67. Päät pois

”Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt. 10:26-28)

 
Saatan olla hieman hitaasti asioita ymmärtävää sorttia. Mutta sikäli kuin nyt edes jotain ymmärrän; tuoreimmassa mielen ilmaus episodissa on nähtävissä tragikoomisia, etten sanoisi hirtehishumoristisiakin piirteitä. Kun nimenomaan suvaitsevaiset heittivät kananmunia poliisien päälle: ja jopa vahingoittivat poliisiautoa.

Merkille pantavaa ja kummastusta herättävää tuossa jupakassa on, että vaikka laki velvoittaa luvan hakemista mielenosoituksen järjestämiselle – jonka muuten suvaitsemattomien leiri oli asianmukaisesti hankkinut – ei poliisi sitä toiselta osapuolelta raaskinut tiukkapipoisesti vaatia! Olisikohan onnistunut toisin päin ilman sanktioita? Minä en ainakaan tiedä. Rohkenen kuitenkin epäillä.

Virkavallan (jonka edustaja kuitenkin sentään ihmetteli: ”mitäköhän tällä oli tekemistä rasismin vastustamisen kanssa”) ilmoituksen mukaan, ilman poliisin väliin tuloa olisi syntynyt fyysinen käsirysy. Vieläpä juurikin niin päin, että suvaitsevaiset olisivat hyökänneet astetta rauhallisemmin mieltään osoittavien suvaitsemattomien kimppuun.

O tempora o mores!

Toisaalta tuo kyllä sopii; ikään kuin lihaksi muuttuneena jatkumona joskus lukemalleni toteamukselle tai väittämälle, joka meni jokseenkin näin: ”Sotaa ei enää koskaan syty, mutta sen sijaan niin kauhea taistelu rauhasta, ettei jää kiveä kiven päälle.”

Ken elää se näkee.

Suomi on kiistatta jakautunut kahteen eri leiriin. Joista toisen muodostavat punavihreässä kuplassa elävät oikein ajattelijat kannattajineen. Ja toisen leirin väärin, eli toisin ajattelevat jotka siten automaattisesti leimataan rasisteiksi. Alkaen sellaisista jotka julkeavat vaikkapa kysyä: Voisiko näillä rajallisilla resursseilla yrittää saada edes sen verran tolkkua, että karsitaan todelliset hädän alaiset nirsoilevista elintasosurffaajista.

Tarkkaa jakautumaa, kumpiko leiri on isompi, en osaa sanoa. Olen tähän asti ollut siinä(kin) naiivissa uskossa että demokratiassa enemmistön kanta ratkaisee. Meidän demokratiassamme tuo ei ehkä ole niinkään kiveen hakattua. Saattaa nimittäin olla että pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi vähemmistö saa tahtonsa kiljumalla ja median myötävaikuttamalla ankaralla rummutuksella läpi, ja vie voiton. Ja jos väärät ihmiset tulevatkin valituiksi, itku ja parku kuuluu taivaisiin asti. Ei puhettakaan takavuosien ”kansa on puhunut, pulinat pois” -mentaliteetista. Esimerkkiä ei tarvinne viimeistä vaalitulosta kauempaa hakea?

Ai niin, …tuo otsikko. Se kun saattaa jonkun herkemmän mielestä vaikuttaa aavistuksen verran shokeeraavalta, niin lienee paikallaan sitä hieman avata.

Eipä se oikeastaan ole kuin Moor Gääs -rallienglantiin verrattava väännös Will Smithin ja Martin Lawrencen tähdittämästä elokuvasta: Bad Boys. Ja tuoltahan se kieltämättä enemmän tai vähemmän kuulostaakin, tavallisen suomalaisen korvissa. Jossakin joskus aikaisemmin mainitsemistani, UPM:n kuivatuosaston viitosvuoron kiihkeähköistä paneeleista, se ikäänkuin sivujuonteena pulpahti esiin. Joten saattaa olla paikallaan hetkeksi virittäytyä samaisen elokuvan tunnarin kertosäkeen suomennetun, ja lievästi muunnellun version tunnelmaan.

Tämä saattaa nyt mennä mustan huumorin puolelle. Ellei ole jopa uskaliasta ylipäätään puhua huumorista.

Mutta: nyt kun elämme aikaa jossa kristitityt edelleen – vai pitäisikö sanoa uudelleen – joutaisivat ilmeisesti joidenkin mielestä leijonien raadeltaviksi ilman, että se sen kummemmin ylittäisi edes uutiskynnystä. On nääs olemassa niin paljon mediaseksikkäämpiä vainottuja vähemmistöjä surkuteltaviksi ja puolustettaviksi.

