90. Panem Et Circenses

”Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.” Jesaja 3:12

Wikipedia kertoo otsikon olevan ”latinankielinen lentävä lause, joka suomeksi tarkoittaa ”leipää ja sirkushuveja”. Lausahdus on peräisin satiirirunoilijalta Juvenalikselta, jonka mukaan Rooman kansalla oli ollut kerran valta käsissään, mutta keisarikaudella se oli luopunut poliittisista oikeuksistaan ja vaati itselleen enää vain ilmaista viljaa ja sirkushuveja.”

Olen havaitsevinani yhtäläisyyksiä tuon ajan Rooman, -ja tämän ajan Suomen kansan vallasta ja vaatimuksista. Olisin kuitenkin mielelläni väärässä. Voitanee sekin kuitenkin sanoa, ilman että kovin paljoa syyllistyy muunnellun totuuden kertomiseen, että sirkushuvien järjestämisessä hallitus itse on kunnostautunut melko hyvin. Jopa niin hyvin (vain yhden, mutta ehkä mehevimmän) esimerkin mainitakseni, että opposition edustaja joutuu, Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Auton suulla kyselytunnilla kysymään: ”tarvitaanko täällä oppositiota ollenkaan, kun hallitus omia esityksiään niin raivopäisesti vastustaa?” Niin, siinäpä vasta kysymys.

Tulin tässä muuten tehneeksi jo toisen mykän synnin: (Edellinen: 75. Heil Hypocrisy. Nyt tosin toisin päin, käänteisesti), että poistuin Twitteristä! Tällä kertaa lakkautin koko Twitter tilini. Johon menetin pikkuhiljaa mielenkiintoni, kun siitä tuli niin mahtava tekijä, että saattoi itsensä USA:n presidentin potkaista pois alustaltaan. Ja minä kun olin liittynyt siihen (sanon tämän kuolemaa halveksien) juuri Trumpin ansiosta! Jo joku vuosi aikaisemmin tuo sama poistaminen tuli tehtyä Facebook-tilille, enkä ole katunut hetkeäkään. Twitterissä esiin nousseesta termistä ”varjobannaus” en tiedä. Mutta (saatan olla vainoharhainen) sanon, että jonkinlainen ”varjojarrutus” on minun tililläni hyvinkin saattanut olla käytössä.

Mainittakoon (edelleen Wikipediaa siteeraten tässä tasa-arvon nimeen vannovassa ajassa) että ”toimitusjohtaja Dorseyn mukaan Twitterin henkilöstössä vasemmistolaisuus on niin voimakasta, että oikeistolaiset eivät uskalla enää ilmaista mielipiteitään työpaikalla.” Veikko Vennamo teki aikanaan tutuksi moton: ”Rötösherrat kuriin.” Jospa tuo nykyisin on kääntynyt päälaelleen siten, että nykyisin juurikin rötösherrat ovat vallassa ja mottona: Toisin (lue=väärin) ajattelijat kuriin! Koskaan en ole saanut edes muistutusta, saatikka muuta kurinpalautusta, mutta kuitenkin: Dorsey ”pitäköön tunkkinsa!”

Raamatussa meitä opetetaan välttämään liiallista itsevarmuutta ja sanomaan: ”jos Jumala suo, niin minä teen tämän tai tuon”. Somemaailmaan vietynä tuo taitaisi kuulua: Jos Zuckerberg, Dorsey, ja mitä näitä nyt on (tai ehkäpä se loppujen lopuksi on kuin onkin kunkin maan ISOVELI) suo, niin…

Jokaiselle, tai ainakin suurimmalle osalle lienee tuttu sanonta: ”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. Josta tuo kahden hiiren (vai lienevätkö rottia) keskustelu on mitä oivallisin esimerkki! Siinä taitaa olla kahteen lauseeseen puettuna koko tämän Korona-kupletin juoni. Sillä niin nopeasti, ja ilman kunnollista testausta tuotiin rokotteet käyttöön, että hiiret pääsivät kuin koira veräjästä, kun saatiin lupa kokeilla ihmisillä ilman minkäänlaista vastuuta! Tunnettu tosiasia lienee se, että vuosien 2009-2010 aikana riehuneen Sikainfluenssapandemian aikana annettu rokote vedettiin pois paljon vähempien tai harvempien haittojen vuoksi, kuin mitä nykyisen Koronapandemian rokotteet ovat aiheuttaneet, mutta silti koe jatkuu.

