53. Kannattaa muistaa!

”Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt. 4:19-20)

”Koska monet ovat ryhtyneet… …niin olen minäkin” -todetaan Luukkaan evankeliumin alussa. Josta innoittuneena totean: ja minä myös. Joskin (taas kerran) hieman eri vinkkelistä. Virikkeen tähän sain surffattuani naamakirjan viimeisimpiä tilapäivityksiä linkityksineen. Viimeisimpiä siinä merkityksessä että täältä kaukaa katsominen on tulossa päätepisteeseensä. Elikkä: ”To morrow night i go to Finland” = (avautuu ehkä vain pienelle, asiaan vihkiytyneiden piirille) enkä ole varma, postaanko tätä lainkaan Suomeen päästyäni. Sillä asiathan saattavat näyttäytyä aivan eri valossa kotoa katsottuna. Mutta jos luet tätä, olen todennäköisesti postannut!

Eilen illalla huipennuksensa saanut – kuulemma jonkinlainen Playa del Inglesiä varten räätälöity korvikekarnevaali – täytti kaikki vapaat paikat autoilla, ja myös ihmisillä!  Sanon korvike -siinä mielessä että se varsinainen humu pidetään Las Palmasissa, ja kestää jopa kolme viikkoa! Jonkun arvion mukaan tämäkin lyhyempi versio saa liikkeelle jopa 300000 ihmistä!

Huomio eilis-illassa kiinnittyi aivan erityisesti (ainakin minun) siihen että täällä miehillä näyttää olevan vastustamaton fetissi(?) pukeutua naiseksi. Ja nyt en puhu mahdollisista esiintyjistä, vaan ikäänkuin naamiaisiin pukeutuneesta suuresta yleisöstä; tavallisista osallistujista. Sen sijaan mitään päinvastaista (nainen pukeutuneena mieheksi) en ainakaan minä havainnut – tai…, niin no…  joka puolellahan niitä näkyy… Mutta se nyt on eri asia: sitä kutsutaan muodiksi! Vaan mikäpä minä olen sanomaan; kukaties nyt jo onkin niin että minulla se vasta varsinainen fetissi onkin: halu pukeutua ja esiintyä omana itsenäni.

Linkityksessä, jonka kirjoittaja taisi olla pappi (tai teologi, kuten yhdessä kommentissa todettiin; elleivät sitten ole aina yksi ja sama asia, kuten ainakin minä olen tähän asti kuvitellut), kuvattiin tunteisiin vedoten pojan tarina varhaisista vaiheista kaapista ulostuloon, jonka myötä seurustelukumppani on samaa sukupuolta. Loppukaneettiin, johon kirjoitus päättyy, voi jokainen isä ja/tai äiti yhtyä (ainakin pitäisi voida), oli muuten mitä mieltä tahansa: ”Odotan tämän nuoren miehen ja hänen poikaystävänsä tapaamista. Onhan kyseessä oma poikani.”

Otan tietoisen riskin joutua ilonpilaajan, homofoobikon, vihapuhujan, impivaaralaisen, fundamentalistin (ihan varma en ole, pitäisikö yhdessä kommentissa vilahtanut ”umpikonservatiivi” lisätä listaan; mutta jätän pois: itse kun pidän sitä – ainakin omalla kohdallani – meriittinä). Tai millä ikinä nimikkeellä sitä nyt sitten tuleekin leimatuksi – jos ei ole ultraliberaalin valtavirran kanssa samaa mieltä – kun sanon kyseisen kirjoituksen pitävän sisällään ajatuksen: Tämä ei mitenkään voi olla väärin, tai syntiä tai jotain muuta sellaista. Sillä onhan kysymyksessä minun oma rakas poikani/tyttäreni!

