76. Vain tolkku puuttuu

”Sinulle, kuningas Nebukadnessar, julistetaan: Sinun valtakuntasi on otettu sinulta pois. Sinut ajetaan pois ihmisten seasta, ja kedon eläinten parissa on sinun asuinpaikkasi oleva; sinä joudut syömään ruohoa niinkuin raavaat, ja niin on sinulta kuluva seitsemän aikaa, kunnes tulet tuntemaan, että Korkein hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle hän tahtoo.” (Dan. 4:28-29)

 

Aivan ensimmäiseksi haluan – kuten taannoinen youtubessa usein toistetuksi kuuluisuudeksi noussut sanonta kuului – esittää oheisen linkin ja sen sisältämän pienen pätkän RKP:n – kantasuomalaisen kannalta nuivaakin nuivemmasta – manifestista. Joka kertoo koruttomasti ainakin sen ettei Suomi; tai ainakaan eivät suomalaiset ole priorisoinnissa ihan ykkösinä agendalla.

Nimittäin, kun tässä nyt taas lähestytään tuota aikaa, jolloinka pienellä ihmisellä on suoranainen runsauden pula sen suhteen, kenet näistä minua kilpaa kosivista valitsisin hoitamaan yhteisiä asioita isänmaan eduksi:

”RKP on uussuomalaisten puolue ja se houkuttelee ja integroi maahanmuuttajat puoluetoimintaan, myös johtotehtäviin, ja vaikuttaa niin, että joka neljäs maahanmuuttaja valitsee ruotsin ensimmäiseksi vieraaksi kielekseen.”

http://beta.oikeamedia.com/o1-5605

Niin ja ”juuri tulleen tiedon mukaan”; tässä poliittisen korrektiuden, ja sitä kautta vihapuheen kitkemiseen ponnekkaasti omistautuneessa: luvatussa maassa – eräässä vasemmiston vaalisloganissa on todettu äänestämättä jättämisen ”voivan olla ääni natsille tai persulle…”

Menneinä vuosina jalojen arvojen kuten: Koti, uskonto, isänmaa puolustajana(kin) profiloitunut Kokoomus on nykyisin kokemassa nuo arvot kirosanoina. Ja mitä ilmeisimmin uusina ”arvoinaan” pyrkimässä kohti kodittomuutta, uskonnottomuutta ja ennen kaikkea isänmaattomuutta, osana uljasta EU:n liittovaltiota!

Kuka lienee alunperin lanseerannut sanonnan: Politiikka on rikki, mutta joku vuosi sitten sen täällä Suomessa teki tunnetuksi Alexander Stubb, ministerinä ollessaan. Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa, riippunee siitä keneltä kysytään.

Se saattaa tosiasiassa ollakin rikki. Jopa niin pahasti ettei siihen tehoa enää edes ”Setä Arkadian” Politiikan korjaussarja. Loogisena jatkumona sanonnalle: Millainen kansa, sellaiset päättäjät voitanee todeta: millaiset poliitikot, sellainen politiikka?

 

Voi Pyhä Sylvi sentään!

 
Missä ovat politiikan ulkopuolelta tulevat varteen otettavat – nimenomaan nykyistä ultraliberaalia menoa haastavat – mustat hevoset? Pahasti näyttää siltä että valittavana on pelkkiä mustia lampaita!
Otsikon innoittajana toimii – ajankohtaisten yhteiskunnallisten muutosten lisäksi (tai niistä johtuen) – kahdeksankymmentä-luvun Helkama pyörä -mainos. Kuten moni on jo huomannutkin: lievästi tuunattuna. Kehityksen etenemisestä voitanee lyhyesti todeta: Kielletty hedelmä kiehtoo yhä eniten!

Omalta kohdaltani totean, että Timo Soinin väistymisen myötä politiikan kiinnostavuuden eteen laskeutuu paksu musta esirippu. Jos Perussuomalaiset lakkaa olemasta todellinen vaihtoehto, se katoaa samaan sakeaan liberaaliin punavihreään usvaan yhdessä liberaalien piispojen, pappien ja perinteisten puolueiden kanssa.

Mutta lyhyestä virsi kaunis ja loppu-analyysiksi jo kliseeksi muodostuneet ”kolme pointtia”, jotka tästä kaikesta tulevat mieleen: Ensimmäinen ja lohdullisin on se että Jumalalla on alusta asti ollut, ja on yhä edelleen luomansa universumin ohjakset tiukasti käsissään. Toinen, että Hän voi käyttää ketä tahtoo tarkoitusperiensä toteuttamiseen.

Kolmas ja meidän ihmispoloisten kannalta ei niin kovin mairitteleva, jo kulunutkin fraasi: ”historia opettaa meille ettei ihminen opi mitään historiasta.”

