58. Ohut kerettiläinen teologia

”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut ’nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa’.” (Matt. 10:34-36)

 

Derek Prince totesi äskettäin näkemässäni TV7 -puheessaan jokseenkin tähän tapaan: ”Korkea koulutus ei takaa sitä, että sitä olisi ilman muuta korkeasti valaistunut. Varsinkaan raamatullisissa asioissa. Olen itse korkeasti koulutettu, mutta olin näissä asioissa täydellisessä pimeydessä.”

Tulipa hän tuossa yhteydessä – sen lisäksi että totesi ”ammattifilosofeja tarvittavan yksinkertaisen asian tekemiseen monimutkaiseksi” – myöskin siteeranneeksi Yhdysvaltain 26. presidentin Theodore Rooseveltin, oppineisuuteen kantaa ottavaa kommenttia: ”Kouluja käymätön voi varastaa tavaravaunusta; akateemisesti sivistynyt voi nyysiä koko rautatien.”

Omana lisänäni tuohon luetteloon sanoisin että Raamatun saattamiseen vähintäänkin hämmentäväksi, tarvitaan teologeja. Käytössä lienee jo pitkään ollut teologinen Enigma (epäilen sen olleen ensi kertaa käytössä jo paratiisissa, jossa se muunsi selvän kiellon muotoon: ”onko Jumala todella sanonut?”), jolla häivytetään alun alkaen kansantajuinen tie jota kulkiessa ”-eivät hullutkaan” eksy, niin sakean sumun peittoon, että oikean tien löytäminen jo senkin takia on ihme.

Ehkäpä kyseinen koulukunta traumaattisessa kaihossa haikailee aikaa, jossa Raamattu olisi kirjoitetu vain latinaksi. Rahvaan ollessa lähes lukutaidotonta, eikä ainakaan latinan kielen taitoista; jolloinka heille voisi syöttää mitä tahansa ilman, että kellään olisi edellytyksiä nykyisen, koirien tekohammasmainoksen kommentin tavoin todeta: ”Et oo tosissas!”

Niin, mene ja tiedä.

Tämä aika kuitenkin arvostaa oppineisuuden – itseoppineista en tiedä; olkoonkin että joku on sanonut itseoppineen olevan ainoa oppinut, muut ovat opetettuja – hyvinkin korkealle. Luulenpa että jos Jeesus jostain syystä päättäisi piipahtaa lihallisessa muodossa tänne opettamaan; Hänellä tuskin olisi kovinkaan suuria mahdollisuuksia tulla kuulluksi. Hänellä kun ei tietääkseni ollut, eikä ole, edes yhtä loppututkintoa mistään yliopistosta; monesta tutkinnosta puhumattakaan.

Sehän se tässä pientä ihmistä hiukan ihmetyttää että evankeliumin julistaminen uskottiin oppimattomille kalastajille – taisi joukossa tosin olla yksi lääkärikin – eikä akateemisille piireille. Hovista puhumattakaan.

Toisaalta on niinkin (väärinkäsitysten välttämiseksi) että eihän oppineisuus suinkaan mikään synti tai vääryys ole, päin vastoin. Olen monesti koettanut sanoa – ainakin omalle jälkikasvulleni – että kyllä ne lapiohommat onnistuvat, vaikka olisikin tohtorin tutkinto plakkarissa; jos jostain syystä alkaa valkokaulustyö tympimään.

Tosin saattaa nykyisin niinkin käydä ettei ylikoulutettuna pääse lapioimaan. Mutta ei – ymmärrettävistä syistä – kuitenkaan toisin päin; lapiomiehen koulutuksella (kouluttamattomana) professorin vakanssille.

Kuitenkin hyvänä esimerkkinä siitä, että Jumala ei ehkä aseta meidän oppineisuuttamme aivan yhtä korkealle arvoasteikossa kuin mitä me ihmiset, toimii Mooseksen elämä. Hänet oli miehen ikäiseksi asti kasvatettu ”kaikkeen egyptiläisten viisauteen,” mutta jonka siitä tyhjentyäkseen piti toimia paimenena neljäkymmentä vuotta, ennenkuin hänet kelpuutettiin kansanjohtajaksi.