Tuon logiikan mukaan – sikäli kun enää nykyaikana on olemassa missään kirkkokunnassa sellaista käsitettä kuin synti – on se sitä ehkä naapurin kohdalla, mutta ei meillä!: ”Meidän lapset ja naapurin kakarat.” Olen siteerannut täällä somessa useammin kuin kerran ruotsalaista naispiispaa, jonka nimeä en muista. Mutta hänen kommenttinsa kuului jokseenkin näin: ”Kristittyjen on aika lakata puhumasta verestä, rististä ja tuomiosta. Sillä se ei kuulu nykyaikaan.” Jätin tarkoituksella luettelosta synnin, kun en tarkasti muista oliko sitä alkuperäisessä luettelossa. Toisaalta, jos se vaikka yksin olisikin vielä jäänyt jäljelle, eiköhän se käyttämättömänä olisi aikoja sitten tukehtunut pölyyn.

Kannattaa kuitenkin muistaa, kuten Luukas kehoittaa: ”Lootin vaimoa!” Sitä ei kerrota, kävikö Loot kauppaa enkelin kanssa: Ei kai nyt tuollainen pieni taaksepäin vilkuilu niin kovin paha asia ole? Onhan sentään kysymyksessä minun oma rakas vaimoni. Ihan oikeasti, eikö tuota patsaaksi muuttamista voisi perua?!  Mutta tuon peruuttamattoman lopputuloksen se kyllä kertoo. Voidaan inhimillisessä ja humanistisessa mielessä sanoa: olipa pieni rikos (tottelemattomuus), mutta traaginen seuraus! Meille varoittavana muistutuksena siitä, että Jumala tarkoittaa pikkutarkasti sitä mitä sanoo.

Mitä tuohon pikkutarkkuuteen edelleen tulee, sen tulivat myöskin Mooses ja Aaron havaitsemaan Meriban veden luona. Kun Mooses kiivastuksissaan löi kalliota, vaikka oli käsketty puhua sille. Ei olisi auttanut selitellä: Mutta Herra, Sinähän edellisellä kerralla käskit lyödä; onko se nyt niin tarkkaa?!

Niin, ja sitä vaan piti tähän väliin sanomani että kyllä ne asiat täältä kotoa katsottuna jokseenkin samoilta näyttävät. Lisämausteeksi mainittakoon edelleen käynnissä oleva, hieman hämmentävä kiistely siitä, onko maailmankaikkeuden syntyyn liittyvä silminnäkijän lausunto luotettava! Hämmentävä nimenomaan siksi että sitä käydään sisäpiirissä!

Kannattaa muistaa sekin – jos kuka pelkää syyllistyvänsä älylliseen itsemurhaan suhtautuessaan Raamattuun liian vakavasti – että olet vain todennäköisesti tullut pisteeseen jossa ”egosi kirjoittaa shekkejä, joita ruumiisi ei pysty lunastamaan”, -kuten eräs tuttu elokuvarepliikki toteaa. Raamattu nimittäin sanoo asian näin: ”Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: ”Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa”; ja vielä: ”Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi”. 

Kannattaa kuitenkin muistaa vielä sekin että viisautta, sitä oikean sorttista, on ilmaiseksi tarjolla kuten Jaakobin kirjeessä sanotaan. Ja mihin jo edellinenkin lainaus viittaa – ihan tavalliselle kansalle, jopa akateemisille!: ”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.”  Se vaan tuppaa kuitenkin olemaan niin, kuten 1596-1650 elänyt Descartes totesi: ”Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä – kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.”

51. Extreme-kävelyä ja vähän asiaa

”Rikkautensa saa mies antaa henkensä lunnaiksi, mutta köyhän ei tarvitse uhkauksia kuunnella.” (Sananl. 13:8)

Tähän alkuun raportti vielä tuoreena mielessä olevalta, jo lähes perinteeksi muodostuneelta sadomasokistis-extreme-siedätyskävely -retkeltä Faron majakan tienoilta rantaa pitkin lähes San Agustiniin, -ja takaisin. Matkan pituutta en lähde arvailemaan, mutta voin vakuuttaa että ainakin mennessä sitä oli (on aina) tarpeeksi!

Ja täyttääkseen oikea-oppisen sadomasokistis-extreme-kävelyn kriteerit, tuulen on oltava mieluiten hirmumysky. Mutta vähintäänkin niin voimakas, että punainen lippu on jokaisessa salossa merkiksi siitä, ettei uimaan ole menemistä. Vasta-alkajalle tiedoksi pari vastatuulivaiheeseen liittyvää asiaa, jotka kannattaa heti alkuun painaa mieleensä:

Pidä katse aina tiukasti alas luotuna, olkoonkin että sillä tavoin näet vastaantulijoista ainoastaan varpaat, sandaalit ja/tai sääret (pidennetyt silmäripset ovat myös erittäin hyvä lisävaruste), sillä muutoin saat hiekkaa silmiisi. Sitä paitsi paluumatka kyllä palkitsee!