Ei välttämättä edes ihan tuoreesta ja välittömästä lähi-historiasta, kuten Belsassarin tapaus osoittaa:

 
”Mutta sinä, hänen poikansa Belsassar, et ole nöyryyttänyt sydäntäsi, vaikka tämän kaiken tiesit; vaan sinä olet korottanut itsesi taivaan Herraa vastaan…” ”…sinut on vaa’alla punnittu ja köykäiseksi havaittu.””(Dan. 5:22-23,27)

70. Ihme ja kumma! – ”Ne jyrää meitin!”

”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä…” (Apostolien teot 17:26-27)

 

IHME JA KUMMA taitaa olla nimeltään se lasten laulu, jossa toistuu kerto: ”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa…” Se sopii enemmän kuin mainiosti kuvaamaan tämän päivän moninaista arkea.

 

Tulipa tässä näin eläkevaarina tehtyä noin viiden ja puolen kuukauden mittainen putki työelämässä. Ihmetellen samalla sitä, miten nuorempana kaikki harrastukset lenkkeilyineen ja lentopallon peli-iltoineen ovat sopineet kuvioihin mukaan. Puhumattakaan, että yhteensä noin seitsemän vuoden ajan tuli edellä mainittujen lisäksi toimittua sivutoimisena talonmiehenä! Tässä viimeisimmässä rupeamassa kun kiinnosti enää työn lisäksi lähinnä syöminen ja nukkuminen.

Muistan elävästi sen kuinka paheksuvasti – minussa (ilmeisesti sittenkin) asuva pieni sisäinen solidaarinen sosialisti – suhtautui taannoisen työnantajani menettelyyn, palkata omistajien eläkkeellä olevat isät työhön yritykseen! Nuoren miehen oikeustajun mukaan he yksinkertaisesti veivät leivän nuorempien suusta. Niiden (minun, meidän) joille tuo työpaikka oli ainoa tulonlähde. Nyt kun muutaman kuukauden verran on ”oma lehmä ollut ojassa” – tosin ei palkkaavan, vaan palkatun eläkeläisen roolissa – ei asia näytäkään niin mustavalkoiselta!?

Tulkoon tässä mainituksi että olen ”tehnyt parannuksen” ja tätä kirjoittaessani ollut taas viikon päivät eläkevaarina, antaen tilaa ja mahdollisuuden nuoremmille.

 
Ihmistä on aivan luoduksi tulemisensa alkuhetkistä asti kiinnostanut lähestulkoon eniten se, mikä on kiellettyä; kuten voimme Raamatusta lukea jo paratiisin tapahtumista. Ja päinvastoin, mitä Raamattu – jota hyvällä syyllä voi kutsua vaikkapa ihmisen käyttö-ohjeeksi kehoittaa tekemään – jätetään ”jären uhemmin” tekemättä. Syntiinlankeemuksesta lähtien melko hyvä keino asian saamikseksi levitykseen pelkän puskaradion kautta on vannottaa: Ethän kerro tätä kenellekään, mutta …

Ajankohtainen esimerkki on avioliitto, ja nimenomaan kirkollinen – papin siunaama sellainen. Joka ei näyttäisi olevan enää kovinkaan suuressa suosiossa hetero-suhteissa. Mutta aivan ehdoton ”must” homo -ja lesbo-suhteissa. Jumalan siunaus on ihan pakko saada. Sama se, mitä Jumalan tiedetään tästä puuhastelusta ajattelevan. Luulenpa – voisin jopa väittää olevani siitä täysin varma – että ellei sen olemusta olisi nimenomaan Raamatussa määritelty, ei sen ”päivittämiseksi” esitettäisi lainkaan nykyisen kaltaisen voimakkaita ja kiihkeitä vaatimuksia.

Saatan olla kieroutunut kun sanon saavani jopa jonkinlaisia ”kicksejä” muun muassa Brexitistä. Jokseenkin samanlaisia kuin aikoinaan tapahtuneista Argentiinan ja Islannin konkursseista. Enkä nyt tarkoita iloinneeni konkursseista sinänsä, vaan siitä että nuo maat uskalsivat toimia vastoin valtaeliitin väittämiä ja tehdä omat ratkaisunsa vastavirtaan. Sikäli kuin minä ymmärrän, nuo maat yhä elävät ja voivat hyvin, etten sanoisi pulskasti!

Se, minkä ei missään tapauksessa pitänyt olla mahdollista, on nyt sitten kuitenkin tapahtunut! Eikä ainakaan vielä ole taivas pudonnut niskaan, kuten EU-eliitin yhden totuuden mantraa julistavien pelottelusta olisi voinut olettaa. Takavuosien Videoviihdettä-hokema voidaan näinä päivinä aiheellisesti päivittää muotoon: ”Uskotko Euroopan Unionin jälkeiseen elämään?”