Vaikka nöyryys ja oppineisuus taitaa olla harvinainen, ellei mahdoton yhtälö; Mooseksesta Raamattu kuitenkin toteaa että: ”hän oli sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.”

Paavalin kohdalla – joka oli koulutettu fariseus – prosessi oli lyhyempi; vainoajasta apostoliksi muutamassa päivässä. Mutta yhtä kaikki, kaiken kokemansa jälkeen hän itsetilityksenä piti kaiken siihen asti oppimansa roskana Kristuksen tuntemisen rinnalla.

 

Ryhdyin uteliaisuuttani ikäänkuin talonpoikaisteologisten silmälasien läpi katsovaksi tutkivaksi journalistiksi sen suhteen, millä kristikuntaa kenties eniten jakanutta – siis lukuun ottamatta liberaaliteologian voittokulkua, – lapsikastetta perustellaan. Kovinkaan paljoa liioittelematta voin sanoa ensireaktioksi syntyneen syvästä turhautumisesta purkautuva pyyntö: Jumala auta meitä!

Kimmokkeen tutkimuspäätökselleni sain kun kuulin – liekö ollut ensimmäinen kerta, vaikka vajavainen uskonvaellukseni on sentään jatkunut yli neljäkymmentä vuotta – väittämän, että se perustuu yhteen ainoaan raamatunjakeeseen: (Psalmi 51:7); niinpä uteliaisuuteni heräsi.

”Ravistettuna, ei sekoitettuna” lienee tuttu lause James Bond -elokuvia seuraaville; se kertoo millaisena tuttu agenttimme aina halusi juomansa. Tuosta sovellettuna: luettuna, ei tulkittuna – joka mielestäni on hyvinkin käypä jokamiehen käytäntö Raamatun tutkimiseen – Daavid kyseisessä jakeessa katumuksessa tuskailee omaa viheliäisyyttään, Naatanin paljastettua hänen aviorikoksensa Batseban tapauksessa.

Jos siitä sitten kyetään kokonainen oma teologiansa rakentamaan, sen täytyy perustua sille olettamukselle että ihmisellä on perisyntikeksinnön perusteella syntejä kassassa jo syntymähetkellä. Ennen kuin on ehtinyt tehdä ensimmäistäkään tekoa; ikäänkuin jo Aadamin ja Eevan synnit!

No, eipä tuo Psalmin jae loppujen lopuksi ole ainoa oljenkorsi, vaan ymmärtääkseni muun muassa perhekunnittain kastaminen, ja jopa juutalaisten ympärileikkauskäytäntö ovat asioita joista oppia sorvataan.

Kuten monesti on todettu: Raamattu on sellainen kirjakokoelma josta voi rakentaa lähes millaisen opin tahansa. Ellei välitä konteksteista eikä edes yritä selittää Raamattua Raamatulla. Minkä luulisi olevan luotettava tapa.

Niin, eipä paljon tarvitse liioitella tässäkään, jos sanon osuneeni pimeyden ytimeen; tai ainakin hyvin lähelle sitä. Kiitos kuitenkin nykyiselle internet -kaudelle, että kyseinen seikkailu suoraan suden luolaan on mahdollista tehdä turvallisen virtuaalisesti, ja selviytyä elävänä takaisin. Kunhan varoo menemästä fyysisesti itse paikalle.

Nimittäin se fanaattisuus jolla lapsikasteen puolustajat hyökkäävät toisin ajattelevaa kerettiläistä vastaan on suorastaan pelottavaa! Kätevästi ovat käsitteet käännetyt päälaelleen siten, että joka yrittää pitäytyä Raamattuun eikä eri kirkkoisien raapustamiin tunnustuskirjoihin, on kerettiläinen, itse isästä perkeleestä.

 
Olen joissakin yhteyksissä törmännyt – taisi olla viimeksi lähinnä helluntailaisuuden kriisiä käsittelevässä blogikeskustelussa – termiin ”ohut teologia.” Jolla termillä nimenomaan käsittääkseni kuitattiin helluntailaisuus.

