71. Manalan mandaatit

”Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sentähden että hän tunsi kaikki eikä tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on.” (Joh. 2:24-25)

 

Aivan ensimmäiseksi haluan muistuttaa: Koska on olemassa suuresti aiheellinen pelko siitä, että poliittinen muisti lyhyydellään ja häive-ominaisuuksillaan saattaa hyvinkin helposti päihittää sekä Alzheimerin että dementian. Niinpä suosittelen lämpimästi näiden kirjojen myötään tuomaa poliittisen muistin virkistystä.

Tein nimittäin kirpputorilta ja Prisman kirja-alesta löytöjä, jotka suorastaan pakottivat lukukokemukselliseen poliittiseen orientoitumiseen – jopa minut, joka sentään pidän itseäni jokseenkin epäpoliittisena henkilönä, – näiden kolmen paksuhkon opuksen myötä reitille: Myrrysmies – Hirmuinen mies – Maan tapa.

Alla olevat, kirjojen kohdalta löytyvät kursivoidut esittelyt löytyvät vain kunkin kirjan päällisestä. Joten jos kynsiin osuu versio, jonka päällinen on kadonnut, sitä ei muualta kirjasta löydy. Mikä on mielestäni vahinko, sillä nehän ovat nimenomaan laaditut mainoksen muotoon antamaan kimmokkeita teoksen syvällisempään perehtymiseen.

Ensimmäinen kirja on Juhani Suomen presidentti Urho Kekkosesta kirjoittaman elämäkertasarjan ensimmäinen osa, joka käsittää vuodet 1936-1944:

”Urho Kekkonen kasvoi tulevien tehtäviensä mittaiseksi valtiomieheksi ankarana, vaikeana aikana. Vuonna 1936 vastavalmistunut tohtori nousi näyttävästi valtakunnan politiikkaan, kansanedustajaksi ja valtioneuvoston jäseneksi, mutta joutui sitten syrjään, jopa vainotuksi, ja luokiteltiin jo poliittisesti kuolleeksi. Syksyllä 1944, kun katkeran sodan jälkeen oli otettava vastuu, Kekkonen kohosi takaisin hallitukseen ja J.K. Paasikiven työtoveruuteen itsenäisen Suomen historian ehkä raskaimpana aikana.”

Toinen kirja on Raija Orasen, J. K. Paasikiven elämästä kertova historiallinen romaani:

”Mies joka muokkasi maamme. Suomen tasavallan seitsemäs presidentti Juho Kusti Paasikivi oli mies monessa. Hän oli markkinamatkalla syntynyt kauppiaan rengin poika, josta kasvoi laulumies ja herkkusuu, määrätietoinen patriarkka, raivopäinen rauhanrakentaja, koko kansan presidentti – hirmuinen mies.
Raija Oranen tarttuu uudessa romaanissaan ennenkuulumattoman tarkasti ja elävästi Paasikiven tarinaan. Paasikivi vaikutti Suomen politiikassa yli viisikymmentä vuotta, autonomiasta itsenäisyyteen, sotavuosista rauhaan ja kylmän sodan aikaan.
Suurten päätösten ja linjausten takana elää toinen Paasikivi: isä jonka suhde lapsiin jää etäiseksi, ihminen joka taistelee oman luonteensa ja vanhenemisensa kanssa maailmanpolitiikan keskellä, leskimies joka rakastuu neiti Valveeseen – naiseen joka pian tunnettiin Alli Paasikivenä.
Oranen on kirjoittanut jälleen sydämeen käyvän, voimallisen ja kiehtovan kuvan Suomesta ja yhdestä sen luojista.”

Tuo ”hirmuinen” selittynee sillä että Paasikivellä mitä ilmeisimmin oli taipumus käyttää termiä lähes tavaramerkin omaisesti. (Allekirjoittaneen arvaus).