Tulinpa myöskin katsoneeksi eilisen (23.09.2016) Pressiklubi-ohjelman. Jossa Ruben Stillerin vieraina olivat: aikoinaan Tony Halmeen törkeästä solvaamisesta potkut saanut vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard, viestintäkonsultti Harri Saukkomaa sekä perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola. Aiheena mikäs muu kuin uusnatsit, ja asetelma jo ennakkoon epäsuhtainen. Voidaan jopa sanoa kolme vastaan yksi, jonka Stiller itsekin myönsi. Mutta hyvin Eerola pärjäsi.

Hysteria on avainsana kuvaamaan aiheesta tällä hetkellä käytävää keskustelua. Tämä sitäkin varmemmin kun ”kissan pöydälle” nostajana on median suuresti rakastama – päätellen vaikkapa Stillerin ohjelmassa hänelle toistuvasti lähettämistä lentosuukoista – Jussi Halla-aho. Jopa tuota Pressiklubin keskustelua voidaan osin kuvata hysteeriseksi. Enkä usko paljon valehtelevani jos sanon, ettei hyperventilointi ollut kaukana kiihkeimpien kohdalla kiihkeimmässä vaiheessa. Myös kyseisen keskustelun hysterian muuten Ruben Stiller itse myönsi, todeten sen johtuvan juontajasta!

Oli huvittavaa havaita, kuinka arvon punavihreän median edustajat syyllistyivät mielestäni perussuomalaisten demonisoinnissa itse jokseenkin samaan, mistä heitä ”syyttivät.”

Kaarina Hazard nimittäin totesi perussuomalaisten retoriikassaan ”kätevästi” leikkivän pientä sorrettua ihmistä. Tämä siitä huolimatta että heillä – Ruben Stillerin mukaan – on poliittinen hegemonia, eli ylivalta jonka johdosta he sanelevat poliittisen kaapin paikan täällä Suomessa! (Hehheh, kunpa olisikin).

Eli kyseisen hegemonian johdosta näyttäisi olevan syntynyt lähes pakottava tarve julistaa: Huomio kaikki te poloiset punavihreän ideologian sorrettu vähemmistö: Yhdistykää ja varokaa populistisia perussuomalaisia: ”Ne jyrää meitin!”

Tuo viimeisin sitaatti lienee meille kaikille suomalaisille tuttu Tuntematon sotilas -elokuvasta. Mutta sopinee erinomaisen hyvin kuvaamaan reagointia muihinkin vastaaviin pelkotiloihin.

 

Populismi on tätä nykyä tapetilla niin tukevasti, että päätin laittaa lusikkani siihen(kin) soppaan ja tarkistin, mitä Wikipedia mahtaa aiheesta sanoa:

Populismin alkuperäinen merkitys: Poliittista ideologiaa ja aktiivisuutta jonka tarkoitus on edustaa tavallisen kansalaisen tarpeita ja toiveita. (Wikipedia)

Tuosta tällainen tavallinen ymmärtämätön äänestäjä voi vetää sen johtopäätöksen että kaikki poliitikot ovat populisteja! Eivät kai he muuten tulisi edes vaaleissa valituiksi?!

Käytännössä näyttää sitten olevan niin, että riippuen puolueesta ja henkilöstä, sekä mistä suunnasta milloinkin poliittisesti tuulee, se on joko hyve tai pahe. Tällä hetkellä ainakin täällä Suomessa mitä ilmeisimmin pahe, koska se liitetään perussuomalaisiin.

 

Lopuksi: Alun raamatunkohta toteaa Jumalan määritelleen ihmisen ajat ja asumisen rajat. Alla-oleva liittyy samaan asiaan. Jumalalla on syynsä siihen että meillä on omat kielet, ja asumisen rajat, eikä sitä päätetä demokraattisesti.

Raamattu kertoo meille että Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Mitäpä sinä luulet Hänen ajattelevan tästä liberaalista ”open borders” -globalismista? Onko Hän fundamentalistinen konservatiivi vaiko liberaali? Jos Hän on tässä suhteessa liberaali, miksi ei ole muuttanut meitä takaisin yhtä kieltä puhuvaksi joukoksi? Rajojen poistumisen pitäisi olla sitä kautta looginen seuraus.

