”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.” (1. Piet. 1:20-21)
Tämän vuoden juhannuskonferenssissa konsertoi mahtava-ääninen David Phelps. Aivan tuon konsertin alkuvaiheessa, alustuksena ennen erästä esittämäänsä kappaletta hän kertoi pienen tarinan riitelemisestä.Tuossa vaiheessa ei vielä kukaan tulkannut, mutta sikäli kuin ”ameriikan” kielestä yhtään ymmärrän, hän kertoi vanhemmistaan, jotka totisesti osaavat tapella (riidellä). Joku oli jossain yhteydessä kysynyt – en muista kummalta – miksi eivät sitten eroa. Johon esitettävä kappale vastasi; kertoen millaista rakkaus on.
Sattuneesta syystä oma ajankohtainen elämäntilanne oli sellainen, että esitys kolahti! Jonkin verran myöhemmin – ikään kuin jatkumona mainittuun elämäntilanteeseen – sain vaimolta mainion kortin, jonka ensin ajattelin laittaa tähän blogiin; mutta päädyin tekemään siitä kansikuvan facebookiin. Tekstin haluan kuitenkin toistaa tässä: ”Kauneinta on elämän aallokot kestänyt rakkaus!”
Yli neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen katson voivani sanoa tietäväni jotain avioliitosta. Tämmöinen liitto saattaa nykyisin olla sellainen kummajainen, että en (luultavasti) kovinkaan paljon hämmästyisi, jos jonain päivänä bussilastillinen turisteja pyrähtäisi meitä töllistelemään. Ja opas kailottaisi kuuluvalla äänellä vähintään kolmella kielellä: Ja tässä näemme harvinaisena muinaisjäännöksenä heteropariskunnan, joilla on viides vuosikymmen menossa yhteistä taivalta. Uskokaa tai älkää! Toivon vain, sikäli kuin tuo skenaario toteutuu, saavani edes osan lipputuloista.
Huomaa että sanoin tietäväni, en oppineeni jotain avioliitosta. Ehkä kuitenkin sen, että meillä miehillä saattaa jossain määrin olla taipumus pitää vaimoa ja avioliittoa liiaksi itsestäänselvyytenä. Mitä oppimiseen muuten tulee, eläimet taitavat sittenkin olla meitä älyn lahjoilla elvisteleviä ihmisiä fiksumpia! Kissasta esimerkiksi olen kuullut sanottavan, että polttaessaan käpälänsä kerran esimerkiksi kuumassa hellan levyssä, ei se toista kertaa koske siihen. Ihmisen sensijaan suorastaan täytyy saada hakata päätään samaan mäntyyn kerta toisensa jälkeen. Jos vielä kielletään niin ”jären uhemmin”, edesmennyttä appiukkoa lainatakseni.
Tuohon alun raamattusitaattiin liittyen pari takavuosien sisäpiirivitsiä: ”Vaikka minä kuinka avasin, niin ei avautunut.” Ja toinen, hieman toiveikkaampi: ”Tulipa vaikea paikka, mutta selitän kuin selitänkin.” Molemmissa lähestytään huumorin keinoin sitä tosiasiaa, että Raamattu on syvällisempi teos kuin pelkkä romaani. Eikä se ihan kaikilta osin avaudu noin vain lonkalta. Säännön vahvistavana poikkeuksena modernistit, ateistit ja agnostikot, joille se tuntuisi avautuvan ilman avaamistakin.
Moderni versio tuhlaajapoikakertomuksesta saattaisi muuten mennä jokseenkin tähän tapaan: Poika, sen sijaan että olisi lähtenyt muille maille tuhlailemaan etukäteen saamaansa perintöä; onkin jäänyt norkoilemaan isänsä tiluksien raja-aidan tuntumaan, ja huikkii aidan yli (saattaa tosin olla niinkin ettei ole lähtenyt minnekään, vaan yrittää vaikuttaa sisältäpäin, ollen ”ytimessä”) ehtojaan: Faija hei, se on silleesti et noi sun tiukkapipoiset sääntös on ihan syvältä. Ne ei kertakaikkiaan sovi nykyaikaan. Mä hengailen tässä jonkin aikaa venaamassa et josko sä menisit ittees ja lieventäisit niitä, ja melko rutkasti sittenkin. Jos näin tapahtuu, mä saatan palata. Muussa tapauksessa se on lopullisesti moro!
Jotenkin on sellainen tunne, että näitä moderneja tuhlaajapoikia -ja tyttöjä on paljon, jopa luvattoman paljon! Sekä sisällä että ulkona. Tuoreimpana, vaan ei vähäpätöisempänä esimerkkinä – mielestäni tuohon kategoriaan asettuvana – on arkkipiispa ja rauhannobelisti Desmond Tutu, joka itse sanoo ”menevänsä mieluummin helvettiin kuin palvovansa homovastaista Jumalaa!” (Yle uutiset 26.7.2013).
Hassu juttu täällä koto-Suomessa on, että kun ministeri Päivi Räsänen sanoo Raamatussa sanottavan jotain, aiheuttaa se hysteerisen joukkopaon kirkosta. Miten mahtaisikaan käydä, jos synti alettaisiin ihan oikeasti saarnata synniksi; ja että siitä on tehtävä parannus kuten Raamattu sanoo?
Näitä viisastelijoiden viimeaikaisia kannanottoja miettiessä nousi mieleeni eräs – erään alkoholin saloihin syvällisemmin vihkiytyneen tahon – määritelmä pilsneristä ”hiipivänä hölmöytenä.” Absolutistina en tunne alan tilastoja, mutta sikäli kuin mainitun tahon asiantuntijalausuntoon on uskominen, en ihmettelisi jos kyseisen aineen myynnissä olisi ihan viime päivinä tehty huikea maailmanlaajuinen tilastopiikki. Jos näin on päässyt käymään, voisin Tutun innoittamana mutu -arviona päätellä, ettei tältä epidemialta suojaa edes akateemisuus.
Kaikuja periferiasta 