87. Jumala auta meitä!

”Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi.”(Hesekiel 33:8)

 

Huomaan aikaa kuluneen peräti jo toista vuotta edellisestä postauksesta tähän blogiin. Lieneekö siinä syy, että tuntuu kuin olisi jotenkin ote lipsunut ja vaikea saada juonen päästä kiinni. Mutta jospa se siitä vertyy kun jaksaa ponnistaa. Nyt kun tässä riskiryhmään (70+) kuuluvana, toistaiseksi oma-aloitteisessa puolikaranteenissa välttelen koronavirusta, olisi ainakin ajan puolesta siihen mahdollisuus.

Jokunen kuutio on vettä ehtinyt virrata ähtävänjoessa – kuin myös monta ”piipitystä” Twitterissä – sitten viime näkemän. Useita kuukausia kestänyt, seurakuntamme uusien kokoontumistilojen remontointi on myös tiiviisti vienyt sekä ajan, että ajatukset, joten siinä yksi syy taukoon. Ja nyt sitten törmään lähes käsittämättömään: huomaan tämän tyylini, jossa siteeraan Raamattua, muuttuneen tänä aikana rikolliseksi toiminnaksi! Minut tosin saattaa (toistaiseksi) pelastaa se, että olen ”nobody” enkä esimerkiksi kansanedustaja. Saapa nähdä, aika näyttänee.

Niin: koko Suomi tietää että kansanedustaja Päivi Räsänen on joutunut vainotuksi ja valtakunnansyyttäjän ajojahdin kohteeksi, siteerattuaan Raamattua! Enpä olisi uskonut tätäkään näkeväni vaikka tiedänkin, että Raamatun mukaan näin tulee käymään. Sitä enemmän, mitä lähemmäs ”lopun ajan” tapahtumia tullaan. Voidaan hyvällä syyllä sanoa että ainakin Päivi on yrittänyt omalta osaltaan ”varoittaa jumalatonta”, eli ottanut vaarin ylläolevasta Raamatun kohdasta. Olkoonkin (ennen kuin joku ehtii viisastella) että ohjeet on annettu aikanaan Hesekielille. Matteuksen evankeliumista löytyy aiheeseen tuoreempaakin tietoa: ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattavan kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.”

Otsikko taas viittaa Juha Tapion tunnetuksi tekemään, ja meidän seurakuntamme musiikkipastorin ansiokkaasti usein esittämään kappaleeseen. Ollen samalla avunhuuto, sillä me ihmispoloiset todella tarvitsemme tässä pandemiassa Jumalan APUA! Tuo kappaleen kertosäe on yhä enenevässä määrin alkanut ”korvamatona” soimaan päässäni. Ihan jo tätä Suomen poliittista ilmapiiriä seuratessa: ja aivan erityisesti nyt, kun koronavirus on – syrjäytettyään toistaiseksi ilmastonmuutoksen – otsikoissa ja puheenaiheena 24/7.

Kun seuraa hallituksen haparointia, – hallituksen, joka tuskin vieläkään olisi saanut tehtyä edes nykyisiä päätöksiä ilman tasavallan presidentti Sauli Niinistön puuttumista asiaan: ehkäpä tyyliin: Tytöt hei, nyt on tosi kysymyksessä, lopettakaa se vatulointi? – ja poukkoilevaa tiedottamista aiheesta, ei voi välttyä ajatukselta: Eikö meillä suomalaisilla olisi ollut jo tarpeeksi vitsausta hallituksessa: pitikö tähän vielä koronaviruskin tulla?

Mutta niinhän se menee että IHMINEN PÄÄTTÄÄ JUMALA SÄÄTÄÄ. Kuten tuttu ja ajankohtainen(kin)  sanonta kuuluu. Tai toinen: ”Sitä saa mitä tilaa.” Ehkäpä ei olla vielä saatu kaikkea, mitä on tullut tilattua? Ohessa esimerkkinä yksi tuttuakin tutumpi säätämys, joka löytyy Apostolien teoista: ”Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat.” Mikä ei suinkaan ole estänyt tiettyjä tahoja kiihkeästi tavoittelemasta kansallisvaltioiden, ja rajojen ”haihduttamista” uuden uljaan liittovaltion aikaansaamiseksi. Tai ainakin sen yrittämistä. 