 
”Koko maailma käytti samoja sanoja ja puhui yhtä kieltä. Kun ihmiset siirtyivät itään, he löysivät Sinearin maasta tasangon ja jäivät sinne asumaan. Ja he sanoivat toisilleen: ”Tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi.” He käyttivät savitiiltä rakennuskivenä ja asfalttipikeä muuraamiseen. He sanoivat: ”Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan.” Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, jota ihmiset rakensivat, ja sanoi: ”Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta.” Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia. Kaupunki sai nimen Babylon, sillä siellä Herra sekoitti ihmisten kielen…”” (1. Moos. 11:1-9)

41. Modernismi, osa 2

”Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa” (Room. 1:20)

Aivan heti ei tule mieleen Ennustukset toteutuvat -kirjasarjaa lukiessa, että on kulunut lähes neljä vuosikymmentä niiden painatuksesta. Ensimmäinen kirja tuosta neljän kirjan sarjasta on painettu vuonna 1974, ja viimeinen 1977. Jutut voisivat aivan hyvin olla peräisin tämän päivän ”kirkollisista uutisista.” Eivätkä niin sanotut vapaat suunnatkaan enää ole saastumattomia, vaan ovat saaneet, ellei muuta, niin ainakin maistiaisia ”modernistisesta hapatuksesta.”

Älköön siis kukaan tänä päivänä ympäriltään kuuluvia ääniä kuulostellessaan, ja sielunsa silmien eteen avautuvia näkymiä katsellessaan hämmästykö, nähdessään kivenkovan ateistin yhdessä modernistin kanssa kaulakkain samassa kuorossa, veisaamassa samaa virttä jumalasta jota ei ole!

Syyllistyn tässä – massiivisen kopioinnin lisäksi sen – tähän asti mielestäni kohtuullisen hyvin noudattamani periaatteen rikkomiseen – että sanottavan olisi mahduttava yhdelle a-neloselle. No, aina ei voi onnistua, ja eikös se niinkin mennyt että poikkeus vahvistaa säännön? Vilkaisin muuten tässä eräänä päivänä hätäisesti netistä, ja huomasin tämän sarjan olevan vaihtelevasti kaupiteltavana muutaman euron kappalehintaan. Vinkkinä sellaiselle joka saattaisi hankkia, jos ei maksa maltaita. Tässäkin postauksessa on edelleen kyseessä kirjoistakin osa 2, josta en näet ole vielä(kään) päässyt irti.

>> Et. 2, s. 31-34 <<

Liberaaliteogia eli modernismi esiintyy monissa eri muodoissa, ja sillä on monta nimeä. Se juontaa juurensa kahdeksannentoista vuosisadan rationalismista. Liberalismin voidaan toisaalta sanoa olevan rationalismin aateperinnön jatkaja, mutta sitä voidaan myös pitää yrityksenä tehdä tyhjäksi rationalismin ja radikaalin kritiikin hyökkäykset kristinuskoa vastaan.

Tämä merkillinen kaksinaisuus saa aikaan sen, että liberaaliteologia on omalaatuisimpia ilmiöitä kirkon historiassa. Vaikka modernismi on vaarallisin hyökkäys kristillistä uskoa vastaan, mitä koskaan on tehty, se esiintyy usein kristillisyyden pelastamisyrityksenä. Pelastaminen merkitsee silloin sitä, että ihminen modernisoi kristinuskon ja mukauttaa sen ajan vallitseviin käsityksiin. Professori S. Mowinkel esittää asian näin: ”Ihmisten tulee ilmaista uskonsa niin, ettei se joudu ristiriitaan ajan muun tietämyksen kanssa.”

Emme saa unohtaa liberaalisen teologian apologeettista (uskoa puolustavaa) puolta. Sitä on korostettu alusta alkaen meidän päiviimme saakka, ja monien tarkoitus on epäilemättä ollut vilpitön.

Valistusajan filosofit kävivät hyökkäykseen kristinuskon totuudellisuuden puolesta esitettyjä vanhoja filosofisia perusteluja vastaan. Kun sitten uuden ajan tiede syntyi, sen tulokset tulkittiin usein antikristillisessä hengessä. Näin tapahtui erityisesti silloin, kun kiivailtiin kehitysopin puolesta.

Tässä tilanteessa jotkut teologit pitivät välttämättömänä perinteisen teologisen järjestelmän uudistamista. Jotkut heistä katsoivat, että monia kirkon hallussaan pitämiä asemia oli mahdoton puolustaa eteenpäin rynnistävän luonnontieteen hyökkäyksiä vastaan. Ainoa keino ”kristinuskon pelastamiseksi” oli radikaali rintaman lyhentäminen. Teologian oli heidän mielestään pakko hylätä sellaiset kristillisen uskon kohdat, joita ei kyetä puolustamaan, voidakseen ”pelastaa” edes jotakin. Monet ajattelivat, että mitä vähemmän on puolustettavaa, sitä paremmin kyetään ”uskon” jäännös säilyttämään.

Käsitys, jonka mukaan kristinusko tarvitsee ”pelastamista”, on aina ollut ominainen liberaaliselle teologialle, ja ainoa keino modernistien mielestä on ollut kaiken sellaisen juurittaminen kristillisestä uskosta, mikä sotii tervettä järkeä vastaan tai on ristiriidassa tieteen väittämien kanssa.

