92. Persut vaiko Putin?

En tiedä monelleko on tuttu sellainen esine kuin painekattila. Minun lapsuudenkodissa sellainen oli, taisi jopa olla kohtalaisen säännöllisessä käytössä. Kaipa sillä saadaan ruoka nopeammin kypsäksi, ja vähemmällä energialla. Mutta minä muistan pelänneeni mokomaa: mitä jos venttiili jumittuu ja posahtaa koko höskä!

Kun nyt taas ollaan siinä pisteessä, että vaalit ovat ovella, joudun ikäväkseni toteamaan: Ei hyvää päivää, taasko se alkaa?! Siinä missä kuitenkin aikaisemmin on voinut tässä vaiheessa tuntea olevansa ”turvallisessa tilassa” (kuten nykytermi kuuluu) – kaikki puolueet kun yleensä kilvan ilmoittavat olevansa pienen ihmisen asialla – on se tällä kertaa enemmän kuin uhattuna! 

Jokaiselle luulisi tulleen tälläkin vaalikaudella selväksi, ettei Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ihan aikuisten oikeasti ole kiinnostunut kuin Perussuomalaiset. Vaaleihin on vielä jokunen kuukausi aikaa. Mutta jo nyt yksi jos toinenkin ilmoittaa ettei ole valmis heidän kanssaan hallitukseen! 

”On se ihime paikka” – kuten isä-Jussi varmasti taas sanoisi. Kun tässä meidän demokratiassa näyttäisi (ehkä hiukan kärjistäen) siltä, että jos persut saisi 100 prosenttia äänistä, he joutuisivat etsimään toisen valtion, mihin muodostaa hallitus!

Onko siis mikään ihme jos tässä alkaa itsekin olla eräänlainen painekattila. Kun on tullut aikaisemmin poistuttua sekä Facebookista, että Twitteristä – eikä WhattsAppistakaan ole paljon iloa, – jää ainoaksi venttiiliksi tämä oma blogi.

Tässä kun tätä Suomen – ja vähän laajempaakin – poliittista sirkusta seuraa, ei voi välillä välttyä vaikutelmalta, että ilmassa on sekä tahatonta että ehkä tahallistakin komiikkaa! Sillä ei ole kauankaan aikaa siitä, kun ensin Perussuomalaiset (taisi olla Laura Huhtasaaren suulla), ja nyt viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä itse Putin ilmaisevat, että molemmila on sama agenda: Suomi takaisin!!

Olisi mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa siinä neuvottelussa, jossa pitäisi päättää kummalle se annettaisi. Kun nyt jo kolme hallituspuoluetta on tässä vaiheessa kantansa ilmoittanut, niin ironiseksi kauhuskenaarioksi nousee ajatus, että osalle hallituspuolueista jopa itse PUTIN näyttäisi olevan persuja miellyttävämpi vaihtoehto?! ”Siperia opettaa” (kuten moni poliitikkokin on tässä matkan varrella eri yhteyksissä todennut) saattaisi toki konkretisoitua vähemmän hellävaraisella tavalla. Luulenpa ettei meillä olisi turvallisista tiloista tietoakaan.

Niin, ja ettei pääse totuus unohtumaan. Tähän loppuun vielä poiminta koulutuksen autuaaksi tekevästä, ja ennen kaikkea työllisten määrää kasvattavasta voimasta, jota niin kovasti tunnutaan eri poliittisissa keskusteluissa painotettavan:  

”Mun äidin mielestä mun ei tarvitse tehdä mitään mitä mä en halua, kun mä olen tohtori.” (Iltasanomat 14.12.2022)

Tähän on jo pakko todeta: JUMALA, AUTA MEITÄ!

