evoluutioon toteen näytettynä, ja tieteen kaikkivoipaisuuteen uskova nykyihminen kuvittelee nähtävästi voivansa olla tänään Matti, huomenna Maija ja ylihuomenna kenties Musti; ihan tuosta vain! Vieläpä – niin halutessaan – alkaa kierroksen uudestaan alusta! Eikä lääketiede yhtään edes yritä kehitystä jarrutella, päinvastoin (ja miksipä yrittäisikään ”katsokoon itse eteensä”). Sillä sen verran hyvät rahat tuossakin bisneksessä taatusti liikkuvat! Asiakas kun on oikeutettu saamaan mitä haluaa, ja on sitäpaitsi – poliisin kanssa asioimista lukuun ottamatta – aina oikeassa! Ihminen on siis alkanut leikkimään Jumalaa, ja siihen rahkeet eivät kyllä takuuvarmasti riitä!

Siitä kun Gran Canarialla ensimmäisen kerran kävin, tulee kevättalvella kuluneeksi 25 vuotta. Tähän astisen, reilun viikon kokemuksen perusteella on yksi silmin havaittava muutos tapahtunut. Tuolloin nääs saattoi huomaamattaan päätyä ”blue oyster” -baariin, josta nykyisin sentään varoitetaan kirjavalla lipulla! Lippu on itse asiassa jo niin yleinen, että tässä alkaa epäilemään itseään, olenko missannut uuden valtion? Sen verran on, jos ei nyt ihan suurlähetystöjä, niin ainakin muunlaisia edustustoja!

Katsoipa asiaa läheltä tai kauempaa, siitä ei pääse mihinkään, ettei Suomenkaan kohdalla kehitys enää juurikaan poikkea täkäläisestä. En lainkaan ihmettelisi vaikka asioissa, joissa perinteisesti ollaan totuttu virnuilemaan ruotsalaisille, oltaisiin jo ajettu Ruotsin ohi!

Sitä tässä tällainen tavallinen talonpoikaisteologi – kiihkeätä rummutusta niin sanotun tasa-arvoisen avioliittolain puolesta kuunnellessaan, kuin myös sukupuolineutraalius-vaahtoamista – ihmettelee, että kumpikohan nyt mahtaa evolutionistien mielestä olla suitsissa? Ohjaileeko evoluutio ihmistä vaiko päinvastoin, ihminen evoluutiota? Oli kumpi tahansa, lopputuloksena ei voi olla muu kuin kuoleminen sukupuuttoon, senhän sanoo jo pelkkä talonpoikaisjärki!

Nimittäin, huolimatta kohtalaisen tuoreesta ”välkystä” oivalluksesta, että ihminen on sian ja simpanssin risteymä, uskallan väittää että tästä nykykehityksestä, samoin kuin hevosen ja aasin – jotka sentään ovat kohtalaisen lähellä toisiaan – risteymästä ei kyllä synny kuin (kuten Wikipedia tietää kertoa) korkeintaan lisääntymiskyvyttömiä hybridejä! Se taas, jälleen katsantokannasta riippuen, on joko hyvä tai huono asia.

48. Strontium 90

”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet.” (Room. 1:22)

Marjastamiseen liittyvä pikkukumara etukeno saattaa olla syynä monologeihin, joita ehtimiseen näyttäisi syntyvän. Ehkä se saa sakan – jonka päällä aivot normaalioloissa lepäävät – lähtemään liikkeelle aiheuttaen mitä eriskummallisimpia aivoituksia. Sitä se tosin ei selitä, miksi sama jatkuu pitkin vuotta. Josta taas seuraa aiheellinen pelko siitä, että irtoilemista tapahtuu asennoista riippumatta.

Mutta tällä kertaa se, mikä yllytti molemmat aivosolut kilpasille, oli Twitterissä joitakuita hykerryttävä, kuvitteellisen(?) Katnissin (vai mikä se oli) toteamus, että ”tyhmät ihmiset ovat vaarallisia.” Josta johtuen tämä pieni postaus vaikkapa toteamuksella: Etpä taida ehkä arvatakaan kuinka lähellä totuutta tuo väittämäsi on!

Koska varastossa sattui olemaan vielä jokunen rivi Ennustukset toteutuvat -kirjasarjasta poimimaani aineistoa; ja koska se mielestäni sopii tähän yhteyteen kuin nyrkki silmään, olisi sääli sitä haaskata.

Kuten oheiset otsikot osoittavat, ovat lainaukset sarjan ensimmäisestä kirjasta, joka ilmestyi vuonna 1974. Jos siis kohta neljäkymmentä vuotta sitten voitiin tiedottaa tuon kaltaisia lukuja vaikkapa tuon strontiumin osalta, mikähän mahtaa olla tilanne tänä päivänä? Jos maailma pystyssä pysyy, eikä kukaan vihellä peliä poikki, ainakin me jätämme säteilevän perinnön tuleville polville. Toisaalta, onpahan ainakin sellainen perintö, jota jälkipolvi ei heti saa tuhlattua!