Tuota termiä olenkin sitten siitä lähtien silloin tällöin märehtinyt ja maiskutellut miettien, mitähän kaikkea tuollakin tarkoitetaan. Tutkimuksen sitten edetessä huomasin hämmästyneenä saavani näin kerettiläisenä arvovaltaista seuraa itse Lutherista!

Olemme nimittäin kuulleet Lutherin sanoneen: ”Päättelemme että ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta.” Kuin myös toistelleen sanontaa: ”Et voi estää lintua lentämästä pääsi yli, mutta voit estää sitä tekemästä pesää hiuksiisi.” Joista jälkimmäisestä voi päätellä että erilaiset houkutukset ja kiusaukset (yleensä väärin tekemiseen) Lutherinkin mielestä ovat kristityn arkipäivää. Mutta vasta toteutettuina tekoina muuttuvat synniksi.

Ellen ihan väärin muista, tuossa journalistisen tutkimuksen kohteena olleessa kommenttiketjussa todettiin jokseenkin tähän tyyliin: ”Se joka väittää Lutherin tarkoittaneen sitä mitä sanoi, että siis ihminen vanhurskautuu (yksin) uskosta, on kerettiläinen ja perkeleestä.” Ei siis mennyt, eikä mene Lutherillakaan niin kuin Strömsössä; kerettiläistuomio ensin katoliselta kirkolta, ja nyt vielä postuumisti omassa kirkossaan!

Paksua teologiaa totisesti on kyllä sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä se, että pieni lapsi on kastettava. Joko hätäisesti tai hätäilemättä, jonkun toisen – ennen häntä eläneen – syntien anteeksi saamiseksi! Ainakin minun Raamattuni toteaa jokaisen saavan aikanaan ”palkan omien tekojensa mukaan.”

Kiistämättömän selvää lienee kuitenkin se, että paratiisissa tapahtuneen lankeemuksen seurauksena synti on meissä niin valmiiksi integroituneena että heti kun opimme tekemään valintoja, ei mene kauankaan aikaa kun tulee ensimmäinen väärä valinta.

Jos näin ei ole, mistäköhän johtuu että tuskin kukaan koskaan on joutunut opettamaan lapselleen pahantekoa? Eiköhän se rehellisesti sanottuna meidän jokaisen kohdalla ole mennyt toisin päin. Hyvä käytös ja hyvät teot täytyy opetella.

Mutta vasta kun ”lintu on tehnyt pesän”, eli lankeemus on tapahtunut, se on muuttunut tehdyksi synniksi. Joko sydämessä, kuten Jeesus himoitsemiseen viitaten sanoi, tai käytännön tekona.

 
Eittämättömän selvää lienee myös se, jos rehellisiä ollaan, että lapsikasteesta kynsin hampain kiinni pitämistä tarvitaan ainoastaan kirkkojen jäsenmäärän kasvattamiseen ja -tai ylläpitämiseen. Kun Raamattuun asennoituu ”luettuna, ei tulkittuna”, unohtaen tunnustuskirjat, soveltamatta, säveltämättä; ei lapsikaste todellakaan hyppää siitä silmille. Ei ainakaan ilman ylivilkasta mielikuvitusta.

Vastaansanomattoman selvää on sekin, että jos lapsikastekäytäntöä noudattavat kirkot jostain syystä rupeaisivat raamatullisiksi. Toteamalla kirkon/seurakunnan jäseniksi vain ne, jotka suun tunnustuksella ovat julkistaneet henkilökohtaisen uskonratkaisunsa ennen kastetta; seurauksena olisi ainakin pienimuotoinen katastrofi. Mittava supistuminen kirkkojen jäsenmäärissä; taloudesta puhumattakaan.

Totesin eräässä toisessa yhteydessä ja toisella foorumilla Romun Jaakolle tästä samaisesta (lapsi)kasteen armosta tähän tyyliin: ”Sille joka sen saa selätettyä, on Lähi-idän kriisin ratkaiseminenkin pelkkä kakun pala.”