85. Olen järkyttynyt

”Kaikki maan asukkaat ovat tyhjänveroiset; ja hän tekee, niinkuin hän tahtoo, taivaan joukoille ja maan asukkaille, eikä ole sitä, joka pidättää hänen kätensä ja sanoo hänelle: ’Mitäs teet?’” (Daniel 4:32)

 

Koska kirjahyllyssäni on ennestään Laura ja Saska Saarikosken kirjoittama kirja: ”TRUMP, mies kuin Amerikka. Oli luonteva jatkumo saada kahlattua läpi juuri lahjaksi saamani, Michael Wolffin kirjoittama kirja: ”Tulta ja Tuhoa.” Jos oli aikanaan tuskallinen kokemus lukea Jarmo Korhosen kirjaa (löytyy myös hyllystä) nimeltä: Maan Tapa; joka kertoo suomalaisen politiikan raadollisuudesta, on tuon jälkimmäisen lukeminen sitä (tuskallinen) kokemus korotettuna useampaan potenssiin! Tai ehkä minussa vaan on – kuten Esko Aholle kerrotaan sanotun presidentinvaalikampanjan yhteydessä, ”lohen sukua” – joka panee pyristelemään vastavirtaan suhtautumisessa nykyisiin valtavirtanäkemyksiin.

Hakematta mieleen nousevat, jostain netin syövereistä silmiini osuneet sanat – joita sittemmin olen yrittänyt metsästää; ainakin tähän mennessä huonolla menestyksellä – mutta ovat onneksi vielä muistissa: ”Jos Trump sanoisi että happi on meille hyväksi, 20 miljoonaa demokraattia pidättäisi hengitystä ja tukehtuisi.” Luulenpa ettei tuo rajoittuisi vain USA:n demokraatteihin, vaan laajenisi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi asti. Twitteriä kohtalaisen aktiivisesti seuranneena tiedän, että moni hautausurakoitsija Suomessakin voisi todeta; kuten eräs addressien myyjä takavuosina (hieman punastuen) totesi: ”Ihmisiä on kiitettävästi kuollut.” Joten Trump on monessakin mielessä paljon vartijana!

Edellisestä  johtopäätöksenä voitanee todeta, että jos Jussi Halla-aho tai Laura Huhtasaari – tai Jimmie Åkesson – puhuisivat kontrolloimattoman maahanmuuton, eli avoimien rajojen puolesta: Suomen ja Ruotsin ympärillä olisi jo aikaa sitten ollut ainakin 100 metriä korkea muuri tai aita. Kaikkialla siellä missä on yhteinen raja naapurin kanssa. Kukaties rannikkovesistökin olisi miinoitettu. Kyseiset tahot eivät kai vain ole toistaiseksi jostain syystä ”hoksanneet” ruveta käänteisesti taktikoimaan? Kyse ei siis ehkä sittenkään ole niinkään paljon siitä mitä puhutaan tai vaaditaan, vaan kuka puhuu tai vaatii?

Otsikon sanat vaativat ehkä jonkin verran avaamista. Sillä muutenhan saattaisi jäädä vaikutelma, etteivät ne (taaskaan) liity mihinkään; edes tässä postauksessa. No, tuo sanapari jäi mieleen ”kummittelemaan” nähtyäni sen Anna-Maja Henrikssonin twiittiin lanseerattuna – hän kun oli nähnyt kolme hakaristilippua mielenosoituksessa! Siis jopa siinä määrin jäi kummittelemaan, että alkuun tuntui hyvältä ajatukselta tehdä siitä seuraavan postauksen otsikko! Mutta, kuten niin monesti ennenkin on käynyt – kun ideaa alkaa työstämään – ei se välttämättä niin loistavalta tunnukaan. 

Ollaanhan sitä paitsi juuri nyt taas sellaisessa ajassa, jolloinka ei löydy puoluetta joka ei olisi kiinnostunut pienen ihmisen hyvinvoinnista (eikö vaalit voisi olla joka vuosi, tai puolivuosittain?!), että valitsemista näyttäisi vaikeuttavan suoranainen (tosin positiivinen) runsauden pula.

