”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.” (Ilm. 22:12-13)
Richard Dawkinsin olen jo aikaisemmin ”rankannut” omassa pienessä mielessäni lempiantisankareitteni ykköseksi. Kakkos-sijaa hätyyttelee melko voimallisesti juuri tällä hetkellä kotimainen kirjailija Jari Tervo. Hänen kirjojaan en tosin – toisin kuin Dawkinsin, jonka Jumalharha löytyy hyllystäni – ole lukenut vielä yhtäkään. Olenkin todennut Tervosta, että – sinä päivänä kun hän uskaltaa tehdä Koraanin kanssa yhtä ”miehekkään ryhtiliikkeen”, kuin mitä Raamatun kanssa tuli Uutisvuodossa rehvasteltua – saatan ehkä harkita jonkin hänen kirjansa lukemista.
Koraanin – ja sitä myötä kaikkien islamiin liittyvien arvojen pyhittäminen; sekä niihin liittyvä konsensus; ettei niitä missään tapauksessa pidä loukata tai kyseenalaistaa – tuntuu hieman oudolta yhteiskunnassa, jossa media kynsin hampain pitää kiinni sanan -ja ilmaisun vapaudesta; joihin vedoten minkään ei enää tarvitse eikä se saa olla pyhää. Yhteiskunnassa, jossa suoranaisena buumina tuntuisi olevan arvojen – mitä raamatullisempien, sitä varmemmin – täydellinen alasajo ja romuttaminen.
Ellei tässä vieraitten arvojen suorastaan ylikorostuneen vieraskoreassa pyhittämisessä sitten kuitenkin pohjimmiltaan ole kyse (runsaasti rummutetun) suomalaisen sisun täydellisestä puuttumisesta. Tai kaikessa raadollisuudessaan ihan puhtaasta itsesuojeluvaistosta (veikkaan jälkimmäistä), joka sittenkin saattaa olla viisautta. Sisuun -tai sen mahdolliseen puuttumiseen viittaamalla en kuitenkaan tarkoita ketään yllyttää. Sitä vain toivoisi tasapuolisuutta, tai pitäisikö sanoa kovasti muodissa olevaa tasa-arvoisuutta – suhtautumisessa myös omiin, perinteisesti hyviksi todettuihin kristillisiin arvoihimme.
Useammin kuin kerran tässä matkani varrella olen mietiskellyt Johanneksen evankeliumista löytyviä Jeesuksen sanoja: ”…teille on hyväksi, että minä menen pois.” Noita nimenomaisia sanoja, hieman eri merkityksessä, kuin mitä niillä lainatussa (tarkat viittaukset jätetty tarkoituksellisesti pois, että jää vähän salapoliisityötä) kohdassa tarkoitetaan. Alla esiintyvät, samaisen evankeliumin, ikäänkuin vuoropuheluksi poimitut kohdat kertonevat, että jos olit varautunut Jeesuksen seurassa myötäkarvaan silittelyyn, jouduit kyllä pettymään melko pahasti.
Kyseessä ei todellakaan ollut, eikä ole, poliittisesti korrektin – ketään loukkaamattoman – evankeliumin julistaja! Opetuslasten toteamus erään Jeesuksen puheen jälkeen: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?” Johon vastaus: ”Loukkaako tämä teitä?” Ja myöhemmin: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Meille tänä päivänä taiteilijan näkemyksenä tarjoiltu kuva harmittomasta, lähinnä 60-70 -lukujen ”make love, not war” -kylttejä kanniskelevien – vapaata rakkautta julistavien hippien kulttuuriin sijoittuvasta Jeesuksesta – ei myöskään tee oikeutta sille kuvalle, minkä Raamattu huolellisemmin luettuna Hänestä antaa. Kannattaa tutustua koko kuvaan, eikä vain yhteen osa-alueeseen.
Tuoreimpana virikkeenä näille (hajanaisille) ”teille on hyväksi” -ajatuksille toimivat nämä Playa del Inglesin kauniin Templo Ecumenicon käyttövuoroihin, tai ehkä tarkemmin: käyttötarkoitukseen liittyvät tapahtumat. Ellen nimittäin ihan väärin lukemaani muista, ainakin Vepsän konsertin yhteydessä esiin nousi – sittemmin molemmissakin tapauksissa esiintyneen – papin närkästys kirkon käyttämisestä konserttisalina. Josta jo aikaisemmassa yhteydessä totesin tapahtumiin liittyväksi ironiaksi sen, että vain katolista pappia näyttäisi Jeesuksen tavoin ”kuluttavan kiivaus” Jumalan huoneen oikeasta käyttötarkoituksesta!
Ainakin Suomessa käytäntö (kirkkokonsertti) taitaa olla sen verran itsestään selvää, että perusluterilainen – eikä enää voida täysin sulkea pois edes perushellariakaan – ihmettelee huuli pyöreänä: mikäs tässä oikein mättää!? Tarvitseeko siis toisaalta suurestikaan hämmästellä sitä, että kyseinen katolisen papin purkaus herättää närkästystä ja paheksuntaa? Yhteisössä, jossa jopa ”ateistit ovat alttarilla”, ja jossa lähestulkoon varmimmin hysteerisen joukkopaon kirkosta aiheuttava sanoma alkaa sanoilla: Raamatussa sanotaan että…?!
”Teille on hyväksi” -näin uskon, siis muussakin kuin siinä alkuperäisessä ja tärkeimmässä merkityksessä. Sillä näin ollen meille on jätetty jonkin verran taiteilijan vapauksia oman rakennuksen sommittelussa. Joista sitten aikanaan käy ilmi, kenen rakennus kestää. Siis sitten kun Hän aikanaan palatessaan kenties kilistelee avaimia todeten: No niin, tytöt ja pojat, rakentaminen loppuu; on sulkemisaika.