Joten sanomattakin selvää on sekin, ettei tuota selätystä tule aivan heti tapahtumaan. Jollei nyt sitten suurta ihmettä tapahdu. Mutta sitä ihmettä odotellessa, ja olipa sen asian kanssa niin tai näin, allekirjoittanut taitaa pitäytyä tässä turvallisen ohuessa, kerettiläisessä teologiassa. Jossa lapsi on otollinen viattomuuden tilassaan, kunnes oppii erottamaan hyvän ja pahan. Ja kasteelle mennään uskonratkaisun tekemisen jälkeen.

52. Ranking-lista

”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” (Ilm. 22:12-13)

Richard Dawkinsin olen jo aikaisemmin ”rankannut” omassa pienessä mielessäni lempiantisankareitteni ykköseksi. Kakkos-sijaa hätyyttelee melko voimallisesti juuri tällä hetkellä kotimainen kirjailija Jari Tervo. Hänen kirjojaan en tosin – toisin kuin Dawkinsin, jonka Jumalharha löytyy hyllystäni – ole lukenut vielä yhtäkään. Olenkin todennut Tervosta, että – sinä päivänä kun hän uskaltaa tehdä Koraanin kanssa yhtä ”miehekkään ryhtiliikkeen”, kuin mitä Raamatun kanssa tuli Uutisvuodossa rehvasteltua – saatan ehkä harkita jonkin hänen kirjansa lukemista.

Koraanin – ja sitä myötä kaikkien islamiin liittyvien arvojen pyhittäminen; sekä niihin liittyvä konsensus; ettei niitä missään tapauksessa pidä loukata tai kyseenalaistaa – tuntuu hieman oudolta yhteiskunnassa, jossa media kynsin hampain pitää kiinni sanan -ja ilmaisun vapaudesta; joihin vedoten minkään ei enää tarvitse eikä se saa olla pyhää. Yhteiskunnassa, jossa suoranaisena buumina tuntuisi olevan arvojen – mitä raamatullisempien, sitä varmemmin – täydellinen alasajo ja romuttaminen.

Ellei tässä vieraitten arvojen suorastaan ylikorostuneen vieraskoreassa pyhittämisessä sitten kuitenkin pohjimmiltaan ole kyse (runsaasti rummutetun) suomalaisen sisun täydellisestä puuttumisesta. Tai kaikessa raadollisuudessaan ihan puhtaasta itsesuojeluvaistosta (veikkaan jälkimmäistä), joka sittenkin saattaa olla viisautta. Sisuun -tai sen mahdolliseen puuttumiseen viittaamalla en kuitenkaan tarkoita ketään yllyttää. Sitä vain toivoisi tasapuolisuutta, tai pitäisikö sanoa kovasti muodissa olevaa tasa-arvoisuutta – suhtautumisessa myös omiin, perinteisesti hyviksi todettuihin kristillisiin arvoihimme.

Useammin kuin kerran tässä matkani varrella olen mietiskellyt Johanneksen evankeliumista löytyviä Jeesuksen sanoja: ”…teille on hyväksi, että minä menen pois.” Noita nimenomaisia sanoja, hieman eri merkityksessä, kuin mitä niillä lainatussa (tarkat viittaukset jätetty tarkoituksellisesti pois, että jää vähän salapoliisityötä) kohdassa tarkoitetaan. Alla esiintyvät, samaisen evankeliumin, ikäänkuin vuoropuheluksi poimitut kohdat kertonevat, että jos olit varautunut Jeesuksen seurassa myötäkarvaan silittelyyn, jouduit kyllä pettymään melko pahasti.

Kyseessä ei todellakaan ollut, eikä ole, poliittisesti korrektin – ketään loukkaamattoman – evankeliumin julistaja! Opetuslasten toteamus erään Jeesuksen puheen jälkeen: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?” Johon vastaus: ”Loukkaako tämä teitä?” Ja myöhemmin: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Meille tänä päivänä taiteilijan näkemyksenä tarjoiltu kuva harmittomasta, lähinnä 60-70 -lukujen ”make love, not war” -kylttejä kanniskelevien – vapaata rakkautta julistavien hippien kulttuuriin sijoittuvasta Jeesuksesta – ei myöskään tee oikeutta sille kuvalle, minkä Raamattu huolellisemmin luettuna Hänestä antaa. Kannattaa tutustua koko kuvaan, eikä vain yhteen osa-alueeseen.