 Mutta sitten, liekö hänellä ollut tarkoitus toimia ilonpilaajana – ainakaan valintaa se ei helpota, saattaa jopa houkutella, poliittisesta koomasta vasta heränneen vaipumaan takaisin koomaan – näin Jussi Halla-ahon videoviestin: ”Millainen kansa antaa tämän tapahtua itselleen?” Jonka loppukaneettina on vieläpä varoitus: ”älä äänestä valehtelijoita!” Niinpä valinnasta tuli kerta heitolla monta astetta vaikeampaa. Matti Näsää siteeraten: ”…mua huvita yhtään mikään!”

75. Heil Hypocrisy

”Mihin siis vertaisin tämän sukupolven ihmisiä? Millaisia he ovat? He ovat kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes Kastaja on tullut, hän ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika on tullut, hän syö ja juo, ja te sanotte: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!’” (Luuk. 7:31-34)

 
Tulin tässä tehneeksi sen mykän synnin että liityin uudestaan, pitkähkön tauon jälkeen Twitteriin: https://twitter.com/talepani. Lähinnä, kuten siellä esittelyssäni totean, monitoroidakseni miten makaa sellainen poliittinen maailma jossa tapahtuma toisensa jälkeen on laitettava kategoriaan: Eihän siinä näin pitänyt – kaiken järjen ja asiantuntijalausuntojen mukaan – mitenkään voida käydä!

Mielenkiintoa lisää huomattavasti, jos tai kun asioita tarkastelee raamatullisten linssien läpi.

Niin, ja mitä vielä noihin synteihin yleisemmin tulee: Tunnustan vielä senkin (joka saattaa jo nyky-tulkintojen mukaan kuulua niihin anteeksiantamattomiin), että juurikin, ja lähes yksinomaan Trumpin seuraamisen takia päädyin nykyiseen ”Twitter-herätykseeni.”

Mutta mennäkseni noihin monitoroinnin tässä vasta melko lyhyessä ajassa antamiin vaikutelmiin. Jos nyt vaikka edetään pienemmästä suurempaan. Ikäänkuin myrskystä vesilasissa astetta suurempaan kuohuun.

Parhaillaan Juha Sipilän ympärillä käytävä – noitavainoon verrattavissa oleva kihinä alkaa saada jo farssin piirteitä. Samaan aikaan kun Suomi-Neito korisee hukkumaisillaan kurkkuaan myöten suossa! Herääkin kysymys: Onkohan tässä kaikessa nyt pohjimmiltaan kyse siitä, että kun – huolimatta vuosikymmeniä jatkuneesta valistamisesta, kansa (sekin!) kuitenkin meni tekemään sen anteeksiantamattoman synnin, että valitsi väärin – oppositio ja media on jonkinlaisessa psykoosissa eikä millään saa parkua toppaamaan. Ellei jollekin saada edes jotenkin kostettua?

Pitkähkön tauon jälkeen nähtiin jälleen itse Ruben Stiller isännöimässä Pressiklubia. Aiheena, mikäs muu kuin: Sipilä – Ajojahdin uhri? Poimin sieltä viestintäkonsultti Harri Saukkomaan toteamuksen: ”Ne jotka ovat parikymmentä vuotta viruneet eduskunnassa, osaavat käyttää mediaa hyväkseen.”

Lopputulemaksi voitanee sanoa: Sipilän heikkoutena – sen lisäksi että hän tulee politiikan ulkopuolelta – tuntuisi olevan se, ettei hän osaa käyttää mediaa!

Kaikille lienee tuttua Stubbin ahkera twiittailu, jonka irvailemiseen olen itsekin syyllistynyt. Nykytietämyksellä on ihan pakko todeta että mieshän on ollut edelläkävijä median käytössä! Hänen twiittailunsa kuuluu kuitenkin nappulaliigaan Trumpin vastaavaan verrattuna. Kuten myös tietysti koko Suomi USA:han verrattuna.

Olisikohan niinkin, että me suomalaiset olemme sen verran perässähiihtäjiä, ettei meillä edelläkävijöistä tykätä?