Vältä irvistämistä, varsinkin hymyilemistä! Sillä sen lisäksi että saatat saada suun täyteen hiekkaa, on pahinta ettei irvistystä tai hymyä saa pois päältä ennen kuin kääntöpisteessä! Eiköhän sanomattakin ole selvää, että (kävelynopeudesta riippuen) puolentoista – jopa kahden tunnin yhtämittainen hymy perus-suomalaisilla kasvoilla on luonnoton? Luulevat vielä positiivikseksi!

Paluumatka onkin sitten lähes ”tuulen viemää”, edellyttäen, että se tehdään samaa reittiä pitkin, joka on kyllä ehdoton suositus! Sillä siinä ikäänkuin korvaukseksi, ja kaupan tekijäisiksi pääsee vuorostaan tutustumaan vastaantulevien kanssakärsijöiden päällejuuttuneiden hymyjen/irvistysten koko kirjoon!

Edellämainitusta, mahdollisesti negatiivis-sävytteiseltä vaikuttavasta yhteenvedosta huolimatta suosittelen kyseistä retkeä. Sillä, kuten eräs jo edesmennyt henkilö sattuvasti sanoi raskaan rautakangen pudottua hänen, ainoastaan kumisaappaan suojaamalle varpaalleen: ”Lihan pitää kärsiä.”

Toisaalta saattaa kyllä (ainakin omalla kohdallani) olla niinkin – erään toisen, myöskin jo edesmenneen – henkilön kuolemattomia sutkauksia lainaten: ”Olen joutunut itkemään monta korveellista kyyneliä, sen tähden, että minulla on taipumusta liioittelemiseen.”

… raportti LOPPU.

David Wilkersonin kerrotaan todenneen jo 80 -luvulla Pohjoismaista: ”Ellei Jumala hävitä Tukholman ja Kööpenhaminan kaupunkeja niissä vallitsevan syntielämän tähden, hänen on suorastaan pakko herättää Sodoman ja Gomorran asukkaat, ja pyytää heiltä anteeksi!” No, sen verran on kehitystä tapahtunut noista päivistä, että estradiksi vastaavalle sanomalle riittää jo lähestulkoon minkä tahansa maan, ja kyläpahasen tori! Liekö muuten harkittua vai sattumaa, että ihminen, merkiksi uhmakkuudestaan(?), on ”varastanut” saman symbolin, jolla Jumala ilmoitti, ettei elämää enää tuhota vedenpaisumuksella?!

Tutustuin täällä Kanarian lomalla ensimmäistä kertaa Scarpetta-romaaneistaan maailmankuuluksi tulleen Patricia Cornwellin tuotantoon. Hänen kerrotaan sijoittuvan tuotannollaan USA:n painosten kuninkaitten John Grishamin ja Tom Clancyn jälkeen heti kolmanneksi. Joten hän on siis rikas, kuuluisa ja menestynyt. Mutta asioilla on myös kääntöpuolensa: – Väkivalta on minulle niin todellista että en pääse sitä pakoon … – Maksan kalliin hinnan kuuluisuudestani; minulla on todellisia ongelmia henkilökohtaisen turvallisuuteni suhteen, kirjailija myöntää.

Hänen Richmondissa sijaitsevan kotinsa ympärillä on korkeat muurit, vartiointiliikkeen miehet vartioivat sitä ympäri vuorokauden, talossa on kaikki mahdolliset murtohälyttimet ja Patricia nukkuu ampuma-ase tyynyn vieressä. – Siltikin hän tuntee olonsa iltaisin joskus niin turvattomaksi että kutsuu jonkun ystävän luokseen yöksi. – Jos joskus näen painajaisia, ne ovat pahempia kuin kenelläkään muulla. Olen nähnyt liian paljon. Tiedän mitä nahkamme sisällä piilee …

Todettakkoon yhtäläisyyden vuoksi, että Raamattu kertoo eräästä toisesta joka myös tietää, mitä meissä ihmisissä on (Joh. 2:24-25): ”Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sentähden että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.”