 >><<

Radioaktiivisuus (Et. 1, s. 169–175)

Björn O. Gillberg tiedottaa, että Yhdysvalloissa varastoidaan ydinvoimaloista niin paljon strontium 90:tä, että sen määrä ylittää kolmikymmenkertaisesti maailmanlaajuisessa atomisodassa ilmakehään vapautuvan määrän. Radioaktiivinen jäte voi päästä liikkeelle ydinvoimaloista myös onnettomuuden kautta. Kokonaiset maat voivat saastua, ja erityisesti voimaloiden lähellä asuvat ovat vaarassa. Atomisotaan asti ei tarvitse odottaa, sillä myrkyllinen saastuminen on jo käynnissä.

Atomisota (Et. 1, s. 175–183)

Suurvaltojen välillä on kilpavarustelua. Viidesosa maailman tiedemiehistä toimii sotateollisuuden alalla. Maailman vuosittaiset varustelumenot kohoavat arvion mukaan 1120 miljardiin markkaan. Ydinaseita omistavat valtiot ovat varastoineet atomiaseita sadan trotyylitonnin verran jokaista maapallolla elävää miestä, naista ja lasta kohti. Tällä asevarastolla nykyinen ihmiskunta voisi pyörittää varman itsemurhan rulettia tuhat kierrosta.

Albert Einstein, atomikauden profeetta, joka havainnoillaan laski perustan atomipommille, sanoi: ”Atomiaseilla voitaisiin pyyhkäistä pois 2/3 maapallon väestöstä. Jos neljäs maailmansota syttyisi, se olisi kivi -ja nuijasota.”

J. Robert Oppenheimer, ”atomipommin isä” ja atomipommin valmistaneen tutkimusryhmän johtaja sanoi: ”Seuraavan sodan jälkeen ei löydy riittävästi eläviä kuolleittemme hautaamiseen.”

>><<

Kuulun siihen ikäpolveen jolle tuo kylmän sodan aikainen kilpavarustelu on tuttu asia. Sen tiimoilta on monen monta laskelmaa, ihan julkisesti olemassa olevia, jotka puhuvat karua kieltään siitä, että ihmiskunnalla on aikoja sitten ollut varastoissaan kapasiteettia tuhota kaikki elämä maapallolta moneen kertaan. Epäilenpä etteivät nuo aseet -ainakaan niihin käytettyjen ydinlatausten osalta – ole minnekään kadonneet. Rautaesiripun kaaduttua ja Neuvostoliiton hajottua, en kovinkaan suuresti ihmettelisi, vaikka joku näinä päivinä saisi hankittua itselleen mustasta pörssistä ydinkärjellä varustetun mannerten välisen ohjuksen laukaisujalustoineen.

Yhteenvetona voidaan todeta, että merkillepantavana kupletin juonena on se, että ”läpimurto” lähes poikkeuksetta tapahtuu ensin tappamisen saralla, ja vasta sitten seuraa hyötykäyttö. Edelleen todettakoon jälleen, että avatuksi on tullut sellainen Pandoran lipas, jota ihmiskunta ei kykene enää sulkemaan.

Niin, enkä minä olisi minäkään, ellen ainakin edes vilauttaisi Dawkins -korttia. Varsinkin näinkin herkullisissa yhteyksissä. Yleisessä tiedossahan on, että ateistit, Dawkins keulahahmonaan – jotka pitävät naturalistista maailmankuvaa ainoana oikeana – nimittävät itseään ”välkyiksi.”

Kun taas Raamattu häpeämättömästi – ilmeisen piittaamattomana tämän päivän vihapuhekielloista – sanoo: ’Hullu sanoo sydämessänsä: ”Ei ole Jumalaa”’ (Ps.14:1). En tiedä miten sinusta, mutta minusta näiden kahden määritelmän välillä on melkoisen suuri kontrasti; etten sanoisi ristiriita.

Loppukaneetiksi laitan tähän vaimon nuorimman veljen nätin kommentin omasta edesmenneestä äidistään, ja minun anopistani: ”Muori on nyt totuudessa. Me eletään vielä täällä valheessa.” (K-P. Hartikainen)

46. Sattuneesta syystä

”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” (1. Piet. 1:20-21)

Tämän vuoden juhannuskonferenssissa konsertoi mahtava-ääninen David Phelps. Aivan tuon konsertin alkuvaiheessa, alustuksena ennen erästä esittämäänsä kappaletta hän kertoi pienen tarinan riitelemisestä.Tuossa vaiheessa ei vielä kukaan tulkannut, mutta sikäli kuin ”ameriikan” kielestä yhtään ymmärrän, hän kertoi vanhemmistaan, jotka totisesti osaavat tapella (riidellä). Joku oli jossain yhteydessä kysynyt – en muista kummalta – miksi eivät sitten eroa. Johon esitettävä kappale vastasi; kertoen millaista rakkaus on.

