’Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: ”Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä”. Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä’ (Ps. 2:1-4).
Olin elänyt noin kuusikymppiseksi säilyttäen lapsenuskon siinä suhteessa, että vanhempani olivat hartaita lestadiolaisia, ja siinä kaikki. Mitään varsinaista poliittiseen orientoitumiseen viittaavaa johtopäätöstä en ole osannut heidän arkielämänsä perusteella tehdä. Naapurin lasten – joiden kanssa kaveerasin – vanhempien puoluekannasta tiesin jotain, sillä heille postin kantamana tuli puolueen pää-äänenkannattajalehti, Suomen Sosiaalidemokraatti.
Varsinainen shokkiaalto, kylmä suihku, tuli, kun sain vasta hiljattain tässä samassa talossa asuneiden kautta tietää heidän olleenkin (tai ainakin äänestäneen, Luoja paratkoon, että vain äänestivät) sosiaalidemokraatteja! (Jumala…, anna heille anteeksi…, ..vaikka näin postuumistikin…, ..jos se vain suinkin on mahdollista)!
Meille tuli Vaasa-lehti, ja minulle Lasten Siion. Niin vähän olen politiikasta ollut tietoinen että kuvittelin Vaasa-lehden olevan Keskustan lehti, ja tulleen meille siksi että vanhempani vaaleissa äänestivät Keskustan edustajia. Tai yksinkertaisesti vain siitä syystä, että siinä käsiteltiin heidän mielestään parhaiten tämän seudun asioita. Ehkäpä loppujen lopuksi se näin olikin, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kuitenkin sillä saattaisi olla sellainenkin funktio, että se alkujuuriltaan kokoomuslaisena lehtenä toimii lieventävänä asianhaarana ja eräänlaisena poliittisena reagenssina. Jonka johdosta heidät – Luojan kiitos – kuitenkin voitanee todeta poliittisesti neutraaleiksi?
Ehkäpä tässä on syytä enemmän kuin tarpeeksi siihen etten ole millään lailla hurahtanut sukututkimukseen. Jota jotkut saattavat pitää hyvinkin mielenkiintoisena. On parempi säilyttää itsestään, vaikkapa sitten vain illuusiona, käsitys jokseenkin kunniallisena kansalaisena. Jos tarpeeksi tutkii, kukaties vastaan tulee jopa veljeily RKP:n kanssa, ja sitähän ei pian ihminen kestäisi?!
Nykypolitiikassa kuulee usein toistettavan mantraa, ettei oppositiolla ole esittää vaihtoehtoja. Mutta hei, eikös opposition tehtävänä olekin vain räksyttää kuin rakkikoira moittien hallituspuolueiden aikaansaamisia tai saamattomuutta, ”show must go on?” Vai onko ehkä joskus niinkin tapahtunut, että hallitus kesken kauden pyörtää päätöksensä ja alkaa tehdä oppositiopolitiikkaa. Nämä kun tekivät niin selvästi hallitusta paremman ehdotuksen? Ehkä näin onkin tapahtunut, mistäpä minä tietäisin.
Tällä tietämyksellä sanoisin tuon kuitenkin edellyttävän hallituksen kaatumista ja uusia vaaleja, mutta saatan olla väärässäkin. Kun kaiken lisäksi kulloinkin istuva hallitus tekee parille, jopa kolmellekin tulevalle sukupolvelle ulottuvia velkasitoumuksia, on ainakin talouspolitiikka jokseenkin kiveen veistettyä pitkälle eteenpäin. Kun vielä muistaa senkin, kuinka kiihkeä intohimo meillä on kunniakkaasti selviytyä niin omista, kuin muidenkin veloista, niin toteuta siinä sitten vaihtoehtoista politiikkaa.
Sen verran olen ollut perunkirjoitusasioiden kanssa tekemisissä, että tiedän myöskin velkojen periytyvän, ei ainostaan omaisuuden. Veloista saattaa tosin selviytyä kuolinpesän hakemisella konkurssiin. Sitä en tiedä, onko valtion veloista maksamalla selviytymisen vaihtoehtona olemassa samankaltainen käytäntö.
Jos rehellisiä ollaan, ja miksipä emme olisi, eiköhän suurin huolenaihe ja kauhuskenaario valtaeliitille ole juuri se, että oppositiolla – kansasta puhumattakaan – on vaihtoehto! Mutta sepä saattaisikin sekoittaa pasmat liiaksi.
Mitä varhaiseen poliittiseen havainnointiini tulee, olisi kait pitänyt jonkun hälytyskellon jossain soida, kun aikoinaan lapsena olen osallistunut demareiden askartelukerhon toimintaan. Puhumattakaan siitä, että muistissani on ainakin yksi kerta Nuorten Kotkien kesäleiriltä.
Mutta ilmeisesti olen pienessä mielessäni laittanut nämä kaikki asiat siitä johtuviksi, että olen kaveerannut demariperheen poikien kanssa. Omaksi puolustuksekseni totean vain, että on sitä minulla ollut muihinkin elämän alueisiin liittyviä hassuja uskomuksia. Mutta ne ovatkin sitten ihan toisenlaisen tarinan aiheita ne, ja taidanpa pitää ne omana tietonani.
Niin, ja mitä politiikkaan muuten tulee, olen todellisen raamatullisen teokratian kannalla. Sitä odotellessa meidän täytyy tällä Telluksella parhaimillaankin tyytyä näihin demokratiakorvikkeisiin tai näennäisdemokratioihin. Joista, yllätys yllätys, Israel saattaa olla lähimpänä aitoa demokratiaa!
Kaikuja periferiasta 