Olen aikaisemmin ehkä tainnut mainitakin täällä tapahtuneet muutokset bungalow-alueiden korkeine, entistä paremmin suojaavine aitoineen. Ne, yhdistettynä tuohon kirjailijan elämän esittelyssä esiin tulleeseen, kertovat ainakin minulle omalta osaltaan siitä, että nykyisin kunnon ihmiset ovat kaltereiden takana ja konnat vapaana!

Lopuksi, täältä kaukaa katsottuna tuoreimpana, vaan ei vähäisimpänä aiheena: ”Voiko kristitty uskoa Luojaan ja evoluutioon” -spekulointi. Olisiko niin, että sama arkkitehti joka Raamatun lehdillä laittoi käärmeen sanomaan: ”Onko Jumala todellakin sanonut”, hieroskelee nykyisin kämmenyksiään jokseenkin tyytyväisenä? Tyytyväisenä siitä ettei enää tarvitse käyttää tuota jo vanhentuneeksikin käynyttä käärme-metodia! Ja miksipä käyttäisikään, kun samaan tarkoitukseen alkaa nykyisin olla käytettävissä jo melko muhkea valikoima teologeja?

8. Sikamaista

”Silloin tuli fariseuksia ja kirjanoppineita Jerusalemista Jeesuksen luo, ja he sanoivat: ”Miksi sinun opetuslapsesi rikkovat vanhinten perinnäissääntöä? Sillä he eivät pese käsiään ruvetessaan aterialle.” Mutta hän vastasi ja sanoi heille: ”Miksi te itse rikotte Jumalan käskyn perinnäissääntönne tähden? Sillä Jumala on sanonut: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman’. Mutta te sanotte: Joka sanoo isälleen tai äidilleen: ’Se, minkä sinä olisit ollut minulta saapa, on annettu uhrilahjaksi’, sen ei tarvitse kunnioittaa isäänsä eikä äitiänsä. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.” (Matt. 15:1-6)

Sain juuri luettua ohuen, mutta sitäkin painavampaa tekstiä sisältävän Graig Groeschelin kirjan: Kristitty ateisti, ja ehkä siitä johtuen olen jonkin verran hämmentynyt. Koska on pakko myöntää kuuluvani tuohon joukkoon, johon hän itsekin samaistaa itsensä! Monessa kohdin elämä (valitettavasti) julistaa toisenlaista evankeliumia kuin mitä suu puhuu.

Hieman aikaisemmin olin katsonut seiskalta Pawsonin historiikin joulusta, joka osoittautui taustaltaan pakanalliseksi juhlaksi. Ja jossa alunperin juhlittiin kaamoksen keskellä talven selän taittumista, päivän alkaessa jälleen pitenemään.

Yksityiskohtia en muista, mutta ajatuksena oli saada kitkettyä tuo rietas pakanallinen juhla perinteistä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mutta sitten – taisi olla Paavi – keksi ajatuksen, että tuota juhlaa alettaisiin viettää Kristuksen syntymäjuhlana, ja siitä lähtien perinne on jatkunut.

Pawsonin mukaan Jeesuksen oikea syntymäpäivä sattuu jokseenkin lehtimajanjuhlien ajankohtaan, jossa olisikin Raamatullinen logiikka.

Ehkäpä on niin että meissä yhdistyy epämieluisalla tavalla sekä kristillinen ateismi, että ”vanhinten perinnäissäännön” tiukka puolustaminen mieluummin kuin Jumalan sanan mukaan ojentautuminen. Pawson sanoi kyllä itsekin edelleen viettävänsä joulun juhlaa lahjojen antamisineen, mutta hän ei vietä sitä Jeesuksen syntymäjuhlana.

Meillä taitaa siis olla synttärit hieman vika aikaan. Mutta pitääkö sitä vielä kaiken lisäksi juhlistaa syömällä sikaa, jonka Jumala on määritellyt saastaiseksi eläimeksi?!