Heh, mutta hassuahan tässä – sanoisinko globaalissa tragikomediassa – on se, että kun täällä meillä media-osaamisen puute Juha Sipilän kohdalla koetaan ongelmaksi. Niin rapakon takana, Trumpin kohdalla, asia näyttäisi olevan päinvastoin. Hänellä kun tuntuisi olevan median käyttötaito niin hyvin hyppysissä, että on kohta saanut (hieman kärjistäen) jo pelkällä twiittailulla – josta häntä yksi ja toinen haluaisi hillitä – enemmän aikaan kuin edeltäjänsä kahdeksassa virkavuodessa. Eikä mies ole edes vielä virallisesti astunut virkaansa!

Niin, ja eikös se niinkin ollut että myös tämä juuri Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump tulee politiikan ulkopuolelta?!

Mitä sitten tuohon poliittiseen ”kihinään” laajemmin (ja myös vakavammin) tulee: vielä valtavampaa se takuuvarmasti on USA:ssa. Toivoa sopii että kansakunta, jolle aseenkanto-oikeus tuntuisi olevan tärkein asia maailmassa, pysyy maltillisena eikä tee mitään radikaalia. Toivoa sopii myös, että some kuitenkin, kaikista negatiivisista vaikutuksistaan huolimatta toimii myös eräänlaisena paineen tasaajana. Sillä ajatuksella että ”haukkuva koira ei pure”, kuten sanonta kuuluu.

Hassua, jopa lähes hirtehishumoristista on sekin, jonka olen toisessakin yhteydessä todennut, että tämä valhetta enemmän kuin totuutta rakastava maailma niin kiihkeästi vaatii poliitikoilta toden puhumista.

Sain joululahjaksi Laura ja Saska Saarikosken kirjoittaman kirjan: Trump Mies Kuin Amerikka. Hyvä kirja, kiitos joulupukille!

Se taisi olla siinä kirjassa (mutta ihan varma en ole), jossa oli tämä hyvä ja osuva määritelmä median dilemmasta Trumpiin liittyen, ja johon on hyvä lopettaa: ”Media ottaa miehen puheet kirjaimellisesti, mutta ei ota miestä tosissaan. Kannattajat eivät ota miehen puheita kirjaimellisesti, mutta ottavat miehen tosissaan.”

68. Valheen anatomiaa

”Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka: Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: ”Kuka on Herra?” ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.” (Sananlaskut 30:7-9)

 

Jos olisi valta niin kuin on mieli, kriminalisoisin oitis Moccamasteria tehottomammat kahvinkeittimet! Jos tässä (keittimenkin tapauksessa) asialla ovat olleet Brysselin direktiivinikkarit, jotka säästöhurmiossaan ovat jo määritelleet pölynimurin maksimitehon, saattaa olla että kahvin keittämisestä on jatkossa selvittävä lähes pelkällä lehmän henkäyksellä.

Mitäköhän säästöä siitä syntyy, jos – varsinkin maitokahvin juoja – joutuu keittimen jälkeen lämmittämään kahvinsa vielä mikrossa ennen juomista? Kysyn vaan. Kyllä sitä minäkin, mustan kahvin juojana, mieluummin odottelen sen jäähtymistä kuin hotkin nopeasti, ennen kuin ehtii täysin kylmetä.

On kai seuraavaksi säädettävä (tai kukapa tietää, vaikka olisi jo säädettykin) direktiivi jonkinmoisesta kahvinkeitin-”glooriasta”. Joka säätelee keittimessä ja sen välittömässä läheisyydessä olevan ilman tiheyttä paineineen. Jolloinka kiehumispiste saavutetaan matalammassa lämmössä?

Eikun… No niin..! Sehän taitaa vain kiehua helpommin, muttei silti riittävän kuumana?? Äh, taidanpa siirtyä murukahvin käyttäjäksi!

Olen nyt toista kertaa parin vuoden sisään niin sanotusti omavalintaisena Gran Canarian korrespondenttina. Ja ensi töikseni tänne päästyäni luin isänpäivälahjaksi saamani Juha Sipilästä kertovan kirjan. Ja mielessä jo ennestäänkin ollut mielikuva vain vahvistui: meillä on passeli pääministeri!

