”Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.” (1 Joh. 4:15-19)
Luettuani Uusi Suomi – nettilehdestä tieteen sensaatiomaisesta(?) saavutuksesta, jossa suomalainen hiiri voitti pelkonsa, tuli mieleen kaksi asiaa.
Ensimmäinen liittyy vähän aikaisemmin julkaistuun, niin ikään sensaatiomaiseen, uutiseen. Siinä tutkija voitonriemuisesti kertoi kehittäneensä viruksen, jolla helposti saa vähintään puolet porukasta sairastumaan kuolettavasti!
Joten eiköhän tuossa kollega toiselle kollegalle, tai pitäisikö sanoa kollegiolle, järjestänyt – ikäänkuin sosiaalisen tilauksen – tehdä pelkoterapiatutkimusta? Resepti parannuskeinoksi tosin on sama vanha tuttu: nappi ja terapia.
Toinen mieleen tuleva asia liittyy Artturi Reinikaisen kertomukseen koiran koulutuksesta, jossa kaveri kertoi kouluttaneensa koiraansa joka oli tehnyt isomman tarpeensa kerrostalon portaikkoon. Tämä kertoi työntäneensä koiran kuonon tuohon jätökseen ja heittäneensä koiran sen jälkeen alas parvekkeelta. ”No oppiko se?” Kysyi Reinikainen. Johon vastaus kuului: ”No, tavallaan. Nykyään kun se tekee läjänsä portaikkoon, se työntää itse kuononsa siihen ja hyppää alas parvekkeelta.”
Että mikä on tämän tarinan opetus? Vaikkapa että hiiret ovat hiiriä, koirat koiria ja gallupit (tilattujakin) gallupeja, ja ihmiset ihmisiä. Ylläoleva lainaus kertoo turvallisesta pelon karkoitusmenetelmästä.
HYVÄÄ ja epätieteellistä JOULUA KAIKILLE!
Kaikuja periferiasta 