Sattuneesta syystä oma ajankohtainen elämäntilanne oli sellainen, että esitys kolahti! Jonkin verran myöhemmin – ikään kuin jatkumona mainittuun elämäntilanteeseen – sain vaimolta mainion kortin, jonka ensin ajattelin laittaa tähän blogiin; mutta päädyin tekemään siitä kansikuvan facebookiin. Tekstin haluan kuitenkin toistaa tässä: ”Kauneinta on elämän aallokot kestänyt rakkaus!”

Yli neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen katson voivani sanoa tietäväni jotain avioliitosta. Tämmöinen liitto saattaa nykyisin olla sellainen kummajainen, että en (luultavasti) kovinkaan paljon hämmästyisi, jos jonain päivänä bussilastillinen turisteja pyrähtäisi meitä töllistelemään. Ja opas kailottaisi kuuluvalla äänellä vähintään kolmella kielellä: Ja tässä näemme harvinaisena muinaisjäännöksenä heteropariskunnan, joilla on viides vuosikymmen menossa yhteistä taivalta. Uskokaa tai älkää!  Toivon vain, sikäli kuin tuo skenaario toteutuu, saavani edes osan lipputuloista.

Huomaa että sanoin tietäväni, en oppineeni jotain avioliitosta. Ehkä kuitenkin sen, että meillä miehillä saattaa jossain määrin olla taipumus pitää vaimoa ja avioliittoa liiaksi itsestäänselvyytenä. Mitä oppimiseen muuten tulee, eläimet taitavat sittenkin olla meitä älyn lahjoilla elvisteleviä ihmisiä fiksumpia! Kissasta esimerkiksi olen kuullut sanottavan, että polttaessaan käpälänsä kerran esimerkiksi kuumassa hellan levyssä, ei se toista kertaa koske siihen. Ihmisen sensijaan suorastaan täytyy saada hakata päätään samaan mäntyyn kerta toisensa jälkeen. Jos vielä kielletään niin ”jären uhemmin”, edesmennyttä appiukkoa lainatakseni.

Tuohon alun raamattusitaattiin liittyen pari takavuosien sisäpiirivitsiä: ”Vaikka minä kuinka avasin, niin ei avautunut.” Ja toinen, hieman toiveikkaampi: ”Tulipa vaikea paikka, mutta selitän kuin selitänkin.” Molemmissa lähestytään huumorin keinoin sitä tosiasiaa, että Raamattu on syvällisempi teos kuin pelkkä romaani. Eikä se ihan kaikilta osin avaudu noin vain lonkalta. Säännön vahvistavana poikkeuksena modernistit, ateistit ja agnostikot, joille se tuntuisi avautuvan ilman avaamistakin.

Moderni versio tuhlaajapoikakertomuksesta saattaisi muuten mennä jokseenkin tähän tapaan: Poika, sen sijaan että olisi lähtenyt muille maille tuhlailemaan etukäteen saamaansa perintöä; onkin jäänyt norkoilemaan isänsä tiluksien raja-aidan tuntumaan, ja huikkii aidan yli (saattaa tosin olla niinkin ettei ole lähtenyt minnekään, vaan yrittää vaikuttaa sisältäpäin, ollen ”ytimessä”) ehtojaan: Faija hei, se on silleesti et noi sun tiukkapipoiset sääntös on ihan syvältä. Ne ei kertakaikkiaan sovi nykyaikaan. Mä hengailen tässä jonkin aikaa venaamassa et josko sä menisit ittees ja lieventäisit niitä, ja melko rutkasti sittenkin. Jos näin tapahtuu, mä saatan palata. Muussa tapauksessa se on lopullisesti moro!

Jotenkin on sellainen tunne, että näitä moderneja tuhlaajapoikia -ja tyttöjä on paljon, jopa luvattoman paljon! Sekä sisällä että ulkona. Tuoreimpana, vaan ei vähäpätöisempänä esimerkkinä – mielestäni tuohon kategoriaan asettuvana – on arkkipiispa ja rauhannobelisti Desmond Tutu, joka itse sanoo ”menevänsä mieluummin helvettiin kuin palvovansa homovastaista Jumalaa!” (Yle uutiset 26.7.2013).

Hassu juttu täällä koto-Suomessa on, että kun ministeri Päivi Räsänen sanoo Raamatussa sanottavan jotain, aiheuttaa se hysteerisen joukkopaon kirkosta. Miten mahtaisikaan käydä, jos synti alettaisiin ihan oikeasti saarnata synniksi; ja että siitä on tehtävä parannus kuten Raamattu sanoo?

Näitä viisastelijoiden viimeaikaisia kannanottoja miettiessä nousi mieleeni eräs – erään alkoholin saloihin syvällisemmin vihkiytyneen tahon – määritelmä pilsneristä ”hiipivänä hölmöytenä.” Absolutistina en tunne alan tilastoja, mutta sikäli kuin mainitun tahon asiantuntijalausuntoon on uskominen, en ihmettelisi jos kyseisen aineen myynnissä olisi ihan viime päivinä tehty huikea maailmanlaajuinen tilastopiikki. Jos näin on päässyt käymään, voisin Tutun innoittamana mutu -arviona päätellä, ettei tältä epidemialta suojaa edes akateemisuus.