Ja kun Suomi kaiken lisäksi näyttäisi vaivihkaa olevan muuntautumassa islamilaiseksi kalifaatiksi: Niin kukapa tietää, vaikka tuo – alkujaan pelkäksi huumoripläjäykseksi tarkoitettu heitto, jamaikalaisen Inner Circle reggae-bändin lyriikasta – osoittautuisikin johdannoksi Suomen uudelle, ja ehkä piankin ajankohtaiselle Underground-National-Anthemille?:

Päät pois, päät pois
Mitäs sinä teet, mitäs sinä teet
Kun ne noutaa sut
Päät pois, päät pois
Mitäs sinä teet, mitäs sinä teet
Kun ne noutaa sut…

46. Sattuneesta syystä

”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” (1. Piet. 1:20-21)

Tämän vuoden juhannuskonferenssissa konsertoi mahtava-ääninen David Phelps. Aivan tuon konsertin alkuvaiheessa, alustuksena ennen erästä esittämäänsä kappaletta hän kertoi pienen tarinan riitelemisestä.Tuossa vaiheessa ei vielä kukaan tulkannut, mutta sikäli kuin ”ameriikan” kielestä yhtään ymmärrän, hän kertoi vanhemmistaan, jotka totisesti osaavat tapella (riidellä). Joku oli jossain yhteydessä kysynyt – en muista kummalta – miksi eivät sitten eroa. Johon esitettävä kappale vastasi; kertoen millaista rakkaus on.

Sattuneesta syystä oma ajankohtainen elämäntilanne oli sellainen, että esitys kolahti! Jonkin verran myöhemmin – ikään kuin jatkumona mainittuun elämäntilanteeseen – sain vaimolta mainion kortin, jonka ensin ajattelin laittaa tähän blogiin; mutta päädyin tekemään siitä kansikuvan facebookiin. Tekstin haluan kuitenkin toistaa tässä: ”Kauneinta on elämän aallokot kestänyt rakkaus!”

Yli neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen katson voivani sanoa tietäväni jotain avioliitosta. Tämmöinen liitto saattaa nykyisin olla sellainen kummajainen, että en (luultavasti) kovinkaan paljon hämmästyisi, jos jonain päivänä bussilastillinen turisteja pyrähtäisi meitä töllistelemään. Ja opas kailottaisi kuuluvalla äänellä vähintään kolmella kielellä: Ja tässä näemme harvinaisena muinaisjäännöksenä heteropariskunnan, joilla on viides vuosikymmen menossa yhteistä taivalta. Uskokaa tai älkää!  Toivon vain, sikäli kuin tuo skenaario toteutuu, saavani edes osan lipputuloista.

Huomaa että sanoin tietäväni, en oppineeni jotain avioliitosta. Ehkä kuitenkin sen, että meillä miehillä saattaa jossain määrin olla taipumus pitää vaimoa ja avioliittoa liiaksi itsestäänselvyytenä. Mitä oppimiseen muuten tulee, eläimet taitavat sittenkin olla meitä älyn lahjoilla elvisteleviä ihmisiä fiksumpia! Kissasta esimerkiksi olen kuullut sanottavan, että polttaessaan käpälänsä kerran esimerkiksi kuumassa hellan levyssä, ei se toista kertaa koske siihen. Ihmisen sensijaan suorastaan täytyy saada hakata päätään samaan mäntyyn kerta toisensa jälkeen. Jos vielä kielletään niin ”jären uhemmin”, edesmennyttä appiukkoa lainatakseni.

Tuohon alun raamattusitaattiin liittyen pari takavuosien sisäpiirivitsiä: ”Vaikka minä kuinka avasin, niin ei avautunut.” Ja toinen, hieman toiveikkaampi: ”Tulipa vaikea paikka, mutta selitän kuin selitänkin.” Molemmissa lähestytään huumorin keinoin sitä tosiasiaa, että Raamattu on syvällisempi teos kuin pelkkä romaani. Eikä se ihan kaikilta osin avaudu noin vain lonkalta. Säännön vahvistavana poikkeuksena modernistit, ateistit ja agnostikot, joille se tuntuisi avautuvan ilman avaamistakin.