Vanhemman liberaaliteologian yritykset poistaa kaikki yliluonnollinen Raamatusta ja evankeliumien ”riisuminen  myyteistä” meidän aikanamme on nähtävä tätä taustaa vasten. Ihmeet estävät nykyajan ihmistä ottamasta vastaan kristinuskoa. Ne ovat hyödytöntä painolastia, joka on poistettava. Siksi vanhempi liberaaliteologia eliminoi yliluonnolliset tapahtumat Raamatun kertomuksista epäolennaisina. Ne eivät olleet tarpeellisia Uuden Testamentin sanoman vastaanottamiselle.

Moderni kerygmaattinen (julistuksellinen) ja eksistentiaalinen (olemassaoloa koskeva) teologia sanoo sitä vastoin tahtovansa poistaa mytologisen aineksen evankeliumeista ja Raamatusta ylipäänsä ja paljastaa mytologisten kuvausten ”syvemmän merkityksen” sekä tulkita ne eksistentiaalisesti. Tämä teologia joutuu tällöin omalaatuiseen tilanteeseen väittäessään toisaalta käyttävänsä tieteellisiä kriteereitä raamatuntulkinnassaan ja sortuessaan toisaalta niin hillittömään allegorisointiin, ettei sille ole vertaista maan päällä.

Muutamat teologit ovat ruvenneet tajuamaan tämän. Näin esimerkiksi Bultmannin oppilas Joachim Kahl, joka luopui kokonaan kristinuskosta, kun hänelle selvisi tällaisen raamatunselityksen epärehellisyys. Väiteltyään teologian tohtoriksi Kahl erosi äkkiä kirkosta vuonna 1967.

Kirjassaan Kristinuskon kurjuus hän kohdistaa murhaavan arvostelun aikaisemmin edustamaansa teologista suuntausta vastaan. Hän syyttää tätä teologiaa siitä, että se ei suhtaudu vakavasti Raamatun kirjaimellisuuteen, vaan korvaa sen uudella epäilyttävällä Raamatun selvien sanojen allegorisoimisella. Menetelmä ei ole rehellinen, koska se eksistentiaalinen tulkintatapa lähtökohtanaan edellyttää tekstissä olevan asioita, joita siinä ei ole sanottu.

Kahl ei muutenkaan anna modernille teologialle suurta arvoa. Hän kysyy, miten nykyaikaista nykyaikainen teologia oikeastaan on, ja väittää, että vanhalla ajalla elänyt Porfyrios edusti uskottavampaa raamatunkritiikkiä kuin meidän päiviemme modenistisimpien teologien edustama konsanaan.

Vanhemman ja uudemman liberaaliteologian vastakohtaisuus on, ellei juuri sanoilla leikkimistä, niin kuitenkin ajatuksilla leikkimistä. Koko ajan on kysymys samasta asiasta: yliluonnollisen kieltämisestä tai selityksillä mitätöimisestä.

Kun puhutaan ”Jumalan Sanan vapauttamisesta vanhentuneen maailmankuvan kahleista”, ei tarkoiteta etupäässä antiikin maailmankuvaa, joka on ristiriidassa kopernikaanisen kanssa. Pyrkimyksenä on korvata raamatullinen maailmanselitys, joka uskoi hengellisen todellisuuden olemassaoloon, maallistuneella maailmankäsityksellä, joka sanoo ”ettei ylösnousemusta ole, ei enkeliä eikä henkeä” (Apt. 23:8). Kuten huomaamme liberaalinen teologia on pohjaltaan pelkkää ikivanhaa saddukealaisuutta.

Liberaaliteologia edustaa epäilyttävää kristinuskon modernisoimista. Tällaista modernisoimista pidetään kuitenkin välttämättömänä, jotta kyettäisiin tyydyttämään niin sanotun modernin ihmisen tarpeita, ihmisen, joka elää maailmassa ”ilman mytologiaa”, eikä tunnusta minkään hengeksi kutsutun olemassaoloa.

Tämä ”moderni” ihminen ei sittenkään ole kovin yleinen ilmiö. Sen todistaa okkultisten liikkeiden suosio meidän päivinämme. Melkein tekisi mieli myöntää tohtori Ragnar Leivestadin olevan oikeassa. Hän näet sanoo, että ”todellisuudessa vain harvat ihmiset ovat omaksuneet nykyaikaisen tieteellisen maailmankuvan siinä määrin, että tuntisivat Raamatun mytologisen maailmankuvan itselleen täysin vieraaksi.”

>> Et. 2, s. 84-86 <<

Vaikka joku saattaa pitää väitettäni liioitteluna, emme pääse mihinkään siitä, että johdonmukaiselle liberalismille on sen kaikissa historiallisissa vaiheissa ollut tunnusmerkillistä yliluonnollisen eliminoiminen Raamatusta ja jumalallisen ilmoituksen kieltäminen.