Muutenkin lukemiseen liittyen, kun on aikaa ja lukurauha, sitä tulee tarttuneeksi (lähes) kaikkeen suomenkieliseen kirjallisuuteen mitä käsiinsä saa. Sanon lähes, koska huomasin jopa tarttuneeni johonkin Harlekiini-sarjan kirjaan..! Kunnes hoksasin terästäytyä, …sentään jotakin rajaa!

 
Tässä kuitenkin vielä ote Sipilä-kirjasta, joka on Puolanka-lehden pitkäaikaisen päätoimittajan Tuomo Seppäsen luonnehdinta, tämän päättäessä auttaa Sipilän poikaa Timoa vaalilehden teossa:

”Kyseessä oli erittäin iso päätös omalta kannaltani. Olin päätoimittajana poliittisesti sitoutumaton, mutta paikkakuntaan sitoutunut. En olisi tehnyt tällaista päätöstä kenenkään muun kohdalla. Tein sen Juhan takia, hänessä kun yhdistyvät muiden puolueiden parhaat ominaisuudet. Hän on sosiaalisempi kuin sosialistit, kristillisempi kuin kristilliset, ekologisempi kuin vihreät ja yrittäjähenkisempi kuin Kokoomus.”

 
Politiikan suuressa ja ehkä kauaskantoisemmassa kuvassa voidaan sanoa että on siirrytty valkoisesta valheesta totuuden muuntelun kautta sinivalkoiseen. Edelleen punaisen ja punavihreän kautta nykyiseen sateenkaarivalheeseen. Johon jälkimmäiseen on joko tiedostamatta, tai sitten röyhkeän tietoisesti valittu symbooliksi värit kaaresta, jonka Jumala on laittanut takuumerkiksi siitä ettei elämää tältä Tellukselta enää hävitetä vedenpaisumuksella:

”minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.” (1. Moos. 9:13)

Niin, joku on kai joskus sanonut: ”Joka ei opi mitään historiasta, on tuomittu toistamaan sitä.” Ja historialla tässä kontekstissa tarkoitan tuota kaukaisempaa, raamatullista historiaa.

Jos David Wilkerson vielä eläisi, hän joutuisi ehkä toteamaan, jopa meillä Suomessa: Nyt kyllä vetää jo ihan sanattomaksi!

Sanonpa että ”perästä kuuluu, sanoi torventekijä”, -joskus vielä tässäkin asiassa.

Politiikan pienessä kuvassa, eli Suomen rintaman osalta voidaan sanoa – ainakin täältä kaukaa katsottuna – että ”itärintamalta ei mitään uutta.” Osat ovat taas hiljattain vaihtuneet ja lähes kaikki, jotka aivan äsken olivat ajamassa Suomi-neitoa kaulaansa myöten suohon, ovat nyt oppositiossa räksyttämässä. Jota uusi hallitus, suurimmaksi osaksi edellisen hallituskauden oppositio, nyt yrittää saada naarattua kuiville.

Valtiovarainministeri Stubb pyristelee omassa kiirastulessaan syyllistyttyään totuuden muuntelussaan ehkä kuvaannolliseen hätävarjelun liioittelemiseen. Nähtäväksi jää syntyykö kohusta niin kova paine, että jonkinlaisena patona toimiva eduskunnan kohteliaisuus-säännöstö murtuu, ja asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä.

Tuskin nyt sentään. Ja kyllähän se on myönnettävä että ”totuuden muuntelija” ja ”takin kääntäjä” kuulostavat huomattavasti söpömmiltä kuin valehtelija ja petturi.

 
Varmaa on ainakin se, että oppositio ottaa tilanteesta kaiken saatavissa olevan ilon irti.