Kolmas kirja on Keskustan puoluesihteerinä vuosina 2006-2010 toimineen Jarmo Korhosen kirjoittama. Se kertoo ihan lähimenneisyyden – siis vielä tuoreessa muistissa olevien tapahtumien kulusta – ja johon kirjaan myös, kenties lievähkösti raflaava otsikko viittaa:

”SUOMI ON MAA, JOSSA KORRUPTIO VOI HYVIN. Kurkistus 2000-luvun suomalaiseen maan tapaan, hienostuneeseen korruptioon, jossa Hyvä Veli -järjestelmä hoitaa käytännön. Kirja on kuin tulitikku, joka raapaisee valon ja sytyttää hallitsemattoman palon: tämän jälkeen paluuta entiseen ei enää ole.
Suomalainen korruptio on onnellisesti piilossa ja piilotettu, koska kukaan ei halua tutkia sitä. Meille on opetettu, että jokaisella suomalaisella on hinta ja kassakaapit ja nuotio ovat salaisuuksien säilyttämistä varten. Talon asioista ei huudella kylillä.
Suomessa korruptio lymyää siellä, missä on valtaa ja rahaa; politiikan kaikilla tasoilla, eduskunnassa, valtioneuvostossa, puolueissa ja kunta- ja maakuntapolitiikassa. Talouselämä ostaa poliittisen vallan, jota se ei kansalta suoraan saa. Harmaa talous ja sen pyörittäminen on suomalainen harrastus siinä missä kännissä ajaminen tai heikoille jäille meneminenkin, ja korruptio on osa myös poliisin, oikeuslaitoksen ja median jokapäiväistä elämää.”

Oma vahva mielipiteeni kahdesta ensimmäisestä kirjasta on, että ne kertovat oikeista miehistä, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Viimeisimmästä taas en oikein tiedä, mitä siitä pitäisi sanoa. Pitäisiköhän sanoa että se on surullinen kertomus vääristä henkilöistä, väärissä paikoissa, väärään aikaan. Mutta paha sitä on mennä niinkään sanomaan, kun itse olemme heidät valinneet.

Taivas meitä siitä armahtakoon!

Niin, ja mitä sitten tuohon otsikkoon tulee. Eipä ollut tänne periferiaan kantautunut tieto siitä, että manala ei olekaan vain jotain joka liittyy tuon puoleiseen (kuten lapsen omaisesti olen tähän asti uskonut). Vaan että se löytyy Helsingistä! Ja sen verran merkittävää osaa se tuossa jälkimmäisessä kirjassa näyttelee, etten varmaankaan paljon liioittele jos sanon, että jokunen mandaatti sielläkin on saatettu kartoittaa.
”Moni kuuluttaa omaa rehellisyyttään, mutta mistä löytyy todella luotettava mies?”
(Sananlaskut 20:6)

67. Päät pois

”Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt. 10:26-28)

 
Saatan olla hieman hitaasti asioita ymmärtävää sorttia. Mutta sikäli kuin nyt edes jotain ymmärrän; tuoreimmassa mielen ilmaus episodissa on nähtävissä tragikoomisia, etten sanoisi hirtehishumoristisiakin piirteitä. Kun nimenomaan suvaitsevaiset heittivät kananmunia poliisien päälle: ja jopa vahingoittivat poliisiautoa.

Merkille pantavaa ja kummastusta herättävää tuossa jupakassa on, että vaikka laki velvoittaa luvan hakemista mielenosoituksen järjestämiselle – jonka muuten suvaitsemattomien leiri oli asianmukaisesti hankkinut – ei poliisi sitä toiselta osapuolelta raaskinut tiukkapipoisesti vaatia! Olisikohan onnistunut toisin päin ilman sanktioita? Minä en ainakaan tiedä. Rohkenen kuitenkin epäillä.

Virkavallan (jonka edustaja kuitenkin sentään ihmetteli: ”mitäköhän tällä oli tekemistä rasismin vastustamisen kanssa”) ilmoituksen mukaan, ilman poliisin väliin tuloa olisi syntynyt fyysinen käsirysy. Vieläpä juurikin niin päin, että suvaitsevaiset olisivat hyökänneet astetta rauhallisemmin mieltään osoittavien suvaitsemattomien kimppuun.

O tempora o mores!

Toisaalta tuo kyllä sopii; ikään kuin lihaksi muuttuneena jatkumona joskus lukemalleni toteamukselle tai väittämälle, joka meni jokseenkin näin: ”Sotaa ei enää koskaan syty, mutta sen sijaan niin kauhea taistelu rauhasta, ettei jää kiveä kiven päälle.”

Ken elää se näkee.

