49. Ainako aprillipäivä?

”Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” (Ilm. 22:15)

Lapsuudesta tuttu hokema: ”Aprilliä, syö silliä; juo kuumaa kuravettä päälle” – muistui mieleen viimeisintä tieteen ”valtavaa läpimurtoa” kummastellessa. Kuten aikaisemmin naamakirjakommentissa totesin: Tiedemaailmassa aprillipäiviä näyttäisi epätasa-arvoisesti olevan vuodessa 365, kun me tavalliset ihmiset joudumme tyytymään yhteen!

Eipä silti että henkilökohtaisesti kaipaisin sitä yhtäkään. Olen jopa jossain määrin inhonnut koko virallista valehtelupäivää.

Kaikkien tiedossa oleva tosiasia on se, että savolaisen saarnatessa vastuu välittömästi siirtyy kuulijalle. Nyt näyttäisi melko vahvasti (on itse asiassa näyttänyt jo pitkään) siltä että tauti on levinnyt myös tiedemaailmaan. Eikä suinkaan levitessään voimaansa menettäneenä lievänä epidemiana, vaan suoranaisena pandemiana. Jossa ei ainoastaan vastuu – vaan myös todistelutaakka väittämän oikeaksi tai ”potaskaksi” toteamisesta – siirtyy kuulijalle.

Kun vastakkain asetetaan akateeminen arvovalta ja kadunmiehen filosofia, ei liene epäilystäkään siitä, kumpi kanta jää viralliseksi. Olkoon kuinka mieletön akateeminen väittämä tahansa. Me suomalaiset, ja niin sanottu vanha kansa varsinkin, olemme tottuneet suhtautumaan ylen kunnioittavasti kaikenlaiseen koulutukseen. Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa ei ollut harvinaista kuulla jo pelkästään ylioppilasta puhuteltavan: ”Herra ylioppilas!”

Tuosta naiivista, lähes jumalointiin verrattavissa olevasta palvonnasta lienee nykyisin otettu jokunen askel maanläheisempään suhtautumiseen. Mutta yhtäkaikki koulutuksen mukanaan tuoma arvovalta on melko kiistaton.

Kuten viime aikoina otsikoihin nousseet valelääkäritapaukset osoittavat; optiona tiettyihin ammatteihin liittyvä valkoinen takki jo sinällänsä saa ihmeitä aikaan! Saatikka sitten että tuohon samaiseen takkiin on kääritty annos akateemista uskottavuutta.

Lähes mitä tahansa voi väittää todeksi ja mikä tahansa näyttäisi kelpaavan, kunhan ei vain lähde Raamattua ja luomisoppia myötäilemään.

Milloin yksi tiimi kirkkain silmin väittää ihmisen älykkyyden olevan peräisin eläimen aivovauriosta. Ja toinen, että ihminen on sian ja simpanssin risteytys; eikä ketään selvempijärkistä näytä löytyvän, joka sanoisi anoppini sanoin: ”Koputa hyvä mies (nainen, tai neutraalisti; henkilö) päätäs, että klöntit hajoo!”

Kertauksen vuoksi saattaa tässä yhteydessä olla paikallaan palauttaa mieliin, mitä Yhdysvaltain 26. presidentti Theodore Roosevelt aikoinaan humoristisesti(?) totesi akateemisesta sivistyksestä:

”Kouluja käymätön voi varastaa tavaravaunusta; akateemisesti sivistynyt voi nyysiä koko rautatien.”

Tuohon hokemaan vielä loppukaneettina palatakseni: Tottahan se on vedätetylle jossain määrin nöyryyttävä, mutta myös (tapauksesta tosin riippuen) vapauttava, tyyliin: Saivat mokomat höynäytettyä, mutta onneksi oli vain huijaus!

Tiedemaailmasta tuota ”vapautusta” lienee turha odottaa. Ovat kai sen verran ryppyotsaisen vakavissaan ja hartaita, että uskovat omat aprillipilansa!

9. Pelkoterapia

”Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” (1 Joh. 4:15-19)

Luettuani Uusi Suomi – nettilehdestä tieteen sensaatiomaisesta(?) saavutuksesta, jossa suomalainen hiiri voitti pelkonsa, tuli mieleen kaksi asiaa.

Ensimmäinen liittyy vähän aikaisemmin julkaistuun, niin ikään sensaatiomaiseen, uutiseen. Siinä tutkija voitonriemuisesti kertoi kehittäneensä viruksen, jolla helposti saa vähintään puolet porukasta sairastumaan kuolettavasti!

Joten eiköhän tuossa kollega toiselle kollegalle, tai pitäisikö sanoa kollegiolle, järjestänyt – ikäänkuin sosiaalisen tilauksen – tehdä pelkoterapiatutkimusta? Resepti parannuskeinoksi tosin on sama vanha tuttu: nappi ja terapia.

Toinen mieleen tuleva asia liittyy Artturi Reinikaisen kertomukseen koiran koulutuksesta, jossa kaveri kertoi kouluttaneensa koiraansa joka oli tehnyt isomman tarpeensa kerrostalon portaikkoon. Tämä kertoi työntäneensä koiran kuonon tuohon jätökseen ja heittäneensä koiran sen jälkeen alas parvekkeelta. ”No oppiko se?” Kysyi Reinikainen. Johon vastaus kuului: ”No, tavallaan. Nykyään kun se tekee läjänsä portaikkoon, se työntää itse kuononsa siihen ja hyppää alas parvekkeelta.”

Että mikä on tämän tarinan opetus? Vaikkapa että hiiret ovat hiiriä, koirat koiria ja gallupit (tilattujakin) gallupeja, ja ihmiset ihmisiä. Ylläoleva lainaus kertoo turvallisesta pelon karkoitusmenetelmästä.

HYVÄÄ ja epätieteellistä JOULUA KAIKILLE!