Tuoreimpana virikkeenä näille (hajanaisille) ”teille on hyväksi” -ajatuksille toimivat nämä Playa del Inglesin kauniin Templo Ecumenicon käyttövuoroihin, tai ehkä tarkemmin: käyttötarkoitukseen liittyvät tapahtumat. Ellen nimittäin ihan väärin lukemaani muista, ainakin Vepsän konsertin yhteydessä esiin nousi – sittemmin molemmissakin tapauksissa esiintyneen – papin närkästys kirkon käyttämisestä konserttisalina. Josta jo aikaisemmassa yhteydessä totesin tapahtumiin liittyväksi ironiaksi sen, että vain katolista pappia näyttäisi Jeesuksen tavoin ”kuluttavan kiivaus” Jumalan huoneen oikeasta käyttötarkoituksesta!

Ainakin Suomessa käytäntö (kirkkokonsertti) taitaa olla sen verran itsestään selvää, että perusluterilainen – eikä enää voida täysin sulkea pois edes perushellariakaan – ihmettelee huuli pyöreänä: mikäs tässä oikein mättää!? Tarvitseeko siis toisaalta suurestikaan hämmästellä sitä, että kyseinen katolisen papin purkaus herättää närkästystä ja paheksuntaa? Yhteisössä, jossa jopa ”ateistit ovat alttarilla”, ja jossa lähestulkoon varmimmin hysteerisen joukkopaon kirkosta aiheuttava sanoma alkaa sanoilla: Raamatussa sanotaan että…?!

”Teille on hyväksi” -näin uskon, siis muussakin kuin siinä alkuperäisessä ja tärkeimmässä merkityksessä. Sillä näin ollen meille on jätetty jonkin verran taiteilijan vapauksia oman rakennuksen sommittelussa. Joista sitten aikanaan käy ilmi, kenen rakennus kestää. Siis sitten kun Hän aikanaan palatessaan kenties kilistelee avaimia todeten: No niin, tytöt ja pojat, rakentaminen loppuu; on sulkemisaika.

38. Fundamentti

”Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni? sanoo Herra Sebaot teille, te papit, jotka pidätte halpana minun nimeni.” (Malakia 1:6)

Aivan ensimmäiseksi pari poimintaa Bwana Joen blogista, liittyen lempiantisankarini Richard Dawkinsin ihmeellisiin ”siekailuihin.” Ensimmäiseen sisältyy peräti raamatullisia yhtäläisyyksiä (tietäneekö itsekään), kun häneltä kysyttiin mielipidettä muslimien jumalasta. Hän vastasi ”ettei voi sanoa, koska hän ei tiedä.” Raamattu kertoo meille mm. Matteuksen evankeliumissa kuinka ylipapit ja vanhimmat joutuivat vaikean ja kiusallisen tilanteen eteen, kysyessään Jeesukselta tämän valtuuksista:

‘”Minä myös teen teille yhden kysymyksen; jos te minulle siihen vastaatte, niin minäkin sanon teille, millä vallalla minä näitä teen. Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?” Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: ”Jos sanomme: ’Taivaasta’, niin hän sanoo meille: ’Miksi ette siis uskoneet häntä?’ Mutta jos sanomme: ’Ihmisistä’, niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana.” Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: ”Emme tiedä”. Niin hänkin sanoi heille: ”Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen”.’ 

Animaalisia uutisia, näin voitaisiin toinen poiminta nimetä. Nimittäin Dawkinsin omasta twiitistä löytyy suomeksi päivittetty sammakko: ”Yksikään syntymätön vauva ei ole niin inhimillinen kuin aikuinen sika.” Niin, tulihan tuossa animaliaan liittyen mainittua ainakin kaksi eläintä: sammakko ja sika. Tuohon twiittiin totean vain – syntymättömän vauvan puolustamiseksi – että saattaa se aikuinen sika sitten inhimillisyydessä päihittää uus”välkky”ateistinkin. Enkä hämmästyisi, vaikka olisi jo kirkkaasti välkympikin!