44. Epäpoliittinen manifesti

’Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: ”Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä”. Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä’ (Ps. 2:1-4).

Olin elänyt noin kuusikymppiseksi säilyttäen lapsenuskon siinä suhteessa, että vanhempani olivat hartaita lestadiolaisia, ja siinä kaikki. Mitään varsinaista poliittiseen  orientoitumiseen viittaavaa johtopäätöstä en ole osannut heidän arkielämänsä perusteella tehdä. Naapurin lasten – joiden kanssa kaveerasin – vanhempien puoluekannasta tiesin jotain, sillä heille postin kantamana tuli puolueen pää-äänenkannattajalehti, Suomen Sosiaalidemokraatti.

Varsinainen shokkiaalto, kylmä suihku, tuli, kun sain vasta hiljattain tässä samassa talossa asuneiden kautta tietää heidän olleenkin (tai ainakin äänestäneen, Luoja paratkoon, että vain äänestivät) sosiaalidemokraatteja! (Jumala…, anna heille anteeksi…, ..vaikka näin postuumistikin…, ..jos se vain suinkin on mahdollista)!

Meille tuli Vaasa-lehti, ja minulle Lasten Siion. Niin vähän olen politiikasta ollut tietoinen että kuvittelin Vaasa-lehden olevan Keskustan lehti, ja tulleen meille siksi että vanhempani vaaleissa äänestivät Keskustan edustajia. Tai yksinkertaisesti vain siitä syystä, että siinä käsiteltiin heidän mielestään parhaiten tämän seudun asioita. Ehkäpä loppujen lopuksi se näin olikin, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kuitenkin sillä saattaisi olla sellainenkin funktio, että se alkujuuriltaan kokoomuslaisena lehtenä toimii lieventävänä asianhaarana ja eräänlaisena poliittisena reagenssina. Jonka johdosta heidät – Luojan kiitos – kuitenkin voitanee todeta poliittisesti neutraaleiksi?

Ehkäpä tässä on syytä enemmän kuin tarpeeksi siihen etten ole millään lailla hurahtanut sukututkimukseen. Jota jotkut saattavat pitää hyvinkin mielenkiintoisena. On parempi säilyttää itsestään, vaikkapa sitten vain illuusiona, käsitys jokseenkin kunniallisena kansalaisena. Jos tarpeeksi tutkii, kukaties vastaan tulee jopa veljeily RKP:n kanssa, ja sitähän ei pian ihminen kestäisi?!

Nykypolitiikassa kuulee usein toistettavan mantraa, ettei oppositiolla ole esittää vaihtoehtoja. Mutta hei, eikös opposition tehtävänä olekin vain räksyttää kuin rakkikoira moittien hallituspuolueiden aikaansaamisia tai saamattomuutta, ”show must go on?” Vai onko ehkä joskus niinkin tapahtunut, että hallitus kesken kauden pyörtää päätöksensä ja alkaa tehdä oppositiopolitiikkaa. Nämä kun tekivät niin selvästi hallitusta paremman ehdotuksen? Ehkä näin onkin tapahtunut, mistäpä minä tietäisin.

Tällä tietämyksellä sanoisin tuon kuitenkin edellyttävän hallituksen kaatumista ja uusia vaaleja, mutta saatan olla väärässäkin. Kun kaiken lisäksi kulloinkin istuva hallitus tekee parille, jopa kolmellekin tulevalle sukupolvelle ulottuvia velkasitoumuksia, on ainakin talouspolitiikka jokseenkin kiveen veistettyä pitkälle eteenpäin. Kun vielä muistaa senkin, kuinka kiihkeä intohimo meillä on kunniakkaasti selviytyä niin omista, kuin muidenkin veloista, niin toteuta siinä sitten vaihtoehtoista politiikkaa.

Sen verran olen ollut perunkirjoitusasioiden kanssa tekemisissä, että tiedän myöskin velkojen periytyvän, ei ainostaan omaisuuden. Veloista saattaa tosin selviytyä kuolinpesän hakemisella konkurssiin. Sitä en tiedä, onko valtion veloista maksamalla selviytymisen vaihtoehtona olemassa samankaltainen käytäntö.

Jos rehellisiä ollaan, ja miksipä emme olisi, eiköhän suurin huolenaihe ja kauhuskenaario valtaeliitille ole juuri se, että oppositiolla – kansasta puhumattakaan – on vaihtoehto! Mutta sepä saattaisikin sekoittaa pasmat liiaksi.