Luovutin taannoin työpaikkalääkärin kehoituksesta, kuin myös melko itsekkäistäkin syistä, verta niin kauan, kunnes ikää tuli niin paljon, etteivät enää antaneet luovuttaa. Itsekkäistä siinä mielessä, että hemoglobiiniarvoni tuppasi nousemaan (liekö sukuvika) liian korkeaksi. Ja luontevampaa kuin veren ohentaminen, oli sen säännöllinen luovuttaminen. SPR:n toimipisteessä oli tuolloin ”huoneentaulu” jossa valokuvan kera esiteltiin ainakin ”100 -veriset”. Joka tarkoitti että kyseinen henkilö oli luovuttanut verta yli sata kertaa. Itselleni ei ehtinyt tulla muutamaa kymmentä kertaa enempää. En muista oliko yli viisikymmentä, enkä löydä mistään tietoja voidakseni tarkistaa. Oli kuitenkin matemaattinen mahdottomuus minun kohdallani päästä 100 -verikseksi, koska luovutuskertojen välillä on oltava kolme kuukautta. Tuolloin alussa luovuttamiseen oikeuttava ikäraja oli alle 65 vuotta, joka sittemmin muistaaksen nostettiin seitsemään kymmeneen. Tulipa tuosta mieleeni että kukaties 100-piikkiset ovat seuraava SPR:n huoneentaulussa poseeraava ryhmä, jos homma jatkuu, kuten se näyttäisi jatkuvan: Eli ei loppua näkyvissä sen paremmin pandemialle, kuin rokotuskerroillekaan! Jumala meitä siitä kuitenkin varjelkoon!

Todettakoon tässä yhteydessä että sekä minut, että vaimoni on rokotettu kahteen kertaan. Joten mitenkään varsinaisia ”rokotevastaisia” tai ”kulkutautimyönteisiä” emme ole. Emme myöskään ”salaliittoteoreetikoita” (tulikohan tuossa nyt kaikki leimat lueteltua), joskaan emme nyt varsinaisin halleluja -huudoin ole rokotteisiin asennoituneet. Paremminkin ”rauhan takia”, kuten eräs naapurimme totesi palautettuani erään esineen, – jonka olin pihasiivouksen yhteydessä vienyt talliin – entiselle paikalleen pihassa. Se kun uhkasi nousta ainakin myrskyksi vesilasiin!

Rauhan takia on tosi hyvä ilmaus! Sillä eipä paljon puuttunut, tämän koronaruljanssin alkumetreillä, etteikö meitä yli 7 -kymppisiä velvoitettu (ennen rokotteita), kuten Raamatun spitaalisia: kulkemaan pitkin sivukujia ja seinänvierustoja (oma lisäykseni), ja ”käyttämään repaleisia vaatteita, pitämään hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä sekä huutamaan: Saastainen, saastainen!” Me kun olimme tuolloin osa varsinaista riskiryhmää, ellemme peräti olleet se varsinainen riskiryhmä!

68. Valheen anatomiaa

”Kahta minä sinulta pyydän, älä niitä minulta koskaan kiellä, kuolemaani saakka: Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: ”Kuka on Herra?” ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.” (Sananlaskut 30:7-9)

 

Jos olisi valta niin kuin on mieli, kriminalisoisin oitis Moccamasteria tehottomammat kahvinkeittimet! Jos tässä (keittimenkin tapauksessa) asialla ovat olleet Brysselin direktiivinikkarit, jotka säästöhurmiossaan ovat jo määritelleet pölynimurin maksimitehon, saattaa olla että kahvin keittämisestä on jatkossa selvittävä lähes pelkällä lehmän henkäyksellä.