Moderni versio tuhlaajapoikakertomuksesta saattaisi muuten mennä jokseenkin tähän tapaan: Poika, sen sijaan että olisi lähtenyt muille maille tuhlailemaan etukäteen saamaansa perintöä; onkin jäänyt norkoilemaan isänsä tiluksien raja-aidan tuntumaan, ja huikkii aidan yli (saattaa tosin olla niinkin ettei ole lähtenyt minnekään, vaan yrittää vaikuttaa sisältäpäin, ollen ”ytimessä”) ehtojaan: Faija hei, se on silleesti et noi sun tiukkapipoiset sääntös on ihan syvältä. Ne ei kertakaikkiaan sovi nykyaikaan. Mä hengailen tässä jonkin aikaa venaamassa et josko sä menisit ittees ja lieventäisit niitä, ja melko rutkasti sittenkin. Jos näin tapahtuu, mä saatan palata. Muussa tapauksessa se on lopullisesti moro!

Jotenkin on sellainen tunne, että näitä moderneja tuhlaajapoikia -ja tyttöjä on paljon, jopa luvattoman paljon! Sekä sisällä että ulkona. Tuoreimpana, vaan ei vähäpätöisempänä esimerkkinä – mielestäni tuohon kategoriaan asettuvana – on arkkipiispa ja rauhannobelisti Desmond Tutu, joka itse sanoo ”menevänsä mieluummin helvettiin kuin palvovansa homovastaista Jumalaa!” (Yle uutiset 26.7.2013).

Hassu juttu täällä koto-Suomessa on, että kun ministeri Päivi Räsänen sanoo Raamatussa sanottavan jotain, aiheuttaa se hysteerisen joukkopaon kirkosta. Miten mahtaisikaan käydä, jos synti alettaisiin ihan oikeasti saarnata synniksi; ja että siitä on tehtävä parannus kuten Raamattu sanoo?

Näitä viisastelijoiden viimeaikaisia kannanottoja miettiessä nousi mieleeni eräs – erään alkoholin saloihin syvällisemmin vihkiytyneen tahon – määritelmä pilsneristä ”hiipivänä hölmöytenä.” Absolutistina en tunne alan tilastoja, mutta sikäli kuin mainitun tahon asiantuntijalausuntoon on uskominen, en ihmettelisi jos kyseisen aineen myynnissä olisi ihan viime päivinä tehty huikea maailmanlaajuinen tilastopiikki. Jos näin on päässyt käymään, voisin Tutun innoittamana mutu -arviona päätellä, ettei tältä epidemialta suojaa edes akateemisuus.

4. Huutavat kivet

”Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet, sanoen: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!” Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: ”Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi”. Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat”.” (Luuk. 19:37-40)

Kerronpa tässä niitä ajatuksia mitä tuorein uutinen herättää minussa. Kysymyksessä on tietenkin puheenjohtaja Janne Toivosen esiin tuoma tulinen järvi, johon hän on sanonut homojen joutuvan, ja jossa väittämässä hän kertoo osatotuuden siitä mitä Raamattu aiheesta kertoo. Ja kansakunta, aikakaudelle tyypillisesti, on jälleen kerran pöyristynyt!

Itse aihe (tulinen järvi) ja siihen liittyvät kuvaukset ovat Raamatussa kaikkien lukutaitoisten nähtävissä.

Uutinen saattaa olla liioiteltu ilmaisu, sillä artikkelin mukaan yksikään lehti ei ole suostunut sitä julkaisemaan. Enkä usko että Helsingin Sanomatkaan olisi julkaissut, edes tuota aiheeseen viittaavaa pientä pätkää, ellei uutislähde olisi ollut saman aikaisesti sekä kauhea että myös ah, niin kiehtova: Perussuomalainen!

Helvetti on arka aihe, jonka mainitseminen mielletään takavuosien tulikiven katkuisten fundamentalististen maallikkosaarnaajien aihepiiriksi, josta nykyajan valistunut papisto vaikenee visusti. Kummallista kyllä, Jeesus katsoi aiheelliseksi siitä kertoa! Kuten yleisemminkin synnistä ja parannuksen teon tarpeellisuudesta.

Laitan tähän vertailun vuoksi, mitä tämän päivän papisto ajattelee asioista. Olen tätä siteerannut aikaisemminkin, ja laitan tähän linkin postaukseen josta siteeraus löytyy. Kyseessä on ruotsalaisen naispapin Ulla Karlssonin mielipide: ”kristittyjen on jo aika lopettaa puhumasta synnistä, syyllisyydestä, verestä, uhratusta karitsasta ja muista kauhistuttavista asioista. Ne eivät kuulu nykyajan valistuneille ihmisille.”

http://korpialttari.com/2011/04/25/kristityn-vaellus/

Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumissa: ”Voi teitä… kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.”

Onko siis niin, että kun papit vaikenevat tai näpertelevät kokonaan muissa asioissa kuin missä heidän virkansa puolesta pitäisi, ”kivien” on huudettava?