’Ja hän sanoi minulle: ”Älä lukitse tämän kirjan profetian sanoja; sillä aika on lähellä. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.’ (Ilm. 22:10-11)
Dawid Pawson lienee henkilö joka joissakin ihmisissä aiheuttaa inhon väristyksiä, kun taas toiset hän saa osoittamaan suosiota kätten taputuksin halleluja-huutojen säestämänä. En usko syyllistyväni kovinkaan suureen totuuden muunteluun sanoessani, ettei hän jätä ketään aivan kylmäksi. Minulle hän ainakin edustaa juuri sen kaltaista sanan opettajaa jonka ”jalkain juuressa” sieluni viihtyy (samaa voisin muuten sanoa Ramista, ellei se olisi kotiinpäin vetämistä). Hän itse toistuvasti antaa raamatullisen neuvon ettei pidä purematta nielaista hänenkään opetuksiaan, vaan koetella ne Raamatulla ja pitää se mikä on hyvää.
Sain juuri äskettäin luettua hänen kirjansa: Matka ilmestyskirjan maailmaan. Tuon kirjan – kuin myös tuoreimmalla netin saalistusmatkalla eri kirkollisille sivuille tekemieni havaintojen – johdosta, päätin uudelleen elvyttää aikaisemman postaukseni. Eikä vähiten senkään takia, että siten saan tämänkin postauksen ”mualimalta” tänne omaan pilttuuseen. Tämä kaikki terästettynä mahdollisilla pikku lisäyksillä. Koska aihe on mielestäni taas (tai edelleen) ajankohtainen, ja kuten Raamattua tuntevat tietävät, se tulee loppuhuipennuksissa olemaan yksi nimiroolien esittäjistä. Yksi yhteinen kirkko nimittäin. Ohessa Korpialttarilta löytyvä alkuperäinen postaus:
http://korpialttari.com/2011/01/26/ekumeniamania/
>> <<
Ennustukset toteutuvat -sarjan kahlausmatkalla takerruin jälleen aiheeseen, joka takavuosina oli siinä määrin esillä, että antoi aiheen otsikkoon. Ekumenia on mielestäni aihe joka saattaa herättää sekä manioita että fobioita. Alla lainaus joka alkaa Kirkkojen Maailmanneuvoston julkilausumalla:
“Kirkkojen Maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteenliittymä, jotka tunnustavat Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi niin kuin Pyhä kirja opettaa ja jotka siksi koettavat toteuttaa yhteistä kutsumustaan Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi.”
Mikäli sanoilla olisi niiden tavallinen merkitys, meillä olisi yllä olevissa sanoissa uskontunnustus, joka tyydyttäisi kaikkia kristittyjä. Mutta samalla tavalla kuin modernismi on turmellut kristikunnan suuret historialliset uskontunnustukset ja tehnyt niistä pelkästään symbolisia esityksiä tosiasioista, jotka nykyään ymmärretään toisin, samoin on Kirkkojen Maailmanneuvoston peruskirjaa tulkittu tavalla, joka tekee unitaristeille ja modernistelle mahdolliseksi julkilausuman hyväksymisen, samalla kun he kieltävät koko sen sisällön. Modernistit, jotka eivät tunnusta Kristusta Jumalaksi, ja unitaristit, jotka hylkäävät kolminaisuuden eivät tunne olevansa millään tavalla Kirkkojen Maailmanneuvostoon sopimattomia, vaikka sen peruskirja korostaakin sekä Kristuksen jumaluutta että kolminaisuutta.
Selitys on ekumeenisen liikkeen erikoinen terminologia, joka on kehitetty tyydyttämään liikkeeseen kuuluvia Raamattuun uskovia jäseniä, samalla kun se suo modernismille vapaan liikkumatilan. Ekumeeniset johtajat, jotka pelkäävät jäsenten erilaisten näkemysten raamatullisista totuuksista repivän rikki yhteyden, ovat hajaannusta välttääkseen luoneet terminologian ja ottaneet käyttöön tulkintatavan, joka antaa samoille asioille mitä erilaisimman sisällön. Tohtori James DeForest Murch kirjoittaa tästä asiasta: “Kristillistä kirkkoa ei ole koskaan kohdannut suurempi vaara kuin ekumeenisen liikkeen monimielinen puhetapa, jonka tarkoituksena on saada aikaan kristittyjen yhteys.” (Ennustukset toteutuvat 2 s. 174-175)
Se että aihe (ekumenia) näyttäisi tänä päivänä pulpahtavan uudelleen esiin, kertoo ettei sitä ainakaan ole haudattu, vaan se voi hyvin. Olen henkilökohtaisesti samaa mieltä kirjan kirjoittajan kanssa siitä, että kristityn on syytä olla varuillaan suhtautumisessaan ekumeeniseen liikkeeseen. Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää.
>> <<
Lukiessani noita kirjoja ensimmäistä kertaa, olin vasta hengellinen lapsi. Uskoontulokokemuksestani oli vasta muutama vuosi aikaa. Olin ensimmäiset reilu parikymmentä vuotta elänyt sekulaarissa ulottuvuudessa. Joten minulla oli tuon tapahtuman jälkeen selvä tai ainakin selvähkö kontrasti, johon verrata entistä ja nykyistä. Kun taas sisään kasvaneelta sellainen puuttuu. Ehkäpä siitä löytyy yksi selitys siihen, miksi niin monet uskovan kodin lapset luopuvat isiensä uskosta. Sen muistan, että kouluaikana ainakin minua kiusasi se, että evoluutioteoria oli ainoa oikea selitys maailmankaikkeuden olemassaololle. Vaikka en ollut uskossa sanan varsinaisessa merkityksessä, en silti ole koskaan kyseenalaistanut Jumalan olemassaoloa ja sitä kautta luomista.
Mainittuna lisukkeena laitan tähän pari lainausta saman kirjan sivuilta 39 – 41. Ensimmäinen on tohtori Charles Clayton Morrisonin, The Christian Century -lehden monivuotisen päätoimittajan sanoja: ”Fundamentalismin mukainen kristinusko on toinen uskonto ja modernismin mukainen kristinusko toinen. Niiden välillä on yhtä syvälle käyvä ja ehdoton ristiriita kuin kristinuskon ja konfutselaisuuden välillä. Näitä kahta maailmaa ei yhdistä mikään. Fundamentalistien Jumala on eri Jumala kuin modernistien. Fundamentalistien Kristus on eri Kristus kuin modernistien Kristus. Fundamentalistien Raamattu on eri Raamattu kuin modernistien Raamattu. Seurakunta, valtakunta, pelastus, kaiken täyttyminen – nämä merkitsevät eri asiaa fundamentalisteille kuin modernisteille. Kumpi Jumala on kristinuskon Jumala? Kumpi Kristus on kristinuskon Kristus? Kumpi Raamattu on kristinuskon Raamattu? Kumpi seurakunta, mikä valtakunta, kumpi pelastus, mikä täyttymys on kristillinen? Mikä on oikea uskonto on kysymys, johon meidän sukupolvemme täytyy ottaa kantaa ja johon sen on annettava tulevia sukupolvia tyydyttävä vastaus.”
Toinen lainaus. ”Liberaalteologialla, sen raamatunkritiikillä ja Kristuksen kieltämisellä ei ole tuotavanaan mitään pelastuksen sanomaa syntisille. Ihmisille on annettu vain yksi nimi, jossa he pelastuvat – Jeesus.”
Kaikuja periferiasta 