Mitäköhän säästöä siitä syntyy, jos – varsinkin maitokahvin juoja – joutuu keittimen jälkeen lämmittämään kahvinsa vielä mikrossa ennen juomista? Kysyn vaan. Kyllä sitä minäkin, mustan kahvin juojana, mieluummin odottelen sen jäähtymistä kuin hotkin nopeasti, ennen kuin ehtii täysin kylmetä.

On kai seuraavaksi säädettävä (tai kukapa tietää, vaikka olisi jo säädettykin) direktiivi jonkinmoisesta kahvinkeitin-”glooriasta”. Joka säätelee keittimessä ja sen välittömässä läheisyydessä olevan ilman tiheyttä paineineen. Jolloinka kiehumispiste saavutetaan matalammassa lämmössä?

Eikun… No niin..! Sehän taitaa vain kiehua helpommin, muttei silti riittävän kuumana?? Äh, taidanpa siirtyä murukahvin käyttäjäksi!

Olen nyt toista kertaa parin vuoden sisään niin sanotusti omavalintaisena Gran Canarian korrespondenttina. Ja ensi töikseni tänne päästyäni luin isänpäivälahjaksi saamani Juha Sipilästä kertovan kirjan. Ja mielessä jo ennestäänkin ollut mielikuva vain vahvistui: meillä on passeli pääministeri!

Muutenkin lukemiseen liittyen, kun on aikaa ja lukurauha, sitä tulee tarttuneeksi (lähes) kaikkeen suomenkieliseen kirjallisuuteen mitä käsiinsä saa. Sanon lähes, koska huomasin jopa tarttuneeni johonkin Harlekiini-sarjan kirjaan..! Kunnes hoksasin terästäytyä, …sentään jotakin rajaa!

 
Tässä kuitenkin vielä ote Sipilä-kirjasta, joka on Puolanka-lehden pitkäaikaisen päätoimittajan Tuomo Seppäsen luonnehdinta, tämän päättäessä auttaa Sipilän poikaa Timoa vaalilehden teossa:

”Kyseessä oli erittäin iso päätös omalta kannaltani. Olin päätoimittajana poliittisesti sitoutumaton, mutta paikkakuntaan sitoutunut. En olisi tehnyt tällaista päätöstä kenenkään muun kohdalla. Tein sen Juhan takia, hänessä kun yhdistyvät muiden puolueiden parhaat ominaisuudet. Hän on sosiaalisempi kuin sosialistit, kristillisempi kuin kristilliset, ekologisempi kuin vihreät ja yrittäjähenkisempi kuin Kokoomus.”

 
Politiikan suuressa ja ehkä kauaskantoisemmassa kuvassa voidaan sanoa että on siirrytty valkoisesta valheesta totuuden muuntelun kautta sinivalkoiseen. Edelleen punaisen ja punavihreän kautta nykyiseen sateenkaarivalheeseen. Johon jälkimmäiseen on joko tiedostamatta, tai sitten röyhkeän tietoisesti valittu symbooliksi värit kaaresta, jonka Jumala on laittanut takuumerkiksi siitä ettei elämää tältä Tellukselta enää hävitetä vedenpaisumuksella:

”minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä.” (1. Moos. 9:13)

Niin, joku on kai joskus sanonut: ”Joka ei opi mitään historiasta, on tuomittu toistamaan sitä.” Ja historialla tässä kontekstissa tarkoitan tuota kaukaisempaa, raamatullista historiaa.

Jos David Wilkerson vielä eläisi, hän joutuisi ehkä toteamaan, jopa meillä Suomessa: Nyt kyllä vetää jo ihan sanattomaksi!

Sanonpa että ”perästä kuuluu, sanoi torventekijä”, -joskus vielä tässäkin asiassa.

Politiikan pienessä kuvassa, eli Suomen rintaman osalta voidaan sanoa – ainakin täältä kaukaa katsottuna – että ”itärintamalta ei mitään uutta.” Osat ovat taas hiljattain vaihtuneet ja lähes kaikki, jotka aivan äsken olivat ajamassa Suomi-neitoa kaulaansa myöten suohon, ovat nyt oppositiossa räksyttämässä. Jota uusi hallitus, suurimmaksi osaksi edellisen hallituskauden oppositio, nyt yrittää saada naarattua kuiville.