Esimerkiksi Schleiermacher 1800-luvun alussa väitti, että teologian tutkimuskohteena eivät olleet Jumalan ilmoittamat totuudet vaan ihmisten uskonnolliset elämykset – ei se, mitä Jumala oli sanonut tai tehnyt, vaan mitä jotkut ihmiset arvelivat Hänen sanoneen tai tehneen. Raamattu alennetaan siis Jumalan Sanasta pelkäksi kokoelmaksi juutalaisten ajatuksia Jumalasta.

Sama perusnäkemys Raamatusta liberaaliteologialla oli kehitysteologian valtakaudella. Se esiintyy Barthilla ja Bultmannilla ja heidän oppilaillaan kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Yliluonnollinen, kaikki mikä todistaa Jumalan välittömästä ilmoituksesta, täytyy poistaa Raamatusta. Siksi naiivi väite, että liberaaliteologia on kuollut, on niin epärealistinen kuin suinkin mahdollista.

Mikäli tahdotaan erottaa vanhempi liberaaliteologia ja moderni eksistentiaalinen teologia jollakin tavalla toisistaan, niin erona on ehkä se, että edellinen piti Raamattuun sisältyvää yliluonnollista ainesta epäolennaisena, kun taas jälkimmäinen on säilyttänyt sen, mikä on tärkeää: suuret uskonnolliset ja eettiset peruslinjat. Uudempi teologia ei pyri enää kriittisesti poistamaan, vaan se tahtoo kriittisesti tulkita Raamattuun sisältyvää ”mytologista” ainesta. Se pyrkii löytämään Raamatun aikaan sidottujen ajatusten ja käsitysten ”syvemmän merkityksen.”

Edellä sanottu pitää paikkansa vain osaksi. Raamatun sisällön tulkitseminen, selittäminen uudella tavalla, ei todellisuudessa olekaan uutta. Liberaaliteologian tapana on aina ollut väärinkäyttää Raamatun sanoja omaksi edukseen. Ensiksi se riistää sanoilta niiden merkityksen ja raamatullisen sisällön. Sitten se käyttää niitä ilmaistakseen melkein päinvastaista kuin mitä Raamatun kirjoittajat ovat tarkoittaneet. Modernistit saattavat kieltää Jeesuksen sovituskuoleman ja puhua samalla kauniisti ja liikuttavasti ”rististä.” He voivat kieltää Jeesuksen ylösnousemuksen ja korvata sen fraasilla, että Hän on ”noussut ylös kirkon julistuksessa” tai ”noussut ylös niissä, jotka uskovat” ja muuta vastaavaa.

Kaikki tällainen on tietenkin halpamaista väärennöstä, mutta siitä huolimatta nykyaikainen teologia pitää mokomien ajatusten esittämistä yhtenä päätehtävänään. Se tahtoo poistaa myytit ja tulkita. Niin tekivät vanhat liberaalit, niin tekevät Bultmannin oppilaat tänäkin päivänä.

Vaikka liberaaliteologian ”historiallisen Jeesuksen” ja uudemman teologian ”kerygmaattisen Kristuksen” ero saattaa tuntua suurelta, molemmat Jeesus-kuvat esittävät ”toista Jeesusta” kuin se, josta Raamattu kertoo. Ero on oikeastaan vain siinä, että ”historiallinen Jeesus” on yritys luoda jonkinlainen pienennetty Jeesus-kuva, jota pidettiin totena ja oikeana, mutta ”kerygmaattinen Kristus” käsitetään epätodelliseksi mielikuvituksen tuotteeksi, jonka alkuseurakunta loi itselleen.

Vanhemman liberaaliteologian pyrkimyksenä oli sentään julistaa jotakin sellaista, mitä se piti totena ja oikeana, mutta meidän päiviemme eksistentiaalinen teologia on luopunut jopa tästä totuudellisuuden vaatimuksesta. Kerygmaattinen Kristus, julistuksen Kristus, voi oikeastaan olla täysin erilainen hahmo kuin se Jeesus, joka eli, kuoli ja nousi ylös ajassa.

>> <<

Näin pitkä postaus vaatii mielestäni loppukevennyksen, joka tässä tapauksessa samalla toimii mainiona huipennuksena ja muistutuksena siitä, kuka kuitenkin on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas, ja sanoo loppupeleissä sen viimeisen sanan. David Pawson kertoi tapauksen yliopistomaailmasta:

Opiskelijoilla oli menossa vaihe, jossa he tutustuivat Ilmestyskirjaan, ja jonka vaiheen he kokivat raskaaksi ja vaikeasti ymmärrettäväksi. Tervetulleella väliajalla he pelasivat koripalloa voimistelusalissa. Salin perukoilla he näkivät vahtimestarin lukemassa jotain kirjaa, odottaessaan sitä, että saisi sulkea ovet pelin jälkeen. Opiskelijat huomasivat hämmästyksekseen vahtimestarin lukevan Ilmestyskirjaa, ja kysyivät: ”Ymmärrätkö sinä, mistä siinä puhutaan?” ”Tietysti”, hän vastasi, ”Jeesus voittaa!”