Mitä varhaiseen poliittiseen havainnointiini tulee, olisi kait pitänyt jonkun hälytyskellon jossain soida, kun aikoinaan lapsena olen osallistunut demareiden askartelukerhon toimintaan. Puhumattakaan siitä, että muistissani on ainakin yksi kerta Nuorten Kotkien kesäleiriltä.

Mutta ilmeisesti olen pienessä mielessäni laittanut nämä kaikki asiat siitä johtuviksi, että olen kaveerannut demariperheen poikien kanssa. Omaksi puolustuksekseni totean vain, että on sitä minulla ollut muihinkin elämän alueisiin liittyviä hassuja uskomuksia. Mutta ne ovatkin sitten ihan toisenlaisen tarinan aiheita ne, ja taidanpa pitää ne omana tietonani.

Niin, ja mitä politiikkaan muuten tulee, olen todellisen raamatullisen teokratian kannalla. Sitä odotellessa meidän täytyy tällä Telluksella parhaimillaankin tyytyä näihin demokratiakorvikkeisiin tai näennäisdemokratioihin. Joista, yllätys yllätys, Israel saattaa olla lähimpänä aitoa demokratiaa!

38. Fundamentti

”Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni? sanoo Herra Sebaot teille, te papit, jotka pidätte halpana minun nimeni.” (Malakia 1:6)

Aivan ensimmäiseksi pari poimintaa Bwana Joen blogista, liittyen lempiantisankarini Richard Dawkinsin ihmeellisiin ”siekailuihin.” Ensimmäiseen sisältyy peräti raamatullisia yhtäläisyyksiä (tietäneekö itsekään), kun häneltä kysyttiin mielipidettä muslimien jumalasta. Hän vastasi ”ettei voi sanoa, koska hän ei tiedä.” Raamattu kertoo meille mm. Matteuksen evankeliumissa kuinka ylipapit ja vanhimmat joutuivat vaikean ja kiusallisen tilanteen eteen, kysyessään Jeesukselta tämän valtuuksista:

‘”Minä myös teen teille yhden kysymyksen; jos te minulle siihen vastaatte, niin minäkin sanon teille, millä vallalla minä näitä teen. Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?” Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: ”Jos sanomme: ’Taivaasta’, niin hän sanoo meille: ’Miksi ette siis uskoneet häntä?’ Mutta jos sanomme: ’Ihmisistä’, niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana.” Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: ”Emme tiedä”. Niin hänkin sanoi heille: ”Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen”.’ 

Animaalisia uutisia, näin voitaisiin toinen poiminta nimetä. Nimittäin Dawkinsin omasta twiitistä löytyy suomeksi päivittetty sammakko: ”Yksikään syntymätön vauva ei ole niin inhimillinen kuin aikuinen sika.” Niin, tulihan tuossa animaliaan liittyen mainittua ainakin kaksi eläintä: sammakko ja sika. Tuohon twiittiin totean vain – syntymättömän vauvan puolustamiseksi – että saattaa se aikuinen sika sitten inhimillisyydessä päihittää uus”välkky”ateistinkin. Enkä hämmästyisi, vaikka olisi jo kirkkaasti välkympikin!

Käsitteistä joista meidän aikanamme on muutamista jopa tehty erilaisia lyömä-aseita, muutama sana:

Suvaitsevaisuudesta on Tony Halme aikanaan pistämättömästi argumentoinut, joten ei siitä sen enempää.  Ehkä kuitenkin sen verran, että jos et ole suvaitsevainen nimenomaan virallisen protokollan mukaan, olet rasisti.

Tasa-arvosta on jankuttamasta päästyäkin jankuttamalla muokattu itse kullekin sopivia versioita. Näin muun muassa allaolevan katkelman aiheesta. Katkelma on poimittu Jouko Pihon Blogista, tarkemmin sanottuna oheisesta artikkelista:

Psykiatri joka auttoi homoja parantumaan

”Tämä uusi määritelmä merkitsi homoseksuaalisuuden täyttä hyväksymistä. Socarides ja hänen tavallaan ajattelevat psykiatrit joutuivat vaikeuksiin: ”Meidät, jotka emme suostuneet poliittiseen udelleenmäärittelyyn, vaiennettiin pian kokouksissamme. Akateemisissa piireissä meidän luentomme peruutettiin eivätkä alan lehdet julkaisseet meidän tutkimuksiamme. Koko yhteiskunta muuttui. Televisio ja elokuvatuottajat alkoivat tehdä ohjelmia, joissa homoseksuaalisuutta pidettiin esillä laillisena ja oikeutettuna elämäntapana. Media, koulut, kirjastot, kirkko ja lainsäätäjät seurasivat perässä. Yhtäkkiä paha olikin hyvää ja hyvä olikin pahaa.”

Humanismi sanoo että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, mutta saattaa silti oppia tekemään pahaa. Kun taas Raamattu yleisemmin, ja vielä erikseen Jeesus sanoo ihmisen olevan pohjimmiltaan paha. (Matt. 7:11) Tämän jälkimmäisen totuuden itselleen sisäistettyään, on itse kunkin helpompi ymmärtää miksi me olemme sellaisia kuin olemme, ja teemme niin kuin teemme. Aikaisemminkin on todettu, mutta tulkoon kerratuksi ettei kai kukaan vielä ole joutunut opettamaan lapsiaan valehtelemaan, tai tekemään muuta pahaa?