Valtiovarainministeri Stubb pyristelee omassa kiirastulessaan syyllistyttyään totuuden muuntelussaan ehkä kuvaannolliseen hätävarjelun liioittelemiseen. Nähtäväksi jää syntyykö kohusta niin kova paine, että jonkinlaisena patona toimiva eduskunnan kohteliaisuus-säännöstö murtuu, ja asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä.

Tuskin nyt sentään. Ja kyllähän se on myönnettävä että ”totuuden muuntelija” ja ”takin kääntäjä” kuulostavat huomattavasti söpömmiltä kuin valehtelija ja petturi.

 
Varmaa on ainakin se, että oppositio ottaa tilanteesta kaiken saatavissa olevan ilon irti.

 
Jos pitäisi hakea yhtäläisyyksiä, noin niinkuin kertauksen vuoksi (jonka perimätiedon mukaan pitäisi olla opintojen äiti), löytyy ainakin yksi sellainen lääketieteen opiskelijoiden määritelmän loppuosasta, jossa todetaan että ”patologi tietää kaiken ja osaa kaiken, mutta liian myöhään.” Poliittisessa kontekstissa se menee (ehkä) näin: Poliitikko tietää kaiken ja osaa kaiken, mutta vain oppositiossa!

Hetken aikaa mieleni ehti jo täyttää toiveikkuus sen suhteen, että perinteinen – toivotaan, toivotaan-tuuliajo-ajopuupolitikointi, jossa ”Ollaan vaan ja hengaillaan” -odotellen parempia aikoja, jotka itsestään korjaavat tilanteen – on tullut tiensä päähän. Mutta nyt ikävä kyllä näyttää siltä että se, ainakin entisen poliittisen eliitin ja joidenkin kansalaistenkin mielestä, on Suomelle sittenkin se paras vaihtoehto!

Olen mielelläni väärässä. Mutta pahasti näyttää siltä että kun nykyinen hallitus – perinteistä poiketen – yrittää tarttua ruoriin, estääkseen edes pahimmat karilta karille, ja rantakiville törmäilyt, vastustus on kova. Ja kynsille tulee sen verran napakasti että vaarana on otteen herpoaminen ruorista.

44. Epäpoliittinen manifesti

’Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: ”Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä”. Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä’ (Ps. 2:1-4).

Olin elänyt noin kuusikymppiseksi säilyttäen lapsenuskon siinä suhteessa, että vanhempani olivat hartaita lestadiolaisia, ja siinä kaikki. Mitään varsinaista poliittiseen  orientoitumiseen viittaavaa johtopäätöstä en ole osannut heidän arkielämänsä perusteella tehdä. Naapurin lasten – joiden kanssa kaveerasin – vanhempien puoluekannasta tiesin jotain, sillä heille postin kantamana tuli puolueen pää-äänenkannattajalehti, Suomen Sosiaalidemokraatti.

Varsinainen shokkiaalto, kylmä suihku, tuli, kun sain vasta hiljattain tässä samassa talossa asuneiden kautta tietää heidän olleenkin (tai ainakin äänestäneen, Luoja paratkoon, että vain äänestivät) sosiaalidemokraatteja! (Jumala…, anna heille anteeksi…, ..vaikka näin postuumistikin…, ..jos se vain suinkin on mahdollista)!

Meille tuli Vaasa-lehti, ja minulle Lasten Siion. Niin vähän olen politiikasta ollut tietoinen että kuvittelin Vaasa-lehden olevan Keskustan lehti, ja tulleen meille siksi että vanhempani vaaleissa äänestivät Keskustan edustajia. Tai yksinkertaisesti vain siitä syystä, että siinä käsiteltiin heidän mielestään parhaiten tämän seudun asioita. Ehkäpä loppujen lopuksi se näin olikin, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kuitenkin sillä saattaisi olla sellainenkin funktio, että se alkujuuriltaan kokoomuslaisena lehtenä toimii lieventävänä asianhaarana ja eräänlaisena poliittisena reagenssina. Jonka johdosta heidät – Luojan kiitos – kuitenkin voitanee todeta poliittisesti neutraaleiksi?