32. Uskontunnistus

”Ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin.” (Hepr. 10:24)

”Minäkö ronkeli ruuan suhteen? Ei oo perää, ei oo perää…” Tuumiskeli Uuno Turhapuro kertoen kuitenkin samaan hengenvetoon vaimon osso buccoa -valmistaessaan jättäneen yhden ainesosan pois, josta toteamus: ”No eihän sitä sitten syönyt edes naapurin labradorinnoutajakaan!”

Muutama esimerkki siitä kuinka Suomen kristillinen kenttä koostuu mitä eriskummallisimmista aineksista. Olen lestadiolaisista vanhemmista lähtöisin, 10-lapsisen perheen kuopus. Muistikuvani ovat tosin varhaislapsuudesta kymmenvuotiaaksi, joten ihan päivitettyä tietoa minulla ei ole siitä leiristä. Sen verran nyt kuitenkin, että samaan aikaan kun tupakointia pidetään luonnollisena, on kaikkinainen ehkäisy syntiä! Ja että naispappeutta vastustetaan kiivaasti. ”Kuka sinut päästi?” -saattaa olla edelleen tiukka kysymys osoituksena siitä, että ei ole yhden tekevää kenen papin saarnan vaikutuksesta olet tullut uskoon! He ovat ymmärtääkseni edelleen jakautuneet vanhoillisiin -ja vähemmän vanhoillisiin.  Liberalismista lienee silti uskaliasta mainita tässä yhteydessä?

Luterilainen kirkko taas on kunnostautunut… niin en oikein tiedä missä! Olen aikaisemminkin todennut heidän järjestelmänsä olevan sellainen, joka sallii vaikka itse belsebulin jäsenyyden. Siis olettaen että hänen vanhempansa, tai tarkemmin sanottuna äiti kuuluu kirkkoon. Eikä hän ole viitsinyt tai halunnut itse erota. Onko siis mikään ihme jos  – ei ainoastaan liberaaliteologit, vaan myös ”ateistit ovat alttarilla?” Sillä heillähän ei tietääkseni edellytetä raamatullista uskoontuloa ennen kastamista ja seurakuntaan liittämistä. Olen toki enemmän kuin mielelläni väärässä tässä asiassa, ja valmis päivittämään tietoni.

Helluntailaiset (johon kastiin itsekin katson yhä kuuluvani, vaikkakin lienen tätä nykyä leimattu kerettiläiseksi) oikeine oppeineen kärsivät eräänlaisesta Pietari-syndroomasta. Tai totta puhuen en tiedä tiedostavatko edes kärsivänsä! Tällä tarkoitan ”vaikka kaikki muut niin minä en” -asennetta, joka pilkottaa taustalla seuratessani keskustelua, joka syntyi Juha Ahvion – mielestäni aiheellisesta toteamuksesta ettei liberaaliteologian tunkeutuminen helluntailintukotoonkaan ole pois suljettu. Vai olisiko meidän Herramme kenties erehtynyt murehtiessaan: ”Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” Metodeita meillä kyllä on perinteisesti löytynyt, kuten oheinen linkki osoittaa:

Vierasblogi: Tapani Lehtola

Jumalasta sanotaan että Hän on järjestyksen Jumala. Mutta me helluntailaiset tunnumme olevan ylpeitä siitä, että emme ole muodollisia ja meillä vallitsee jonkin asteinen opillinen kaaos sen sijaan, että olisi jokin kattava yhteinen linja kautta koko maan. Vähän niin kuin kukin tulkoon uskollaan autuaaksi -meininki. Helluntaikirkko -hanke tosin on yksi osoitus siitä, että kyllä on yritetty yhtenäistää. Mutta samalla konkreettinen osoitus, kuinka vaikeaa ja helposti kahtiajakautumista aiheuttavaa se on.

Noin neljäkymmentä vuotta helluntailiikkeeseen kuuluneena tiedän, ettei perinteeseen kovinkaan läheisesti kuulu ylipäätään keskusteleminen. Ei ainakaan siinä pienessä piirissä johon itse olen kuulunut. Eroja saattaa olla eri seurakuntien välillä. Pitkät perinteet sen sijaan löytyvät ongelmien maton alle lakaisemisessa ja kuoliaaksi vaikenemisessa, kuten olen ennenkin todennut. En tiedä onko se eniten johtunut siitä, että ei uskalleta, osata, vaiko ettei haluta puhua hankalista asioista. Onhan sekin mahdollista että ahtaimmissa aivoissa jo pelkkä ajatus keskustelemisesta on syntiä. Joten se, että asioista yritetään virittää nykyisin keskustelua, on positiivinen ja tervetullut asia. Olkoonkin, että näin alkuvaiheessa näyttäisi vielä puukot ja puntarit lentelevän eri leirien välillä. Mutta eihän Roomaakaan päivässä rakennettu.