Suomi on kiistatta jakautunut kahteen eri leiriin. Joista toisen muodostavat punavihreässä kuplassa elävät oikein ajattelijat kannattajineen. Ja toisen leirin väärin, eli toisin ajattelevat jotka siten automaattisesti leimataan rasisteiksi. Alkaen sellaisista jotka julkeavat vaikkapa kysyä: Voisiko näillä rajallisilla resursseilla yrittää saada edes sen verran tolkkua, että karsitaan todelliset hädän alaiset nirsoilevista elintasosurffaajista.

Tarkkaa jakautumaa, kumpiko leiri on isompi, en osaa sanoa. Olen tähän asti ollut siinä(kin) naiivissa uskossa että demokratiassa enemmistön kanta ratkaisee. Meidän demokratiassamme tuo ei ehkä ole niinkään kiveen hakattua. Saattaa nimittäin olla että pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi vähemmistö saa tahtonsa kiljumalla ja median myötävaikuttamalla ankaralla rummutuksella läpi, ja vie voiton. Ja jos väärät ihmiset tulevatkin valituiksi, itku ja parku kuuluu taivaisiin asti. Ei puhettakaan takavuosien ”kansa on puhunut, pulinat pois” -mentaliteetista. Esimerkkiä ei tarvinne viimeistä vaalitulosta kauempaa hakea?

Ai niin, …tuo otsikko. Se kun saattaa jonkun herkemmän mielestä vaikuttaa aavistuksen verran shokeeraavalta, niin lienee paikallaan sitä hieman avata.

Eipä se oikeastaan ole kuin Moor Gääs -rallienglantiin verrattava väännös Will Smithin ja Martin Lawrencen tähdittämästä elokuvasta: Bad Boys. Ja tuoltahan se kieltämättä enemmän tai vähemmän kuulostaakin, tavallisen suomalaisen korvissa. Jossakin joskus aikaisemmin mainitsemistani, UPM:n kuivatuosaston viitosvuoron kiihkeähköistä paneeleista, se ikäänkuin sivujuonteena pulpahti esiin. Joten saattaa olla paikallaan hetkeksi virittäytyä samaisen elokuvan tunnarin kertosäkeen suomennetun, ja lievästi muunnellun version tunnelmaan.

Tämä saattaa nyt mennä mustan huumorin puolelle. Ellei ole jopa uskaliasta ylipäätään puhua huumorista.

Mutta: nyt kun elämme aikaa jossa kristitityt edelleen – vai pitäisikö sanoa uudelleen – joutaisivat ilmeisesti joidenkin mielestä leijonien raadeltaviksi ilman, että se sen kummemmin ylittäisi edes uutiskynnystä. On nääs olemassa niin paljon mediaseksikkäämpiä vainottuja vähemmistöjä surkuteltaviksi ja puolustettaviksi.

Ja kun Suomi kaiken lisäksi näyttäisi vaivihkaa olevan muuntautumassa islamilaiseksi kalifaatiksi: Niin kukapa tietää, vaikka tuo – alkujaan pelkäksi huumoripläjäykseksi tarkoitettu heitto, jamaikalaisen Inner Circle reggae-bändin lyriikasta – osoittautuisikin johdannoksi Suomen uudelle, ja ehkä piankin ajankohtaiselle Underground-National-Anthemille?:

Päät pois, päät pois
Mitäs sinä teet, mitäs sinä teet
Kun ne noutaa sut
Päät pois, päät pois
Mitäs sinä teet, mitäs sinä teet
Kun ne noutaa sut…

54. Pseudotodellisuus ja EU-vaalit

”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä… Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” (Hepr. 11:3,6)

 
Moni on varmaan pannut merkille saman ilmiön kuin minäkin; olemme astuneet – ehkä some-ilmiöiden myötä – eräänlaiseen pseudotodellisuuteen trollikausineen! Tai sitten sitä on ollut liikkeellä ennenkin, mutta some tuo sen olemassaolon vain nopeasti, helposti ja korostetusti esiin. Vanha, ehkäpä jo kliseeksikin mielletty väittämä on, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Jokainen, joka vähänkin Raamatusta on perillä ja uskoo sen ilmoitukseen; tietää, että sota on käynnissä! Itse taistelu ehkä käydään näkymättömissä, mutta seuraukset ovat enemmän ja vähemmän näkyvät.

