”Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: ”Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua”. Mutta tämän kuullessaan hän tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas. Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!” (Luuk. 18: 22-24)
Kohtuullisella henkilökohtaisella itseruoskinta-osiolla on ehkä rehellisyyden nimissä hyvä aloittaa tämä postaus. Eli tunnustaa jo itselleenkin asia, joka lähipiirille mitä luultavimmin on ollut selvää jo pidemmän aikaa, nimittäin että Moka is my middle name. Tällä hetkellä tuntuu jopa ihan helpolta samaistua taannoin lukemaani – kylläkin kuulemma kyseisen neuvon johdosta potkut saaneen – Help Desk -gurun ohjeeseen, jonka hän antoi asiakkaalle. Tuskastuneena siihen ettei oppi millään tuntunut menevän jakeluun, jokseenkin tähän tyyliin:
”Tehdäänpä nyt näin, että otat kuule siitä koneestasi kaikki piuhat irti ja laitat ne ynnä muut mukana seuranneet tarvikkeet koneen kanssa samaan laatikkoon. Palautat sitten sen koneen tarvikkeineen takaisin siihen liikkeeseen, josta olet sen ostanut. Ja sanot palautuksen syyksi sen että olet aivan liian tyhmä omistaaksesi tietokoneen.”
On nääs sen verran tullut viime aikoina sählättyä. Viimeksi omatoimisen veroprosentin korotuksen kanssa. Onnekseni maailma on sentään tähän asti suhtautunut armollisen ymmärtäväisesti.
Lukeako vai eikö lukea, kas siinä kysymys. Joka nousi aiheellisesti mieleen kun silmiini osui – outoa kyllä, vasta täällä, tuhansien kilometrien päässä Suomesta ensimmäistä kertaa – kirja: BJÖRN WAHLROO$ Epävirallinen elämäkerta. Kirja jonka sisällön voi hyvällä syyllä, pelkistä ala-otsikoista, kiteyttää vaikkapa tarinaksi: ”Viiden vuoden vasemmistolaisesta” – äkkirikastumisen kautta – ”Kasinotalouden kultasormeksi.”
Hävisin taistelun itseni kanssa – vaikka juuri äskettäin, toisessa yhteydessä, olin todennut poistaneeni lähes kaikki eri lehtien mobiiliversioiden kuvakkeet kaikista mukana seuranneista mobiililaitteista. Koska en halua lomallani provosoitua – ja päätin lukea sen. Senkin uhalla että jo etukäteen tiesin Saarnaajan toteamuksen … ”joka tietoa lisää, se tuskaa lisää” -mitä todennäköisimmin konkretisoituvan.
Mitä tuohon itseruoskinta-mentaliteetin laajempaan, suomalais-kansalliseen versioon muuten tulee. Eiköhän siihen kuulu vähintäänkin tietää kaikki mahdollinen parempiosaisten tuloista. Kuin myös siitä lähes itsestään selvyydestä, että samainen hyväosaisten pieni piiri ristiin rastiin omistaa Suomen isot yritykset. Että on sitten millä itseänsä ruoskia, kun muilla menee paremmin? Joten ihmetellä sopii, ellei oheinen versio – sitä virallista ja mahdollisesti siivotumpaa odotellessa, – ole aika monen suomalaisen kirjahyllyssä. Vuotuisten verotiedot paljastavien juorukalentereiden joukossa.
Nopea googletus paljastikin että vaikka kirja ei minun näköpiiriini ollut aikaisemmin sattunut, se ei tarkoita sitä etteikö se muuten voisi olla yleisessä tiedossa. Ja etteikö sitä jo olisi minua viisaammat arvioineet. Joten ohessa vain lyhyt poiminta, höystettynä muutamalla mieleen nousseella ajatuksella. Tai, Suomen viime päivien poliittisesta retoriikastakin tutuksi tulleet: kolme pointtia.