Käsitteistä joista meidän aikanamme on muutamista jopa tehty erilaisia lyömä-aseita, muutama sana:

Suvaitsevaisuudesta on Tony Halme aikanaan pistämättömästi argumentoinut, joten ei siitä sen enempää.  Ehkä kuitenkin sen verran, että jos et ole suvaitsevainen nimenomaan virallisen protokollan mukaan, olet rasisti.

Tasa-arvosta on jankuttamasta päästyäkin jankuttamalla muokattu itse kullekin sopivia versioita. Näin muun muassa allaolevan katkelman aiheesta. Katkelma on poimittu Jouko Pihon Blogista, tarkemmin sanottuna oheisesta artikkelista:

Psykiatri joka auttoi homoja parantumaan

”Tämä uusi määritelmä merkitsi homoseksuaalisuuden täyttä hyväksymistä. Socarides ja hänen tavallaan ajattelevat psykiatrit joutuivat vaikeuksiin: ”Meidät, jotka emme suostuneet poliittiseen udelleenmäärittelyyn, vaiennettiin pian kokouksissamme. Akateemisissa piireissä meidän luentomme peruutettiin eivätkä alan lehdet julkaisseet meidän tutkimuksiamme. Koko yhteiskunta muuttui. Televisio ja elokuvatuottajat alkoivat tehdä ohjelmia, joissa homoseksuaalisuutta pidettiin esillä laillisena ja oikeutettuna elämäntapana. Media, koulut, kirjastot, kirkko ja lainsäätäjät seurasivat perässä. Yhtäkkiä paha olikin hyvää ja hyvä olikin pahaa.”

Humanismi sanoo että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, mutta saattaa silti oppia tekemään pahaa. Kun taas Raamattu yleisemmin, ja vielä erikseen Jeesus sanoo ihmisen olevan pohjimmiltaan paha. (Matt. 7:11) Tämän jälkimmäisen totuuden itselleen sisäistettyään, on itse kunkin helpompi ymmärtää miksi me olemme sellaisia kuin olemme, ja teemme niin kuin teemme. Aikaisemminkin on todettu, mutta tulkoon kerratuksi ettei kai kukaan vielä ole joutunut opettamaan lapsiaan valehtelemaan, tai tekemään muuta pahaa?

Meissä luontevasti istuvasta valehtelemiseen taipuvaisuudesta löytyy hyvä esimerkki monelle suomalaiselle ”kaikkein pyhimmästä”, eli urheilusta. Yksi toisensa jälkeen idolit osoittautuvatkin huijareiksi, ja mikä vielä huolestuttavampaa, osa heistä saattaa myöhemmin luoda uran politiikassa.

Fudamentalismi on tänä päivänä käsite, jota raamatullisiin aiheisiin liittyen käytetään lähinnä pilkkaamaan niitä, jotka ottavat Raamatun ”liian” kirjaimellisesti. Sen lisäksi se lienee laajentunut käsittämään kaikkea niin sanottua tiukkapipoisuutta. Mutta mitäpä tuosta, Jeesus itse taitaa olla varsinainen fundamentalistien ykkönen! Joten, jos haluat vaeltaa hyvässä seurassa, enpä tiedä mikä tai kuka voisi enää laittaa paremmaksi!

Niinpä laitankin tähän lopuksi  aikoinaan suomalaisuuden hymistyksenä – joka muuten sekään ei olisi paha asia näinä aikoina pitää mielessä – Adolf Ivar Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause: ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.”  Edelläolevan innoittamana, ja siitä mukaellen tehty kristillinen versio: Ateisteja emme ole, liberaaliteologeiksi emme halua tulla, olkaamme siis fundamentalistikristittyjä!  