Itse en muuten vielä ihan vähän aikaa sitten edes tiennyt, mitä moiset termit (pseudo ja some) tarkoittavat. Mutta onneksi on Wikipedia; ja kun isot pojat niitä (termejä) käyttävät, miksipä en minäkin, edes johonkin! Yksi vapaa luonnehdinta trollauksesta voisi kai olla että: Trollaaja heittää tarkoituksella provosoivan kommentin, odottaen jonkun tarttuvan syöttiin. Jääden sitten taustalle hihittelemään aiheuttamaansa hämminkiä. Kaveri ei välttämättä itse lainkaan ajattele siten, mitä kommentista voisi päätellä.

Edelliseen säännön vahvistavana poikkeuksena tietenkin tieteen trollit – joihin rahvaan odotetaan suhtautuvan kuin Jumalan sanaan. Olkoonkin, että (kuulemani mukaan) nykynuorisoa opetetaan nimenomaan kyseenalaistamaan (poikkeuksena tuohon sääntöön kuitenkin, mitä ilmeisimmin, darwinistinen kehitysteoria), – joihin nykyiset ”haeckelit” tietenkin itse suhtautuvat kuolemaakin vakavammin. Niiden epätotena pitäminen on jumalanpilkkaan verrattavissa oleva synti. Ohessa pieni kertaus aiheesta:

33. Heureka!

Minulla on herännyt vahva epäilys siitä, että trollivapaata aluetta ei oikeastaan enää ole lainkaan. Ei edes niissä piireissä joille postauksen alussa olevan raamatunkohdan pitäisi olla enemmän tai vähemmän muuttunut ”lihaksi.” Niinpä netistä löytyvä informaatio voi samaan aikaan olla kattavampi kuin koskaan, mutta oikean tiedon erottaminen potaskasta on entistäkin vaikeampaa.

Uskaltaisin väittää että tuo uskon kautta on se maaginen sanapari, joka ainoana mahdollistaa syvällisemmän pääsyn Raamatun salaisuuksiin. Jopa niihin, joista siellä ei suoraan mainita! Joihin ilmeisesti muunlainen lähestymiskulma onkin suorastaan väärä.

Toisena säännön vahvistavana poikkeuksena voidaan mainita (epäilyttävä) poliittisiin trolleihin lukeutuva pieni ihminen; jota kukaan ei ole koskaan nähnyt, mutta joka aina vaalien alla pulpahtaa puheisiin. Sen mahdollinen loistaminen poissaolollaan nyt lähestyvien EU-vaalien ”sloganeista” saattaa johtua sen asian häveliäästä tiedostamisesta, että EU-parlamentti megalomaanisuudessaan on niin isojen poikien ja tyttöjen organisaatio, etteivät edes poliitikot kehtaa sanoa olevansa pienen ihmisen asialla sinne pyrkiessään.

Katsoin jälkikäteen Ylefemmalta puoluejohtajien ruotsin kielellä käydyn EU-vaalikeskustelun. Koska missasin livelähetyksen; ja koska Timo Soinin sittemmin plokissaan mainitsema viittaus ”brändäämiseen” sai mielenkiintoni hereille. Täytyy sanoa että keskustelun käyminen pakkoruotsiksi oli kyllä koettelemus; sekä keskustelijoille itselleen, että kuulijoille! Sen voidaan kyllä hyvällä syyllä sanoa kuuluvan sarjaan: ”Lihan pitää kärsiä.” Niin, ja eipä Soini kovinkaan paljon liioitellut. Liikuttavan yksimielisesti Perussuomalaisista leivottiin joitain Ilmestyskirjan petoon verrattavissa olevia ihmisvihaajia.

Ja lähestulkoon vain siitä syystä, että he ovat ainoita jotka vaativat edes jotain tolkkua maahanmuuttopolitiikkaan. Kertonee ainakin sen, että kiihkotonta keskustelua – jossa kirveet pysyvät maahan kaivettuina – lienee aiheesta turha odottaa. Mutta se kertoo myös periamerikkalaisen loanheiton rantautuneen tänne Suomeen: valituksi ei pyritäkään tulemaan omalla erinomaisuudella. Vaan sillä, montako luurankoa onnistutaan vastustajan kaapista löytämään!