Ovatkohan hankkeen puuhamiehet (tai pitäisiköhän ajan hengen mukaisesti sanoa puuhahenkilöt), ylläoleva huomioiden, tulleet lainkaan ajatelleeksi ettei Jumala taida olla globalisti (eikä edes toisekseen humanisti, jos tarkkoja ollaan), ja miten ensimmäiselle globalismihankkeelle kävi? 

Sehän tässä on erityisen merkillistä, että meillä suomalaisilla on VAIN YKSI puolue poliittisten puolueiden joukossa, joka ajaa Suomen asiaa! Ja heidät on median ja muiden puolueiden taholta tehokkaasti demonisoitu. Edes Kristillisdemokraatit eivät (tietääkseni) ole sanoutuneet moisesta irti, vaan täysin rinnoin olleet mukana samoissa ”tuolileikeissä.” Kun nyt kuitenkin joudutaan – tosin pitkin hampain – toteamaan, että perussuomalaiset ovat olleet enimmäkseen tuskallisen oikeassa, on se mitä ilmeisimmin trauma josta kaikki eivät mahdollisesti selviä. Ja mikä pahinta, Suomen ja suomalaisten kustannuksella!

Tässä kohtaa tekee mieleni vapaasti soveltaa aikaisemmin siteeraamaani luonnehdintaa USA:n vaaleista (”Trump vs. 20 miljoonaa henkeään pidättävää demokraattia”): Jos Halla-aho sanoisi että happi on hyväksi, suomalainen valtamedia ja muut puolueet pidättäisivät hengitystä ja tukehtuisivat. Vinkkinä persuille: ehkä taktiikkaa kannattaisi kokeilla?

Sarkasmi, ironia ja kyseenalainen(?) huumori sikseen. Ja oheen – kuolemaa halveksien (jälleen kerran) – valaisevaa muistutusta Raamatusta siihen, miksi me emme kaikki puhu samaa kieltä. Ja miksi näin ei ilmeisesti pidäkään olla. Toisille mielihyväksi, kun taas toisille ”mielenkarvaudeksi.”

”Ja Herra sanoi: ”Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä. Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.” Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta. Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen; ja sieltä Herra hajotti heidät yli kaiken maan.” (1. Moos. 11:6-9)

37. Ristityn vaellus

”Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”” (Mark. 16:15-16)

John Bunyanin klassikkoteos, johon otsikko hämärästi viittaa, ja jonka minä vielä hämärämmin muistan joskus lukeneeni, on kirjoitettu kärsimyksen keskellä. Wikipedia tietää kertoa hänen kirjoittaneen ensimmäisen osan vuonna 1675 ollessaan vangittuna luvattomasta saarnaamisesta! Jotkut ovat jossain joskus todenneet historian toistavan itseään, saapa nähdä. Kärsimys näyttää muutenkin olevan avainroolissa kristityn vaelluksessa kautta aikojen. Meillä tänä päivänä ovat asiat sen verran hyvin, että suurimmat kärsimykset liittynevät siihen, kun joudumme sietämään toisiamme. Ehkäpä siinä piileekin salaisuus, miksi hajaannus on todennäköisempää kuin yhteen kasvaminen. Sotien mukanaan tuomat kärsimykset saavat tunnetusti kansan unohtamaan keskinäiset kaunansa, ja puhaltamaan yhteen hiileen.

Tämä on siis tuosta teoksesta, tai sen nimestä moderni, hyvinkin kiteytetty versio: koeputki – koulutusputki – uraputki – eläkeputki – koiranputki. Noista viimeisen siinnellessä (kuten allekirjoittaneella) huojentavaa on se, ettei ole minkäänlaisia suorituspaineita mihinkään suuntaan. Ensimmäinen vaihe taas pidemmälle vietynä nostaa sielun silmien eteen huolestuttavia, suorastaan pelottavia näköaloja:

Kuvittelepa vaikka kaksisataa kloonia Kataisesta Arkadianmäelle! Meillähän saattaisi olla kaksisataa veronmaksajien rahoilla Himaselta tilattua sepustusta nykyisen, kustannuksiltaan suolarahaksi vähätellyn yhden sijaan! Sitä voisi jo kutsua taloudelliseksi katastrofiksi, tai jopa kauhuskenaarioksi!

Keskivertokirkollisen ihmisen on jo jonkin aikaa sanottu tarvitsevan pappia kolmesti: ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa. Tuostakin päivitetty, modernimpi versio taitaa karsia pois kaksi ensimmäistä – nykyisin poikkeuksena tietenkin samaa sukupuolta olevat, jotka ehdottomasti haluavat, jopa vaativat saada papin siunauksen liitolleen – mutta taivaaseen haluaa jokainen tulla siunatuksi sitten hautajaisissa, jopa ateistikin. Niin, tai en ole ihan varma, mutta taitaa se ateistikin olla ristitty?