 
Jos pitäisi hakea yhtäläisyyksiä, noin niinkuin kertauksen vuoksi (jonka perimätiedon mukaan pitäisi olla opintojen äiti), löytyy ainakin yksi sellainen lääketieteen opiskelijoiden määritelmän loppuosasta, jossa todetaan että ”patologi tietää kaiken ja osaa kaiken, mutta liian myöhään.” Poliittisessa kontekstissa se menee (ehkä) näin: Poliitikko tietää kaiken ja osaa kaiken, mutta vain oppositiossa!

Hetken aikaa mieleni ehti jo täyttää toiveikkuus sen suhteen, että perinteinen – toivotaan, toivotaan-tuuliajo-ajopuupolitikointi, jossa ”Ollaan vaan ja hengaillaan” -odotellen parempia aikoja, jotka itsestään korjaavat tilanteen – on tullut tiensä päähän. Mutta nyt ikävä kyllä näyttää siltä että se, ainakin entisen poliittisen eliitin ja joidenkin kansalaistenkin mielestä, on Suomelle sittenkin se paras vaihtoehto!

Olen mielelläni väärässä. Mutta pahasti näyttää siltä että kun nykyinen hallitus – perinteistä poiketen – yrittää tarttua ruoriin, estääkseen edes pahimmat karilta karille, ja rantakiville törmäilyt, vastustus on kova. Ja kynsille tulee sen verran napakasti että vaarana on otteen herpoaminen ruorista.

66. Yksisuuntainen mielipahahäiriö

”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä…” ”…Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.” (Apt. 17:26-27,30)

 
Katsoin Pressiklubi -ohjelman jossa vieraina olivat Tuomas Enbuske, Jari Tervo ja Silvia Modig. Jonkin aikaa sitten luin hupaisan kommentin siitä, miten joillekin toimittajille Esko Valtaoja on henkilö, jolta on kysyttävä mielipidettä kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Taisipa kyseinen kommentoija pohtia jopa: ”taidanpa pirauttaa Valtaojalle kun autoni moottorissa ilmenee laakeriongelmia…” Tai jotain sinne päin.

Toinen (kotimainen; sillä Dawkins on tietääkseni britti) oraakkeli jonka mielipidettä ei voi sivuuttaa, varsinkaan maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, näyttäisi olevan juurikin Tervo.

Mainittakoon tämäkin, että nyt ensimmäisen kerran kuulin jonkun suomalaisen julkisuuden henkilön, edes jossain määrin, kritisoivan Ruotsin politiikkaan liityvää (joka heille tosin suotakoon) lapsellista mykkäkoulua. Tuomas Enbusken todetessa: ”En yhtään tykkää tästä ruotsalaisten linjasta eristää Ruotsidemokraatit.” Tätä tosin ei Uusi Suomi lainkaan havainnut todetessaan Tervon sanoneen ”suorat sanat tv:ssä.”

Björn Wahlroos kohautti jälleen kerran toteamalla että ”80 prosenttia ihmisistä on idiootteja.” Oman lusikkansa tuohon idioottikeittoon lisäsi Jari Tervo toteamalla tuossa samaisessa Pressiklubi -ohjelmassa: ”Kaikki valtuutetut eivät ole rasisteja, osa on myös idiootteja!”

Hyvää keskustelua kyllä peräänkuulutetaan; hyvä niin! Mutta jos et ole samaa mieltä, olet jo lähtökohtaisesti leimattu vihapuhujaksi, rasistiksi ja jopa idiootiksi! Joten paljon on umpeen kurottavaa, ennen kuin keskustelua pääsee aloittamaan ikäänkuin samalta viivalta.

Jari Tervo totesi myöskin kannattavansa pakkosiedätystä rasisteille, ottamalla entistä enemmän maahanmuuttajia ja ilmeisesti nimenomaan sinne, missä eniten on vastustusta. Jokin tuossa logiikassa kyllä mielestäni pettää. En tiedä kovinkaan paljon idiotismista, mutta arvelisin huonoimmaksi mahdolliseksi hoitokeinoksi sitä, että lisätään sellaisen lääkkeen annostusta, joka mahdollisesti on jopa tehnyt heistä (idiooteista) syyntakeettomia idiootteja!