”Nils Torvalds muistaa yhden tapauksen, jolloin isä pelasti Wahlroosin rahaongelmilta. Kaksikko kierteli vuonna 1971 tekemässä eduskuntavaalityötä Torvaldsin hyväksi Wahlroosin Morris Minillä. Kojelaudalla oli lähes kymmenen sentin pino maksamattomia pysäköintisakkoja. Oli syntymässä kallis kierre, sillä maksamattomat pysäköintisakot kasvoivat korkeaa korkoa. Torvalds kuuli myöhemmin Buntan maksaneen poikansa sakot sillä ehdolla, että tämä alkaa keskittyä stalinistihommien sijasta opiskeluun.”
Ensimmäisenä pointtina tuttu vanha viisaus: Omena ei putoa kauas puusta.
Toiseksi pointiksi valikoituu hämmästyttävä havainto: Stalinismistakin voi eheytyä; jopa näköjään ihan pelkän rahan voimalla, ilman sen kummempaa hengellistä heräämistä!
Kolmas, vaan ei suinkaan vähäisin pointti, ja samalla vastaus kysymykseen; voiko isä Buntan omaksuma, alaisilleen huutava johtamistapa jatkua nykyjournalismin aikana: Kyllä voi! Pitää vain luoda itselleen sen verran mahtava imperiumi, jossa itse Jumalankin on – puhe-etäisyydelle päästäkseen – varattava aika audienssille sihteerin kautta. Ja siinä mahdollisesti onnistuttuaan: varokoonkin olemasta eri mieltä Kalifin kanssa!
Edelleen, tämän kirjoittamisen ollessa vielä ns. vaiheessa, sattui: päivittäistä uutis-annosta Suomesta katseltaessa; samalla myös päivän ironia, – tai pitäisikö sanoa sarkasmi (taidanpa sanoa molemmat) – annos. Kun monikultturismista äkkirikastuneen Suomen elovena-tyttömäinen (vaaleahiuksinen lettipäinen) virkavallan edustaja, sanoi ottaneensa missiokseen kertoa maahanmuuttajille että meidän kulttuurimme ei sittenkään halua näin paljon rikastua teidän kulttuuristanne. Eli kertoa heille, että meillä jopa tukkapöllyn antaminen kurittomalle lapselle on rikos.
Tuohon kun kontrastiksi ottaa Raamatusta oheisen kohdan, saattaa samalla tulla kirkastaneeksi selityksen herätyksen viipymiselle. Koska eiköhän se niin ole, että itse kaikkivaltiaskin kavahtaa joutumista syytettyjen penkille: ”Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.” (Hepr. 12:5-6)
Olen mielelläni väärässä. Kuten on tainnut tulla jokunen kerta ennenkin sanottua. Mutta mitä tulee journalisteihin (joita presidentti Mauno Koivisto osuvasti nimitti sopuleiksi), samoin kuin tieteen harjoittajiin: Vahva näkemykseni on, että jos haluaa saada totuuden mukaisia ja objektiivisia (puolueettomia) lausuntoja, kannattaa etsiä käsiinsä emerituksia (täysin palvelleita). Eläkeläisiä, joiden ei enää tarvitse pelätä potkuja. Kenties kuitenkin pois lukien vahvan ideologisesti orientoituneet kykloopit, joilta jo fysiologisista syistä puuttuu eri ulottuvuuksien hahmottamisen mahdollistava stereonäkö.
Loppu-yhteenvetona todettakoon kuitenkin, että olkoon sen asian kanssa kuka mihinkäkin pyrkii, tai on pyrkimättä – vaikeimman tai helpoimman kautta – niin tai näin, on Jeesuksen sanomalla kuitenkin lohdullinen lopputulema. Joka pätee meidän jokaisen kohdalla, olit sitten rikas tai köyhä, viisas tai tyhmä: Pelastus on Jumalan teko!
”Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista.” (Luuk. 18:27)
Kaikuja periferiasta 