Sosiaalisessa mediassa saalistaessaan (joka muuten mitä ilmeisimmin on keksitty siksi, että meillä vähemmän sosiaalisillakin olisi jokin kanava) sitä törmää enemmän ja vähemmän kummallisiin ilmiöihin. Kuten esimerkiksi siihen ettei homo-asia olekaan ainoastaan sekulaari-vihervasemmisto-abortti-eutanasia  -sektorin  ydinkynnyskysymys! Homo-ilta tuli ja meni – taitaa viimeisimmästä olla pian kolme vuotta – mutta yhä vain jotkut jaksavat – ja mikä ihmeellisintä – ”meikäläisissä” piireissä! Muistan, uskoontuloni aikoihin, kun lähestulkoon kaameinta mitä uskovalle voisi tapahtua – ja jota minua yritettiin hyväntahtoisesti varjella kuulemasta – oli, että jotkut seurakunnan jäsenet olivat aktiivisia politiikassa. Oi niitä viattomuuden aikoja!

Näitä mietiskellessäni media räväytti uusimman, tai pitäisikö sanoa uusvanhan ilmiön tietoisuuteen. Nimittäin Pirkko Jalovaaran demonikokoukset. Arvelinkin, ja jopa veikkasin,  että siinäpä seuraava loputtomien juupas – eipäs keskustelujen aihe meikäläisten piirissä. No, toistaiseksi olen hämmästyksekseni havainnut vasta ateistien syttyneen aiheesta!

Ironista, etten sanoisi surkuhupaisaa näissä kohuissa homo-illasta lähtien on ollut se, että kun joku yrittää sanoa löytäneensä Raamatusta jotain, se saa välittömästi aikaan paniikinomaisen pakokauhun, seurauksena valtaisa joukkopako kirkosta!  Ja mikä kaikkein kummallisinta, hyperventilointi tuntuisi olevan vakavimman asteista juuri niiden keskuudessa joiden tulisi kyetä kansaa valistamaan, näilläkin alueilla.

Perkeleitä onko heitä lienee enemmän kuin paikallaan kysäistä, sillä enkeleistähän tuo kysymys on jo useamminkin esitetty. Ellen väärin muista, jopa sen niminen elokuvakin on joskus tehty, tosin se saattoi aiheeltaan olla muuta kuin mitä nimen perusteella voisi kuvitella. Pelkkä vilkaisu Raamattuun, silmät avoinna, riittää antamaan vastaukseksi että kyllä on, molemmissa löytyy.

Ihan omana mielipiteenäni sanoisin, liittyen tuohon ajankohtaiseen demonikokousmaniaan, että ”näiden merkkien” olisi hyvä seurata vaikkapa ihan meitä kaikkia kristittyjä, vieläpä runsaasti. Mutta ikäänkuin bonuksena evankeliumia saarnattaessa. Esimerkkinä Pietari, jonka saarnamatkoilla jopa varjon lankeaminen riitti.

Poliittinen, ketään loukkaamaton korrektius on muuten eduskunnassa viety niinkin pitkälle, ettei valehtelijaa saa sanoa ainakaan Arkadianmäellä valehtelijaksi, vaan on löydettävä muita tapoja asian ilmaisemiseksi. Kyseinen ”hypokratismi” lienee synnyttänyt termin: takinkääntäjä.

Kirkkoihin ja seurakuntiin tuo korrektius istuu huonosti, ainakin mikäli aiotaan säilyttää Raamatun auktoriteetti opillisena ohjenuorana. Mutta ei se näytä estävän ainakin yrittämästä. Ketään loukkaamaton evankeliumi, onko sellainen oikeastaan evankeliumia ollenkaan? On kai vähintäänkin uskallettava sanoa: ”tehkää parannus”, jos aikoo saada ihmiset ymmärtämään missä mennään. ”Loukkaako tämä teitä? Mitä sitten, jos…”, kysyi Jeesus opetulapsiltaan Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa. Nämä olivat juuri todenneet Jeesuksen puheen ”sietämättömäksi”, jota ei voi kestää.

Totuus on että meitä kivipäitä ei tule kohdella silkkihansikkain jos mielii saada jotain kunnollista aikaiseksi.