Itse en ainakaan lähtisi suin päin siedättämään. En ainakaan avohoidossa olevia, ennenkuin turvallisuuskysymys on jokseenkin hoidossa. Toisaalta, jotta saataisiin kaikki 700000 rasistista idioottia turvallisesti lukkojen taakse siedätettäviksi; minnekäs sijoitat, kun kaikki liikenevät paikat on varattava muualta tuleville?!

 
Sanottaakoon nyt kuitenkin että ei, en ole astumassa, enkä edes yritä astua niin sanottujen ”kallon kutistajien” reviirille. Tulipahan vain mieleeni tilannetta tarkkaillessani mielenkiintoinen ajatuskuvio poliittisesti yksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Joka noin niinkuin diagnoosina näyttäisi sopivan kuin nyrkki silmään Suomen ja Ruotsin politiikan kuvioita seuratessa. Enkä edes usko sitä miellettävän häiriöksi, vaan normaaliksi tilaksi johon jokaisen tulisi ainakin pyrkiä. Sillä jos se häiriöksi miellettäisiin, eiköhän siitä myös pyrittäisi eroon.

Ajatus kiehtoi sen verran, että otin asiasta googlettamalla selvää. No, selväksi tuli ainakin, että yksisuuntainen – termiä (joka käytännössä tarkoittaa joko maniaa tai masennusta) ei yleensä käytetä. Vaan käytössä on ”kaksisuuntainen mielialahäiriö” -versio, jossa mania ja masennus vuorottelevat.

Mutta koska molempien maiden edellä mainituissa kentissä mitään vaihtelua ei näyttäisi tapahtuvan, ainoastaan manian ja masennuksen yhteisvaikutuksen ilmeinen syveneminen – suorassa suhteessa Ruotsidemokraattien/Perussuomalaisten kannatuksen kasvuun; puolustanee otsikko, jälleen kerran – olletikin kun sitä on sopivasti tuunattu – hyvinkin paikkaansa.

Fobioista on myös viime aikoina kuultu ihan riittävästi puhuttavan, enkä välittäisi niitä samoja toistaa. Sen sijaan haluan mainita – jopa mahdollisesti lanseerata uusia, ennen mainitsemattomia – joista ensimmäisenä mieleen tuleva neofobia kaivannee tässä kontekstissa selvennystä:

Koska ultraliberaali suuntaus päätöksenteossa (lue = perinteisistä kristillisistä arvoista liberalisoitunut) on jo niin kiveen veistettyä, että konservatiiviset ja fundamentalistiset – kaksi nykyretoriikan kirosanaa muuten – arvot ja ehdotukset saattavat kuulostaa ennen kuulumattoman uusilta ja käsittämättömiltä, jopa pelottavilta. Vaikka itse asiassa ovat vain uusvanhaa arvojuurille palaamista.

Tuohon kotimaiseen neofobiaan tiiviisti integroituna tuntuisi sisältyvän ainakin junttifobia, persufobia, fennofobia ja patriofobia. Sillä kaikki suomalaisuuteen liittyvä, jopa isänmaallisuus alkaa olla tabu, jota ei saisi edes mainita. Koska niitä kannattamalla saattaa syyllistyä rasismiin.

Tuosta (neo)fobiaryppäästä näyttäisi ”kärsivän” ainakin Suomen vanhojen puolueiden eliitti kannattajineen. Oireiden vakavuudesta päätellen on pelättävissä ettei sitä Suomi kestä. Lähi-Idän kriisissä ainoa Israelin naapureita tyydyttävä ratkaisu on juutalaisten oma-aloitteinen itsensä tuhoaminen esimerkiksi kävelemällä vapaaehtoisesti mereen. Saman kaltainen toive-ajattelu tuntuu meillä kohdistuvan Perussuomalaisiin.