Ehkäpä tässä on syytä enemmän kuin tarpeeksi siihen etten ole millään lailla hurahtanut sukututkimukseen. Jota jotkut saattavat pitää hyvinkin mielenkiintoisena. On parempi säilyttää itsestään, vaikkapa sitten vain illuusiona, käsitys jokseenkin kunniallisena kansalaisena. Jos tarpeeksi tutkii, kukaties vastaan tulee jopa veljeily RKP:n kanssa, ja sitähän ei pian ihminen kestäisi?!

Nykypolitiikassa kuulee usein toistettavan mantraa, ettei oppositiolla ole esittää vaihtoehtoja. Mutta hei, eikös opposition tehtävänä olekin vain räksyttää kuin rakkikoira moittien hallituspuolueiden aikaansaamisia tai saamattomuutta, ”show must go on?” Vai onko ehkä joskus niinkin tapahtunut, että hallitus kesken kauden pyörtää päätöksensä ja alkaa tehdä oppositiopolitiikkaa. Nämä kun tekivät niin selvästi hallitusta paremman ehdotuksen? Ehkä näin onkin tapahtunut, mistäpä minä tietäisin.

Tällä tietämyksellä sanoisin tuon kuitenkin edellyttävän hallituksen kaatumista ja uusia vaaleja, mutta saatan olla väärässäkin. Kun kaiken lisäksi kulloinkin istuva hallitus tekee parille, jopa kolmellekin tulevalle sukupolvelle ulottuvia velkasitoumuksia, on ainakin talouspolitiikka jokseenkin kiveen veistettyä pitkälle eteenpäin. Kun vielä muistaa senkin, kuinka kiihkeä intohimo meillä on kunniakkaasti selviytyä niin omista, kuin muidenkin veloista, niin toteuta siinä sitten vaihtoehtoista politiikkaa.

Sen verran olen ollut perunkirjoitusasioiden kanssa tekemisissä, että tiedän myöskin velkojen periytyvän, ei ainostaan omaisuuden. Veloista saattaa tosin selviytyä kuolinpesän hakemisella konkurssiin. Sitä en tiedä, onko valtion veloista maksamalla selviytymisen vaihtoehtona olemassa samankaltainen käytäntö.

Jos rehellisiä ollaan, ja miksipä emme olisi, eiköhän suurin huolenaihe ja kauhuskenaario valtaeliitille ole juuri se, että oppositiolla – kansasta puhumattakaan – on vaihtoehto! Mutta sepä saattaisikin sekoittaa pasmat liiaksi.

Mitä varhaiseen poliittiseen havainnointiini tulee, olisi kait pitänyt jonkun hälytyskellon jossain soida, kun aikoinaan lapsena olen osallistunut demareiden askartelukerhon toimintaan. Puhumattakaan siitä, että muistissani on ainakin yksi kerta Nuorten Kotkien kesäleiriltä.

Mutta ilmeisesti olen pienessä mielessäni laittanut nämä kaikki asiat siitä johtuviksi, että olen kaveerannut demariperheen poikien kanssa. Omaksi puolustuksekseni totean vain, että on sitä minulla ollut muihinkin elämän alueisiin liittyviä hassuja uskomuksia. Mutta ne ovatkin sitten ihan toisenlaisen tarinan aiheita ne, ja taidanpa pitää ne omana tietonani.

Niin, ja mitä politiikkaan muuten tulee, olen todellisen raamatullisen teokratian kannalla. Sitä odotellessa meidän täytyy tällä Telluksella parhaimillaankin tyytyä näihin demokratiakorvikkeisiin tai näennäisdemokratioihin. Joista, yllätys yllätys, Israel saattaa olla lähimpänä aitoa demokratiaa!