Meissä luontevasti istuvasta valehtelemiseen taipuvaisuudesta löytyy hyvä esimerkki monelle suomalaiselle ”kaikkein pyhimmästä”, eli urheilusta. Yksi toisensa jälkeen idolit osoittautuvatkin huijareiksi, ja mikä vielä huolestuttavampaa, osa heistä saattaa myöhemmin luoda uran politiikassa.

Fudamentalismi on tänä päivänä käsite, jota raamatullisiin aiheisiin liittyen käytetään lähinnä pilkkaamaan niitä, jotka ottavat Raamatun ”liian” kirjaimellisesti. Sen lisäksi se lienee laajentunut käsittämään kaikkea niin sanottua tiukkapipoisuutta. Mutta mitäpä tuosta, Jeesus itse taitaa olla varsinainen fundamentalistien ykkönen! Joten, jos haluat vaeltaa hyvässä seurassa, enpä tiedä mikä tai kuka voisi enää laittaa paremmaksi!

Niinpä laitankin tähän lopuksi  aikoinaan suomalaisuuden hymistyksenä – joka muuten sekään ei olisi paha asia näinä aikoina pitää mielessä – Adolf Ivar Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.”  Edelläolevan innoittamana, ja siitä mukaellen tehty kristillinen versio: Ateisteja emme ole, liberaaliteologeiksi emme halua tulla, olkaamme siis fundamentalistikristittyjä!  

37. Ristityn vaellus

”Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”” (Mark. 16:15-16)

John Bunyanin klassikkoteos, johon otsikko hämärästi viittaa, ja jonka minä vielä hämärämmin muistan joskus lukeneeni, on kirjoitettu kärsimyksen keskellä. Wikipedia tietää kertoa hänen kirjoittaneen ensimmäisen osan vuonna 1675 ollessaan vangittuna luvattomasta saarnaamisesta! Jotkut ovat jossain joskus todenneet historian toistavan itseään, saapa nähdä. Kärsimys näyttää muutenkin olevan avainroolissa kristityn vaelluksessa kautta aikojen. Meillä tänä päivänä ovat asiat sen verran hyvin, että suurimmat kärsimykset liittynevät siihen, kun joudumme sietämään toisiamme. Ehkäpä siinä piileekin salaisuus, miksi hajaannus on todennäköisempää kuin yhteen kasvaminen. Sotien mukanaan tuomat kärsimykset saavat tunnetusti kansan unohtamaan keskinäiset kaunansa, ja puhaltamaan yhteen hiileen.

Tämä on siis tuosta teoksesta, tai sen nimestä moderni, hyvinkin kiteytetty versio: koeputki – koulutusputki – uraputki – eläkeputki – koiranputki. Noista viimeisen siinnellessä (kuten allekirjoittaneella) huojentavaa on se, ettei ole minkäänlaisia suorituspaineita mihinkään suuntaan. Ensimmäinen vaihe taas pidemmälle vietynä nostaa sielun silmien eteen huolestuttavia, suorastaan pelottavia näköaloja:

Kuvittelepa vaikka kaksisataa kloonia Kataisesta Arkadianmäelle! Meillähän saattaisi olla kaksisataa veronmaksajien rahoilla Himaselta tilattua sepustusta nykyisen, kustannuksiltaan suolarahaksi vähätellyn yhden sijaan! Sitä voisi jo kutsua taloudelliseksi katastrofiksi, tai jopa kauhuskenaarioksi!

Keskivertokirkollisen ihmisen on jo jonkin aikaa sanottu tarvitsevan pappia kolmesti: ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa. Tuostakin päivitetty, modernimpi versio taitaa karsia pois kaksi ensimmäistä – nykyisin poikkeuksena tietenkin samaa sukupuolta olevat, jotka ehdottomasti haluavat, jopa vaativat saada papin siunauksen liitolleen – mutta taivaaseen haluaa jokainen tulla siunatuksi sitten hautajaisissa, jopa ateistikin. Niin, tai en ole ihan varma, mutta taitaa se ateistikin olla ristitty?

Sosiaalisessa mediassa saalistaessaan (joka muuten mitä ilmeisimmin on keksitty siksi, että meillä vähemmän sosiaalisillakin olisi jokin kanava) sitä törmää enemmän ja vähemmän kummallisiin ilmiöihin. Kuten esimerkiksi siihen ettei homo-asia olekaan ainoastaan sekulaari-vihervasemmisto-abortti-eutanasia  -sektorin  ydinkynnyskysymys! Homo-ilta tuli ja meni – taitaa viimeisimmästä olla pian kolme vuotta – mutta yhä vain jotkut jaksavat – ja mikä ihmeellisintä – ”meikäläisissä” piireissä! Muistan, uskoontuloni aikoihin, kun lähestulkoon kaameinta mitä uskovalle voisi tapahtua – ja jota minua yritettiin hyväntahtoisesti varjella kuulemasta – oli, että jotkut seurakunnan jäsenet olivat aktiivisia politiikassa. Oi niitä viattomuuden aikoja!

