”Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka: Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: ”Kuka on Herra?” ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.” (Sananlaskut 30:7-9)
Jos olisi valta niin kuin on mieli, kriminalisoisin oitis Moccamasteria tehottomammat kahvinkeittimet! Jos tässä (keittimenkin tapauksessa) asialla ovat olleet Brysselin direktiivinikkarit, jotka säästöhurmiossaan ovat jo määritelleet pölynimurin maksimitehon, saattaa olla että kahvin keittämisestä on jatkossa selvittävä lähes pelkällä lehmän henkäyksellä.
Mitäköhän säästöä siitä syntyy, jos – varsinkin maitokahvin juoja – joutuu keittimen jälkeen lämmittämään kahvinsa vielä mikrossa ennen juomista? Kysyn vaan. Kyllä sitä minäkin, mustan kahvin juojana, mieluummin odottelen sen jäähtymistä kuin hotkin nopeasti, ennen kuin ehtii täysin kylmetä.
On kai seuraavaksi säädettävä (tai kukapa tietää, vaikka olisi jo säädettykin) direktiivi jonkinmoisesta kahvinkeitin-”glooriasta”. Joka säätelee keittimessä ja sen välittömässä läheisyydessä olevan ilman tiheyttä paineineen. Jolloinka kiehumispiste saavutetaan matalammassa lämmössä?
Eikun… No niin..! Sehän taitaa vain kiehua helpommin, muttei silti riittävän kuumana?? Äh, taidanpa siirtyä murukahvin käyttäjäksi!
Olen nyt toista kertaa parin vuoden sisään niin sanotusti omavalintaisena Gran Canarian korrespondenttina. Ja ensi töikseni tänne päästyäni luin isänpäivälahjaksi saamani Juha Sipilästä kertovan kirjan. Ja mielessä jo ennestäänkin ollut mielikuva vain vahvistui: meillä on passeli pääministeri!
Muutenkin lukemiseen liittyen, kun on aikaa ja lukurauha, sitä tulee tarttuneeksi (lähes) kaikkeen suomenkieliseen kirjallisuuteen mitä käsiinsä saa. Sanon lähes, koska huomasin jopa tarttuneeni johonkin Harlekiini-sarjan kirjaan..! Kunnes hoksasin terästäytyä, …sentään jotakin rajaa!
Tässä kuitenkin vielä ote Sipilä-kirjasta, joka on Puolanka-lehden pitkäaikaisen päätoimittajan Tuomo Seppäsen luonnehdinta, tämän päättäessä auttaa Sipilän poikaa Timoa vaalilehden teossa:
”Kyseessä oli erittäin iso päätös omalta kannaltani. Olin päätoimittajana poliittisesti sitoutumaton, mutta paikkakuntaan sitoutunut. En olisi tehnyt tällaista päätöstä kenenkään muun kohdalla. Tein sen Juhan takia, hänessä kun yhdistyvät muiden puolueiden parhaat ominaisuudet. Hän on sosiaalisempi kuin sosialistit, kristillisempi kuin kristilliset, ekologisempi kuin vihreät ja yrittäjähenkisempi kuin Kokoomus.”
Politiikan suuressa ja ehkä kauaskantoisemmassa kuvassa voidaan sanoa että on siirrytty valkoisesta valheesta totuuden muuntelun kautta sinivalkoiseen. Edelleen punaisen ja punavihreän kautta nykyiseen sateenkaarivalheeseen. Johon jälkimmäiseen on joko tiedostamatta, tai sitten röyhkeän tietoisesti valittu symbooliksi värit kaaresta, jonka Jumala on laittanut takuumerkiksi siitä ettei elämää tältä Tellukselta enää hävitetä vedenpaisumuksella:
”minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.” (1. Moos. 9:13)
Niin, joku on kai joskus sanonut: ”Joka ei opi mitään historiasta, on tuomittu toistamaan sitä.” Ja historialla tässä kontekstissa tarkoitan tuota kaukaisempaa, raamatullista historiaa.
Jos David Wilkerson vielä eläisi, hän joutuisi ehkä toteamaan, jopa meillä Suomessa: Nyt kyllä vetää jo ihan sanattomaksi!
Sanonpa että ”perästä kuuluu, sanoi torventekijä”, -joskus vielä tässäkin asiassa.
Politiikan pienessä kuvassa, eli Suomen rintaman osalta voidaan sanoa – ainakin täältä kaukaa katsottuna – että ”itärintamalta ei mitään uutta.” Osat ovat taas hiljattain vaihtuneet ja lähes kaikki, jotka aivan äsken olivat ajamassa Suomi-neitoa kaulaansa myöten suohon, ovat nyt oppositiossa räksyttämässä. Jota uusi hallitus, suurimmaksi osaksi edellisen hallituskauden oppositio, nyt yrittää saada naarattua kuiville.
Valtiovarainministeri Stubb pyristelee omassa kiirastulessaan syyllistyttyään totuuden muuntelussaan ehkä kuvaannolliseen hätävarjelun liioittelemiseen. Nähtäväksi jää syntyykö kohusta niin kova paine, että jonkinlaisena patona toimiva eduskunnan kohteliaisuus-säännöstö murtuu, ja asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä.
Tuskin nyt sentään. Ja kyllähän se on myönnettävä että ”totuuden muuntelija” ja ”takin kääntäjä” kuulostavat huomattavasti söpömmiltä kuin valehtelija ja petturi.
Varmaa on ainakin se, että oppositio ottaa tilanteesta kaiken saatavissa olevan ilon irti.
Jos pitäisi hakea yhtäläisyyksiä, noin niinkuin kertauksen vuoksi (jonka perimätiedon mukaan pitäisi olla opintojen äiti), löytyy ainakin yksi sellainen lääketieteen opiskelijoiden määritelmän loppuosasta, jossa todetaan että ”patologi tietää kaiken ja osaa kaiken, mutta liian myöhään.” Poliittisessa kontekstissa se menee (ehkä) näin: Poliitikko tietää kaiken ja osaa kaiken, mutta vain oppositiossa!
Hetken aikaa mieleni ehti jo täyttää toiveikkuus sen suhteen, että perinteinen – toivotaan, toivotaan-tuuliajo-ajopuupolitikointi, jossa ”Ollaan vaan ja hengaillaan” -odotellen parempia aikoja, jotka itsestään korjaavat tilanteen – on tullut tiensä päähän. Mutta nyt ikävä kyllä näyttää siltä että se, ainakin entisen poliittisen eliitin ja joidenkin kansalaistenkin mielestä, on Suomelle sittenkin se paras vaihtoehto!
Olen mielelläni väärässä. Mutta pahasti näyttää siltä että kun nykyinen hallitus – perinteistä poiketen – yrittää tarttua ruoriin, estääkseen edes pahimmat karilta karille, ja rantakiville törmäilyt, vastustus on kova. Ja kynsille tulee sen verran napakasti että vaarana on otteen herpoaminen ruorista.
Kaikuja periferiasta 