Vielä on mainittava ainakin yksi merkittävä fobia – jonka myös Tuomas Enbuske totesi itsellään olevan. Nimittäin: kristofobia, joka näyttäisi yhä enenevässä määrin levinneen, ja yhä enemmän (valitettavasti) leviävän myöskin kirkollisiin piireihin. Minkä ei tosin senkään pitäisi yllättää, sillä sekin on edeltä tiedetty, ja ”Raamattu ei voi tyhjiin raueta.”

 
Laitan tähän loppuun ikään kuin tuoreena velloneen ”idiotismisivaltelun” kontrastiksi kommentin kaikkein avovaltaisimmalta taholta, eli itsensä Jeesuksen sanomana. Samalla kun olen kuulevinani korvissani vasta-argumentointia tyyliin: määrittele veli, ja: eihän tuossa idiooteista mitään sanota!

”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” (Matt. 5:23)

15. Myyttikestit

”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.” (Ps. 90:12)

Olen viime aikoina mielenkiinnolla seurannut televisiosta Myytinmurtajat – ohjelmaa, jossa testaajat ovat valmiita mitä ihmeellisempiin koitoksiin vahvistaakseen -tai murtaakseen erilaisia myyttejä. Tosin siinä ei käsitellä politiikan – varsinkaan talouspolitiikan myyttejä (saattaisi kylläkin olla mielenkiintoinen lisä), vaan hieman vähemmän abstrakteja sellaisia.

Ensimmäisenä mieleeni nousee ajankohtainen myytti poliitikoista vastuunkantajina (jota ominaisuutta he itse hyvinkin mielellään näyttäisivät itsessään korostavan). Joka taas peilattuna takavuosien myyttiin vahvan markan politiikasta ainoana ja ehdottoman oikeana totuutena, näyttäisi antavan tulokseksi kaksi kärpästä, tai murrettua myyttiä yhdellä iskulla!

Presidentti Koivisto antoi kasvot vahvan markan politiikalle, kuten myös lähtölaukauksen presidentin valtaoikeuksien karsimiselle (josta jälkimmäisestä on hiljattain kertonut tuntevansa pistoa sydämessään), mutta eiköhän puuhassa ollut laajempi politiikan eliitti. Suomi – laiva ajettiin lähes uppoamispisteeseen pelkällä jääräpäisyydellä, kunnes oli ilmeisesti pakko päästää irti vahvasta markasta ettei laiva uppoaisi kokonaan. Seurauksista ollaan tuskin vieläkään kokonaan selvitty. Kysymys kuuluu: kantoivatko poliitikot tuolloin vastuun seuraamuksista, ja jos kantoivat, millaista se vastuunkanto mahtoi olla?

Näin ”toisella silmällä” politiikkaa seuranneena tulee mieleen ainoastaan naispoliitikko sellaisena, joka saattaa jopa kesken kauden joutua syntipukkina luopumaan virastaan tehtyään jonkin poliittisesti epäkorrektin möhläyksen. Muuten poliittinen vastuu näyttäisi rajoittuvan siihen ettei tule seuraavissa vaaleissa valituksi. Edellyttäen kuitenkin sitä että vaalikarjan poliittinen muisti kattaa koko vaalikauden taaksepäin.

Tämän päivän myyttinä ja ainoana ehdottoman oikeana vaihtoehtona meille tarjotaan loputonta rahan lapioimista tukipakettien muodossa konkurssipesiin, jopa niin että meidän on itse lainattava voidaksemme lainata toisille. Koska muussa tapauksessa tuloksena olisi maailmanloppu!

Katselin tässä dokumenttia Argentiinan konkurssista, joka (yllätys yllätys?) antoi ihan päinvastaisen signaalin kuin mitä meille yritetään faktana tarjota! Entäpä Islanti? Ymmärtääkseni sekin on vielä maailmankartalla.

Johtopäätös tästä kaikesta on klassinen: ”Historia opettaa meille, ettei ihminen opi mitään historiasta.” Ei edes taloushistoriasta.