Näitä mietiskellessäni media räväytti uusimman, tai pitäisikö sanoa uusvanhan ilmiön tietoisuuteen. Nimittäin Pirkko Jalovaaran demonikokoukset. Arvelinkin, ja jopa veikkasin,  että siinäpä seuraava loputtomien juupas – eipäs keskustelujen aihe meikäläisten piirissä. No, toistaiseksi olen hämmästyksekseni havainnut vasta ateistien syttyneen aiheesta!

Ironista, etten sanoisi surkuhupaisaa näissä kohuissa homo-illasta lähtien on ollut se, että kun joku yrittää sanoa löytäneensä Raamatusta jotain, se saa välittömästi aikaan paniikinomaisen pakokauhun, seurauksena valtaisa joukkopako kirkosta!  Ja mikä kaikkein kummallisinta, hyperventilointi tuntuisi olevan vakavimman asteista juuri niiden keskuudessa joiden tulisi kyetä kansaa valistamaan, näilläkin alueilla.

Perkeleitä onko heitä lienee enemmän kuin paikallaan kysäistä, sillä enkeleistähän tuo kysymys on jo useamminkin esitetty. Ellen väärin muista, jopa sen niminen elokuvakin on joskus tehty, tosin se saattoi aiheeltaan olla muuta kuin mitä nimen perusteella voisi kuvitella. Pelkkä vilkaisu Raamattuun, silmät avoinna, riittää antamaan vastaukseksi että kyllä on, molemmissa löytyy.

Ihan omana mielipiteenäni sanoisin, liittyen tuohon ajankohtaiseen demonikokousmaniaan, että ”näiden merkkien” olisi hyvä seurata vaikkapa ihan meitä kaikkia kristittyjä, vieläpä runsaasti. Mutta ikäänkuin bonuksena evankeliumia saarnattaessa. Esimerkkinä Pietari, jonka saarnamatkoilla jopa varjon lankeaminen riitti.

Poliittinen, ketään loukkaamaton korrektius on muuten eduskunnassa viety niinkin pitkälle, ettei valehtelijaa saa sanoa ainakaan Arkadianmäellä valehtelijaksi, vaan on löydettävä muita tapoja asian ilmaisemiseksi. Kyseinen ”hypokratismi” lienee synnyttänyt termin: takinkääntäjä.

Kirkkoihin ja seurakuntiin tuo korrektius istuu huonosti, ainakin mikäli aiotaan säilyttää Raamatun auktoriteetti opillisena ohjenuorana. Mutta ei se näytä estävän ainakin yrittämästä. Ketään loukkaamaton evankeliumi, onko sellainen oikeastaan evankeliumia ollenkaan? On kai vähintäänkin uskallettava sanoa: ”tehkää parannus”, jos aikoo saada ihmiset ymmärtämään missä mennään. ”Loukkaako tämä teitä? Mitä sitten, jos…”, kysyi Jeesus opetulapsiltaan Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa. Nämä olivat juuri todenneet Jeesuksen puheen ”sietämättömäksi”, jota ei voi kestää.

Totuus on että meitä kivipäitä ei tule kohdella silkkihansikkain jos mielii saada jotain kunnollista aikaiseksi.

35. Näkökulmia

”Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.” (Matt. 12:30)

Kaikki käyttävät Karlssonin liimaa paitsi minä, sillä minä olen aasi.

Moni muistanee vielä tuon takavuosien, mielestäni onnistuneen mainoksen, aasin kuvineen. Elettiin viatonta ja autuasta aikaa, jolloinka ei tiedetty mitään kavartaalitaloudesta. Mainoksia ei tungettu agressiivisesti joka tuutista joka hetki kuluttajan tajuntaan. Tuo mainos liimatuubipaketin kyljessä ei kirkunut, sai vain hyvälle tuulelle ja liima teki kauppansa. Oi niitä aikoja!

Mutta mitä näkökulmaan tulee, aluksi pieni valaiseva esimerkki siitä mitä se ei ole. Toimii samalla, tosin lievähkönä – ehkäpä harmittomanakin – esimerkkinä työpaikkakiusaamisesta. Takavuosien ammattikurssilla oli kaikille jaettu kymmenkunta henkilökohtaista pientä pyöreää laattaa työkalujen lainaamiseen varastosta. Käytännöllä pyrittiin estämään mahdollisia työkalujen katoamisia. Jokainen joutui myös vuorollaan toimimaan varastomikkona. Erään tytön ollessa vuorossa jotkut koiranleuat keksivät pyytää näkökulmaa, aiheuttaen epätoivoisen ja tuloksettoman etsinnän. Se EI siis ole työkalu tai mittalaite.