3. Yhdenlaisia ihmisiä

”Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2:9-11)

Näyttää siltä että aivan itsenäisen blogi-isännän urani aluksi joudun korjaamaan lausuntoani, jonka aivan äskettäin, toisessa yhteydessä tulin antaneeksi: ”on vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka tunnustavat Jumalan olemassaolon, ja niitä jotka eivät halua sitä tunnustaa.”

Mutta tämäkin vain osoittaa todeksi sen, että ihminen on vajavainen ja erehtyväinen.

En nimittäin heti tuolloin tullut ajatelleeksi näkökulmaa, josta katsoen voidaan sanoa Jumalan laittaneen jo paremmaksi (tai pahemmaksi, katsantokannasta riippuen). Eli tässä kontekstissa joudun pudottamaan listalta vielä yhden ja toteamaan: on vain yhdenlaisia ihmisiä!

1. Monoloogisesti

Otsikko viittaa monologiaan ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että ensi kertaa kirjoitan kommenttia tai paremminkin postausta johon ei ole kommentoimismahdollisuutta. Loogisuus sen sijaan, johon se (otsikko) myöskin viittaa, saattaa jäädä toive-ajatteluksi.

Koska kuitenkin varastoon oli jäänyt valmiiksi laadittu (eri tarkoitukseen alunperin tosin) juttu, oli aika johdonmukaista muokata sitä hiukan tänne sopivaksi, sillä olisihan ollut sääli heittää se pois.

Noissa aikaisemmissa väännöissä (sillä väännöiksi niitä toden totta voidaan hyvällä syyllä nimittää) joita tuolla toisissa yhteyksissä on tullut harrastettua, on tullut allekirjoittaneen toimesta, ainakin kerran mainittua Jumalan puhuneen Raamatun lehdillä (taisin jopa todeta jokseenkin siihen tapaan, että jos vaikka Hän sattuisi kauttani puhumaan, ei se siis olisi ensimmäinen kerta) aasin kautta. Joka maininta muistaakseni tuolloin sai kuittauksen, tai ainakin tuo kuittaus sisälsi tämän ajatuksen: Heheh, kuka nyt tuollaista (aasin puhumista) uskoisi?

Mutta, kun meidän aikanamme aasit – tuoreimpana tätä kirjoitettaessa esitetty syvä huoli skitsofreniaan verrattavissa olevasta vakavasta uskonnollisesta epidemiasta, jota kaikkien ”oikeiden” tiedemiesten tulisi ehdottomasti karttaa – esittelevät meille evoluutioteorian yhtenä ainoana ja ehdottomana totuutena, jonka kritisoiminen on järjen vastaisena ehdottomasti kielletty (ja jopa aiheuttaa, instanssista riippuen, melko varman uraputken katkeamisen), osa kansasta ikäänkuin heittäytyy suuren sanoman edessä kasvoilleen ilman hymyn häivääkään, saatikka että uskaltaisivat nauraa moisille höpinöille!

Joten on todettava että kehitystä Raamatun ajoista (valitettavasti) on totisesti tapahtunut! Ennen puhui aasi, nyt puhuvat aasit, eikä kukaan ihmettele!

Ymmärtääkseni Jeesus ei tieten tahtoen hakeutunut väittelyihin, mutta ei kuitenkaan kavahtanut niitä sellaiseen joutuessaan. Raamattu kertoo meille Hänen tukkineen fariseusten ja saddukeusten suut erinäisissä väittelyissä, joissa lain oppineet aitoon lakimiestyyliin yrittivät saada Hänet sanoistaan ansaan. Huonolla menestyksellä. Sitä Raamattu ei kuitenkaan kerro että kukaan väittelijöistä olisi tullut uskoon väittelyn seurauksena. Ellei sitten Nikodeemoksen yöllinen visiitti Jeesuksen luokse päättynyt kääntymykseen, ja voida siten mieltää jollain lailla niiden seurannaiseksi. Tosin se ei myöskään sano, ettei näin voisi tapahtua. Sillä usko tulee edelleenkin kuulemisesta – joka tosin näissä kirjoitetuissa tapauksissa tapahtuu näköportin kautta.