67. Päät pois

”Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt. 10:26-28)

 
Saatan olla hieman hitaasti asioita ymmärtävää sorttia. Mutta sikäli kuin nyt edes jotain ymmärrän; tuoreimmassa mielen ilmaus episodissa on nähtävissä tragikoomisia, etten sanoisi hirtehishumoristisiakin piirteitä. Kun nimenomaan suvaitsevaiset heittivät kananmunia poliisien päälle: ja jopa vahingoittivat poliisiautoa.

Merkille pantavaa ja kummastusta herättävää tuossa jupakassa on, että vaikka laki velvoittaa luvan hakemista mielenosoituksen järjestämiselle – jonka muuten suvaitsemattomien leiri oli asianmukaisesti hankkinut – ei poliisi sitä toiselta osapuolelta raaskinut tiukkapipoisesti vaatia! Olisikohan onnistunut toisin päin ilman sanktioita? Minä en ainakaan tiedä. Rohkenen kuitenkin epäillä.

Virkavallan (jonka edustaja kuitenkin sentään ihmetteli: ”mitäköhän tällä oli tekemistä rasismin vastustamisen kanssa”) ilmoituksen mukaan, ilman poliisin väliin tuloa olisi syntynyt fyysinen käsirysy. Vieläpä juurikin niin päin, että suvaitsevaiset olisivat hyökänneet astetta rauhallisemmin mieltään osoittavien suvaitsemattomien kimppuun.

O tempora o mores!

Toisaalta tuo kyllä sopii; ikään kuin lihaksi muuttuneena jatkumona joskus lukemalleni toteamukselle tai väittämälle, joka meni jokseenkin näin: ”Sotaa ei enää koskaan syty, mutta sen sijaan niin kauhea taistelu rauhasta, ettei jää kiveä kiven päälle.”

Ken elää se näkee.

Suomi on kiistatta jakautunut kahteen eri leiriin. Joista toisen muodostavat punavihreässä kuplassa elävät oikein ajattelijat kannattajineen. Ja toisen leirin väärin, eli toisin ajattelevat jotka siten automaattisesti leimataan rasisteiksi. Alkaen sellaisista jotka julkeavat vaikkapa kysyä: Voisiko näillä rajallisilla resursseilla yrittää saada edes sen verran tolkkua, että karsitaan todelliset hädän alaiset nirsoilevista elintasosurffaajista.

Tarkkaa jakautumaa, kumpiko leiri on isompi, en osaa sanoa. Olen tähän asti ollut siinä(kin) naiivissa uskossa että demokratiassa enemmistön kanta ratkaisee. Meidän demokratiassamme tuo ei ehkä ole niinkään kiveen hakattua. Saattaa nimittäin olla että pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi vähemmistö saa tahtonsa kiljumalla ja median myötävaikuttamalla ankaralla rummutuksella läpi, ja vie voiton. Ja jos väärät ihmiset tulevatkin valituiksi, itku ja parku kuuluu taivaisiin asti. Ei puhettakaan takavuosien ”kansa on puhunut, pulinat pois” -mentaliteetista. Esimerkkiä ei tarvinne viimeistä vaalitulosta kauempaa hakea?

Ai niin, …tuo otsikko. Se kun saattaa jonkun herkemmän mielestä vaikuttaa aavistuksen verran shokeeraavalta, niin lienee paikallaan sitä hieman avata.

Eipä se oikeastaan ole kuin Moor Gääs -rallienglantiin verrattava väännös Will Smithin ja Martin Lawrencen tähdittämästä elokuvasta: Bad Boys. Ja tuoltahan se kieltämättä enemmän tai vähemmän kuulostaakin, tavallisen suomalaisen korvissa. Jossakin joskus aikaisemmin mainitsemistani, UPM:n kuivatuosaston viitosvuoron kiihkeähköistä paneeleista, se ikäänkuin sivujuonteena pulpahti esiin. Joten saattaa olla paikallaan hetkeksi virittäytyä samaisen elokuvan tunnarin kertosäkeen suomennetun, ja lievästi muunnellun version tunnelmaan.

Tämä saattaa nyt mennä mustan huumorin puolelle. Ellei ole jopa uskaliasta ylipäätään puhua huumorista.

Mutta: nyt kun elämme aikaa jossa kristitityt edelleen – vai pitäisikö sanoa uudelleen – joutaisivat ilmeisesti joidenkin mielestä leijonien raadeltaviksi ilman, että se sen kummemmin ylittäisi edes uutiskynnystä. On nääs olemassa niin paljon mediaseksikkäämpiä vainottuja vähemmistöjä surkuteltaviksi ja puolustettaviksi.

Ja kun Suomi kaiken lisäksi näyttäisi vaivihkaa olevan muuntautumassa islamilaiseksi kalifaatiksi: Niin kukapa tietää, vaikka tuo – alkujaan pelkäksi huumoripläjäykseksi tarkoitettu heitto, jamaikalaisen Inner Circle reggae-bändin lyriikasta – osoittautuisikin johdannoksi Suomen uudelle, ja ehkä piankin ajankohtaiselle Underground-National-Anthemille?:

Päät pois, päät pois
Mitäs sinä teet, mitäs sinä teet
Kun ne noutaa sut
Päät pois, päät pois
Mitäs sinä teet, mitäs sinä teet
Kun ne noutaa sut…

9. Pelkoterapia

”Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” (1 Joh. 4:15-19)

Luettuani Uusi Suomi – nettilehdestä tieteen sensaatiomaisesta(?) saavutuksesta, jossa suomalainen hiiri voitti pelkonsa, tuli mieleen kaksi asiaa.

Ensimmäinen liittyy vähän aikaisemmin julkaistuun, niin ikään sensaatiomaiseen, uutiseen. Siinä tutkija voitonriemuisesti kertoi kehittäneensä viruksen, jolla helposti saa vähintään puolet porukasta sairastumaan kuolettavasti!

Joten eiköhän tuossa kollega toiselle kollegalle, tai pitäisikö sanoa kollegiolle, järjestänyt – ikäänkuin sosiaalisen tilauksen – tehdä pelkoterapiatutkimusta? Resepti parannuskeinoksi tosin on sama vanha tuttu: nappi ja terapia.

Toinen mieleen tuleva asia liittyy Artturi Reinikaisen kertomukseen koiran koulutuksesta, jossa kaveri kertoi kouluttaneensa koiraansa joka oli tehnyt isomman tarpeensa kerrostalon portaikkoon. Tämä kertoi työntäneensä koiran kuonon tuohon jätökseen ja heittäneensä koiran sen jälkeen alas parvekkeelta. ”No oppiko se?” Kysyi Reinikainen. Johon vastaus kuului: ”No, tavallaan. Nykyään kun se tekee läjänsä portaikkoon, se työntää itse kuononsa siihen ja hyppää alas parvekkeelta.”

Että mikä on tämän tarinan opetus? Vaikkapa että hiiret ovat hiiriä, koirat koiria ja gallupit (tilattujakin) gallupeja, ja ihmiset ihmisiä. Ylläoleva lainaus kertoo turvallisesta pelon karkoitusmenetelmästä.

HYVÄÄ ja epätieteellistä JOULUA KAIKILLE!