Vierailin äskettäin myös Jussi Halla-ahon blogilla. Hänellä on siellä valmiiksi lanseerattuna termi brytky – jonka ennustan lähiaikoina kuluvan kansan suussa. Sopinee toivoa (otan tätä toivoessani tietoisen riskin joutua kerettiläisenä kivitetyksi) ettei sen kanssa käy samoin, kuin etukäteen itsevarmoille ruotsalaisille Den glider in -sävelmänsä kanssa.

Ellen ihan väärin muista, eräs nimeltä mainitsematon suomenruotsalainen kirjailija -ja elokuvamoguli ilmoitti viime presidentin vaaleissa ”agendakseen” vastajytkyn; ilmeisesti tuoreessa muistissa olevan Perussuomalaisten jytkyn säikäyttämänä.

Toistaiseksi kukaan ei vielä ole huomannut varata tulevien EU-vaalien agendakseen vastabrytkyä. Mutta ehkä se sieltä vielä tulee. Saattaa muuten olla niinkin, että tuo vanhojen puolueiden kiihkoileva brändäys sataa kuin sataakin loppujen lopuksi Perussuomalaisten laariin!

2. Hyvä ihminen

”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” (Luuk. 6:45)

Tätä aloitellessani totean tekeväni historiaa, jonka ei miehisillä putkiaivoila pitäisi perinteisen ajattelumallin mukaan ollenkaan olla mahdollista. Nimittäin saman aikaisesti tehdä joulusiivousta, pestä pyykkiä ja käydä naputtelemassa tätä! Otan riskin täysin tietoisena siitä että tämän kaltainen yritys saattaa päättyä katastrofiin.

Hyvin usein kuulee sanottavan: jos Jumala on rakkaus, miksi maailmassa on niin paljon nälänhätää. Tai miksi on niin paljon sotia ja niiden mukanaan tuomaa kärsimystä?

Mutta harvemmin, jos koskaan kukaan esittää itselleen kysymyksen: jos ihminen on pohjimmiltaan hyvä (kuten myöskin hyvin yleisesti esitetään), miksi sitten emme ole saaneet poistettua esimerkiksi nälänhätää? Miksi joka hetki soditaan jossain päin maailmaa?

Ymmärtääkseni nälänhätä olisi kovinkin helposti hoidettavissa, ellei joidenkin intresseihin kuuluisi pitää asia ennallaan, jotta markkinahinnat pysyvät korkealla. Mieluummin heitetään ruokaa pois kuin että annettaisi nälkää näkeville. Viimeisimpänä saavutuksena ruoan tuottamiseen aikaisemmin varatun maan valjastaminen autoilun alttarille tuottamaan raaka-ainetta biopolttoaineelle! Sopii kysyä, ovatko nämä hyvän ihmisen menettelytapoja. Vastaus riippunee siitä, miltä intressipiiriltä kysytään.

Raamatun kertoma totuus meistä ihmisistä, että me olemme pahoja, ihan yksiselitteisesti, ei ole mikään uutinen sinänsä. Vaan on ollut ihmiskunnan historian alusta tiedossa. Sen mainitseminen – puhumattakaan totuutena kertomisesta – ei vain ole ollut korrektia, varsinkaan näinä moderneina aikoina.

Olen jossain yhteydessä ollut lukevinani että ”ihminen, joka ei tunne historiaansa, ei tunne kunnolla itseään”, tai ainakin jotain sinne päin. Kun tiedostaa sen, että jopa peilikuvakin saattaa kaunistella asioita, on paljon helpompi ymmärtää missä tällä Telluksella ihan oikeasti mennään.

Kun vielä syvällisemmin ymmärtää että todellinen taistelu käydään tuolla näkymättömissä maailmoissa – Hyvän ja Pahan, Jumalan ja Saatanan välillä, ja että sen taistelun vaikutukset heijastuvat tämän maan kamaralle, – onkin päässyt melko pitkälle asioiden oivaltamisessa.

Se, että Jeesus itse ottaa puheeksi hyvän ihmisen, antaa meille kuitenkin toivoa siitä että sellainenkin saattaa hyvissä olosuhteissa olla olemassa. Tosin sen mahdollistamiseksi taidetaan tarvita itse Jumalan väliintuloa.

Niin, ja katastrofin aineksetkin olivat jo vähällä realisoitua alkuunsa. Mutta ei putkiaivojen johdosta, vaan taloyhtiön pesukoneen sanottua sopimuksensa irti. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.