Minulla on kirjahyllyssäni tulisieluisen (edellyttäen että se ateistin kohdalla on mahdollista) uusateismin apostolin, Don-etuliitteelläkin ”kunnioitetun” Richard Dawkinsin kirja nimeltä Jumalharha. Tuossa kirjassa hänen voidaan sanoa laittavan peliin koko terävän älynsä, oppineisuutensa – jopa arvovaltansa – taistelussa sellaista vastaan, jota ei ole olemassa! Hassua, vai mitä? Tässä valossa tarkasteltuna voitanee sanoa hänen ansainneen paikkansa erään toisen kuuluisan, tuulimyllyjä vastaan taistelleen surullisen hahmon ritarin rinnalla.

Saatan olla kieroutunut, mutta Dawkins on lähestulkoon minun suosikkiantisankarini. Joka jostain syystä tuo mieleeni lapsuusajan Musta Pekka-korteilla (Musta lienee nykyisin sensuroitu) pelatun lasten korttipelin nimeltä Hullunkuriset Perheet. Mutta asiaan palatakseni. Jos siis Dawkins (ja opetulapsensa) luopuisi älykkäästä itsepetoksesta ja saisi vaikkapa vain rehellisyyden puuskan, hän toteaisikin olevansa paremminkin Jumalan vastustaja kuin kieltäjä!  Miten se sitten vaikuttaisi noihin hänen ateismia suitsuttavien kirjojensa myyntituloihin, onkin ihan toinen tarina.

Kymmenykset ovat joillekin meille kristityille aika hankala pala purtavaksi, johtuen siitä – kuten olen ennenkin todennut – että lompakko tahtoo olla se, joka nihkeämmin pelastuu. Törmäsin hiljattain ajatukseen siitä, annammeko kymmenykset ajastamme Jumalalle. Outo ajatus siinä valossa että Paavali toteaa meidät ”Kristuksen orjiksi.” Eipä taitaisi onnistua maalliselta orjalta antaa vain kymmenykset ajastaan isännälle?

Me kristityt olemme muutenkin ikäänkuin huokaisemassa helpotuksesta, kun meidän ei tarvitse välittää Vanhan Testamentin lakiliitosta raskaine rajoituksineen. Olkoonkin että Jeesus sanoi tulleensa täyttämään lain, ei kumoamaan. Kuten alussa lainattu raamatunkohta osoittaa, Jeesus antoi meille työkalun sen määrittelemisessä, missä milloinkin mennään ja kuka milloinkin kuuluu mihinkin kastiin. Kokolailla radikaali ja tyhjentävä kahtiajako, eikö totta? Hän myös jopa tiukensi joitakin jo ennestään tiukkoja sääntöjä. Ja tämä kaikki Uuden Testamentin puolella! Tästä kulmasta nähtynä ”teille on hyväksi, että minä menen pois”, saa ainakin minun silmissäni yhden uuden ja merkittävän ulottuvuuden.

Mutta mainontaan ikäänkuin loppukaneettina palatakseni. Minulla on tapana kuunnella Novaa. Siellä pyörivät – sen lisäksi että samat kappaleet – myöskin samat mainokset, vieden joskus ihmisen sietokyvyn äärimmäiselle rajalle asti. Vai mitä tuumaatte liioittelemattomasta Honda-miehestä? Joskus tuo mainos – johon ilmeisesti veitsi kurkulla työtään tekevät mainosmiehet kehittelevät epätoivon vimmalla mitä typerämpiä jatko-osia, – saisi minut mahdollisesti raastamaan hiukset päästäni ellen olisi jo kalju. Tai pitäisikö sanoa (jälleen erästä tuntemaani henkilöä lainaten), viiltämään ranteet. Ainakin hampaat ovat jo kokolailla kireällä.

En tiedä onko kaikki julkisuus hyvää julkisuutta, kuten sanonta kuuluu. Mutta ainakin tuo mainos on jäänyt mieleen. Toisaalta mikä tahansa jää mieleen jos sitä joutuu kuuntelemaan kymmeniä kertoja päivässä. Honda-mies saattaisikin toimia tehokkaana kuulustelumetodina puristettaessa tietoja, joita ei muuten saisi. Eipä aikaakaan kun ihminen olisi valmis tunnustamaan ihan mitä tahansa, päästäkseen kuulemasta Hondan erinomaisuudesta. Sitten olisi tietenkin niitä joilla jokin naksahtaisi jo alussa aiheuttaen ryntäyksen Honda-liikkeeseen. Näitä naksahduksen kokeneita näkyy muuten pelottavan, suorastaan huolestuttavan paljon liikenteessä. Mutta molemmissa tapauksissa mainos on tehnyt tehtävänsä!

Että miksikö kaikesta huolimatta kuuntelen noita mainoksia sen sijaan, että sulkisin radion? Kenties johtuu siitä että olen aasi.