Varsin oivallisena esimerkkinä helluntaikentän epäyhtenäisyydestä toimikoon eilinen Sateet Lähetä kokous, jossa vierailevana artistiryhmänä esiintyi brasilialainen Ana Paula ryhmineen. Tähän väliin totean olevani sen verran valuvikainen kummajainen, että minulle Herra näyttäisi edelleen ilmestyvän ”hiljaisessa tuulen hyminässä.” Mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö viihtyisi visuaalisesti ja taiteellisesti hyvin toteutetussa tilaisuudessa. Panin merkille upean, koko estradin takaseinän peittävän screenin, trussit, värivalot ja savukoneet!

Ainoa merkittävä ero meidän VH-iltojemme tarjontaan nähden oli, ettei siellä tarjottu korvatulppia, joka kyllä olisi ollut metelin vuoksi tarpeen! Se, mikä jäi askarruttamaan mieltä on, että miksiköhän samat asiat – trussit, savukoneet, värivalot ynnä muut näyttäisivät Seinäjoella olevan Herrasta. Kun ne täällä 120 kilometrin päässä Pietarsaaressa ovat perkeleestä?!

Kukaan ei tiedä.

Kukaan ei tiedä… tuumi John Ortberg humoristisesti upeassa puheessaan, jonka katsoimme videolta VH-illassa. Tuo oli vastaus hänen omaan kysymykseensä: miksi on olemassa Chicago? Aplodeista päätellen sisäpiirikasku upposi yleisöön. Suomeen sovellettuna Chicago pitäisi vaihtaa Soiniin tai Lehtimäkeen. Tuttu sanontahan kuuluu: Se vain on, niin kuin Soini ja Lehtimäki Suomen kartalla.

Kukaan ei tiedä myöskään sitä, mitä Uuno Turhapuron kommentti tekee tässä kontekstissa. Ellei sitten vihjeenä siitä että ronkeliuttakin on monen laista. Saattaa se tuo alun lainaus Raamatustakin tuntua näin paparazzi -aikakaudella tarpeettomalta kehoitukselta itsestään selvään asiaan. Mutta hyvää tarkoittaen sekin on tuohon laitettu.

4. Huutavat kivet

”Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet, sanoen: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!” Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: ”Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi”. Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat”.” (Luuk. 19:37-40)

Kerronpa tässä niitä ajatuksia mitä tuorein uutinen herättää minussa. Kysymyksessä on tietenkin puheenjohtaja Janne Toivosen esiin tuoma tulinen järvi, johon hän on sanonut homojen joutuvan, ja jossa väittämässä hän kertoo osatotuuden siitä mitä Raamattu aiheesta kertoo. Ja kansakunta, aikakaudelle tyypillisesti, on jälleen kerran pöyristynyt!

Itse aihe (tulinen järvi) ja siihen liittyvät kuvaukset ovat Raamatussa kaikkien lukutaitoisten nähtävissä.

Uutinen saattaa olla liioiteltu ilmaisu, sillä artikkelin mukaan yksikään lehti ei ole suostunut sitä julkaisemaan. Enkä usko että Helsingin Sanomatkaan olisi julkaissut, edes tuota aiheeseen viittaavaa pientä pätkää, ellei uutislähde olisi ollut saman aikaisesti sekä kauhea että myös ah, niin kiehtova: Perussuomalainen!

Helvetti on arka aihe, jonka mainitseminen mielletään takavuosien tulikiven katkuisten fundamentalististen maallikkosaarnaajien aihepiiriksi, josta nykyajan valistunut papisto vaikenee visusti. Kummallista kyllä, Jeesus katsoi aiheelliseksi siitä kertoa! Kuten yleisemminkin synnistä ja parannuksen teon tarpeellisuudesta.

Laitan tähän vertailun vuoksi, mitä tämän päivän papisto ajattelee asioista. Olen tätä siteerannut aikaisemminkin, ja laitan tähän linkin postaukseen josta siteeraus löytyy. Kyseessä on ruotsalaisen naispapin Ulla Karlssonin mielipide: ”kristittyjen on jo aika lopettaa puhumasta synnistä, syyllisyydestä, verestä, uhratusta karitsasta ja muista kauhistuttavista asioista. Ne eivät kuulu nykyajan valistuneille ihmisille.”

http://korpialttari.com/2011/04/25/kristityn-vaellus/

Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumissa: ”Voi teitä… kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.”

Onko siis niin, että kun papit vaikenevat tai näpertelevät kokonaan muissa asioissa kuin missä heidän virkansa puolesta pitäisi, ”kivien” on huudettava?